Mest omtyckta

Fråga Läst Betyg Besvarad Öppna Svar
Kuinka moni Suomessa koronaan kuollut on ollut kokonaan rokottamaton versus kuinka monella on ollut ainakin yksi rokote? 608 Tilastoja asiasta ei ainakaan vielä liene. Yle uutisoi huhtikuussa (28.4.2021) mm., että HUS:n alueella on yksittäisiä hoivalaitoksissa menehtyneitä ikääntyneitä rokotettuja asukkaita. Uutisen voi lukea alta: Koronavirukseen on kuollut Suomessa myös rokotuksen saaneita ihmisiä – HUSin lääkäri: "Tiedossa on hoivalaitoksissa menehtyneitä" | Yle Uutiset | yle.fi Toinen Ylen uutinen (9.7.2021) kertoo, että alustavan aineiston mukaan Yhdysvalloissa viime kuukausina lähes kaikki, eli 99,5 prosenttia,  koronaan kuolleista ovat olleet rokottamattomia: Yhdysvalloissa koronarokote on pelastanut satojen tuhansien hengen – koronaan kuolleet ovat nyt lähes yksinomaa rokottamattomia | Yle Uutiset | yle.fi  
Haluaisin tietoja vanhoista tamperelaisista valokuvaamoista 1800- ja 1900- luvuilta. Netistä olen löytänyt hajanaisia tietoja, mutta sellainen koonti olisi… 42 Kovinkaan kattavasti tamperelaisvalokuvaamoista ei näytä kirjoitellun. Antoisin lähde lienee Pentti Keskisen vuosina 1977–78 Tammerkoski-lehdessä julkaistu kolmiosainen juttusarja Valokuvauksen vaiheita Tampereella. Numerossa 7–8/1977 käsitellään vuosikymmenet 1840–1870, numerossa 10/1977 vuodet 1880–1917 ja maailmansotien välinen aika numerossa 1/1978.
Voiko PIKIn kautta varata aineistoa niin, että sen saa hakea kirjastosta? Tai miten varaaminen kirjastoautoihin onnistuu? Voiko autosta lainata treen… 1377 PIKI-verkkokirjasto toimii juuri näin: teet varauksen haluamastasi kirjastosta ja haluamastasi toimipisteestä. Jos esimerkiksi haluat varata Kangasalan pääkirjaston kirjan, voit valita, noudatko sen Kangasalan pääkirjastosta vai Kangasalan kirjastoautosta, mutta et voi valita noutopisteeksi jotakin Tampereen (tai muun kunnan) toimipistetta. Tampereen kaupunginkirjaston kortti käy kaikissa PIKI-kirjastoissa. Kun varattu aineisto saapuu, saat postissa ilmoituksen kotiin ja voit tulla noutamaan sen.
DVD vanhanajan työmenetelmistä 292 Kyseessä on varmaankin Isien työt -niminen viisiosainen sarja. Sarja on koottu Kansatieteellinen Filmi Oy:n lyhytelokuvista vuosilta 1936-41. Sarjan on julkaissut Suomen kulttuurirahasto vuosina 2008 -2011. Löydät sarjan helposti Helmet-hausta kirjoittamalla hakulaatikkoon "isien työt". Kunkin osan kohdalla on kuvailu sen sisällöstä. DVD:t löytyvät useiden Helmet-kirjastojen kokoelmista, joista voit lainata niitä sitten, kun kirjastot taas aukeavat. https://www.helmet.fi/fi-FI Joitakin osia sarjasta löytyy netistä ja täältä: http://www.kansatieteellisetfilmit.fi/videot2.htm
Yhdysvallat ei takaa täkäläistä vuosilomaa vastaavaa lomaa. Mutta ovatko sielläkin OPETTAJAT automaattisesti palkallisella lomalla koulun lomilla tasaisesti… 240 Yhdysvalloissa säädökset opettajien loma-ajoista vaihtelevat osavaltioittain ja piirikunnittain, mutta pääsääntöisesti opettajat eivät saa palkallista kesälomaa. Joissakin osavaltioissa opettajille voidaan maksaa kouluvuoden aikana kertynyttä palkkaa kesäloman aikana, jolloin kuukausipalkka on pienempi.   Aiheesta voi lukea esimerkiksi tästä CNN:n uutisesta.
Onko brasilialaisen toimittajan ja kirjailijan Paulo Mendes Camposin (1922-1991) sukunimi Mendes Campos vai Campos? 181 Portugalinkielisissä sukunimissä ovat peräkkäin äidiltä ja isältä saadut nimet (espanjankielisissä ensin on isän sukunimi, sen jälkeen äidin). Mendes on äidin sukunimi ja Campos isän. Nämä kaksoissukuimet kirjoitetaan pääsääntöisesti peräkkäin eli Mendes Campos, Paolo on oikea muoto. Toisaalta sekä espanjan- että portugalinkieliset ihmiset käyttävät usein pelkästään ensimmäistä kahdesta, ja joskus joku päättää käyttää vain jälkimmäistä, kuten taidemaalari Pablo Ruiz Picasso. Jos asiasta on epäselvyyttä, kannattaa aina tutkia, miten hakuteokset ovat asian ratkaisseet. Picasson valinta on yleisesti hyväksytty, kuten nimiasioissa muutenkin on tapana. Nimen käyttäjän tahto on vahvempi kuin kielellinen pääsääntö. Heikki Poroila
Mikä pojan nimi voisi vastata Deania suomenkielisessä maailmassa? 676 Englanninkielisessä maailmassa käytössä oleva Dean-nimellä ei ole vastinetta suomalaisessa nimistössä. Englannin kielen sana dean merkitytsee dekaania (yliopiston tai sen tiedekunnan osaston puheenjohtaja) tai tuomiorovastia. Sana tulee kreikan sanasta dekanos, latinan decanus (kymmenen päämies, kymmenen munkin esimies). Dean-nimi voi olla peräisin myös muinaisenglannin laaksoa merkitsevästä sanasta tai heprean lakia tai oikeutta tarkoittavasta substantiivista. https://en.wikipedia.org/wiki/Dean_(given_name)
Voiko kirjastoautoissa skannata ja tulostaa? 449 Kirjastoautossa ei voi valitettavasti voi skannata eikä tulostaa. Skannaus- ja tulostusmahdollisuus on kyllä muissa Helmet-kirjastoissa. Toivottavasti sinulla on mahdollisuus käydä jossakin niistä. http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kirjastoauto_Helsinki http://www.helmet.fi/fi-FI  
Onko Wikipediasta mahdollista löytää sivuja sen mukaan, minä vuonna sivua on viimeksi muokattu? Jos on, miten löydän ne? 311 Wikipedia-artikkeli sisältää aina historiasivun, jossa artikkelin päivitykset on esitetty aikajärjestyksessä viimeisimmästä taaksepäin. Jos intressinä on löytää ajantasaistamista ja täydentämistä tarvitsevia Wikipedia-artikkeleita, ylläpitosivuilla on niistä laajoja listauksia. Niissä kuitenkin järjestämisperuste on artikkelin luomisaika viimeisimmän päivityksen sijasta.   https://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:P%C3%A4ivityst%C3%A4_kaipaavat_sivut https://en.wikipedia.org/wiki/Category:Wikipedia_articles_in_need_of_updating  
Kysyn, mistä sukunimi Taiponen tulee tai on lähtöisin? 180 "Taiponen" -nimen alkuperästä ei löydy mainintaa kattavimmasta Suomessa ilmestyneestä sukunimikirjasta Sukunimet (Pirjo Mikkonen & Sirkka Paikkala, 2000). Kotimaisten kielten keskus (Kotus) saattaa voida auttaa asian selvittämisessä. Keskuksen ylläpitämään nimineuvontaan voi olla yhteydessä puhelimitse (0295 333 203, torstaisin klo 10–12) tai kysymyslomakkeella verkossa https://www.kotus.fi/palvelut/kieli-_ja_nimineuvonta/nimineuvonta Myös Suomen sukututkimusseuralta saattaa saada apua. Tietoa seuran tarjoamista neuvontapalveluista: https://www.genealogia.fi/neuvontapalvelut  
Ukkini kantakortissa on sota-ajalta 1941 - 1942 merkintä LTO E33. Mitä ko. koodi tarkoittaa? 139 Vuoden 1943 lääkärintarkastusohjesäännössä E33:n merkitys on seuraava: 33. Muut (sisäsyntyiset) mielisairaudet (Ceterae psychoses endogeneae). Sairauskohtauksen jälkeen 1-3 vuodeksi.  Vuoden 1935 lääkärintarkastusohjesäännössä merkitys on "Muut mielisairaudet (Ceterae psychoses)".  E-luokka viittaa vikaan, vammaan tai sairauteen, joka on varmasti tai todennäköisesti ohimenevä. 
Paljonko Somerolla on enimmillään ollut asukkaita? 208 Somerolla on ollut 1950-luvulla 11 653 asukasta, se on suurin määrä Someron historiassa.  Taulukoita Someron väestonkehityksestä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Somero#V%C3%A4est%C3%B6  
Olen nostalgiapuuskassa etsiskellyt tietoa mikä on eräs kirja jonka ala-asteella luin. Kirja oli siis vanhempi kuin 2000-1990-luvulta. Oli suomennettu… 122 Olisikohan kyseessä ehkä W. J. Corbettin Helluntai-hiiren laulu (Otava, 1985)? Helluntai-hiiren laulu | Kirjasampo
Luin lapsena (70-80 luvun vaihteessa) kirjan jossa lapset seikkailivat linja-autolla. En muista kirjan nimeä ja kirjoittajaa mutta haluaisin kovasti selvittää… 635 Kirja saattaisi olla Kersti Juvan Seikkaileva leikkimökki. Se on ilmestynyt alun perin vuonna 1956, mutta siitä on ilmestynyt useita painoksia, viimeisin vuonna 1973. "Hittisen perheen lasten rakas leikkimökki on vanha linja-auto Pelitoosa, jolla sisarukset lähtevät etsimään isäänsä. Matkatessaan ympäri Suomea he tapaavat monenlaisia ihmisiä ja kokevat seikkailuja."
Kysyisin, onko mitän estettä siihen, että itse luen vanhan NTK:n kirjan nauhalle ja teetän siitä Mediamajassa CD -levyn, jota voisi kuunnella esim. perheen… 161 Kirjan voi lukea ja äänittää yksityiseen käyttöön. Mediamajassa on monipuoliset palvelut, mutta teknisten asioiden sujuvuuden (esimerkiksi millainen nauha on kyseessä) ja ajanvarauksen takia kannattaa olla yhteydessä suoraan Mediamajaan. Yhteystiedot löytyvät täältä: kyyti.finna.fi/Content/tilat-kouvola  
Onko yhtään vuotta Tour de France historiassa ettei olisi paljastunut doping rikkomuksia (nyky doping valvonnan aikana)? 368 Tour de Francen eli Ranskan ympäriajon viimeisimmät vuodet näyttävät puhtailta. Vuosien 2010 - 2015 kilpailuissa on paljastettu vain viisi tapausta, viimeksi vuonna 2015 kokaiinia käyttänyt kilpailija. Muut neljä tapausta ovat olleet astmalääkkeitä, joiden käyttöä on ilmennyt muissakin kestävyysurheilun lajeissa. Vuoden 2015 jälkeen uusia tapauksia ei Tourissa ole löydetty. Muutama kisaan ilmoitettu on kylläkin etukäteen suljettu pois vilppiepäilyn takia. Vuonna 2008 ammattipyöräilyssä otettiin käyttöön biologinen passi, jolla mm. seurataan kilpailijoiden verenkuvaa ympärivuotisesti. Samana vuonna antidoping teki läpimurron onnistuessaan paljastamaan tehokkaaksi tiedetyn EPO-hormonin käytön. Testinäytteitä voidaan nykyään säilyttää vuosia...
Heippa Saako teillä paperisista valokuvista tehtyä digiversioita ? ja tietty se hinta kiinnostaisi, pitkä olisi projekti (6 kansiota) 139 Hämeenlinnan pääkirjaston editointi- ja digitointitilassa voit sakannata paperikuvia digitaaliseen muotoon ja tallentaa ne omalle muistitikulle tai ulkoiselle kovalevylle. Tilan ja laitteiden käyttö on maksutonta.Varaa tila käyttöösi kirjaston tilavarauspalvelusta. Varaamiseen tarvitset kirjastokortin ja pin-koodin. Tarvittaessa voit varata myös opastuksen. Tee alustava varaus vähintään 5 päivää etukäteen. Saat erillisen vahvistuksen, kun olemme käsitelleet varauksen. Varaa opastusaika kirjaston tilavarauspalvelusta. Lisätietoja kirjaston editointi- ja digitointilasta löydät Vanamo-verkkokirjastosta.  
Mahtaako Tapiolan lukiosta olla oppilasmatrikkelia? 148 Teoksessa Opintiellä ([toimittajat: Hanna Holma-Kokkonen... et al.]) on kansialanimekkeenä: "Tapiolan yhteiskoulu, koulu ja lukio 1958-1998", teoksen ISBN on 9529100590Luettelointitietojen mukaan mukana on myös matrikkeli s. 159-250Varauksen voit tehdä joko itse osoitteessa helmet.finna.fi tai käymällä jossakin HelMet alueen kirjastossa.https://helmet.finna.fi/Record/helmet.1785345?sid=5016979697
Kirja, jonka luin yli 30 vuotta sitten 220 Kysymyksessä kuvaillusta planeetasta tulee mieleen Isaac Asimovin Alaston aurinko -kirjan Solaria, jonka asukkaat elävät eristyksissä toisistaan ja kommunikoivat keskenään ensisijaisesti teknologian välityksellä. Fyysistä kontaktia vältetään ja sitä pidetään suorastaan vastenmielisenä; sukupuolista kanssakäymistä tapahtuu vain lisääntymistarkoituksissa. Alaston aurinko on toinen osa Asimovin Robotit-kirjasarjaa, jonka muut osat ovat Teräsluolat, Aamunkoiton robotit ja Robotit ja imperiumi.
Opiskeliko Gilderoy Lockhart Tylypahkassa? 91 Pottermore-artikkelin mukaan Gilderoy Lockhart opiskeli Tylypahkassa vuosina 1975–1982 ja kuului Korpinkynteen. Lockhart toimi pimeyden voimilta suojautumisen opettajana lukuvuonna 1992–1993, kun Harry Potter ja kumppanit kävivät toista luokkaa.