Lisa Banim on yksi Lizzie McGuire -kirjojen kirjoittajista. Suomennetut teokset ovat
Yksityisetsivä McGuire (2004), Älykkötytön arvoitus (2005),
Tiedeleirin tapaus (2005) ja
Operaatio ihastus (ilmestyy toukok. 2006). Kirjailijasta itsestään ei löydy tietoa.
Nimestä Paajanen on 1500-luvun puolivälistä alkaen tietoja Savosta ja Karjalankannakselta. Savosta nimeä on levinnyt myös Pohjois-Pohjanmaalle. Nimen sisällöstä ei ole varmaa tietoa.
Lähde: Pirjo Mikkonen, Sirkka Paikkala: Sukunimet. Otava, 2000.
Et kertonut missä yliopistossa haluaisit opiskella lääketiedettä. Lääketieteelliset tiedekunnat ovat viime vuosina uudistaneet opetustaan perusteellisesti ja profiloituneet eri tavoin. Opiskeluoikeuden vaihtaminen toiseen lääketieteelliseen tiedekuntaan on hyvin vaikeata, joten kannattaa ennen pyrkimistä tarkoin harkita missä ja miten haluaa opiskella lääketiedettä. 1. Opetuskielen suhteen on tänä vuonna otettava huomioon seuraavaa (muutaman vuoden kuluttua saattaa tietysti olla eri tilanne): Lääketieteen koulutusohjelma jakautuu suomenkieliseen ja ruotsinkieliseen opintolinjaan.
Ruotsinkielisen opintolinjan tavoitteena on kouluttaa koko maan tarpeisiin riittävästi ruotsinkielentaitoisia lääkäreitä. Ruotsinkielisen linjan opetuksesta...
"Salminen, Hellevi eli oikeasti Salminen-Matihalti, Hellevi on syntynyt 19.2.1941 ammatiltaan vapaa kirjailija. Esikoisromaaninsa Baby hän kirjoitti parikymmenvuotiaana. Hellevi Salmisen tuotannon ansiokkain osa on nuortenkirjallisuutta." Manninen, Kerttu: Salminen, Hellevi. Teoksessa: Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita. Toim. Ismo Loivamaa.- Kirjastopalvelu 1995, ss. 214-215.
Salminen saavutti Topelius-palkinnon 1997 teoksella Pikku sammakkoprinssi. Otava 1996.
http://www.nuorisokirjailijat.fi/topeliuspalkitut.shtml
Seuraavat artikkelit ovat poimitoja Aleksi-lehtietokannasta: Kauhava on kasvattanut poikkeuksellisen monta kirjailijaa Mäki-Mantila, Aino Ilkka 2002-01-20. Ei vain tästä maailmasta Tarvainen, Hanna Onnimanni 2001,...
Emagz on poistunut käytöstä heinäkuun alussa, ja lehdet ovat siirtyneet valtakunnalliseen E-kirjastoon. Lisää tietoa saat tästä aiemmasta vastauksesta.
Kolikoiden arvoon vaikuttaa suuresti niiden kunto, joten näkemättä rahaa siitä on vaikea antaa arviota. Lisätietoa saa erilaisista numismatiikkaa ja rahojen arvoa käsittelevistä teoksista, esim. Erkki Borg, Rahan väärti, 1980. Kannattaa myös muistaa, että alan liikkeissä on paras asiantuntijuus tällaisissa täsmällistä tietoa vaativissa kysymyksissä. Alkuun pääsee esim. Suomen Numismaatikkoliiton sivulta http://www.numismaatikko.fi/ .
Kun rekisteröidyt Helsingin kaupunginkirjaston uuteen tulostusjärjestelmään, PIN-koodi löytyy antamastasi sähköpostista. Sähköpostin otsikko on helprint-noreply.
Jos olet poistanut viestin, kirjastovirkailija voi antaa uuden PIN-koodin.
Asian parhaiten osaa varmaankin selittää Ilmatieteenlaitos, muuta Tapio J. Tuomen tekemässä Ukkosta ilmassa ja Tähtietieteellinen yhdistys Ursan vuonna 2009 julkaisemassa kirjassa selitetään salaman valon syntymistä hapella, typellä ja aallonpituuksilla. Tutustumalla kirjaan saa tarkemman selityksen. Seuraavilla sivuilla on tietoa ukkosesta:
http://www.fmi.fi/tutkimus_ilmakeha
http://www.fmi.fi/abc
Kirjoja aiheesta:
Ilmakehä, sää ja ilmasto, tekijänä Hannu Karttunen (Otava 2008)
Tapio J. Tuomi: Ukkonen ja salamat (Tähtitieteellinen yhdistys Ursa 1993)
Kirjailija Antti Tuomaisesta löytyy tietoa pääasiassa liittyen hänen tuotantoonsa. Me naiset -lehden artikkelissa (22.9.2016) Tuomainen kertoo nuoruutensa alkoholiongelmasta:
https://www.menaiset.fi/artikkeli/ihmiset-ja-ilmiot/ihmiset/alkoholin-jattanyt-menestyskirjailija-antti-tuomainen-en-voinut
Hänen lapsuuteensa liittyviä lähteitä emme löytäneet.
Kirjan tarkoituksen ja syntyidean tietänee kirjailija itse parhaiten. Kari Hotakaisen Näytän hyvältä ilman paitaa koostuu 17 tarinasta lähiöiden ongelmallisistakin nuorista. Kirjassa Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita 3 (toim. Ismo Loivamaa, 2001) kerrotaan, että tarinoissa kuvataan aikuisten ja nuorten maailmojen eroa. Aikuisilta ja nuorilta puuttuu yhteinen kieli, ja tätä kautta mahdollisuus ymmärtää toisiaan. Tarinat kritisoivat niin nuorten maailman pinnallisuutta kuin aikuisten maailman jähmettyneisyyttäkin. (s. 51)
Jokaisen lukijan kannattaa kuitenkin itse muodostaa käsityksensä lukemastaan.
Valitettavasti Helsingin kirjastoista ei löydy paperisilppuria, jota asiakkaat voisivat käyttää. Muutamasta Espoon kirjastosta kuitenkin löytyy asiakkaille tarkoitettu paperisilppuri.
Nämä kirjastot löydät HelMet-palvelusivustolta näin: Klikkaa auki sivu "Kirjastot ja palvelut". "Valitse palvelu" -pudotusvalikosta saat listan kirjastoista, joissa on asiakkaiden käyttöön tarkoitettu paperisilppuri.
http://www.helmet.fi/fi-FI
Tärpästikkeli on poikkeuksellisen hauskan kuuloinen sana! Nettikeskusteluissa vaikuttaa olevan suht laaja konsensus siitä, että tärpästikkeli - tai jossain mainittiin sana muodossa tärpäntikkeli - merkitsee vilkasta tai levotonta lasta. Mutta virallisemmista lähteistä, kuten murresanakirjoista, sanaa ei löytynyt. Asian selvittämistä vaikeuttaa erityisesti se, että 8-osainen Suomen murteiden sanakirja päättyy k-kirjaimeen kurvottaa-sanan kohdalle, ja verkkoversio Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen (Kotus) sivuilla on tällä hetkellä kohdassa nihteä. Että sikäli tässä ollaan kysymyksen kanssa aika lailla puhtaan kaulan kanssa, etteivät relevantit lähteet yllä tärpästikkeliin asti, mutta jos Kotuksen kielineuvonnan kyselylomake on...
Pahoittelen omaa epätarkkaa vastaustani. On totta, että mikäli asiakkaalla on jokin vamma tai sairaus eikä hän sen vuoksi pääse kirjastoon, hän voi hakea joustoasiakkuutta. Joustoasiakkuus tarkoittaa, että asiakas valtuuttaa jonkun muun hoitamaan kirjastoasioinnin puolestaan.
https://www.helmet.fi/fi-FI/Tapahtumat_ja_vinkit/Uutispalat/Joustoasiakkuus_helpottaa_asiointia_kun_(217150)
Vastaus, jossa mainittiin valtakirja, on vuodelta 2017. Käytäntöjä on sittemmin tarkennettu. Nyt Helmet-sivulla todetaan yksiselitteisesti, että valtakirjalla voi hoitaa kaikkia muita kirjastoasioita, mutta "valtakirjalla ei voi teettää kirjastokorttia eikä pin-koodia".
https://www.helmet.fi/fi-FI/Info/Asiakkaana_kirjastossa/...
Eerika on Erikin sisarnimi ruotsalaisessa almanakassa. Suomen almanakassa se esiintyy eri kirjoitusasuissa (Erica, Erika,Eerika, Eriikka). Pohjoismaiden lisäksi sitä on käytetty mm. Saksassa, jossa se on yhdistetty kanervien tieteelliseen nimeen Erica.
Lähdekirjallisuutta: Lempiäinen, Pentti: Suuri etunimikirja; Vilkuna, Kustaa: Etunimet; Lempiäinen, Pentti: Nimipäiväsanat: mitä nimet kertovat.
Nimi Jannika on ollut ruotsalaisessa almanakassa vuodesta 1995. Kysy kirjastonhoitajalta palvelussa on aiemminkin kysytty tästä nimestä, vastauksen mukaan "Janniina, samoin kuin nimet Janina, Janiina, Janita, Janika ja Janiika ovat Jani-nimen naispuolisia vastineita. Jani puolestaan on suomalainen vastine nimelle Jan, joka on ruotsinkielinen lyentymä nimestä Johannes".
Nimen merkitystä on kysytty myös ruotsiksi "Vad betyder namnet Janika" . Vastauksen löydät tämän palvelun arkistosta
http://www.kirjastot.fi/tietopalvelu/kysymys.aspx?questionID=5eb51f90-3… .
Nimen Allan taas kerrotaan olevan alkujaan kelttiläinen, englannista suomeen lainattu nimi. Todennäköisesti nimi on lähtöisin Bretagnesta. Suomessa Allan on ollut almanakassa ensin...
Elinkustannusindeksi, kulutushyödykkeiden hintojen muutoksia kuvaava indeksisarja, josta nyk. käytetään nimitystä kuluttajahintaindeksi.
Lähde: Facta-tietopalvelu: http://www.facta.fi/?aid=19674&search=true
Kuluttajahintaindeksi kuvaa Suomessa asuvien kotitalouksien Suomesta ostamien tavaroiden ja palveluiden hintakehitystä. Kuluttajahintaindeksi lasketaan menetelmällä, jossa eri hyödykkeiden hinnat painotetaan yhteen niiden kulutusosuuksilla. Kuluttajahintaindeksin laskemisessa käytetään Laspeyresin hintaindeksikaavaa, jolloin painoina käytettävät kulutusosuudet ovat perusajankohdalta. Kuluttajahintaindeksiä käytetään yleisenä inflaation mittarina. Määrävuosin uudistettavat kuluttajahintaindeksit sopivat lyhyen aikavälin...
Hei!
Kysymyksesi kohdistuu tähtitieteen erityisalaan, taivaanmekaniikkaan. Planeettojen radat ovat lähes ympyrän muotoisia, koska auringon massa ja vetovoima on hyvin hallitseva. Ellipsin muotoa kiertorataan aiheuttavat muiden taivaankappaleiden aiheuttamat häiriöt auringon ja yksittäisen planeetan välisessä vetovoimakentässä.
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa suosittelee mm. seuraavia julkaisuja asiaan tutustumiseksi:
Taivaanmekaniikan nykypäivää. Tähdet ja avaruus -lehti 1980, nro 3, s. 82-84
Planeettojen liike. Tähdet ja avaruus -lehti 1987, nro 4, s. 132-135
Tähtitieteen perusteet / toimittaneet Hannu Karttunen ... [et al.]. - 5. laitos. - Ursa, 2010, s. 17, 175-201
Kolmen kappaleen (vetovoiman) ongelmaa käsittelee Mauri Valtosen...
Valmista perinteistä Lemon Curdia näyttäisi olevan myytävänä K-Citymarketissa ja Tokmannilla. Verkkokaupoista sitä voi tilata esim. delideli.fi ja foodie.fi.
Curd sopii hyvin paahtoleipien päälle, kakkujen täytteeksi tai maustamaan jogurttia.
Netistä löytyy useita ohjeita curdin valmistamiseen ja muitakin makuja voi käyttää kuin sitruunaa.
Ilta-Sanomien historian teemanumerot ovat varsinaisen lehden liitenumeroita ja niitä myydään vain Ilta-Sanomien kanssa.
Netissä voi ottaa käyttöön IS Extra -palvelun, joka tarjoaa mm. vanhat teemanumerot luettavaksi http://www.is.fi/extra/
Palvelussa on kuukausimaksu, 9,90 €. Palvelun voi tilata täältä https://tilaa.sanoma.fi/isextra?ref=tilaa_redirect&login=false
Yksittäisiä lehtiä voi olla myynnissä nettiantikvariaateissa, esim. http://www.antikvariaatti.net/ Tuolla oli tällä hetkellä lehdet Beatlesissta ja James Bondista myynnissä.
Ne tehdään esim. seuraavista aineista (Kellogg'sin Rice Crispies): riisi, sokeri, maissisiirappi. Tarkemmat tiedot saat kaupasta paketin kyljestä.
Jos sinua vielä kiinnostaa riisimurojen ravintokoostumus, se löytyy sivulta http://www.ktl.fi/fineli/ ja valitset sieltä vasemmasta reunasta linkin Elintarvikkeet ja alkukirjaimen R jonka alta löytyy myös riisimuro.