Vaihtoehtoja on kaksi, monien yleistenkin kirjastojen kokoelmista löytyvät mikrofilmit ja ns. vapaakappalekirjastoissa ( (Kansalliskirjasto, Turun yliopiston kirjasto, Åbo Akademin kirjasto, Jyväskylän yliopiston kirjasto, Eduskunnan kirjasto, Oulun yliopiston kirjasto ja Itä-Suomen yliopiston kirjasto Joensuussa) olevat päätteet, joiden kautta pääsee selaamaan myös vuotta 1929 nuorempia lehtiä.
Hämeenlinnan kirjaston sivuilta löytyy tällainen tiedote: "Lukiokadulla sijaitsevan Hämeenlinnan pääkirjastorakennuksen peruskorjauksen ajan varastoidut sanomalehtilehtivuosikerrat ovat pois käytöstä. Sanomalehtien mikrofilmit on sijoitettu väistön ajaksi Kansallisarkiston Hämeenlinnan toimipisteeseen. Mikrofilmit ovat vapaasti käytettävissä....
Tutkin ensin Leimat.fi sivustoa, mutta sieltä en löytänyt samanlaisia leimoja. Kenties haarukat eivät ole suomalaisia? Tai ne eivät ole arvometallisia?
Tukesin sivuilta löytyy Nimileimarekisteri Jos S N on nimileima, se saattaa tarkoittaa joko Stig Nordmania Pohja 1992-2005 tai luultavammin Seppo Nevanrantaa Helsinki 1957-1968.
Tarvitsisit varmasti ammattimaisempaa apua arviointiin. Huutokaupat arvioivat antiikkiesineitä ilmaiseksi netissä esim. Helander, Hagelstam ja Bukowski.
Kyllä runo on suomennettu, se löytyy ainakin Villonin teoksesta Testamentti. O 1974. Runo on suomeksi Ballaadi menneen ajan naisista. Tuo Veijo Meren suomentama teos näyttää löytyvän Mäntsälän pääkirjaston varastosta.
Ainakin osassa Helsingin kaupunginkirjaston toimipisteitä on mahdollista käyttää korppuasemia, mutta niiden kunto saattaa vaihdella. Vaikka koneessa olisi asema, se ei välttämättä toimi. Uudemmissa koneissa ei enää korppuasemaa olekaan.
Toimivia korppuasemia ei liene listattu mihinkään, joten kannattaa melkein kysyä asiaa suoraan kirjastosta, jonne haluaisit mennä. Osaan sanoa varmuudella, että toimivia korppuasemia on ainakin Pasilan kirjastossa ja Kirjasto 10:n Kaupunkiverstaalla. Molemmissa paikoissa on tietokoneen USB-porttiin kytkettävä siirrettävä asema ja luultavasti jonkin verran myös koneessa valmiina olevia korppuasemia.
Kadonneen aineiston korvaushinnan päättää se osasto, jonka aineistoa se on. Korvaushintaan vaikuttaa se, miten korvaavaa teosta on saatavilla, ja onko kyseessä kovakantinen vai pokkari.
Kannattaa olla suoraan yhteydessä esimerkiksi pääkirjaston vastaanottoon ja kysyä korvaushintaa sieltä. Kirjoissa voi kadonneen tai tuhoutuneen kappaleen usein korvata myös tuomalla uuden tilalle. AV-aineistoa koskee erilaiset lainauksen mahdollistavat lisenssit, joten ne korvataan rahalla.
Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen sivuilla on tietoa sukunimien taivutuksesta.
Luultavasti Linnove taipuu Linnovea. Kielitoimiston neuvontapuhelin https://www.kotus.fi/palvelut/neuvontapuhelimet/kielitoimiston_neuvonta…
Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen sivulla sanotaan "On kuitenkin joukko nimiä, johon yleissääntöä ei voi soveltaa tai joiden taivutuksessa on muuten epäselvyyttä. Näihin kuuluvat keinotekoiset, lähinnä nimenmuutoksissa muodostetut uudet sukunimet, joilla ei ole yleiskielessä äänteellistä vastinetta. "
Sukunimien taivutusluettelo on myös verkossa: https://www.kielikello.fi/-/sukunimien-taivutusluettelo-verkossa
http://www.kielitoimistonohjepankki.fi/haku/sukunimet/ohje/324
Pitäisi tietää, minkä vuoden seteleistä on kysymys, sillä sekä markan että viiden markan seteleitä on julkaistu monena eri vuonna. Jos kuitenkin oletamme, että kysyjä tarkoittaa vuonna 1963 käyttöön otettuja seteleitä, oli niissä setelin etupuolella sarjanumero allekirjoitusten molemmin puolin. Sama periaate on yleensä ollut vanhemmissakin seteleissä. Näissä vuoden 1963 pikkuseteleissä ei kääntöpuolella ole mitään muita numeroita kuin setelin arvoa osoittavat.
Heikki Poroila
Kokeile hakea sanoilla todellisuuspohjaiset teokset, elämäkertaromaanit tai autofiktio. Rajaa sen jälkeen kohdasta genre nuortenkirjallisuus.
Voit tehdä muita rajauksia mielesi mukaan, esim. aineisto, kieli jne. Huomaa kuitenkin, että mitä enemmän teet rajauksia, sitä pienemmäksi hakutulos muodostuu.
Hiiriperheen sadonkorjuusta kertovia satuja en löytänyt.
Satuja kanasta, joka kasvattaa viljaa eikä saa pyytäessään apua muilta eläimiltä, on olemassa useita versioita. Voisiko kyseessä olla tämä tarina?
Esimerkiksi Martti Haavion Iloiseen lorukirjaan sisältyy satu "Kanan ohrapelto", jossa kana löytää ohranjyvän ja kylvää, kastelee ja niittää sadon ilman apua - niin myös syö siitä leipomansa kakun, vaikka tällöin koira, kissa ja hiiri olisivatkin olleet valmiit auttamaan.
Sama satu on myös "Pieni kirjava kana: englantilainen tarina" kirjassa Tarinatie : tarinoita silmälle ja korvalle.
ja Tammen kultaiset kirjat -sarjassa ilmestynyt "Kana Karoliina".
Valitettavasti kukaan vastaajistamme ei muistanut kyseistä kirjaa. Muistaisiko joku kysymyksen lukijoista sen? Tiedon voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään.
Kyseessä on ilmeisesti Pacesetter-sarjan kone? Tämän käyttöohjeita on etsitty englanninkielisillä palstoillakin, eikä sielläkään ole onnistanut. Valmistajalta voisi tietenkin suoraan kysyä. Tai kenties käsityö- ja ompelijaharrastajilta. Varsinkin suomenkielinen ohje taitaa olla vain tuurin varassa löytää, sillä Brotherilla on käyttöohjeita vain uudempiin malleihin sivuillaan.Jos lukijoillamme on lisävinkkejä tai jopa itse ohje, alle voi kommentoida.
Kyseessä lienee Barbara Kingsolverin romaani Täyttymysten kesä, vaikkakin sen tapahtumat sijoittuvat Pohjois-Amerikkaan, Appalakkien vuoristoon. Lisätietoa kirjasta esim. Kirjasammosta: https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_8874
Jos olet tekemässä opinnäytetyötä, kyseisellä oppiaineella pitäisi olla ohjeet verkkolähteiden merkitsemiseen. Kysy työsi ohjaajalta. Jos kirjoitat artikkelia tieteelliseen julkaisuun, voit kysyä julkaisun toimittajalta ohjeita.Toinen vaihtoehti on ladata artikkeli pdf-muodossa ja katsoa sivunumerot siitä, ks. linkki.
Mielenosoituksista on kirjoitettu paljon. Ohessa joitakin viitteitä. Aiheen tarkemmalla rajauksella ja viitteitä kirjastossa läpi käymällä saat luultavasti tarkemman vastauksen kysymykseesi, joten kannattaa tiedustella asiaa vielä uudelleen esim. omassa yliopistokirjastossasi.
Tutkimuksia aiheesta:
- Heikkilä, Pertti: Poliittinen protestitapahtuma Suomessa 1979 - 1994. Tilastollinen analyysi kansalaisadresseista, mielenosoituksista ja suorasta poliittisesta toiminnasta. Tampereen yliopiston valtio-opin laitoksen pro gradu -tutkielma 1997.
- Linnanen, Aleksi: "Ei ne meille välttämättä ihan niitä kaikista kauneimpia joululauluja laulele!". Nuorten mielenosoittajien näkemyksiä suomalaisesta poliisista toimijakumppaneina...
Verensokeriin vaikuttavat ruuassa pääosin hiilihydraatit niin diabeetikoilla kuin muillakin. Esim. hedelmämehuissa on hiilihydraatteja yhtä paljon kuin sokeroiduissa mehuissakin. Hedelmämehut ovat tietenkin esim. vitamiinipitoisuuksiensa takia suositeltavampia kuin muut, mutta verensokerin kannalta samanarvoisia.
Aspartaamin, kuten muidenkaan keinotekoisten makeutusaineiden, ei pitäisi kohottaa verensokeria.
Nämä tiedot ovat peräisin Diabetesliiton sivuilta (http://www.diabetes.fi/), joilta löytyy paljon hyödyllistä tietoa diapeteksesta, mm. hiilihydraattitaulukko http://www.diabetes.fi/sivu.php?artikkeli_id=2144
ja tietoa makeuttajista http://www.diabetes.fi/sivu.php?artikkeli_id=239
IndieFlix-elokuvapalvelu toimii aivan normaalisti. Ehkä kyse oli tilapäisestä häiriöstä.
Kun klikkaatte avaussivulla kohdasta Browse, aukeaa varsinainen IndieFlixin etusivu. Sivun vasemmassa laidassa olevilla painikkeilla voitte aloittaa etsimisen. Klikkaamalla painiketta Browse Films voitte listata elokuvia esimerkiksi niiden keston, genren tai kohdeyleisön perusteella. Painikkeesta Channels löytyvät elokuvat jaoteltuina eri genreittäin tai aiheittain. Sivun alalaidasta sarakkeesta WATCH voitte etsiä elokuvia esimerkiksi kielen, maan tai vaikkapa elokuvafestivaalien mukaan.
http://www.helmet.fi/fi-FI/Ekirjasto/Elokuvat/IndieFlixelokuvapalvelu(2…
http://www.helmet.fi/fi-FI/Ekirjasto/Elokuvat/Tuhannet_elokuvat_ulottuv…
Ensimmäinen Fitzgeraldin suomen kielellä julkaistu romaani on Kaunis ja kadotukseen tuomittu (alkuteos The beautiful and damned) Helsinki : Otava, 1954. Sen on suomentanut Antero Hälvä.
Lähde: Fennica-tietokanta https://finna.fi
Yliopistokirjastojen yhteistietokannan Lindan http://finna.fi
mukaan Political culture löytyy ainoastaan Åbo Akademin kirjastosta.Kirjan voi tilata pääkaupunkiseudun kirjastoihin Kaukopalvelun kautta http://www.lib.hel.fi/forms/kaukopalvelupyynto.asp.
The silent revolution löytyy Helsingin kauppakorkeakoulun kirjastosta, Helsingin yliopiston kirjastosta ja Eduskunnan kirjastosta. Kirjaa voi kysyä kyseisistä kirjastoist. Kaukopalvelupyyntöa ei voi tehdä kaupunginkirjastojen kautta, koska kirja löytyy Helsingistä.