Kappale on nimeltään Kahden venheessä. Sen sanat löydät esimerkiksi Suuri toivelaulukirja -sarjan teoksesta numero 15, sivuilta 192-193. Suurta toivelaulukirjaa on hyvin saatavilla kirjastoissa.
Lauri Pohjanpäällä on runo, jossa on rivit "on kaunein silloin ihminen, kun käydä voi kuolon etehen hän lausuin: "Valtahas alistun, mut valtas ei yllä työhöni mun..." Runo löytyy mm. kokoelmasta "Kaipuu ylitse ajan: Valitut runot 1910-1954". Voisiko tämä olla oikea runo?
Tai olisiko mahdollista, että runo ei olisikaan Pohjanpään. Alpo Noposella on mahdoton ratkaista -niminen runo, joka alkaa näin: ”Se on, ystävä, ratkaista mahdoton, minä aikana ihminen kaunein on…” ja jossa säettä "minä aikana ihminen kauniimpi ois" toistetaan useamman kerran. Runo löytyy ainakin kokoelmista Tämän runon haluaisin kuulla ja Runo on vapaa.
Lukusali on tosiaan harhaanjohtava ja ehkä jo vanhentunutkin nimitys kirjastojen hiljaisille opiskeluun ja työskentelyyn varatuille tiloille. Monessa paikassa tilan nimi onkin opintosali. Opiskelu ja työnteko edellyttävät nykyään usein tietokoneen käyttöä, siitä aiheutuvista äänistä emme eroon pääse. Paras ja hiljaisin, tai rauhallisin, lukupaikka voikin löytyä muualta kirjastosta. Kirjastot ovat hyvin erilaisia, toisissa on useita eri kerroksia, toisten tilat sijaitsevat samassa yhtenäisessä tilassa. Kannattaa tutustua kaupungin eri kirjastoihin ja etsiä mieleisiänsä tiloja. Esimerkiksi Rikhardinkadun kirjaston kaltaisesta vanhasta rakennuksesta löytyy eri kerroksista nurkkauksia ja sopukoita, joissa voi istua lukemassa hyvin rauhassa....
Ann Bryantin Sisters club -sarjan kirjat ovat järjestyksessä: Ystävyydestä se alkoi, Poikia näköpiirissä, Häiritsevä huivi, Valheiden verkko, Kiikissä, Salaisuuksia, Koston paikka, Pulassa, Väärinkäsityksiä, Kieroilua, Kohtalokas päivä.
Ann Bryantilta on toistaiseksi suomennettu ainoastaan Sisters club -sarjaa. Englannin kielellä Bryantin tuotantoa löytyy paljon. Hän on kirjoittanut useita lastenkirjasarjoja, mm. Ballerina Dreams ja Families in a Step Chain -sarjat.
Lisää tietoa Ann Bryantista ja hänen tuotannostaan löytyy englanninkieliseltä sivulta: http://www.annbryant.co.uk/
Kyllä, kirjasto ottaa vastaan lahjoituksia. Tosin kirjasto pidättää itsellään oikeuden päättää, mitä lahjoituksilla tehdään. Kaikki lahjoitukset eivät päädy hyllyyn, vaan osa saatetaan heittää pois, mikäli ne ovat huonokuntoisia tai mikäli kirjasto ei tarvitse kyseistä aineistoa. Kirjojen kunto ja kirjaston tarpeet ratkaisevat, mitä lahjoituksille tehdään.
Manga-sarjakuville saattaa hyvinkin olla tarvetta kirjastossa. Kannattaa kysyä aluksi omasta lähikirjastosta, olisiko heidän kokoelmissaan tarvetta kyseisille kirjoille.
Etunimiä käsittelevistä kirjoista ei löytynyt Pokko-nimeä. Väestörekisterin nimipalvelusta http://verkkopalvelu.vrk.fi/Nimipalvelu/default.asp?L=1 voi tarkistaa, kuinka yleinen nimi on Suomessa.
Suomen sanojen alkuperä -kirjan osassa 2 (SKS 1995) s. 387 on sanalle pokko selitetty seuraavat merkitykset:
1. pokko 'pieni poika'
2. pokko, poko 'pässi, pässikaritsa'
Sanan taustasta lisätietoja löytyy em. teoksesta sekä Suomen kielen etymologisesta sanakirjasta, osa 2 (Suomalais-ugrilainen seura 1958).
Suomenkielisiä kirjoja irlantilaisesta virkkauksesta ei löytynyt, mutta Kauneimmat käsityöt -lehden numerossa 3/2006 on Irlantilaisen kukkaliinan ja reunapitsin ohje.
Eeva Kilvellä on runo Elämän evakkona, joka alkaa rivillä "Mie rakastin sinnuu ko Karjalaa". Runo on kokoelmasta Laulu rakkaudesta (1972), mutta voit lukea sen myös esimerkiksi teoksesta Perhonen ylittää tien -- kootut runot 1972-2000 sekä runoantologiasta Tämän runon haluaisin kuulla 2 (1987).
https://finna.fi/
Runo löytyy tosiaan netistä monilta sivuilta. Alkuperää tai tekijää sille ei valitettavasti löytynyt. Kysymys on lähetetty kirjastojen yhteiselle tietopalvelun sähköpostilistalle, ja jos sitä kautta löytyy vastaus, lähetän sen sinulle.
Kirjastojen käytännöt vaihtelevat, jotkut kirjastot antavat sakkoja anteeksi Lainan päivän kunniaksi. Helsingin kirjastoissa ei ole Lainan päivänä sakkojen nollausta.
sensuuria on historian saatossa kirjastoissakin harrastettu, mutta ei nykyään. Jos nykyään kirjastosta jokin teos puuttuu, niin voi olla, että se on jätetty valitsematta kokoelmaan esimerkiksi rasistisen tai muuten rikollista tai huonoa makua edustavana teoksena. Toisen maailmansodan jälkeen kirjastotkin poistivat teoksia kokoelmistaan liittoutuneiden valvontakomission määräyksestä, eli käytännössä Neuvostoliittoon vihamielisesti suhtautuvan kirjallisuus joutui sensuurin kohteeksi. Asiasta on Wikipedia artikkeli: https://fi.wikipedia.org/wiki/Jatkosodan_j%C3%A4lkeinen_kirjasensuuri_SuomessaSensuuria on harrastettu myöhemminkin esimerkiksi eroottisen kirjallisuuden suhteen, ja termi kirjastojen myrkkykaapeista viittaa siihen. Eli...
Ohjeissamme neuvotaan pääsääntöisesti julkaisemaan tietopalvelukysymykset vastauksineen. Siinä tapauksessa, että kysyjä on kysynyt henkilökohtaisia asioita ja kysymys sisältää kysyjän tai muun henkilön henkilökohtaista tietoa, vaikkapa nimen, kirjastokortin numeron tai vastaavaa, kysymystä ei julkaista. Tekijänoikeudet ja tietosuoja on otettava huomioon vastauksia julkaistaessa. Myöskään jos kysymys ja vastaus eivät sisällä muille lukijoille hyödyllistä tietoa, tallennetaan kysymys ja vastaus suljettuun arkistoon. Vastaukset ovat julkisia siitä syystä, että tiedonhakijat voisivat saada niistä apua vastaavanlaista tietoa tarvitessaan. On siis myös mahdollista, että samaan kysymykseen on vastattu useammin, eikä kaikkia vastauksia...
Vaikea kysymys. Tapio Rautavaaran levytyksistä ei tunnu löytyvän tätä laulua vaikka vastaavan tyyppisiä maankiertolaisuutta käsitteleviä kappaleita onkin. Rautavaara teki Amerikan kiertueet vuosina 1959, 1960 ja 1972, mutta niistä kertovaa ohjelmaa en ole kyennyt paikalistamaan.
Kysymys on esitetty myös Youtube-kommentissa. Kysyjän mukaan etsitty kappale olisi samalla albumilla kuin kappale Astridin valssi.
Tuula Liuski ja Leena Viiri levyttivät 1972 albumin Kansanomaisesti. Astridin valssin lisäksi se sisälsi mm. perinnesävelmät Euran kirkkomaalla, Husaaripolkka, Muistelo ja Kauppias Intiasta. Valitettavasti levyä ei näytä olevan saatavissa mistään, joten niitä ei voi tarkkistaa. Astridin valssi on julkaistu lisäksi muutamalla kokoelma-...
Olisikohan kyseessä ollut Émile Zolan romaaniin Thérèse Raquin perustuva kolmiosainen minisarja, jota TV1-kanavalla esitettiin kesällä 1982. Ensimmäinen osa nähtiin 23.6.1982. Sen alussa ainakin soi varsin dramaattinen musiikki. https://www.imdb.com/video/vi433697561/?playlistId=tt0080292&ref_=tt_ov…
https://www.willowandthatch.com/15-haunting-period-movies-for-halloween/
Alkuperäistarinassa kolmiodraaman osapuoli, Thérèsen aviopuoliso hukutetaan venematkalla. Rikoksen tehnyt pari kokee hallusinaatioita, joissa uhri palaa öisin kummittelemaan heidän sänkynsä vierelle. https://en.wikipedia.org/wiki/Th%C3%A9r%C3%A8se_Raquin
Kaaosteoria on matematiikan ja fysiikan teoria, joka käsittelee tiettyjen ei-lineaaristen dynaamisten järjestelmien käyttäymistä jotka ilmenevät kaoottisina ja joita tunnetusti luonnehditaan herkkänä alkuolosuhteille (perhosvaikutus). Tämä lause on Wikipedian artikkelista, joka löytyy täältä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaaosteoria
Opetushallituksen sivuilla sanotaan mm. näin: 1980-luvulla kaaostutkimuksesta on muodostunut oma tieteenalansa, joka tutkii kaoottisia ilmiöitä ja niiden lainalaisuuksia. Kaaosilmiöitä esiintyy hyvin erilaisissa yhteyksissä ja ne koskettavat monia eri tieteenaloja, esimerkiksi fysiikkaa, tekniikkaa, biologiaa, yhteiskuntatieteitä, psykologiaa.
http://www.oph.fi/pageLast.asp?path=1,438,3086,3987,28363,28414,...
1 markan kohdalla numerot 114.1. ja 114.2 näyttävät olevan julkaisun
"Suomen rahat arviohintoineen : Keräilijän opas" juokseva numerointi. Rahaliike Holmaston julkaisussa (Suomi 1996 : rahat ja setelit 1811-1996 arviohintoineen) on taasen oma numerointinsa.
Suomen rahat arviohintoineen 2008 : Keräilijän opas, (painos 10. p.
julk. Suomen numismaattinen yhdistys, 2008) antaa 1 markalle (1963) seuraavat arvot: 1 € ja harvinaisemmalle (1963 Tähti*) 20 €, tämä parhaalla kuntoluokituksella eli seteli on virheetön, siinä ei ole pienintäkään taitosta. Tämä arvo tippuu 10 €, jos seteli on kerran taitettu, ja sen paperi on puhdas. Kunnolla on siis suuri merkitys rahan keräilyhintaan.
Kirjan edellisessä painoksessa Suomen rahat arviohintoineen. 2005...
Liikenneturvasta, https://www.liikenneturva.fi/ , kerrottiin, että auton hallintalaitteet ovat aseteltuna ohjauspylvääseen aina samalla tavoin, sijaitsi ohjaus sitten vasemmalla tai oikealla puolen autossa. Mitä vaihteiston käsittelyyn tulee, luullakseni siihen tottuu. Sama tilanne on vasenkätisillä, jotka vaihtavat vaihteita oikealla kädellä.