Mest omtyckta

Fråga Läst Betyg Besvarad Öppna Svar
Olen varannut kirjan noudettavaksi Myyrmäen kirjastosta. Kirja sijaitsee tällä hetkellä Kauniaisissa. Koska kirja on nouettavissa Myyrmäestä? 471 Jos kirja on paikalla jossakin Helmet-kirjastossa, se kulkee asiakkaan valitsemaan noutokirjastoon yleensä parissa päivässä. Saat tiedon varauksen saapumisesta oman valintasi mukaan joko sähköpostitse tai kirjeenä.
Mikä suihkussa käymisessä tekee sen, että ihminen virkistyy? 458 Oli vesi suihkussa kylmää, haaleaa, lämmintä tai kuumaa, se joka tapauksessa "rummuttaa" ihoamme vilkastuttaen verenkiertoa. Hyvin kuuma ja hyvin kylmä vesi lisäävät tätä vaikutusta merkittävästi ja ihminen voi kokea suihkun siksi virkistävänä. Kuumana päivänä ihon lämpötilaa alentava suihku voi piristää ihan siksi, että elimistö viilenee. Joskus suihkussa käyminen virkistää puhtaasti henkisistä syistä eli koska se on mukavaa. Mutta todennäköisesti useimmilla ihmisillä on kokemusta myös tilanteista, joissa suihku ei sen kummemmin virkistä tai saattaa jopa raukaista ihmistä. Kaikki riippuu pohjimmiltaan siitä, missä tilanteessa suihkussa käydään ja minkälaisia odotuksia siihen liittyy. Suihku vaikuttaa siis sekä fyysisesti että henkisesti...
Onko joku suomalainen runoilija kirjoittanut Hietalahti -aiheisia runoja? Kysymyksessä siis Helsingin Hietalahti ja sen alueen kadut, paikat ym. 160 Hietalahti -aiheisia runoja emme löytäneet. Tietäsikö joku lukijoistamme?
Löytyykö sanat runoon: MUMMON MATKA JOULUKIRKKOON Se alkaa: Salomaan mökistä varhain hän lähti, oppaana välkkyvä aamutähti, taivahan sinessä säteillen tietä se… 71 Runo löytyy kahdesta eri lehdestä, jotka Kansalliskirjasto on digitoinut: nimellä "Salomaan mökistä varhain joulukirkkoon" lehdestä "Joulukukka : lasten joululehti" (1924, s. 1) ja nimellä "Mummun matka joulukirkkoon" lehdestä "Walistuksen lasten lehti" (1930, nro 8, s. 57). Kummassakin lehdessä tekijäksi on merkitty "I. H." Tekijä voisi olla Immi Hellén, joka on ollut "Walistuksen lasten lehden" (tai "Valistuksen lastenlehden") toimittajana. Suurin osa hänen runoistaan julkaistiin lehdissä. Salomaan mökistä varhain joulukirkkoon:Digi.kansalliskirjasto.fi, Joulukukka, 01.12.1924. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot:https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1354292?page=3 Mummun matka joulukirkkoon:Digi....
Miten voin tekoälyapurin poistaa käytöstä? Turhaan roikkuu tiellä varsinkin kännykän ruudulla. 109 Et kertonut mikä laite sinulla on käytössä, mutta tässä sinulle joitakin ohjeita. Google-haulla "how to turn off AI tools" englanninkielisiltä Consumer Reports -sivustolta löytyi artikkeli (Germain), jossa on ohjeet eri valmistajien laitteille ja järjestelmille. Samsung Galaxy -laitteissa AI-avustajat saa pois päältä avaamalla Asetukset > Galaxy AI > napauta haluamaasi avustajaa, esim. Puheluavustaja > valitse Ei käytössä.Apple-laitteissa puolestaan Apple Intelligencen saa kokonaan pois päältä avaamalla Asetukset > Apple Intelligence & Siri > kytke Apple Intelligence -kytkin pois päältä.Lähde:Germain, T. (3.10.2025). How to turn off AI tools like Gemini, Apple Intelligence, Copilot, and more. Consumerreports.org....
Pyydän osoitetta s.o. teosta tai kotisivua, josta näkisin esimerkin oppilaitoksen kirjaston järjestämisestä. 702 Voisit vilkaista esim. kirjaa Kirjasto koulussa (opas uuteen koulu- ja oppilaitoskirjastoon). Samaten voit hakea Joensuun kaupunginkirjaston aineistotietokannasta muita kirjoja asiasanalla/aiheella koulukirjastot osoitteessa http://webkirjasto.jns.fi/session5D418CE5917EA089F6B949B7C619F9D4/fin/i… Nämä teokset käsittelevät tosin lähinnä koulukirjastoja yleensä, mutta myös ihan "konkretian" tasolla - mitä tehdä ja miten edetä. Luokitukseen voit saada apua katsomalla Yleisten kirjastojen luokitusjärjestelmää ( http://ykl.kirjastot.fi/ykl.py ) - tästä voisi joku karsittu versio olla paikallaan? Näistä osoitteistakin voi olla jotain apua: http://www.tampere.fi/kirjasto/suunnite.htm http://www.kolumbus.fi/lighthouse/pdfs/koulukirjastot.pdf...
Voinko saada uuden salasanan, kun vanha on hukkunut. 278 Salasanan saa vain henkilökohtaisesti kirjastossa käymällä ja esittämällä kuvallisen henkilötodistuksen.
Onko Veikko Aaltosen dokumenttielokuva Paimenet saatavisssa lainaan kirjaston kautta - kokoelmista en sitä löytänyt? 720 Veikko Aaltosen dokumenttielokuvaa Paimenet (2005) ei ole lainattavissa kirjastoista. Elonetin tietojen mukaan elokuvasta olisi tehty tallenne, mutta SF Film Finland Oy:n sivustolta ei löydy merkintää tallenteesta. Elokuva on esitetty Ylessä. Voitte esittää Ylelle elokuvasta uusintatoiveen. Lähteet: http://www.elonet.fi/fi http://www.elonet.fi/fi/elokuva/1269531 https://kavi.fi/ http://monihaku.kirjastot.fi/fi/ http://www.sffilm.fi/showPage.php?page_id=1000 http://yle.fi/yleisradio/ota-yhteytta
Tarkoitukseni on tehdä tutkimus organisaatiossamme tehtävästä lehdistöseurannasta, ja sen kehittämismahdollisuuksista. Olen yrittänyt löytää aihetta … 740 Kirjastojen tietokannat eivät tosiaan paljon aiheesta anna, kuten olet itsekin kokenut. Internetin hakukoneilta kannatta ehkä yrittää; Suomen yleisten kirjastojen etusivulta (SYKE, osoite http://www.kirjastot.fi) pääset näihin. Esimerkiksi Evreka-haku antaa ehkä tutkimisen arvoisia tuloksia hakusanalla VIESTINTÄTUTKIMUS (esim. http://www.infor.fi/infor/suunnittelu/32.html). Muita kokeilemisen arvoisia hakutermejä: LEHDISTÖ SEURANTA TUTKIMUS, LEIKEPALVELU, MEDIA INTELLIGENCE, MEDIASEURANTA. Internet-haut antavat mm. linkkejä useiden leikepalveluyritysten kotisivuille. Artikkelitietokanta Aleksista saa hakutermillä SEURANTA LEHDISTÖ joitakin artikkeleita (esim. Monitor-tutkimus : mediat muuttuvat - lehti kiinnostaa aina, kirj. Heikki Peutere...
Onko täällä sellaisia kirjoja, joissa käsitellään omaa hevosta? Ja myös sellainen, jossa ex-ravuria koulutetaan laukkaamaan? 812 Kirjastoissa on paljon hevosen hoitoa ja koulutusta käsitteleviä kirjoja. Niitä löytyy sekä lasten- että aikuistenosastoilta. Esimerkiksi Soini Talaskiven Suomalaisessa hevoskirjassa kerrotaan mitä pitää ottaa huomioon, jos/kun aikoo hankkia hevosen. Siinä käsitellään laajasti hevosen ylläpitoon, hoitoon ja koulutukseen liittyviä asioita. Laukan opettamista entiselle ravurille neuvotaan esimerkiksi kirjassa Hevosen käytös ja käyttäytyminen (toimittanut Virpi Nieminen). Sieltä löytyy luku Ravurista ratsuksi.
Voinko antaa lapselleni nimeksi sellaisen nimen, jota ei löydy mistään olemassa olevista almanakoista? 1389 Etunimen antamista koskevat määräykset löytyvät Nimilain pykälästä 32 (lakiteksti http://www.finlex.fi/fi/ > lainsäädäntö > ajantasainen lainsäädäntö >kohtaan pikahaku 'nimilaki'). Sen mukaan hyväksyttävän etunimen ei tarvitse sisältyä mihinkään valmiiseen kalenteriin, mutta toisaalta nimen on täytettävä erinäisiä ehtoja (pykälä 32b). Nimen sopivuudesta päättää lähinnä maistraatti (http://www.maistraatti.fi/), joka voi pyytää epäselvissä tapauksissa lausuntoa oikeusministeriön nimilautakunnalta (http://www.om.fi/1018.htm). Tietoja annetuista etunimistä löytyy Väestörekisterikeskuksen sivulta https://192.49.222.187/Nimipalvelu/default.asp?L=1. Se että joku nimi on aikaisemmin hyväksytty ei vielä merkitse, että se olisi vapaasti...
Mitä tarkoittaa, kun varaukseni tila on esim 34/125? Olen ymmärtänyt, että ensimmäinen luku (esim. 34) viittaa monentenako varaukseni on kaikkien varaamaani… 888 HelMet-kirjastojen varauksissa ensimmäinen luku kertoo sinun sijoituksesi varausjonossa ja toinen luku kertoo kyseiseen teokseen kohdistuvien varausten määrän. Siihen, miten nopeasti saat varaamasi kirjan, vaikuttaa esimerkiksi se, kuinka monta varattavaa nidettä kyseistä teosta on kirjastojen kokoelmissa. Tietenkin myös se, kuinka pian edelliset lainaajat palauttavat lainansa, vaikuttaa siihen, kuinka nopeasti sinä saat varaamasi aineiston lainattavaksi. http://www.helmet.fi/fi-FI
Kukahan on piirtänyt Eero Suvilehdon teoksen Avattava varovasti kannen? Kiitos etukäteen tiedosta. 427 Eero Suvilehdon teoksen Avattava varovasti kannen on tehnyt Jouko Toiviainen (kuva ja suunnittelu).
Haluan tietoja sydänkirurgian (ohitusleikkaukset) uusista tuulista Suomessa. 3573 Hei, ohessa Aleksi-artikkelitietokannan hakutulos hakusanalla "sydänkirurgia". Viitteet järjestäytyvät uusimmasta vanhimpaan, joten luulen, että löydät ainakin joitakin relevantteja viitteitä, joiden avulla pääset eteenpäin. Ks. myös Huhtamies, Mikko Uuteen elämään; Mattila, Severi Thorax- ja verisuonikirurgia. Nimeke Tekijä 1 Sydän paikallaan Kanninen, Ella Kauneus ja terveys...
Olisikohan missään saatavissa Muodon vuoksi tv-sarjan kaudet 5 ja 6. Frankista eikä Finnasta löytynyt lainkaan. Onko tv-sarjoilla sopimuksellisia rajoitteita,… 230 Se, että sarja ei ole aikoinaan hankittu, johtuu todennäköisesti siitä, että sitä ei ole tarjottu tai myyty  kirjastoille. Kirjastot voivat asettaa lainaan vain sellaisia elokuvia ja ohjelmia, joille on myönnetty lainausoikeudet. Lainausoikeuden elokuvalle hankkii sen myyjä. . Elokuvan tai ohjelman tuottaja tai maahantuoja voi päättää, myydäänkö elokuvaa kirjastoille vai ei. Lainausoikeudet maksavat melkoisesti, kirjastojen hankkimat sarjat ja elokuvat ovat siksi huomattavan paljon kalliimpia kuin ne, joita yksityisille kuluttajille myydään.
Onko olemassa koti- tai ulkomaisia kaunokirjallisia teoksia joiden (pää)henkilönä on työterveyslääkäri tai tehtaanlääkäri? 267 Varmasti on, mutta niitä on hankala löytää. Kaunokirjallisuus ei ole asiasanoitettu niin tarkasti, että eri lääkärit erottuisivat toisistaan. Suurin osa teoksista kertoo varmaankin sairaalalääkäreistä, kirurgeja, kuolemansyyntutkijoita tai yksityislääkäreistä.   Helmet haulla löysin Carl Gustaf Gröndahl muistelmateoksen Palanen työterveyttä parhaimmillaan. Hakusanoilla lääkärit ja tehtaat löytyivät Päivi Alasalmen Taivaan tulet: Punainen kukko sekä Robin Cookin Kuume. Molemmissa lääkärit taitavat kyllä olla yleislääkäreitä eivätkä tehtaan työterveyslääkäreitä. Haku Lääkärit yritykset toi tulokseksi Cookin teoksen Nano. Kirja kertoo lääketeollisuuden arveluttavista keinoista.   Toivottavasti muita teoksia muistavat...
Millä sivuilla on kirjassa Suomen romanien historia Kimmo Granqvistin luku? 159 Kimmo Granqvistin luku (Romanikielen historiaa Suomessa) on kirjassa sivuilla 272-289. 
Kaipaisin apua seuraavan kohdan suomennokseen Shakespearen sonetissa 85: "Then others for the breath of words respect, Me for my dumb thoughts, speaking in… 145 Aale Tynni on suomentanut nämä rivit William Shakespearen sonetin 85 lopusta seuraavasti: "Sanoja henkäilevät toisten huulet, / minua, mykkää, teoissani kuulet." Suomennos ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1965.   William Shakespeare: Sonetit (suom. Aale Tynni, 2018, s. 195)  https://www.gutenberg.org/files/1041/1041-h/1041-h.htm
Voiko Ison Omenan kirjastossa kuunnella vinyylilevyjä? 58 Ison Omenan kirjastossa ei voi kuunnella vinyylilevyjä. Lähin mahdollinen kuuntelupiste löytyy Tapiolan kirjastosta.
Saloila, Sakari: Kunnaita kulkien (Runo, tai Runoteos) 1296 Löysin ennakkotiedon Fennicasta: Sailola, Sakari, ennakkotieto Teoksen nimi: Kunnaita kulkien Julkaistu: Kaarina : S. Sailola, 19990228 (Paino-Kaarina) Huomautus: ENNAKKOTIETO CIP/BO Aineisto: kirja ISBN: 952-91-0755-2 (sid.) - Teos näyttää olevan omakustanne, en pystynyt paikantamaan sitä mistään kirjastosta.