Mest omtyckta

Fråga Läst Betyg Besvarad Öppna Svar
Onko levyä Arioso kirjastossa siinä Aale Lindgren soittaa oboella Adagion 940 Aale Lindgrenin levyä "Arioso" löytyy Suomen kirjastoista sekä LP- että CD-muodossa. LP-levyn tunnus on FGLP-1048 ja CD:n vastaavasti FGCD-1048. Jos omasta kirjastosta sitä ei löydy, sen voi pyytää kaukolainaksi.
Kaipaisin tietoja kirjasta, joka kertoo Suomen ja Neuvostoliiton rajaseudusta ehkä 1920- tai 1930-luvuilla. Kirjassa kerrotaan tapauksista, joissa rajaseutujen… 477 Kyseessä lienee Maria Lähteenmäen teos Maailmojen rajalla: Kannaksen rajamaa ja poliittiset murtumat 1911-1944. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Hämeenlinna 2009. Tutkimus käsittelee Kannaksen ja erityisesti Terijoen aluetta ja sen ihmisten arkisia valintoja poliittisesti jännittyneessä tilanteessa. Maria Lähteenmäki on arktisten alueiden ja Suomen historian professori Itä-Suomen yliopistossa. Hän on myös Pohjoismaiden historian dosentti Helsingin yliopistossa.
Milloin isot kaupat ovat auki sunnuntaisin? 912 Yleisesti voi tutkiskella aukioloaikoja tulevana syyskautena 2008, Päivittäistavarakauppa ry:n sivuilta :http://www.pty.fi/52.0.html Kauppojen/ tavaratalojen aukioloajat voi myös tarkistaa yksitellen netin kautta. Esimerkiksi, www.stockmann.fi, www.sokos.fi... IKEA:n tavaratalo Espoossa on auki seuraavasti: Osoite: Espoontie 21,02740 ESPOO, (www.ikea.com/fi/fi/) Puhelin & faksi Puh: (09) 3482 9400 Fax: (09) 3482 9501 Aukioloajat Ma-pe 10-21 La 9-18 Su 12-19 IKEA:n tavaratalo Vantaan puolella Porttisuontie 18 01200 VANTAA Puhelin & faksi: Puhelin:(09) 3482 9400 Faksi:(09) 3482 9501 Aukioloajat Arkisin 10-21 Lauantaisin 9-18 Sunnuntaisin 12-19
Minulle tuntematon ihminen on tutkinut isäni sukua. Kyseinen ihminen lähetti meille kirjeen monta vuotta sitten. Kirjeessä oleva puhelinnumero ei ole enää… 1901 Pentti Leino on kirjoittanut kirjan Harjanteen perhehistoria. 2001. Tämä voisi olla kysymäsi "keskeneräinen" sukututkimus. Mutta ellei, niin Suomen sukututkimusseuran sivuilta http://www.genealogia.fi saa apua sukutukimukseen liittyvissä kysymyksissä. Voit liittyä postituslistaan ja sen kautta etsiä tietoa. Aloita sukututkimus-linkin takaa löytyy ohjeet miten edetä ja HisKi-tietokannasta pääset selailemaan kirkonkirjoja. Sukunimistä voi etsiä tietoa esim. teoksesta Mikkonen, Pirjo, Sukunimet.
Mistä löytäisin tietoa V.A.Koskenniemen sävelletyistä runoista? jonkinlaista listausta tai vinkkiä millä hakusanoilla voisi löytyä... 1251 Kirjaston tietokoneilta pääsee käyttämään Viola-tietokantaa, joka on Suomen kansallisdiskografia. Sieltä löytyy tekijä-hakusanalla Koskenniemi, V.A. runsaasti aineistoa, sekä äänitteitä että nuotteja. Viitteistä ei kyllä ilmene, onko runo kirjoitettu ensin ja sitten sävelletty, vai päinvastoin eli ensin on tehty sävellys ja siihen sitten sanat. Viola löytyy kirjaston kotisivun kautta linkistä Tietokantoja ja hyödyllisiä linkkejä. Sieltä kohdasta Linnea löytyy Viola, jonka hakuun pääsee klikkaamalla esittelysivu-linkkiä.
Haluaisin tietoa vesimyllyjen rakentamisesta. Haluaisin löytää ohjeet pienen vesimyllyn/voimalan rakentamiseksi - myllyn ei tarvitsisi olla suuri, vaan… 2619 Helmet aineistohaun sanahaulla vesimyll* löytyy yhdeksän kirjaa http://www.helmet.fi/search*fin/X Näistä etenkin teos Vesimyllyt : historia, rakenne, käyttö ja kunnostus erityisesti kainuulaisen myllyperinteen valossa on tutustumisen arvoinen. Kirjassa on runsas kuvitus. Kirjassa Pajupillistä pikisirkkaan (ainakin vuoden 1999 painoksessa) on kolmesivuinen ohje siipimyllyn rakentamisesta. Kaksi lehtiartikkelia: Vesimyllyt osa arvokasta rakennusperintöä Rakennuslehti 2003, nro 12, sivu 11 Kainuun vesimyllyt - kunnostusprojekti, Arkkitehti 1993, nro 2, sivu 64-67 Jälkimmäinen lehti löytyy Pasilan kirjastosta Tietoa www-sivuilla: http://www.nba.fi/puukausi/tekaitta/v4_l.htm http://www.freesciencefairproject.com/physics/water_turbine.html http...
Onko olemassa vähälaktoosista valkosuklaata? Tarkoituksena olisi leipoa kakku, jossa on valkosuklaata. Jos mahdollista, sen olisi oltava vähälaktoosinen. 2328 Vaikuttaa siltä, että laktoosittomasta tai vähälaktoosisesta maidosta tehtyä valkosuklaata ei ole myynnissä. Joissakin ekokaupoissa myydään kuitenkin riisimaitoon tehtyä valkosuklaata, joka on laktoositonta ja maidotonta (esim. http://ekolo.fi/nettikauppa/show.php?main=herkut&sub=suklaalevyt).
Kuolinpesästä löytyi vanhaa tavaraa; jotakin Arabiaa, kattokruunu, maljakoita yms. Haluaisin yrittää myydä tavarat "oikealla" hinnalla, en ryöstöhinnoilla… 299 Seuraavilla sivuilla voi tehdä Arabian astioiden vertailua. http://www.astialiisa.fi/etsintapalvelu.html http://www.astiataivas.fi/ http://www.laatutavara.com/ http://www.tori.fi/uusimaa?f=&q=arabia&cg=4080&w=1&st=s&st=k&st=g&c=0&c… Arabialla on myös oma museo, jossa tietoa heidän tuotteistaan. http://kysymuseolta.fi/designmuseo/
Mistä löytäisin tietoja ja kuvia kaikista Suomen presidenteistä? 1016 Turun kaupunginkirjastossa on presidenteistä paljon aineistoa. Yksissä kansissa presidenteistä löytyy tietoa esimerkiksi Lauri Haatajan teoksesta Presidenttikirja (2001). Kirjan saatavuustiedot voit tarkistaa Aino-tietokannasta, jonne pääset osoitteesta: http://borzoi.kirja.turku.fi/Intro?formid=find2&ulang=fin Suomen presidenteistä saa paljon tietoa tietenkin netistä, mm. sivulta http://www.presidentti.fi on linkit Suomen presidentteihin. Linkit viittaavat Suomen kansallisbiografian verkkosivuihin, mutta kyseinen teos on myös kirjamuotoisena Turun kaupunginkirjaston pääkirjaston tieto-osastolla. Kirjasarjan osia (tällä hetkellä valmiina on 9 osaa, T-kirjaimeen asti) ei lainata, mutta siitä voi ottaa kopioita. Wikipedia on myös...
Olen juuri varannut Kirjasto Omenaan Seuraavan kirjan: Gabaldon Diana, Outlander Outlander-sarjaan kuuluu useita kirjoja. Mitkäköhän ne muut ovat? 1118 Diana Gabaldonin Outlander-sarjassa on kuusi osaa: Outlander, Delacorte Press, NY, 1991. Dragonfly in Amber, Delacorte Press, NY, 1992. Voyager, Delacorte Press, NY, 1994. Drums of Autumn, Delacorte Press, NY, 1997. The Outlandish Companion. Delacorte Press, NY, 1999. The Fiery Cross, Delacorte Press, NY, 2001. Diana Gabaldonin kotisivu: http://www.dianagabaldon.com Outlander on ilmestynyt aiemmin myös nimellä Cross Stitch. Suomennokset: Muukalainen, Sudenkorento, Matkantekijä, Syysrummut, Tuliristi, Lumen ja tuhkan maa.
Onko Erä -lehteä no.6 2003 lainattavissa/luettavissa? 974 Lehti löytyy kirjastoauton kokoelmasta. Kyseisen Erä-lehden numeron voi tilata kirjaston kautta, vaikkapa soittamalla johonkin kirjastoon tai käymällä itse kirjastossa. Helmet-järjestelmän kautta ei voi itse tilata jonkin lehden tiettyä numeroa, vaan tarvitset virkailijan apua.
Minkalaista aineistoa olisi saatavilla aiheesta Sitouminen työhön tai jotain siihen viittaavaa. Joku Teoriaa organisaatioon sitoutumisesta on kai olemassa… 1436 Aiheesta sitoutuminen työhön löytyy seuraavia teoksia: IRTIOTTOJA työstä : työkuormituksesta palautumisen psykologia (2009) / Ulla Kinnunen ja Saija Mauno (toim.) TYÖELÄMÄN taitekohtia (2006) / Pertti Jokivuori, Raija Latva-Karjanmaa, Arja Ropo (toim.) BORGMAN, Merja : Parhaat käytännöt työyhteisön kehittämiseen (2002) Lisää asiaa koskevaa kirjallisuutta löytyy esim. Aaltokirjastojen tietokannasta asiasanoilla työ/organisaatiot ja sitoutuminen Tässä lisäksi muutamia artikkeleita aiheesta: Jokivuori, Pertti. Sitoutuminen työorganisaatioon ja luottamus. Aikuiskavatus 24 (2004) 4, 284-294, 366-367. Keller Johansson, Lauren. Uudenlainen uskollisuus hyödyttää yritystä ja työntekijää. Fakta 24 (2005): 4, 44-46. Sarkkinen, Marja. Sitoutuminen ei...
Miten usein uutuusluettelo päivitetään (lisätäänkö sinne yksittäisiä kirjoja vai päivitetäänkö se vaikka kerran kuukaudessa ) Vanhassa systeemissä näkyi… 751 Kysymyksesi koski HelMet-kirjaston uusia uutuusluetteloita. Uutuusluettelo päivittyy automaattisesti kerran päivässä, noin klo 22. Mikäli päivällä kirjaston valikoimaan on tullut esim. uusi suomenkielinen aikuisten jännitysromaani, se ilmestyy silloin sekä aikuisten suomenkielisen kaunokirjallisuuden ja suomenkielisen jännityskirjallisuuden listaan. Uutuusluettelon päivittyminen on siis miltei reaaliaikaista ja riippuu siitä, millaista aineistoa kyseisenä päivänä kirjastoihin on tullut. Kirjat pysyvät listalla 30 päivää, uusimmat ylimpänä. Selvittelemme tällä hetkellä sitä, saammeko listaan näkyviin myös tuon kirjan saapumispäivän, siitä on ollut enemmänkin toivomuksia. Kappalemäärästä sen sijaan ei ole aiemmin tullut toivomuksia (ainakaan...
Mistä on mahdollista saada kopio Helsingin Sanomien etusivusta 60 vuoden takaa? 1360 Helsingin Sanomien vanhat numerot vuodesta 1904 lähtien löytyvät mikrofilmeiltä Pasilan, Sellon ja Tikkurilan kirjastoista. Kirjastoissa on mahdollisuus ottaa niistä kopioita. Lehtien mikrofilmejä on myös Helsingin yliopiston ja eduskunnan kirjastoissa.
Suomessa on r-kiska suurin kauppa Niin mikä on ruotsissa tai saksassa vastaava suuri kiska. 1805 Ruotsin suurin kioskiketju on Pressbyrån. http://www.pressbyran.se/om-oss/organisation/ Pressbyrålla ja R-kioskilla on nykyään yhteinen omistaja, norjalainen Reitangruppen. Saksan suurin kioskiketju on ollut CC (Convenience Concept). Sen omistuksessa ovat olleet mm. Tabak-Börse, CIGO, ServiceStore DB, U-Store ja Kio –nimiset formaatit. Tänä vuonna CC:n osti Valora-yhtiö, joka oli jo aiemmin hankkinut omistukseensa Tabacon-kioskit. http://www.valora.com/de/media/newsinformation/news_00425.php Kioskit niin Suomessa, Ruotsissa kuin Saksassakin toimivat yleensä franchising-periaatteella. Kioskinpitäjä maksaa ketjun tavaramerkin ja konseptin käytöstä. Hän taas saa apua mm. liiketoiminnan käynnistämisessä, markkinoinnissa ja koulutuksessa.
Mistä voin löytää netistä pianonuotteja elokuvasta Grease? 1048 Netistä ei löytynyt Greasen nuotteja, mutta Turun Musiikkikirjastosta kyseinen nuotti löytyy.
Ensimmäisen kerran Viivi ja Wagner ilmestyi Postipankin lastenkerhon Kultapossu-lehdessä 1992. Haluaisin tietää, missä numerossa ja mistä kyseisen lehden voisi… 1105 Juban Viivin ja Wagnerin Juhlakirja kertoo että parin ensiesiintyminen tapahtui Postipankin Kultis-lehdessä, aiemmalta nimeltään Kultapossu. Lehdessä ilmestyi kaksi kokosivun värisarjakuvaa tummahiuksisesta tytöstä ja siasta. Juhlakirjassa on tieto, että sarjakuva ilmestyi Kultis-lehdessä viisi vuotta aiemmin kuin ensimmäinen varsinainen Viivi ja Wagner-strippi Helsingin Sanomissa 6.10.1997. Ylen sivuilla on tieto että ilmestymisvuosi olisi ollut 1993. http://yle.fi/uutiset/viivi_ja_wagner_saivat_oman_lehden/5833847 Eli ristiriitaisia tietoja ilmestymisvuodesta on liikkeellä, todennäköisesti vuosi on ollut 1992 tai 1993. Kultis-lehteä ei Lahden kirjastossa ole. Siitä näyttää olevan joissakin yliopistokirjastoissa ei-lainattavia...
Onkohan Suomessa mitään kirjastoa, jossa voisi lukea 80-luvun Aftonbladet-lehtiä esim. mikrofilmiltä? 782 Vanhoja Aftonbladet-lehtiä voi lukea Suomen Kansalliskirjastossa. Lehden tiedot ja mikrofilmatut vuosikerrat voi tarkistaa alla olevasta linkistä Helka-tietokantaan. Linkistä Kansalliskirjaston sivuille löytyvät kirjaston yhteystiedot ja aukioloajat. Kirjaston neuvonnasta voitte kysyä lisätietoa mikrofilmien lukukäytännöistä. https://finna.fi https://finna.fi http://www.kansalliskirjasto.fi/yleistieto/yhteystiedot.html
Onko kirjastossanne erotiikka kirjoja. Tykkään seksistä! 1632 Tee haku esim. hakusanalla erotiikka aineistotietokannasta. Saat listan erottisesta kauno- ja tietokirjallisuudesta. Lisäksi voisit tutustua seuraavaan kirjaan: Jansson, Leena: Seksi ja erotiikka: valikoima kauno- ja tietokirjallisuutta. Tässä joitain ehdotuksia: Iätön ajaton erotiikka / toimittanut Joan Price Tuhannen ja yhden yön erotiikka / Jaakko Hämeen-Anttila Romaaneja Kauranen Anja Sonja O. kävi täällä Alanne, Outi Neiti N:n tarina Henrik Tikkasen Kulosaarentie 8 ; Majavatie 11 ; Mariankatu 26 Coelho, Paulo Yksitoista minuuttia Groult, Benoite Rakastajatar Melissa, P Sata harjanvetoa ennen nukkumaanmenoa Kallifatides, Theodoror Kaunis Alkibiades, Lawrence, D.H. Lady Chatterleyn rakastaja, Henry Millerin teokset, Kravun kääntöpiiri...
Kuinka paljon Helmet maailmalla -palvelua on käytetty? 535 Paketteja lähtee vuodessa eri puolille maailmaa kahdesta kolmeen. Palvelun käyttöä rajoittaa se, että liittyäkseen asiakkaaksi, asiakkaalla on oltava HelMet-kirjastokortti ja yhteysosoite Suomessa. Tästä johtuen palvelun käyttö ei ole mahdollista kaikille ulkosuomalaisille.