Mest omtyckta

Fråga Läst Betyg Besvarad Öppna Svar
Onko mistään maasta aineistoa josta selviäisi miten paikallisen yritystoiminnan kilpailukykyyn on vaikuttanut kun monikansalliset yritykset on lakimuutoksien… 240 ​Näin hienojakoiseen kysymykseen ei löydy suoria aineisto-osumia. Aihe vaatisi tutkimuksellista ja yksityiskohtaista perehtymistä yritystoimintaa koskevaan kirjallisuuteen ja sen seulomista läpi.
Onko kaunokirjallisuutta tai muistelmia afasian aikuisena kokeneista, potilaan tai omaisten näkökulmasta? Kirjat voisivat olla rohkaisevia. 2715 Plussan teille jo antama Martti Kainulaisen ”Kaijan kirja - kertomus afasiasta” (Kirjayhtymä, 1992) vaikuttaa ihan hyvältä löydöltä. Muistelmat on kirjoitettu afasiapotilaan omaisen (aviomiehen) näkökulmasta. Saatteessa hän kirjoittaa, että omaisia tarvitaan usein pitämään afasiapotilaiden puolia. Rohkaisevasta näkökulmasta kertoo takakansiteksti: ”Kaijan kirja kuvaa sisukasta naista, perusäitiä, joka ei suostu sopeutumaan sairaaksi. Hän ei ole tapaus vaan ihminen joka haluaa itselleen kielen ja kontaktit”. Muita afasia-aiheisia muistelmia ja romaaneja: 1) J. Bernlef: Förmörkelse (Norstedt, 1996). Romaani afasiasta. 2) Ingrid TROPP ERBLAD: Katt börjar på S - en berättelse om orden och hur det känns att förlora dem (LT, 1982)....
Löytyykö jostain listaa liikuntarajoitteisille sopivista liikuntapaikoista? Monissa lukee "esteetön" tai on pyörätuolin kuva, mutta paikan päällä selviää ettei… 443 Helsingissä kaupungin tarjoamia esteettömiä liikuntapaikkoja voi etsiä palvelukartalta. Sivuston yläosan esteettömyysasetuksista voi valita erilaisia rajauksia, esim. "käytän pyörätuolia".  https://palvelukartta.hel.fi/fi/search?q=liikuntapaikka Myös kaupungin ylläpitämien liikuntapaikkojen, kuten kunto- ja voimailusalien omilla verkkosivuilla on tarkempi selvitys esteettömyydestä, esimerkkinä tässä Töölön kisahalli  https://palvelukartta.hel.fi/fi/unit/40619?p=1&t=accessibilityDetails https://www.hel.fi/helsinki/fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/liikunta/sisalii… https://www.hel.fi/helsinki/fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/liikunta/ulkolii… Helsingin kaupunki pyrkii edelleen parantamaan liikuntapaikkojen esteettömyystietoja,...
Miksi niin monet ihmiset kyselevät asioita keskustelupalstoilla, vaikka ei ole yhtään varmaa, että sieltä saa oikeaa tietoa? Kuka tahansahan voi vastata niihin… 182 On järkevää suhtautua kriittisesti kaikkeen, mitä vapailla foorumeilla kirjoitetaan ja vastataan. Sehän on molemmin puolin vapaaehtoista viestintää, jossa kukaan ei voi antaa mitään lupauksia faktoista tai edes pyrkimisestä niihin. Uskoisin, että kysymys on psykologisesta nojautumisesta joukkovoimaan. Aivan samalla lailla kuin missä tahansa porukassa saatetaan heittää kysymys ilmaan ja toivoa, että joku tietää asiasta enemmän kuin itse. Usein se toimiikin, jos porukan ihmisillä on erilainen kokemustausta ja tietämys. Mutta sekin on ymmärrettävä, että on kysymyksiä, joihin ei ole olemassa vastausta tai sen saaminen edellyttäisi valtavan määrän työtä. Myös Kysy kirjastonhoitajalta -palveluun tulee tällaisia kysymyksiä varsin usein. Vielä...
Toivoisin ehdotuksia siitä, että mitä kirjoja voisin lukea. Kirjojen olisi oltava helppolukuisia romaaneja ilman, että ne ovat selkokirjoja tai lastenkirjoja… 1131 Helppolukuisia kirjoja voisivat olla seuraavat klassikot, joita luetaan mm. usein kouluissa: John Steinbeck: Hiiriä ja ihmisiä, Ernest Hemingway: Vanhus ja meri, Frans Emil Sillanpää: Elokuu, Mika Waltarin Palmu-kirjat, Surun ja ilon kaupunki, Juhani Aho: Rautatie, Aapelin kirjat, Hannu Salama: Se tavallinen tarina. Muita melko ohuita, selkeitä kirjoja: Marguerite Duras: Rakastaja, Irene Nemirovsky: Tanssiaiset, Francoise Sagan: Tervetuloa ikävä ja Rosa Liksom: Tyhjän tien paratiisit. Helppolukuisia, vaikka eivät kovin ohuita, ovat dekkarit, kuten esim. Leena Lehtolaisen, Matti Rönkän ja Matti Yrjänä Joensuun kirjat. Helppolukuisia viihteen puolelta olisi mm. Enni Mustosen ja Anneli Kivelän romaanit. Sadan sanan tarinoita löytyy...
Sukuromaaneja Venäjältä, Ukrainasta ja Baltian maista 171 Viro: Kaplinski, Jaan: Kirje isälle (Otava, 2005) Mihkelson, Ene: Ruttohauta (WSOY, 2011) Liettua: Sepetys, Ruta: Harmaata valoa (WSOY, 2011) Latvia: Zālīte, Māra: Viisi sormea (Arktinen Banaani, 2018); Paratiisilinnut (Arktinen Banaani, 2021) Inkerinmaa: Paavilainen, Sinikka: Kyynelvaunut (Into, 2014) Pekkanen, Toivo: Inkerin romaani (WSOY, 2002) Soudakova, Anna: Varjele varjoani (Atena, 2022) Ukraina: Litteken, Erin: Kiovan muistojen kirjuri (Bazar, 2022) Sullivan, Mark: Kohti vihreää laaksoa (Sitruuna, 2022) Venäjä: Stepanova, Maria: Muistin muistolle (Siltala, 2019) Tšižova, Jelena: Muistista piirretty kaupunki (Into, 2020)  
Mikä on pitkäikäisin nisäkäs? 542 Pitkäikäisin nisäkäs on nykytiedon mukaan grönlanninvalas (Balaena mysticetus), joka voi elää jopa yli 200-vuotiaaksi. Lähteet:https://tieku.fi/luonto/gronlanninvalaan-salaisuus-supervoima-suojelee-maailman-pitkaikaisinta-nisakasta-syovalta https://www.apu.fi/artikkelit/maailman-vanhimmat-elaimet-tama-asia-niita-yhdistaahttps://www.atlasobscura.com/articles/what-mammal-lives-the-longest https://www.discoverwildlife.com/animal-facts/mammals/which-mammal-lives-the-longest 
Huume-, huumausaine-, huuma- ja hurma-sanojen etymologiasta löytyykö mitään tietoa? 1106 Huume-, huumausaine- ja huuma-sanojen alkuperää on haettava huumata-verbistä. Kaisa Häkkisen etymologinen sanakirja kertoo, ettei tajunnan hämärtämistä merkitsevällä huumata-verbillä ole tarkkoja vastineita suomen sukukielissä. Sen on kuitenkin arveltu kuuluvan yhteen suomen murteissa esiintyvän, humisemista merkitsevän huumata-verbin kanssa. Tässä merkityksessä sille on esitetty vastineiksi virosta huumata ’huokua, uhota; hehkua’ ja liivistä ūm ’(aamu)hämärä’. Sanavartalo on selitetty vanhaksi germaaniseksi lainaksi, jonka alkumuotoa edustaa mm. muinaisnorjan húm ’hämärä’. Sekä tajunnan hämärtämisen että humisemisen merkityksissä huumata on tullut käyttöön suomen kirjakielessä 1800-luvulla. Verbistä johdettu huumaus löytyy kuitenkin jo...
Olen yrittänyt etsiä lasten kuvakirjaa Jonista, joka lähtee maalle isoisänsä luokse. Joni ei kuitenkaan saa unta maatilalla, koska siellä on niin hiljaista… 136 Kyseessä on Catherine & Laurence Anholtin kuvakirja nimeltään Kaikkein paras paikka (2000). Verkkokirjastossa: https://helle.finna.fi/Record/helle.262705?sid=3123933201 Kirja kertoo Jonista, joka rakastaa kaupunkia. Jonin pappa asuu maaseudulla meren lähellä. Joni matkustaa pappansa luokse maalle. Illalla hän ei saa unta. "Siellä oli rauhallista. Siellä oli erilaista. Maalla oli niin pimeää, ettei hän pystynyt nukkumaan".
Haluaisin lukea suomalaisia romaaneja, jotka on sijoitettu Suomen 1920- ja 1930-luvun vaihteeseen, ja joiden yhtenä tärkeänä teemana on lamakausi, joka alkoi… 259 30-luvun lama-aikaa käsitellään ainakin seuraavissa romaaneissa : Hämäläinen, Helvi : Katuojan vettä Joenpelto, Eeva : Lohja-sarja Jotuni, Maria : Huojuva talo Linna, Väinö : Täällä Pohjantähden alla 3 Pekkanen, Toivo : Isänmaan ranta Päätalo, Kalle : Koillismaa, Kunnan jauhot Waltari, Mika : Palava nuoruus Viita, Lauri : Moreeni
Mikä on The Kinksin Waterloo Sunset -kappaleen sanoma? Entä onko niin, että laulun olisi alun perin ollut tarkoitus kuvata Liverpoolia eikä Lontoota? 397 Tämä yksi pop-musiikkihistorian näteimmistä kappaleista kuvaa erään miehen havaintoja Lontoon Waterloon rautatieasemalla perjantaisin tapaavasta kahdesta ihmisestä, Terrystä ja Juliesta. Kappaleella ei varsinaisesti ole mitään selkeää sanomaa eikä se kuvaa yhtä yksiselitteistä tapahtumaketjua, vaan Waterloo Sunset on pikemminkin sarja hajanaisia tunnelmia ja vaikutelmia. Terry ja Julie jäävät lopulta mysteeriksi, kuten jää myös kappaleen kertoja. Kappaleen säveltäjän Ray Daviesin mukaan Waterloo Sunset oli alkuperäiseltä nimeltään Liverpool Sunset. Davies kuitenkin muutti kappaleen nimen, koska tunsi Lontoon paremmin kuin Liverpoolin. https://www.loudersound.com/features/the-story-behind-the-song-waterloo-sunset-by-...
En muista kirjan nimeä, mutta se alkaa” Miekkonen oli pieni mies. Hän asui vanhassa pahvisessa kenkälaatikossa. Miekkonen oli onnellinen. Mutta eräänä päivänä… 438 Miekkonen oli yksi hollantilaisen kirjoittaja-kuvittajan Max Velthuijsin henkilöhahmoista. Ensimmäinen hänestä kertova kirja Miekkonen etsii kotia alkaa juuri kysymyksessä muistellulla tavalla. Miekkosen puutarhalle hyvää tekevä sade jatkuu monta päivää ja tärvelee hänen kenkälaatikkoasumuksensa, minkä vuoksi hänen on lähdettävä etsimään uutta kotia. Lisää Miekkosesta voi lukea kirjoista Miekkonen löytää onnen ja Miekkonen auttaa ystävää.
Liikuntatuntien numero kiinnostaa. Miten se annetaan? Mitä vaaditaan. (Katselin vanhoja todistuksia ja numeroni oli aina 7. Olin innokas, aina mukana ja reipas… 464 Jos liikuntatunneista on jo hieman aikaa, voi arvioinnin perusteita olla hankala selvittää. Osassa arvioinneista fyysinen ulkomuoto on saattanut vaikuttaa. Nykyiset opetushallituksen ohjeet kyllä löytyvät. Ysin oppilas mm.: Työskentelee itsenäisesti ja vastuullisesti, yhdistelee ja kokeilee oma-aloitteisesti, on innokas ja positiivinen... Liikunnan päättöarviointi
Mistä tulee sukunimi Inkeröinen 834 Nimityksiä inkeroinen, inkeröinen ja inkerikko on käytetty Inkerin vanhoista karjalaisperäisistä, kreikkalaiskatolisista asukkaista. Nimen Inkeri syntyä on pohdittu ja yksi selityksistä on, että se on peräisin venäläisestä nimestä Igor, jonka skandinaavinen vastine on Ingor. Viljo Nissilän mukaan Inkeroinen, Inkeröinen ja Ingersby viittaisivat inkeriläiseen siirtoasutukseen.Lähde ja lisätietoa: Pirjo Mikkonen & Sirkka Paikkala: Sukunimet (2000)
Etsin seuraavia Edith Södergranin saksannoksia. Löytyyköhän niitä mistään: Fiendliche Sterne ISBN 3-8090-2083-4 Klauenspur ISBN 3… 1153 Sain käsiini kolme mainitsemistasi kirjoista eli "Feindliche Sterne: Gesammelte Gedichte", "Der Schlussel zu allen Geheimnissen: Gedichte 1907-1922" ja "Klauenspur: Gedichte und Briefe". Etsimäsi runo löytyy kaikista näistä teoksista. Käännökset poikkeavat kuitenkin toisistaan. "Feindliche Sterne"-teoksessa kääntäjänä on Karl R. Kern, "Der Schlussel zu allen Geheimnissen"-teoksessa Klaus-Jurgen Liedtke ja "Klauenspurissa" Christiane Grosz. En löytänyt mainittuja kirjoja Lapin kirjaston aineistohausta, mutta voit tilata ne kaukolainana lähimmästä kirjastostasi. Kirjat löytyvät mm. Helsingin kaupunginkirjaston kokoelmista. Lähteet: Södergran, Edith: "Feindliche Sterne" (Limes, 1977) Södergran, Edith: "Klauenspur" (Reclam, 1990) Södergran,...
Mistähän Raamatun kohdasta seuraava lause on peräisin: Jokaiselle päivälle on omat murheensa. Voi olla, että tämä ei mene ihan näin. Voi olla, että tämä ei ole… 586 Vuorisaarnasta löytyy kohta, joka vastaa melko tarkasti kysymystäsi. "Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet", sanotaan Matteuksen evankeliumissa 6:34.
Mikä on kaksoisluomiskriteeri? 1732 Termi liittyy tekijänoikeuden kohteena olevien teosten määrittämiseen. Tekijänoikeuden piiriin pääsee vain tekijänsä luovan työn omaperäinen tulos. Teoksessa tulee siis näkyä tekijän personaallinen ja yksilöllinen panos. Käytännön kriteerinä teoskynnyksen määrittelyssä käytetään ns. kaksoisluomisen kriteeriä. Kriteerin mukaan teos yltää teostasoon vain siinä tapauksessa, ettei ole mahdollista, että joku toinen itsenäisesti aikaansaisi samanlaisen teoksen. Tekijänoikeuden suojan ulkopuolelle jää tämän kriteerin mukaan siis täysin rutiininomaisesti tai mekaanisesti tuotetut luomukset. Ari Koivumaa on kirjoittanut elektroniseen julkaisemiseen liittyvän artikkelin "Johdatus tekijänoikeuden perusteisiin", josta löytyy lisätietoa aiheesta....
Mistä Mikkelin Raatihuoneenkatu on saanut nimensä? 89 Mikkelin kaupunki perustettiin vuonna 1838 läänin pääkaupungiksi ja hallinnon keskukseksi. Kaupungin asemakaavan suunnitteli C.L. Engel. Siinä torin etelälaitaan varattiin paikka kaupungintalolle, eli raatihuoneelle ja sen editse kulkeva katu nimettiin Raatihuoneenkaduksi (Rådhusgatan). Raatihuoneelle varattu tontti oli pitkään tyhjänä, sillä kaupungintalo sille valmistui vasta 1912. Kaupungintalon on piirtänyt arkkitehti Selim A. Lindqvist.Jaatinen, Martti I.: Mikkelin asemakaavan taustoja. Teoksessa: Porrassalmi VI s.87–99 (2013).Kuujo, Erkki: Entisajan Mikkeli – Mikkelin kaupungin vaiheita 1838–1917 (1971).
Mistä löytäisin tilastoja 80-, 90- ja 2000-lukujen myydyimmistä tai lainatuimmista kotimaisista lasten kuvakirjoista? Etenkin 80- ja 90-lukujen tilastoja… 2156 Kirjastolehti on listannut vuosien ostetuimpia ja parhaat arvostelut saaneita lastenkirjoja 1980-luvulla. Lehteen tiedot on saatu suoraan kustantajilta. - Kirjakauppaliitosta ( http://www.kirjakauppaliitto.fi ) kerrottiin, että heidän tilastoistaan (Tilastotietoa) näkee vuosien 2001-2005 myydyimmät lastenkirjat. Listat perustuvat Akateemisen kirjakaupan ja Info-kirjakauppojen ilmoittamiin myyntilukuihin. Kuvakirjat täytyy poimia lastenkirjoista. Vanhempiin tilastoihin voi käydä tutustumassa Kirjakauppaliiton toimistossa Helsingissä ja niistä voi ottaa kopioita.
Löytyykö kirjastosta peruskoulun 7-9 luokan oppikirjoja? 2915 VASKI-kirjastoista ainakin Turun kaupunginkirjaston pääkirjaston nuortenosasto Stoorista löytyy useamman yläkoulun oppiaineen oppikirjoja. Oppikirjoja on hankittu kokoelmaan näytteenomaisesti. Kustakin oppiaineesta on hankittu jokin sarja. Uudet sarjat löytyvät avohyllystä ja kirjaston varastosta löytyy myös vanhempia oppikirjasarjoja. Myös varastokirjoissa sovelletaan näytteenomaisuutta - eli kaikkia ei varastoida. Oppikirjoista on varastoitu hieman kattavammin ainoastaan äidinkielen ja kirjallisuuden yläkoulun oppikirjoja. Voit etsiä oppikirjaa kirjaston tietokannasta http://www.vaskikirjastot.fi kirjoittamalla hakukenttään haluamasi oppiaineen nimen (esim. "matematiikka") ja "yläkoulu". Näytteenomaisuuteen on päädytty, koska...