Nämä ns. huoltamokasetit olivat oma mielenkiintoinen lukunsa suomalaisessa musiikkituotannossa. 1970-1980 -luvuilla huoltamoilla ja marketeissa myytiin c-kasetteja, jotka sisälsivät pääosin tunnettuja kansainvälisiä hittikappaleita uudelleen versioituna. Jonkin verran versioitiin myös kotimaista musiikkia. Tuotanto oli suhteellisen halpaa ja muusikoille ja laulajille maksettiin kertakorvaukset. Kappaleita saattoivat esittää nimekkäätkin artistit, mutta usein version lauloi tuntemattomampi alkuperäisesiintyjää ääneltään muistuttava laulaja.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Huoltamokasetit
Kiinnostus tätä aikansa käyttömusiikkia kohtaan on viime vuosina herännyt uudelleen ja verkosta löytyykin aiheesta asiaa aika runsaasti...
Kyllä, kirjastoissa on asiakaskäytössä nettikoneita, myös tulosteita on mahdollisuus saada.
Tietokoneiden käyttö on ilmaista, mutta niiden varaamiseen ja käyttöön tarvitaan kirjastokortti ja salasana. Salasanan saat kirjastosta, ota kuvallinen henkilöllisyystodistus mukaasi.
Käyttö on mahdollista myös ilman kirjastokorttia. Asiakaspalvelusta on mahdollista saada kertakäyttöiset tunnukset kirjautumiseen. Hollolassa ja Lahdessa käyttäjän tulee tällöin henkilöllisyyden varmistamiseksi esittää kuvallinen henkilöllisyystodistus.
Kirjaa on saatavana Imatralla Lappeenrannan tiedekirjaston Linnalan kampuskirjastossa. Linnalan kirjaston aukioloajat ja yhteystiedot löydät kirjaston internetsivulta: http://www.lut.fi/fi/library/Sivut/Default.aspx
Kirjaa on olemassa myös Kuopion varastokirjastossa ja joissakin maakuntakirjastoissa. Jos haluat sen kaukolainaksi, voit tehdä kaukolainapyynnön omaan kirjastoosi.
Nimi Mitja tulkitaan Demetrius-nimen lyhenteeksi. Sillä on ennen ollut kolme sijaintia meikäläisissä kalentereissa:
heinäkuun 7. päivä
lokakuun 7. päivä
lokakuun 8. päivä (viimeksi vuonna 1907)
Nivanka, Eino
Suomalaisen almanakan nimipäivät ja kiinteät juhlapäivät vuosina 1705 (s. 183-290 teoksessa Suomen alamanakan juhlakirja. - Helsingin yliopisto, 1957).
Vanhat kalenterit
http://almanakka.helsinki.fi/arkisto/index.html
Ortodoksisessa kalenterissa on useita vaihtoehtoja
http://www.ortodoksi.net/tietopankki/nimet/ortodoksinen_kalenteri.htm
Alle 15-vuotiailta ei peritä myöhästymismaksuja. Kun käyt seuraavan kerran kirjastossa, voit pyytää virkailijaa poistamaan kortillesi kertyneet myöhästymismaksut.
Kissistä löytyy tietoa yhtyeen kotisivulta https://www.kissonline.com/ sekä esim. Musiikkikirjastot.fi-levyhyllystä, http://levyhyllyt.musiikkikirjastot.fi/kiss-lick-it-up-kadonneen-kitari… . Youtubesta löytyy Kiss-materiaalia ja kirjojakin on, esim. Kiss : legendan synty 1972-1975 / Ken Sharp. 2014.
Vastaus löytyy vastausarkistostamme http://www.kirjastot.fi/tietopalvelu/arkisto.aspx. Kirjoittakaa kohtaan 'etsi arkistosta' etsimänne nimi ja klikatkaa 'hae'. Susan on lyhennelmä Susannasta. Maria ja Annaa pitää etsiä erikseen. Annikki on hellittelynimi Annasta.
Runo on Aaro Hellaakosken Alttaripalvelus ja se on julkaistu kokoelmassa "Uusi runo" (1943). Runo löytyy myös kokoelmasta "Runot",
josta on ilmestynyt useita painoksia.
Paras taho tähän lienee vastaamaan Elinkeinoelämän keskusliitto EK, joka tekee yrityskyselyitä. Yhteystiedot https://ek.fi/yhteystiedot/#/c&paged=1
Yrittäjät.fi tekee jäsenilleen Pk-yritysbarometrin. Yrittäjät.fi edustaa pieniä ja keskisuuria yrityksiä. https://www.yrittajat.fi/suomen-yrittajat/tutkimukset/pk-yritysbarometr…
Yksi hyvä lähdeteos, josta löydät tietoa nimen alkuperästä, on Pentti Lempiäisen "Suuri etunimikirja". Myös Pirjo-Riitta Syrjäsen toimittamassa "Kutsu vaikka kukkaseksi: nimitiedon vuosikirjassa" on kerrottu lyhyesti nimien alkuperästä.
Helmet-kirjastoissa on verenpainemittareita sekä kirjastossa käytettäväksi että lainattavaksi. Verenpainemittareita ei voi varata. Ainakin tällä hetkellä Jakomäen kirjaston lainattaviin esineisiin kuuluu verenpainemittari.Verenpainemittarien saatavuuden voit tarkistaa https://helmet.finna.fi/ -sivuiltaVerenpainemittari [Esine] : 14 vrk | Helmet-kirjastot | helmet.fi
Ainoa Tiffany-lasitöitä muiden lasitöiden ohella käsittelevä video, jonka onnistuimme internetin kautta löytämään, on nimeltään Stained glass for beginners (ilm. 1989).
Valitettavasti Kirjastot.fi-sivujen monihaku,Suomen maakuntakirjastojen yhteistietokanta Manda, yliopistokirjastojen yhteistietokanta Linda ja taidekorkeakoulujen yhteistietokanta Arsca eivät antaneet yhtään viitettä tuolla nimekkeellä.
Esimerkiksi seuraavan www-osoitteen kautta pääsee tutustumaan monenlaisiin lasitöitä koskeviin sivuihin sekä sähköiseen kirjakauppaan, jonka kautta materiaalia voi ostaa
http://downeaststainedglass.com/freestainedglasspatterns.html
Korttitemppukirjat ovat kirjastossa luokassa 79.85 Taikatemput. Kirjoja on sekä aikuisten että lasten ja nuortenosastolla. Korttitemppuja löytyy mm. seuraavista kirjoista: Iiro Seppäsen magian maailma ja Temppuja, taikoja ja voittamattomia vetoja.
En onnistunut tunnistamaan tällaista joululaulua. Muistatteko enempää sanoja? Kotimaisia lauluja voi yleensä etsiä laulujen nimien ja alkusanojen perusteella, joskus myös kertosäe auttaa. Esittäjätieto auttaisi myös.
Ehkä joku tämän lukijoista tunnistaa laulun!
Valitettavasti tätä runoa ei löydy. Lastenkirjainstituutin kokoelmista löytyy Georges Juilletin lasten kuvakirja Leo Leijona, suomeksi julkaistuna vuodelta 1954. Tämä kuvakirja ei ole runomuodossa, eikä siitä löydy kuvailtua tekstinpätkää.
Laila Hietamiehen lapsuudesta ja nuoruudesta kerrotaan kirjassa:
Saure, Salme: Laila Hietamies läheltä.
Tietosi Laila Hietamiehen tuotannosta voit tarkistaa vielä osoitteesta http://kirjailijat.kirjastot.fi/?c=5&pid=852&lang=FI jossa on tietokanta suomalaisista nykykirjailijoista. Tietokantaan on koottu kirjailijoiden henkilötietoja, kirjailijaesittelyjä, tuotanto sekä lähteitä, joiden pääpaino on verkkotiedossa.
Lainat voi uusia viisi kertaa, ellei niihin ole varauksia. Jos sinulla on maksamattomia maksuja 30 euroa tai enemmän, et voi uusia lainojasi.
Helmet-kirjastoissa myöhästymismaksut voi myös netissä. Linkki löytyy Helmetin etusivulta kohdasta Verkkomaksaminen.
http://www.helmet.fi/fi-FI/Info/Asiakkaana_kirjastossa/Kirjastokortti_j…
http://www.helmet.fi/fi-FI/Verkkomaksaminen(115033)