Mest omtyckta

Fråga Läst Betyg Besvarad Öppna Svar
Luin 1970 luvulla ohuen pienen kirjan jossa alkuasukas (papualta? ) tuli eka kertaa sivistyksen piiriin. Ihmetteli että asutaan laatikoissa. Oli hauskaa… 293 Muisteltu ohut pieni kirja kuulostaa kovasti siltä, että kyseessä voisi olla Papalagit : samoalaispäällikkö Tuiavii valkoisen miehen maailmassa – olkoonkin, että 70-lukua on venytettävä hieman seuraavan vuosikymmenen puolelle, mikäli sitä on luettu suomeksi: teos ilmestyi suomenkielisenä vasta 1981. "Tämä kirja kertoo tutkimusmatkasta, joka tehtiin päinvastaiseen suuntaan kuin tapana on ollut. Nyt ei ole liikkeellä länsimaisen koulutuksen saanut tiedemies havainnoimassa primitiivisiä yhteisöjä. Nyt tarkastelee mainiota länsimaista maailmaamme ns. alkukantainen ihminen." Länsimaisten asumusten kuvaus alkaa seuraavasti: "Papalagien asuntona on kova kuori kuin simpukalla. He asuvat kivien keskellä aivan kuin tuhatjalkaiset laavakivien...
Lapsuudessani 70-luvulla radiossa soi usein Hectorin laulu jonka sanoissa olivat mukana Hermes ja kultaiset vaunut. En löydä tuollaista kappaletta millään,… 1309 Kyseessä voisi olla Hectorin sanoittama Hermes, jonka on levyttänyt ainakin  Pepe Willberg vuonna 1976. https://www.youtube.com/watch?v=j1AAYWWbpws Kapple on suomennos Procol Harumin kappaleesta Pandora's Box. https://www.procolharum.com/finnish_pandora.htm Tosin sekä alkuperäisessä että suomennetussa kappaleessa puhutaan Hermeksestä ja kultaisista suitsista, eikä vaunuista.
Muistan lapsuudestani 80- luvun lopusta / 90-luvun alusta lastenkirjan jossa seikkaili kaksi hiirtä. Paljoa en tuosta sadusta muista, mutta kirjaa piti lainata… 1635 Kyseessä saattaisi olla Erwin Moserin kirja Lumimies, joka on ilmestynyt vuonna 1988. Siinä on tarina Mäyrän luolassa, jossa on savuava piippu. Hiiret ovat Manne ja Vili - toinen on ruskea, toinen harmaa. Hiirillä on hoikat, pitkät jalat ja kädet. Manne ja Vili -sarjassa ilmestyi myös kolme muuta kirjaa: Lentävä hattu, Puunrunkotalo ja Suuri sieni. Kaikki kirjat ovat melko pienikokoisia.
En muista kirjailijaa, enkä kirjan nimeä. Kirjan tapahtumia on kuitenkin seuraavat. Päähenkilö on nainen. Muuttaa maalle, ehkä isoäitinsä tms luokse tai… 607 Olipa haasteellinen kysymys, kaunokirjallisten teosten tunnistaminen edellyttäisi usein omakohtaista lukukokemusta. Kirjan jäljittämistä auttaisi myös tieto siitä, milloin kirja on luettu. Etsin teosta HelMet -aineistohausta esimerkiksi seuraavilla hakusanoilla ja niiden yhdistelmillä: internet, maallemuutto, rakastuminen, sisarukset, maaseuturomaanit, viih-dekirjallisuus... Kuvaukseen täysin sopivaa teosta en onnistunut löytämään. Kirjastoammattilaisten postituslistan kautta saimme seuraavia ehdotuksia: Kivelä, Anneli, Kotiin Katajamäelle, Karisto, 2010. Rask, Regina, Hyvä Naapuri, Otava, 2007. Lehtinen, Tuija, Kolme miestä netissä, Otava, 2010. Selailun perusteella Raskin kirja olisi ehkä lähinnä kuvaustasi. Teosten saatavuuden voit...
Chopinin pianokappale 1117 Sarjan Kotiin takaisin (A Place to Call Home) viidennen kauden osassa seitsemän soi Frédéric Chopinin Etydi op10. Nro 3, E-duuri, joka on saanut lisänimet Tristesse (Suru) ja L'Adieu (Jäähyväiset).   https://fi.wikipedia.org/wiki/Fr%C3%A9d%C3%A9ric_Chopin http://www.chopin.pl/chopin_start.en.html https://en.wikipedia.org/wiki/%C3%89tude_Op._10,_No._3_(Chopin) https://areena.yle.fi/1-2902367 http://www.imdb.com/title/tt6970774/
Kalevala yhdistää kuun kultaan ja aurigon hopeaan. Tämähän on päinvastoin, kun yleensä muissa kansantaruissa ja taiteessa. Auringon värihän on selvästi… 230 Alkusoinnulla on siinä määrin suuri merkitys Kalevalassa (ja suomalaisessa kansanrunoudessa ylipäänsäkin), että se riittänee selitykseksi kuun ja kullan liitolle – en ainakaan onnistunut löytämään asialle kilpailevaa selitystä tutkimastani Kalevala-kirjallisuudesta.Kirjallisuudentutkimus:alkusointu – Tieteen termipankki
Haluaisin saada jotenkin käsiini Pukke Punamuurahaisen seikkailut-satukirjan. Olen kuullut sitä viimeksi ollessani eka-tokaluokalla muholan ala-asteella 1967… 1244 Marjatta Kurenniemen Pukke Punamuurahaisen seikkailut -kirjaa on hyvin saatavissa kirjastoista kautta Suomen. Sitä on esimerkiksi yli kymmenen Keski-kirjaston kokoelmassa ja näistä vaivattomasti tilattavissa lainattavaksi omaan kirjastoonne. Pukke Punamuurahaisen seikkailuista on otettu painokset vuosina 1946, 1954 ja 1978. Omakseen kirjaa haluavan kannattaa seurailla verkkoantikvariaattien tarjontaa tai jättää siitä oma ostoilmoitus.
Onko oikein toivoa, että TV`n kesakusteluohjelmjssa Kuten Kirjojen Suomi suomen kielen ammattikäyttäjät esim. kirjailijatrajoittaisivat hiukan muoti termejä… 220 Toiveesi ei varmaankaan ole kohtuuton.
Löytyyköhän mistään nuotteja Veikko Lavin kappaleeseen Turakaisen tulipalossa? 1711 Valitettavasti kyseiseen kappaleeseen ei löydy nuotteja.
Pienen naisen suuri tehtävä Gladys Aylwaed Onko hänen elämästä kirjoitettu kirjaa 908 hei, Gladys Aylward - nimisestä Kiinassa toimineesta lähetystyöntekijästä löytyy suomeksi kaksi kirjaa: Pieni nainen / Alan Burgess ; suomentanut Helvi Vasara, 1957 ja Muurinmurtaja : kertomus lähetyssaarnaajasta Kiinan kärsimysteillä / Gladys Aylward, 1954
Alkuvenyttely/veryttely ja loppuvenyttely/veryttely englanniksi? Ennen ja jälkeen kuntosalin. 1668 Alkuverryttely : warm up, warm-up Loppuverryttely : cool down, cool-down (Treeniä edeltävä) venyttely: (pre-workout) stretching (Treenin jälkeinen) venyttely :  (post-workout) stretching   Lähteet: englannin kääntämisen ja tulkkauksen opinnot (Helsingin yliopisto) https://darebee.com/warmup-and-stretching.html
Missä Metsolat jaksossa Kunnanjohtaja Tolonen ja Kaukovaara syövät lounaan ravintolassa? 300 Kuvaamasi kaltainen kohtaus löytyy ainakin Metsoloiden 12. jaksosta "Lasi shampanjaa". Kohtauksessa Kari Kaukovaara ja kunnanjohtaja Tolonen keskustelevat lounaan äärellä laskettelukeskuksen sijoituspaikasta. Kohtaus alkaa jaksossa noin 34 minuutin ja 30 sekunnin kohdalla. Jakso on katsottavissa Yle Areenasta vielä 19.3.2022 asti. Suora linkki: https://areena.yle.fi/1-1592176
Kirja, joka alkaa sanoilla "Sikarit olivat palaneet melkein loppuun asti"? 182 Näin alkaa James Hiltonin Sininen kuu: "Sikarit olivat palaneet melkein loppuun, ja aloimme jo tuntea tuollaista pettymyksen tapaista, joka tavallisesti valtaa vanhat koulutoverit, kun he jälleen kohtaavat toisensa miehinä ja huomaavat, että heillä on vähemmän yhteistä kuin he olivat luulleet." (suomennos: Eino Palola)
Minkä niminen kirja on, mikä on kirjoitettu maasta mitä ei ole olemassa vaan se on keksitty?? Kirja on jonkintyyppinen matkaopas. 1080 Santo Cilauro on kirjoittanut kaksi kuvitteellista matkaopasta: Phaic Tan: auringonpistos naurettavan halvalla (Otava 2006) sekä Molvania: Itä-Euroopan hyljeksitty helmi (Otava 2005).
Onkohan kirjastolla arkistoissaan vanhoja lehtiä tai lehtikuvia 1930-luvulta lähtien, koskien yleisesti ottaen maailman menoa, ei pelkästään Suomen? 1423 Pasilan kirjaston kirjavarastosta löytyy kotimaisia aikakauslehtiä vuosikymmenien takaa, esim. Suomen kuvalehti vuodesta 1917 alkaen. Helsingin sanomat löytyy lehtimuotoisena vuosilta 1906-1977 sekä mikrofilmeiltä kokonaisuudessaan. Lehtiä voi lukea ja kopioida kirjastossa, mutta ei lainata. Ulkomaisia aikakauslehtiä tai sanomalehtiä ei varastoida. Alla linkit sekä varastolehtiluetteloon että mikrofilmiluetteloon: Varastolehtiluettelo: http://www.lib.hel.fi/File/088b03f2-ac57-4f50-aae2-adf96f0e0daf/Varasto… Mikrofilmatut lehdet: http://www.lib.hel.fi/Page/be6c5e1f-82b3-4e11-bd56-28e267bf9e63.aspx
Yritin etsiä espanjankielisiä lastenkirjoja, joilla olisi helppo aloittaa kielen lukeminen. Onko niitä ja minkälaisella haulla löytäisin ne? 3401 HelMet-haulla espanjankielisiä lastenkirjoja voi hakea useammalla tavalla, esimerkiksi näin: Kirjoita perushakuun (HelMet-palvelusivuston etusivulla olevaan laatikkoon) hakusana "lastenkirjallisuus" tai "kuvakirjat" ja rajaa sitten hakutulos sivun vasemmassa laidassa olevilla rajoittimilla kielen ja aineiston mukaan. Voit myös kokeilla tarkennettua hakua. Hakulomake aukeaa HelMet-perushaun alapuolella olevasta linkistä. Kirjoita hakusanaksi esimerkiksi "kaunokirjallisuus", valitse aineistolajiksi "kirja", kokoelmaksi "lasten kokoelma" ja kieleksi "espanja". Jos lisäät hakuoperaattorilla JA hakusanan "kuvakirjat", saat listan hiukan helpompilukuisista kirjoista. http://www.helmet.fi/fi-FI
Onko Martti Haavion teoria kumottu, että Jumi, Joma tai muu Jumala-sanan alkumuoto on peräisin muinaisesta sanskriitin kuoleman jumalaa tarkoittavasta sanasta… 737 Kotimaisten kielten keskuksen Suomen murteiden sanakirjan mukaan sanalla jumi on useita merkityksiä suomen murteissa. Yksi merkitys on "uskomusolento". Alla linkki sanakirjan sivulle:  http://kaino.kotus.fi/sms/?p=article&word=jumi&sms_id=SMS_583fdc2c0cfc6d4ddf17b2e7defcedee&hilight Etymologisen sanakirja (Suomen sanojen alkuperä: etymologinen sanakirja: 1 A-K, 1992) sanoo jumi-alkuisten sanojen olevan ainakin osaksi deskriptiivislähtöisiä eli äänneasultaan kuvailevia. Viittauksia Martti Haavion teoriaan ei ole. Martti Haavion kirjan Bjarmien vallan kukoistus ja tuho: historiaa ja runoutta ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1965. Uusi painos ilmestyi 2018, ja sen esipuheessa kirjailija Juha Hurme sanoo mm....
Mikä lastenkirja voisi olla kyseessä? Kirjassa mainitaan mm. jänis, koira, Johannes, juna-asema ja sanomalehti. 174 Gudrun Mebsin helppolukuinen mutta aika jännittävä lastenkirja Kaksi jänishousua (WSOY 1988). Kirja kertoo Johanneksesta, joka matkustaa yksin junalla mummolaan ja tutustuu vieressä istuvaan toiseen matkustajaan, joka lukee sanomalehteä.
Onko Grimmin alkuperäisteoksia suomennettuna? Tarkoitan nyt niitä jotka ovat lasten saduiksi liian väkivaltaisia. 1242 Jakob ja Wilhelm Grimmin saduista on ilmestynyt 3-osainen täydellinen kokoelma, jonka sadut on suomennettu alkuperäistä v.1812-15 ilmestynyttä Grimmin laitosta noudattaen. Saduissa on mukana myös näitä pelottavampiakin kertomuksia. Tässä kirjasarjan tiedot: Jacob & Wilhelm Grimm: Grimmin sadut I-III. Tammi, 1999. Mikäli tätä sarjaa ei löydy omasta kirjastosta, voitte tilata sen kaukolainaksi kirjastonne kautta.
Kirja joka sisältää aforismeja jonka on kirjoittanut/koonnut 1300?-luvulla luostarista erotettu munkki(?) Niin no varmaa siis että siinä oli ajatuksia, ja… 2257 Vaikea on löytää tähän yksiselitteistä ehdokasta. Tarjoan tässä aluksi kahta, joista jälkimmäinen ei täytä ajallista ehtoa (eli on myöhempi) Llull, Ramon (n. 1235-n. 1316) Ylistän rakastettuani. - Helsinki, 1983. Gracian, Baltasar (1601-1658) Maallisen viisauden käsikirja. - Porvoo, 1994. (aikaisempi suomennos nimellä Viisauden käsikirja) Gracian, Baltasar Sankarin taskupeili. - Porvoo, 1996. Gracian oli jesuiittaveljeskunnan jäsen, joka epäilyttävinä pidettyjen mielipiteidensä vuoksi erotettiin opetustehtävästään. Muita vaihtoehtoja (lähinnä keskiaikaisia, joitakin myöhempiäkin): Boethius (n. 485- n. 525) Filosofian lohdutus Tuomas Akvinolainen (1225-1274) Usko ja rukous : apostolisen uskontunnustuksen ja Herran rukouksen selitys Summa...