Eila Pennasen teos: Ruusuköynnös lienee saanut nimensä Tampereen tuomiokirkon ruusuköynnöstä esittävän maalauksen mukaan.
Aino Malisen romaanissa Ruususeppele on samannniminen luku.
Helakisa, Kaarina: Lumottu ruusu.
Teoksessa Ruusutarha on ruusuihin liittyviä runoja ja proosakatkelmia.
Lagerlöf, Selma: Jouluruusun legenda.
Paustovski, Konstantin: Kultainen ruusu sisältää samannimisen novellin. Novelli kertoo taotusta ruususta.
Saint-Exupery: Pikku prinssi teoksessa esiintyy myös ruusu.
Kirjastossa ei valitettavasti ole läheskään kaikkia ilmestyneitä CD-levyjä, mutta kohtuullisen runsaasti niitä sentään löytyy HelMet-kirjastoista. Suomessa ilmestyneissä levyissä kattavuus lienee suurempi kuin ulkomaalaisilla. Erityisen suosittujen artistien levyjä löytyy melko varmasti, kun taas pienten omakustanteiden tilanne voi olla huonompi.
Jos haluat tarkistaa, löytyykö jotakin levyä tai jonkun tietyn artistin levyä Helsingin,Espoon, Vantaan tai Kauniaisten kirjaston kokoelmista, voit tarkistaa asian osoitteesta http://www.helmet.fi. Voit etsiä kappaleen nimellä tai artistin nimellä. Rajaa/Järjestä hakua -napin kautta voit rajata haun vielä pelkästään CD-levyihin.
The Pop-Oz -diskomusikaalin, joka perustuu L. Frank Baumin The worderful wizard of Oz -kirjaan, on säveltänyt Kalevi Rothberg. Se on levytetty ainakin vuonna 1979, jolloin musikaalia esitti Turun kaupunginteatteri. Yleisissä kirjastoissa levytystä ei ole. Musikaali on Näytelmäkulman kokoelmissa, joka lainaa kokoelmiaan pääasiassa teattereille. Kannattaa kysyä lainausmahdollisuuksia heiltä:
http://www.dramacorner.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=18&…
Elli on lyhentymä nimestä Eleonora joka tulee arabian Ellinorista tarkoittaen Jumala on valoni. Nimi on levinnyt Eurooppaan maurien välityksellä 1000-luvun alussa.
Näin kirjoittaa Pentti Lempiäinen kirjassaan Suuri etunimikirja.
Katso myös lisää:
http://www.behindthename.com/name/eleanor
Kyseessä lienee Mickey blue eys (Sinisilmä Mickey), ohj. Kelly Makin, 1999.
Hugh Grant vie vihille mafioson (James Caan) tyttären (Jeanne Tripplehorn)? Caan uhkailee Grantia.
http://mickeyblueeyes.warnerbros.com/
http://www.imdb.com/title/tt0130121/
http://www.mrcranky.com/movies/mickeyblueeyes.html
Tällaisen diaesityksen liittäminen kotiseutukokoelmaan ei sinänsä riko tekijänoikeuslakia, mutta sen julkinen esittäminen on monimutkaisempi asia. Yksityiseen käyttöön saa vapaasti ottaa valokuvia lehtien julisteista yms., mutta kirjastossa tällainen kuva ei enää ole yksityisessä käytössä ja muuttuu siksi lähtökohtaisesti luvanvaraiseksi. Nimikirjoitukset eivät ole ongelma, niitä ei tekijänoikeus suojaa, mutta kopiot kuvista ovat ongelmallisia.
En näe laillista estettä sille, että kirjasto ottaa kyseisen diakuvien kokoelman vastaan. Voi olla kuitenkin perusteltua rajata käyttöä siten, että kuviin voi tutustua kirjastossa, mutta niitä ei näytetä kirjaston järjestämässä tilaisuudessa.
Asia ei ole oikeudenhaltijan näkökulmasta merkittävä,...
Hyvä asiakas,
emme ole löytäneet kokoelmastamme aineistoa, joka vahvistaisi sen, mitä kysytte.
Kuitenkin 50-luvulla suuri osa Suomen asukkaista on asunut maaseudulla tai pienissä taajamissa, joten ihmiset ovat nykyistä suuremmassa määrin tunteneet toisensa. Tällöin vallitsevista säännöistä poikkeamista on saattanut tapahtua ”tuttavan kauppaa” – tuttuihin ja naapureihin on luotettu ja siksi ehkä joustettu määräyksistä.
Emme voi myöskään vahvistaa, että kuvaamaanne asiaa ei olisi voinut tapahtua.
Varsinkaan, kun Aamulehden uutistenjälkeisessä keskustelussa eräs kirjoittaja mainitsee 1.6.2010, että hänenkin isänsä kävi asevelvollisuuttaan suorittaessaan sotilaskiväärin kanssa kotona. Kirjoittaja ei mainitse tapahtumavuotta, ajankohtaa eikä...
Valitettavasti laulua ei ole tunnistettu. Kysymys on lähetetty kirjastojen valtakunnalliselle tietopalvelun sähköpostilistalle. Toivottavasti vastaus löytyy sitä kautta. Tai tunnistaisiko joku lukijoista laulun?
Kirjastoalan töitä on ollut viime aikoina valitettavan vähän tarjolla. Toivon mukaan tilanne muuttuu pian. Iso joukko nykyään töissä olevia eläköityy lähivuosina, ja uusia ammattilaisia tarvitaan.
Tietoa kirjastoalan koulutuksesta löytyy Opetusministeriön sivuilta:
http://www.minedu.fi/OPM/Kirjastot/kirjastoalan_koulutus/?lang=fi
Periaatteessa mikään koulutustaso ei valmista kirjastonhoitajia tai –virkailijoita. Yhtenäisiä koulutusalan nimikkeitä ei ole, ja työhönottaja päättää, millä nimekkeellä henkilö otetaan työhön. Lisätietoa täältä:
http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Kirjastot/Luennot/Liittee…
Kirjastoalan oppilaitokset on koottu kirjastot.fi-sivuille:
http://www.kirjastot.fi/fi-FI/kirjastoala/opiskelu/
Helsingin...
Otavan vuosittain julkaisema Mitä Missä Milloin - kansalaisen vuosikirja on mitä parhain lähdeteos sekä maailman että kotimaan tapahtumiin. Siitä löytyy tietoa niin ajan ilmiöistä ja tapahtumista, eri tieteenalojen uusista tutkimuksista, eri taiteenlajien ja populaarikulttuurin trendeistä sekä urheilusta. Vuosikirjat sisältävät paljon "pikkutietoa" kuten kirjan käsittelemän ajanjakson aikana kuolleita merkittäviä henkilöitä ym., mutta myös yleisiä linjauksia kuten kuluneen vuoden kaunokirjallisuuden aiheita ja teosten esittelyjä. Myös tuona aikana suostituiksi tulleet tai paljon julkisuudessa käsitellyt harrastukset saavat oman lukunsa.
Mitä Missä Milloin -vuosikirjat on nimetty siten, että ne kattavat ajanjakson puolestatoista vuodesta...
Alkuperäisen "I saw the light" -kappaleen sanat, sointumerkit ja pianosäestys löytyvät nuottikirjasta Williams, Hank: The best of Hank Williams. Nuottia suomenkielisillä sanoilla ei löytynyt.
Kyselimme asiaa valtakunnalliselta kirjastoammattilaisten sähköpostilistalta ja eräs kollega vastasi seuraavaa:
"Syvällisiä tarinoita, joissa on päähenkilöinä mm. lääkärejä ja pappeja, kirjoitti A. J. Cronin (Lääkärin tie, Taivasten valtakunnan avaimet). Ehkä Cronineissa on kuitenkin tumma pohjavire.
Vähän samantapaista, mutta hiukan vähemmän tummaa edustaa Elizabeth Goudge: Vihreän delfiinin maa, Vanha majatalo, Perheen sydän, Kellojen kaupunki, Syksy katedraalikaupungissa.
Lämmin ilmapiiri on Agnes Sligh Turnbullin teoksissa - mutta Yhdysvalloista. Parissa teoksessa esiintyy sama David Lyall-nimisen papin ja hänen vaimonsa Maryn perhe, jossa on kolme aikuistuvaa lasta pikkukaupungissa Ladykirkissä. Muissa teoksissa on eri henkilöitä....
Numerot aakkostetaan ennen kirjaimia Standardin SFS 4600 mukaan. Myös roomalaiset numerot aakkostetaan lukuarvonsa mukaan.
Lisätietoa
http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/abc.html
Standardin mukainen aakkostus - numerot ennen kirjaimia näkyy olevan ainakin pääkaupunkiseudun kirjastojen HelMet tietokannassa ja puhelinluetteloissa.
Syväjohtamista käsitteleviä kirjoja löytyy muutamia: -Tupiini, Hanna: Pandiitteja vai tykinruokaa? asiantuntijoiden johtaminen sotilasorganisaatiossa syväjohtamisen viitekehyksessä (2003), -Vuorio, Ville-Veikko: Syväjohtaminen, laatu ja tehokkuus maavoimien perusyksiköissä (2001), -Kinnunen, Tommi: Kadettien käsitykset johtajuudesta: käsityksien ilmeneminen syväjohtamisen mallin taustaa vasten (2001), -Kujala, Kaisa: Syväjohtamisen yhteys alaisten työmotivaatioon (2000) sekä Reserviupseerikoulun kurssikirja: RUK 215: Saga:1510999-20012000 (2000); näitä voi tiedustella kaukopalvelusta. Lehtiartikkeleita syväjohtamisesta on myös kirjoitettu, tosin kovin vähän:
-Viitala, Tuija: Johtamiskouluttaja, majuri Vesa Nissinen: syväjohtamisella...
Tällähetkellä en tiedä, onko kyseinen DVD tulossa kirjastoon. Valinnasta voin kertoa seuraavaa; meillä on olemassa seudullinen ryhmä, joka valitsee eri toimittajien listoilta Dvd:t, jotka tulevat sitten kirjastojen valintalistoille. Jokainen kirjasto valitsee näiltä listoilta, mitä haluaa kirjastoonsa määrärahojensa puitteissa. Aina voi ehdottaa hankintaan aineistoa. Yleensä
Dvd-filmeillä on olemassa erilaisia tekijänoikeuksia, joten kaikkia ohjelmia ja filmejä emme saa lainattavaksi kirjastoon. Mutta, jos tietää hyvän ohjelman tai filmin, aina kannattaa ehdottaa hankintaa.
Hankintaehdotus löytyy:http://www.lib.hel.fi/Aineisto ja tietokannat/ Hankintaehdotus.
Hei,
saat sähköpostiisi eräpäivämuistutuksen lainoistasi kirjautumalla kirjastokortin numerolla ja salasanalla omiin tietoihisi kirjaston sivuilla. Sivuilla voit valita ilmoituksen lähestyvästä eräpäivästä. Ilmoitukseen kannattaa valita ilmoitus eräpäivästä kolme päivää ennen lähestyvää eräpäivää. Halutessasi voit myös pyytää kirjastovirkailijoita laittamaan eräpäivämuistutuksen tietoihisi.