Suomen yleiset kirjastot ostavat pääosan kokoelmastaan kirjakaupan tai muun välittäjän kauppa. Kirjastot saavat yleensä isoina ostajina alennusta, mutta periaatteessa kaikki ostetaan verovaroilla. Pienen määrän kokoelmasta muodostavat eri tahoilta lahjoituksena saadut kirjat ja muut aineistot. Joissakin tapauksissa kirjastot ostavat yksittäisiä kirjoja myös antikvaarisista kirjakaupoista, mutta yleisten kirjastojen puolella tämä ei ole tavallista.
Heikki Poroila
Suomenkieliset sanat Vasili Solovjov-Sedoin kappaleeseen Unohtumaton ilta on tehnyt Kyllikki Solanterä (1908 - 1965). Joissakin yhteyksissä Solanterä on tämän kappaleen yhteydessä käyttänyt salanimeä Kristiina.
Viola https://finna.fi
Kyllikki Solanterä Wikipediassa https://fi.wikipedia.org/wiki/Kyllikki_Solanter%C3%A4
Kyllikki Solanterä Pomus.netissä http://pomus.net/001439#
Toscakakun historiasta on Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa vastattu aiemmin näin: Kaarina Turtian Gastronomian sanakirjan (2009) mukaan toskakakku on saanut nimensä Giacomo Puccinin Tosca-oopperan mukaan. Toskakakku on kehitetty Ruotsissa 1930-luvulla.
Toscakakun tapaan myös toscapullan nimi juontaa siis ennemminkin Puccinin oopperaan kuin Toscanan alueeseen.
Dallaspullan ja texaspullan takana taas on Fazerin tuotekehittäjä Tapani Mäkäräinen. Nimivalintaan ovat varmastikin vaikuttaneet Fazerilla markkinoinnillliset syyt sekä Kämäräisen Yhdysvaltoihin suuntautunut työmatka ja sieltä saatu inspiraatio. Matkan seurauksena markkinoille tuli ensin texaspulla ja vuonna 1995 dallaspulla. Lähde: linkki
Bostonpulla taas...
Peräti kolmelle kollegella tuli kuvauksestasi ensimmäisenä mieleen Anton Tshehovin novelli "Aro". Novelli löytyy mm. novellikokoelmasta "Aro ja muita novelleja" (Otava, 1997).
Tässä romaaneja, jotka löytyvät HelMet-kirjastoista. Suluissa romaanin tapahtumien ajankohta.
Tom Erik Arnkil: Kambyseen kirja (500 eKr)
Wilbur Smith: Niilin noita (1500-luku eKr.)
Wilbur Smith: Joen jumala (1780 eKr.)
Wilbur Smith: Kätketyn haudan arvoitus
Margaret George: Minä, Kleopatra
Karleheinz Grosser: Tamburas kreikkalainen (500 eKr.)
Joan Grant: Siivekäs faarao
Englanniksi löytyy seuraavat:
Nick Drake on kirjoittanut Egyptiin sijoittuvia historiallisia jännitysromaaneja. Myös James Pattersonilta on ilmestynyt historiallinen jännitysromaani The murder of King Tut (1300-luku eKr.). Wilbur Smithiltä löytyy englanniksi lisää Egypti-aiheisia romaaneja. Tässä vielä muita:
Michelle Moran: Cleopatra's daughter (100-luku eKr.)
Michelle...
Useimmat suomen kielen sanakirjat antavat todellakin vain kaksi mainitsemaanne merkitystä sanalle klahvi. Mutta muitakin merkityksiä on.
Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksesta sain tiedon, että sanalla voidaan tarkoittaa myös vaatteiden tai jalkineiden läppämäisiä osia. Eli klahvi voi tarkoittaa myös hihan päälle käännettävää kalvosinta tai taskun läppää tai kantta.
Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa on neuvontapuhelin, jossa tällaisiin kysymyksiin voi saada vastauksia. http://www.kotus.fi/index.phtml?s=214
Maitokiisselin ohjeita ja sen muunnelmia on netissä paljonkin. Jos sen maustaa vaniljasokerilla, se on vaniljakiisseliä. Maito kuohuu helposti, joten kannattaa valita vähän isompi astia kuin annos on. Sen voi suurustaa joko perunajauhoilla tai maissijauhoilla. Ainekset yhteen annokseen:
2 dl maitoa
n. 1 rkl maissitärkkelystä / tai perunajauhoja
n. 2 tl sokeria
(1/2 til vaniljasokeria)
Laita kaikki aineet kulhoon ja kuumenna maito kiehuvaksi (noin 2 min) sekoittaen sitä. Katso, ettei se kiehu yli. Sekoita hyvin, ettei jää paakkuja. Perunajauhoilla suurustettaessa voit myös vasta lopussa lisätä tilkkaan maitoa liuotetun perunajauhon hyvin sekoittaen kuumennettuun maitoon.
Kynäjalavan nimen alkuosa ei liity kyniin, puun hyötykäyttöön kylläkin. Nimen taustalla on puun kansankielinen nimitys "kynneppää". Kynnäppää on Lönnrotin sanakirjan mukaan eläinruumiissa oleva paksu jänne. Yhteys kynäjalavan ja jänteen välille löytyy puun taipuisuudesta ja sitkeydestä. Nämä ominaisuudet ovat antaneet sille hyvin tärkeän erikoiskäytön: kynäjalavan rungoista tai suoramuotoisista oksista valmistettiin luokkeja (kaaria, joilla hevosen länget rahkeiden välityksellä kytkettiin aisoihin). Kynneppääluokkien sanottiin kestävän "niin kauan kuin ilkeää pitää" ja niistä maksettiin jopa 100 markkaa (1930-luvun hintatason mukaan).
Kynäjalava-nimi esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 1860 Lönnrotin Suomen kasvistossa.
Lähteet:
Pohjolan...
E-aineistoja hankitaan Helmet-kirjastoihin useilta eri palveluntarjoajilta. Esimerkiksi Naxos tarjoaa musiikkia, Ellibs kotimaista ja Biblio ruotsinkielistä aineistoa. Jokainen palvelu on oma kokonaisuutensa, mikä tarkoittaa sitä, että niillä on omat aineistonsa ja omat sovelluksensa. Kotimainen Ellibs ja yhdysvaltalainen Overdrive ovat kaksi eri palveluntarjoajaa eikä niiden aineistoja voi vaihtaa keskenään.
Kirjastokorttisi mukaan ilmoitus tulee sinulle tällä hetkellä sähköpostitse. Ilmoitus voi tulla myös postitse tai tekstiviestillä. Tekstiviesti on maksullinen, muut ilmoitustavat ovat ilmaiset. Jos osoitteesi tai sähköpostisi muuttuvat, sinun on ilmoitettava siitä kirjaston henkilökunnalle tai tehtävä muutos omiin tietoihin verkkokirjastossamme www.helmet.fi. Mikäli haluat ilmoitukset tekstiviestinä, tiedot tekstiviestien käyttöönotosta löytyvät helmetistä kohdasta ohjeita.
Syntymäpaikkakunta määräytyy sen mukaan, missä lapsen äidin kotikunta sillä hetkellä on.
Lähde: Tiesitkö tämän: Syntymäpaikka on aina äidin kotikunta | Yle Uutiset
Onnea tyttären syntymän johdosta!
Leevi-nimi on raamatullinen ja pohjautuu ilmeisesti heprean kielen sanaan lawa, joka tarkoittaa uskollista. Suomessa nimen yleisyys liittyy myös Lars Levi Laestadiukseen, lestadiolaisuuden ruotsalaiseen perustajaan. (Lähde: Anne Saarikalle ja Johanna Suomalainen, Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön, 2007)
Naispuolista vastinetta nimellä ei taida olla. Ääntämyksellisesti lähinnä olisivat ehkä Leea, Leena ja Leeni.
Kyllä, kirjastonhoitajana on kivaa. Mutta, kuten itsekin tiedät, aina ei voi mikään työ tai oleminen olla vain tasaisen kivaa. Työhömme kuuluu monenlaisia asioita. Kaikki työtehtävät eivät näy sinne varsinaisen kirjaston puolelle.
Työhömme kuuluu arkisia rutiiniasioita, jotka välillä ovat tylsiä. Mielestäni kaikkein hauskinta on se, kun saan olla kirjastoa käyttävien ihmisten, asiakkaiden, kanssa. Etsiä tietoa, vastata erilaisiin kysymyksiin ja suositella vaikka jotain hyvää kirjaa.
Tähän sinunkin esittämääsi kysymykseen on kiva vastata.
Koskenniemen "villisorsa" tarkoittanee yleisintä sorsalintuamme sinisorsaa, jota usein nimitetään pelkästään sorsaksi. Kaisa Häkkisen perusteellinen Linnun nimi -teos ei villisorsaa tunne, mutta nimitykseen voi törmätä esimerkiksi riistalintujen tarhausta käsittelevässä kirjallisuudessa.
"Tarhattu sorsa ei ole puhdas sinisorsa, vaan ankan kanssa risteyttämällä saatu tarhamuoto. Meillä on myös pyritty tarhaamaan luonnosta pyydystettyä villiä sinisorsaa, mutta tarhauksen antamat tulokset ovat jääneet selvästi heikommiksi kuin tarhamuunnoksella. Villisorsa on risteyttämällä tuonut oman lisänsä tarhasorsaan." (Jukka Lahtinen, Riistalintujen tarhaus)
Hei,
Englannin kielen ääntämiseen on HelMet-kirjastoissa tarjolla useita kokonaan englanninkielisiä oppimateriaaleja, mutta kuvailemasi tyyppistä aineistoa en valitettavasti löytänyt. Voisit kuitenkin kokeilla esimerkiksi seuraavia englanninkielisiä aineistoja. Näissä kaikissa on mukana CD-levyjä, joita voit kuunnella autossa:
Perfecting your English pronunciation / Susan Cameron (sis. kirja, 2 cd, 1 dvd), McGraw-Hill, 2012
English pronunciation in use. Intermediate: self-study and classroom use / Mark Hancock (sis. kirja, 4 cd), Cambridge university press, 2012
Speaking/ Cheryl Pelteret (kirja, 1 cd), HarperCollins, 2012
Kieliopin harjoittelua varten voit kokeilla seuraavia aineistoja:
Grammar to go / Maarit Luhtala, Lynn Nikkanen,...
Rahojen hinnat riippuvat hyvin paljon niiden kunnosta. Kirjassa Standard Catalog of World Coins: 2012 on tietoja mm. Ruotsin rahojen hinnoista. Vuoden 1968 kuluneelle viiden äyrin kolikolle ei anneta mitään arvoa. Parempikuntoisen kolikon arvoksi annetaan 0,10, 0,20 tai 1 dollaria. Korkein hinta edellyttää sitä, että kolikko on täysin virheetön.
Vuoden 1916 kymmenen pennin hinta on katsottu kahdesta kirjasta. Rahaliike Holmaston kirjassa Suomi: rahat ja setelit 1811-2009 arviohintoineen huonompikuntoiselle 10 pennin kolikolle ei anneta arvoa. Hyväkuntoisten hinnaksi annetaan 2,6 tai 35 euroa. Korkein hinta edellyttää, että kolikko on täysin virheetön ja leimakiiltoinen. Siinä ei siis saa olla mitään kulumisen merkkejä tai naarmuja. Suomen...
Teija on joko lyhentymä Dorotean muunnoksesta Toroteija (Dorotea on kreik. Jumalan lahja) tai lähtökohtana on murresana teija (karjakko, navettapalvelija; ruotsiksi vastaava on deja). Lähde: Lempiäinen, Pentti: Suuri etunimikirja
Vaikuttaa siltä, että täsmälleen juuri tähän tarkoitukseen sopiva julkaisu on vielä tekemättä. Lähin löytämäni on internetissä: http://sokl.joensuu.fi/verkkojulkaisut/esiopetus/Haka.htm
Tässä vielä eräs esiopetussuunnitelma:
http://www.hdl.fi/maahanmuuttajat/esiopetussuunnitelma.htm
Käytin etsiessäni hakusanoja maahanmuuttaja, pakolaiset, päivähoito, kaksikielisyys ja äidinkieli. Muutama kirja löytyi, tosin osassa asiaa käsitellään peruskoulun ala-asteen näkökulmasta:
Oppia kieli kaikki : maahanmuuttajalasten suomen kielen kehitys ja kaksikielisyys peruskoulun ensimmäisellä luokalla / Tuija Lehtinen. Turku : Turun yliopisto, 2002
Maahanmuuttajatyön käsikirja / Marja-Liisa Hytönen .. [et al.] Julktiedot Helsinki : Helsingin kaupunki, 2002...
ISSN-numero annetaan lehdille ja muille jatkuvasti ilmestyville julkaisuille. Yksittäisille julkaisuille annetaan ISBN-numero. ISBN-numero ei ole pakollinen (lakisääteinen), mutta se kannattaa ehdottomasti hankkia ja lähes kaikki kustantajat käyttävät sitä, koska se identifioi julkaisun ja sen kustantajan yksiselitteisesti ja helpottaa julkaisun löytymistä erilaisista rekistereistä, ja sen käsittelyä.
ISBN-numeron antaa Helsingin yliopiston yhteydessä toimiva Suomen ISBN-keskus (puh. 191 44327). Lisää tietoa ja ohjeita löydät ISBN-keskuksen sivulta http://www.lib.helsinki.fi/julkaisuala/isbn/ .