Suomalaisiin talonpoikaistaloihin on tehty kuisti alkujaan pääasiassa suojaamaan ovea ja portaita. Niitä alettiin lisätä vanhoihin paritupiin ja uudisrakennuksiin 1800-luvun loppupuolella. Sitä ennen eteisestä oli suora käynti ulos, ulko-oven edessä oli yksi tai kaksi laakeaa porraskiveä tai puusta tehdyt rappuset. (Lähde: Maatilan pihapiiri, Sirkka-Liisa Ranta ja Juhani Seppovaara, 2003)
Amerikkalaisissakin taloissa on tyylin ja aikakauden mukaan myös kuistillisia, se on ollut jopa yksi talojen tyypillinen piirre. Itse muistan amerikkalaisista elokuvista monen näyttelijän, mm. Clint Eastwoodin, istuskelevan kuistilla. Alla olevalla sivulla esitellään amerikkalaisen kuistin historiaa, ja sen alla oleva linkki esittelee samanaiheisen...
Teemaan osuvia lastenkotikuvauksia ei tullut suositeltavaksi asti mieleen, mutta Kirjasampo-palvelusta voi hakea lisää luettavaa esimerkiksi seuraavilla asiasanoilla: ongelmanuoret, alkoholismi, koulukodit, nuorisokodit, kasvatuslaitokset, lastenkodit, sijaiskodit, yksinhuoltajat, vanhempi-lapsisuhde, mielenterveysongelmat, psyykkisesti sairaat, vanhempi-lapsisuhde.
Ainakin oheisissa teoksissa kuvataan alkoholismin, mielenterveysongelmien tai muiden vaikeiden kotiolojen vaikutusta lapseen:
Pirkko Saisio: Betoniyö
Alex Schulman: Unohda minut, Eloonjääneet
Kreetta Onkeli: Ilonen talo
Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman
Sara Stridsberg: Niin raskas on rakkaus
Helmi Kekkonen: Tämän naisen elämä
Taija Tuominen: Tiikerihai,...
Suomen kielessä on aika paljon sukulaisuussuhteita kuvaavia perinteisiä sanoja. Niistä on hyvä luettelo Wikipediassa: Sukulaisuus: Sukulaiset (Wikipedia)Isän siskon eli siis tädin mies on kuitenkin jo sen verran kaukaisempi sukulainen, ettei sille liene ollut mitään muuta omaa nimitystä kuin tädin mies. Setä olisi tarkkaan ottaen lähinnä isän veli, joskin sanaahan on käytetty laajemminkin, mm. pienille lapsille puhuttaessa kuvaamaan aikuisia tuntemattomiakin miehiä.
Suomeksi ei löytänyt tuollaista kuvakirjaa.Suomenkielisiä lastenkirjoja on aiheesta hyvin vähän. Hakusanoilla hyväksikäyttö ja lastenkirjallisuus löytyi vain kolme teosta. Joista paras osuma lienee Enna Airikin Korppipäinen mies. Linkki Helmet hakuun.Voisiko kirja olla by Ann Dix ja Jacqueline Quinnin Little Mouse Finds a Safe Place? Ainakin sen myyntitiedoissa lukee:"Little-Mouse Finds a Safe Place is a children's storybook designed to help professionals support children who have experienced and witnessed domestic violence and abuse, and also contains guidelines on the key issues and how to use the story with individuals and groups." Linkki Amazon.comTai Marvel Katzin ja Jurnee Johnstonin Tiny Finds His Whisper: A Little Mouse With a Big...
No, onhan se vähän outoa, mitenkä se mummi nyt niin olisi tehnyt? Täällä on melko lailla sama väki vastaamassa, sillä erotuksella, että Kysy kirjastonhoitajalta toimii maanlaajuisesti niin, että vastaajiakin on kautta maan kirjastojen, muuallakin kuin Helsingissä.
Tässä ruokaan liittyviä kirjoja:
Venäläinen keittiö : yksityiskohtaiset valmistusohjeet / [venäjänkielinen alkuperäisteksti: O. Zykina] ; [suomenkielinen teksti: Kari Uotinen]
Suuri venäläinen keittokirja : historia, raaka-aineet, perinneruuat / [suomentanut Katja Kangasniemi] ; [laatijat: Natalya Vladimirovna Ilyinykh, Irina Gennadyevna Roytenberg]
Classic Russian cooking : Elena Molokhovets' a gift to young housewives / translated, introduced and annotated by Joyce Toomre
Virolainen keittiö / [johdanto: Mare Suitsu] ; [reseptit: Harri Ilves, Lia Virkus] ; [suomennos ja toimittaminen: Terhi Pääskylä-Malmström]
Herkkuja perunasta / Epp Mihkels ; [valokuvat: Jaan Heinmaa] ; [suomennos: Jouko Vanhanen]
Viron...
Kirjasampo kertoo Raekallion kirjoittaneen seuraavat teokset:
Helmiä ja rakeita, Kehumatta paras, Kylähullun kirjoissa, Mustaa valkealla, Raadollisen miehen runopäiväkirja, Riimipäästä revittyä, Riimipöllö, Rumat, kauniit ja rohkeat,
Runoja roskalaatikosta, Runoratsun kyydissä, Tuliaisia, Viimeistä huutoa https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Au554920c8-15d2-463b-92ea-1e5dc47c86b7
Kirjoja voi löytää myynistä antikvariaateista esim. Antikvaari https://www.antikvaari.fi/haku.asp?pikahaku=0&stype=full&haku=Raekallio+matti&kieli=kaikki&Submit=Hae tai Finlandiakirja https://www.finlandiakirja.fi/fi/catalogsearch/result/?q=Raekallio+matti
Myös kirjastoista teoksia löytyy vielä...
En löytänyt tietoa syistä tämän Porolahden sukupuolijakoihin liittyvän epäsäännöllisyyden takana. 1960-luvulla sekä tyttöjä että poikia sisältävät yhteinäisluokat olivat yleistyneet, mutta myös tytöt ja pojat erottelevia erillisluokkia oli edelleen. Yksi mahdollinen selitys koulun epäsäännönmukaiselle linjalle tyttöjen ja poikien erotteluun voisi löytyä poikkeavista opiskelijoiden määristä kullakin luokalla.Voit yrittää löytää aiheesta tarkempaa tietoa esimerkiksi seuraavista lähteistä:Roihuvuoren historiaa käsittelevä kirja, jonka takana on Roihuvuori-seura: Roihuvuori : Ehrensvärdin kartanon maista vehreäksi kaupunginosaksi / Kaarina Hulkkonen; julkaisija: Hulkkonen, Kaarina [Roihuvuori-seura] | 1999Porolahden kansakoulun...
Aluksi pitänee selventää, mitä tarkoitamme, kun puhumme karjalan murteesta. Kielikellon 3/2007artikkelissa Marjatta Palander luonnehtii, että "ei-kielitieteilijöiden nimitys Karjalan murre tarkoittaa Etelä- ja Pohjois-Karjalan maakunnissa puhuttavia murteita, mutta sitä käytetään myös siirtokarjalaisten kielestä, olipa se sitten suomea tai karjalaa. Kielitieteessä karjalan murteilla viitataan karjalan kielen murteisiin, joita puhutaan eniten Venäjällä mutta jonkin verran myös Itä-Suomessa. Jotta suomen ja karjalan murteiden nimitykset pysyisivät yksiselitteisinä, Pohjois-Karjalan maakunnassa puhuttavien murteiden tieteellinen nimitys on vanhastaan ollut itäiset savolaismurteet, ja Etelä-Karjalassa taas puhutaan suurimmaksi osaksi...
Vanhan Ruoveden historian osassa III:3/2 (Keuruun ja Pihlajaveden historia 1918-1969, kirjoittanut Teppo Vihola, 1986)on lukuisia mainintoja Jukojärvestä.
Jukojärven kylästä kerrotaan myös v.1999 Liisa Lapin toimittamassa ja Jukojärven kylätoimikunnan julkaisemassa teoksessa Korpirastaan kotikylä Jukojärvi.
Vanhan Ruoveden historia on Jyväskylän kaupunginkirjaston lainattavassa kokoelmassa ja Korpirastaan kotikylä Jukojärvi, joka kuuluu Jyväskylän kaupunginkirjaston maakuntakokoelmaan on luettavissa kirjastossa.
Suomen Sukututkimusseuran sivustolta https://www.genealogia.fi/paikallistieto löytyy paikallistieto-otsikon alta osoite- ja puhelinluetteloita.
Kansalliskirjaston sivuilla on digitoituna mm. kokoelma osoitekalentereita https://digi.kansalliskirjasto.fi/search?orderBy=DATE_DESC&collection=521
Nämä ovat vapaasti verkossa käytettävissä.
Iso-Britannian hallitsijoista löytyy kootusti tietoa seuraavista englanninkielisistä teoksista.
John Cannon: The Oxford illustrated history of the British monarchy
Charles Phillips: The complete illustrated guide to the kings & queens of Britain : a magnificent and authoritative history of the royalty of Britain, the rulers, their consorts and families and the pretenders to the throne
Olwen Hedley: The Queen's Silver Jubilee : a pictorial souvenir to commemorate the 25th anniversary of the Queen's accession to the throne and to pay tribute to Her Majesty for her inestimable services to Great Britain and the Commonwealth
David Williamson: Kings and queens of Britain
Karsten Alnäsin Euroopan historiasta kertovassa kirjasarjassa...
Martti Airilan, Mandi Hannulan ja Eero Salolan toimittamaa Lukemisto Suomen lapsille -sarjaa julkaistiin neljä osaa vuosina 1930 - 1932. Sarjasta otettiin uusintapainoksia 40- ja 50-luvuilla.
Kirjoja on lainattavissa Suomen kirjastoissa, mutta ei välttämättä kaikissa kirjastokimpoissa. Voit tilata teokset kaukolainaan muualta Suomesta.
https://www.finna.fi/Search/Results?lookfor=%22Lukemisto+Suomen+lapsill…
https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/palvelut/fennica-suomen-kansallisbi…
Kysymykseen on vaikea vastata tyhjentävästi, sillä televisiosovituksista ei löydy kattavaa luetteloa. Jos puhutaan valkokangassovituksista, vastaus on Mika Waltari. Waltarin tuotantoon perustuu 36 pitkää elokuvaa. Waltarin proosatuotannosta on sovitettu esimerkiksi kaksi ensimmäistä Komisario Palmu -elokuvaa, Vieras mies tuli taloon (kaksi sovitusta 1938 ja 1957) ja Sinuhen Hollywood-filmatisointi The Egyptian (1954). Waltarin näytelmiin perustuvat esimerkiksi Kuriton sukupolvi (kaksi sovitusta 1937 ja 1957), Gabriel, tule takaisin (1951) ja Noita palaa elämään (1952). Waltari kirjoitti myös alkuperäiskäsikirjoituksia, mm. elokuviin Kulkurin valssi (1941) ja myöhäisempiin Palmu-elokuviin.Waltari-filmatisoinneista tietoa löytyy Kari...
Tyyni Tuulio ei ole kirjoittanut kirjaa nimeltä Vanhuuden maa. Hän on kylläkin kirjoittanut muistematrilogian, johon kuuluu Lapsuuden maa (1966), Nuoruuden maa (1967) ja Keskipäivän maa (1969). Hän kirjoitti vielä vuonna 1976 neljännen muistelmansa Ehtoota, jossa hän kertoo elämästään noin 60 vuotiaasta noin 80 vuotiaaksi, eli senioripäivistään.Tyyni Tuulio Kansallisbiografiassa
Tässä olisi lista sellaisista kuvakirjoista, joita lainataan paljon Vantaan kaupunginkirjastosta ja jotka käsittääksemme edustavat hyvin tämänikäisten lukukokemuksia.
Ensin kirjoja 1-2-vuotiaille:
Marin: Nalle- kirjat
Got: Antti- kirjat
Lindgren,Barbro: Oskari- kirjat
Wolde: Teemu-kirjat
Wolde: sanna-kirjat
Cousins: Maisa-kirjat
Inkpen: Possu Pallero
Duner: Elina-kirjat
Louhi: Aino-kirjat
Tomppa-kirjat
Hill: Puppe-kirjat
Sitten kirjoja 3-4-vuotiaille:
Knutsson: Pekka Töpöhäntä (kuvakirjat)
Bergström: Mikko Mallikas
Harjanne: Minttu-kirjat
Jansson: Muumi-kirjat (kuvakirjat)
Teutori: Miina ja Manu-kirjat
Havukainen: Veera-kirjat
Harainen: Emma-kirjat
Parvela: Anna ja Antti-kirjat
Reynolds: vesa ja Valle-kirjat
Sinuhe egyptiläisen ensimmäinen painos julkaistiin v. 1945 kahdessa osassa. Kirjasta julkaistiin samana vuonna toinen painos ja se on yhteensidottu. Tiedot löytyvät Fennicasta (Suomen kansallisbibliografia) ja esim. kirjasta Mika Waltarin juhlakirja (WSOY 1958) Sinikka Musikan kirjoittamasta osasta Mika Waltarin tuotanto.
Löytämieni Gandhin kuolemaa koskevien sitaattien joukosta lähimmäs tämän suuntaista ajatusta on tainnut osua Gandhi itse. Kirjassaan Brahmacharya Gandhi and his woman associates Girja Kumar mainitsee Gandhin suorastaan toivoneen kuolemaa salamurhaajan uhrina. Kumarin mukaan Gandhi sanoi useasti, että hän olisi "väärä Mahatma", jos hän kuolisi luonnollisen kuoleman. ("Gandhi is also on record for his wish to die at the hands of an assassin. He had said several times, he would be a 'false Mahatma' if he were to die a natural death." Kumar, s. 357)
Oikea muoto on tupamme. Kyse on tässä tapauksessa possessiivisuffiksista (-mme), joka liitetään sanan perusmuotoon eli nominatiiviin.
Lisätietoa possessiivisuffiksista:
Iso suomen kielioppi: https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=95
Kielitoimiston ohjepankki: http://www.kielitoimistonohjepankki.fi/haku/possessiivisuffiksit/ohje/5…
Muturan Ystävät ry:llä on Facebook sivut. https://fi-fi.facebook.com/muturanystavat/
Facebook ryhmään voi lähettää liittymispyynnön. Sinullakin täytyy silloin olla oma Facebook sivu.
Muturan ystävät ry:llä on myös yritystiedot asiakastieto.fi sivuilla. Sivuille voi rekisteröityä käyttäjäksi ja se on ilmaista.
Myös Kauppalehti tarjoaa tietoa yrityksestä. Kauppalehden sivuille ei tarvitse edes rekisteröityä.