Mest omtyckta

Fråga Läst Betyg Besvarad Öppna Svar
Tulistelu-sanan syntyperä? 2729 Sana tulistelu näyttää olevan laajemmassa kielenkäytössä suhteellisen uusi, sillä kaikki Google-osumat näyttävät olevan 2000-luvulta ja suurin osa vasta 2010-luvulta. Sanaa ei löytynyt tutkimistani sanakirjoista, joten sekin viittaa siihen, ettei sitä ole käytetty aikaisemmin laajemmin. On toki mahdollista, että se on esiintynyt murteissa tai erityisesti eräkielessä, koska sillä viitataan ilmeisesti nuotion tekemiseen tai tulipaikan sytyttämiseen. Sanan tulistelu taustalla lienee pohjimmiltaan sana tuli, joka on Suomen sanojen alkuperän (osa 3; Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2000) mukaan erityisesti itämurteissa esiintynyt sana, joka on ollut kirjakielessä mukana Agricolan ajoista asti, esiintyy...
Mikähän mahtaa olla surumarssin nimi ja sen säveltäjä mitä soitetaan Venäjän/NL:n valtionpäämiesten kuollessa? Kuullut joskus radiossa/TV:ssa 2960 Varmaa tietoa ei löytynyt, mutta tässä kaksi ehdotusta: Chopinin Surumarssi.Chopin on ilmeisesti varioinut tuota teemaa useammassa sävellyksessään, ainakin tässä se on: Piano sonata no. 2 op. 35 in b flat minor (Sonaatit, piano, op35, b-molli) / Chopin, Frederic Surumarssi, kansansävelmä, Sanat A. Archangelsky, suom. Reino Sandell, löytyy mm. Virpi Karin toimittamasta Työväen laulukirjasta ja Suuresta toivelaulukirjasta numero 14.
Mistä etunimi Siru on peräisin ja minkälainen on nimen syntyhistoria ja merkitys? 3387 "Siru on suomalainen naisennimi, joka yleiskielessä merkitsee 'pientä sirpaletta'. Sirun alkuperäksi on esitetty myös Sirukka-nimeä, joka taas on Siirin vanha hellittelymuoto. Aikoinaan Siru-nimen yleistymistä edisti tämänniminen sarjakuva, jota julkaistiin useissa lehdissä. Siru löytyy saamelaisesta almanakasta, jossa se on 30.9. Nimi tuli käyttöön viimeistään 1900-luvun alussa, mutta se annettiin vain muutamia kymmeniä kertoja ennen vuosisadan puoliväliä. Yleistyä nimi alkoi 1960-70 luvuilla, ja vuosisadan jälkipuolella sen ehti saada yli 700 suomalaista. vuosina 2000-2005 Siruksi nimettiin keskimäärin 20 tyttöä vuodessa. Lempinimiä: Sikke, Sippe, Sirpukka" Lähde: Anne Saarikalle, Johanna Suomalainen: Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön...
Mistä nimi Effi on peräisin? En löytänyt itse mistään tietoa. 3148 Effi(e)-nimi on parhaiten selitettävissä hellittelynimeksi. Sille voidaan osoittaa useitakin alkuperiä: 1)kreikan Eufemia ’hyvämaineinen’, nimipäivä meikäläisissä kalentereissa v. 1705-1907 syyskuun 16. päivä noin vuonna 304 kuolleen marttyyrin muistoksi, 2)muinaissaksan Elfriede/Elfrida, myöhemmin muodossa Frida, jolla on suomenruotsalaisessa kalenterissa nimipäivä joulukuun 29. päivä. Meillä Frida on tulkittu ’rauhaa’ tarkoittavaksi (minkä vuoksi Rauhan nimipäivä on samalla päivällä), Muinaisskandinaviassa se tarkoitti kuitenkin ’kaunista’. Saksaan nimi Elfriede lienee tullut muisnaisenglannista, jossa sille on esitetty merkitys ’keijuvoima’. KIRJALLISUUTTA: ///Kustaa Vilkuna ; toim. Pirjo Mikkonen: Etunimet. – 2005 ///, /// Duden, das...
Mikä on nimeltään tyrmä, johon vanki tiputetaan ylhäällä olevasta aukosta ja tyrmässä ei ole ovia? 3363 Kuvailemastasi vankilasta käytetään nimeä ”kuiluvankila”. Tällainen on mm. Turun linnan vanhin vankila 1300-luvulta. Kuiluvankilaksi vankilaa kutsuttiin siksi, että (Turussa) 200 vuoden ajan tunnustusvangit laskettiin kahdeksan metriä syvän kuilun pohjalle köyden avulla. ”Tunnustusvangit saivat nimensä siitä, että vankeutta aina 1700-luvulle saakka ei käytetty rangaistuksena siinä mielessä kuin nykyään, vaan vangeilta haluttiin tunnustus”, kertoo Turun linnan opas. ”Jos tunnustusta ei irronnut, vanki laskettiin takaisin kuiluun ja saatettiin unohtaa sinne jopa vuosiksi kohtalokkain seurauksin”, jatkaa opas. Lähde: ”Tulossa kolme karmaisevaa vankilahetkeä” Esko Kärkkäinen Turun Sanomissa 24.9.1998 http://media.tkukoulu.fi/collection/94/ (...
Kuka esittää ja mikä on kyseisen iskelmäbiisin nimi??? Kertosäe menee jotenkin näin: "kyllä kukkamekko tietää sen, nyt on kesä ikuinen... hymyyn taipuu suu… 3124 Kappaleen Kukkamekko esittää yhtye Mieskone ja sen on säveltänyt ja sanoittanut Juha Mieskonen. Kukkamekko löytyy Mieskoneen levyltä Kaislavene (1999). Nuotinnoksena se löytyy kokoelmasta Hits 98, Warner/Chappell Music Finland 1998.
Mun kirjastokortti on hävinnyt!! Mitä mä teen? 2283 Kun kirjastokortti katoaa, kannattaa heti ottaa yhteyttä omaan kirjastoon (joko soittaa tai käydä paikan päällä) ja ilmoittaa kortti kadonneeksi. Näin kukaan toinen ei kortin mahdollisesti löytäessään voi lainata sillä. Tämä on tärkeää siksi, että kortin omistaja on aina viime kädessä vastuussa kortilla lainatusta aineistosta, mutta jos kortti on ilmoitettu kadonneeksi, ei sillä kukaan pysty lainaamaan. Jos kortti kuitenkin jossain vaiheessa löytyy, voi sen aina ottaa uudelleen käyttöön, kun ilmoittaa kirjastolle, että kortti on löytynyt. Sillä aikaa, kun kortti on kadoksissa, kysy omasta kirjastostasi mahdollisia muita tapoja hoitaa lainaaminen (esim. jotkut kirjastot sallivat viivakoodillisen KELA-kortin tai kaupunkikortin tms.) käytön...
Miten sanat "ave atque vale" on suomennettu Catulluksen runossa Carmen 101? 2667 Päivö Oksalan arvostetussa käännöksessä sanat on käännetty yksinkertaisesti 'jää hyvästi' (Catullus Liber carminum, Laulujen kirja). Jukka Kemppinen puolestaan näyttää kääntäneen sanat 'Voi hyvin. Jää hyvästi' (Catullus, Kaikki runous). Oksalan käännös on tehty runomittaan, joten se vaikuttaa käännökseen ja sen pituuteen. Koska sekä ave että vale ovat sanoja, joita on käytetty tervehdyksinä, voidaan katsoa, että tässä on käytetty tyylikeinona toistoa ja käännös suomeen on luonteva näin. Kemppinen on tahtonut kääntää erikseen vielä sanan valere varsinaisen merityksen voida hyvin. Kumpikin käännösmuoto on käyttökelpoinen, vaikkakin voi olla, että jonkun lukijan mielestä suomen kielellä tervehdys 'voi hyvin' tuntuu liian korostetulta, kun...
Mistä tulee sukunimi Kurki? Ovatko Kurjet samaa sukua? 3029 Suomen harvoista suomenkielisistä aatelisnimistä yksi on Kurki. Kaikki Kurki-nimiset eivät ole samaa sukua. Nimi on ollut vuosisatoja laajalti käytössä: Hämeessä, Savossa, Satakunnassa, Karjalassa ja Pohjanmaalla. Sukunimien aiheita on usein otettu mm. talojen, paikkojen, eläinten ja kasvien nimistä. Lähteet: Mikkonen, Pirjo: Suomalaiset sukunimet http://fi.wikipedia.org/wiki/Sukunimi
Kysyin sitä, että jos Suomen vaaleissa ei piirrä numeroita juuri niin kuin äänestuslipukkeeseen on merkitty numeroiden mallit. Vastauksenne ei sopinut… 2620 Vaalilaissa on hylkäysperuste "ehdokkaan numero on merkitty siten, ettei selvästi ilmene, ketä ehdokasta se tarkoittaa." Laki ei toisin sanoen edellytä täsmälleen siellä kopissa seinällä olevien numeromallien mukaisia numeroita. Olennaista on, ettei numerosta saa jäädä epäselvyyttä. Useimmat numerot tuskin aiheuttavat ongelmia muuten kuin ihmisellä, jolle kirjoittaminen ylipäätään on hankalaa. Selvästi ongelmallisin pari ovat 1 ja 7, jos ei numeroon 7 piirrä väliviivaa ja ykköstä kirjoita pelkällä pystyviivalla. Myös 4 ja 9 voivat muistuttaa toisiaan, jos nelosen kirjoittaa ylhäältä yhteen (kuten tällaisessa tietokonetekstissä) tai yhdeksikön jättää avonaiseksi. Näissä kannattaa katsoa sitä mallia kopin seinällä, jos on vähänkin epävarma...
Mitä tarkoittaa nimi Aatos ja mikä on nimen alkuperä? Lisäksi muuta tietoa Aatos nimestä. 3671 Aatos on ollut Suomen almanakassa 8.11. v:sta 1909, ensi kerran nimi tiedetään annetun v. 1864. Aatos-nimen lähtökohtana on ylevää ajatusta merkitsevä vastaava suomen kielen sana. Aatosta on myös käytetty Adolfin ja Aatamin puhuttelumuotona. Aatos on Suomen ortodoksisessa kalenterissa 300-luvulla eläneen marttyyri Aadamin johdanaisnimi. (Pertti Lempiäinen: Suuri etunimikirja, 1999)
Nyt on tullut myyntiin Da Vincin koodista kuvitettu kirja. Kuitenkin esimerkiksi Suomalainen kirjakauppa myy sitä "....kuvitettu laitos". Nyt onkin herännyt… 2227 Nykysuomen sanakirja antaa sanalle laitos monta merkitystä. Ohessa lyhennelmä: A) käytetään tavallisesti attribuutin määrittämänä tai yhdyssanan jälkiosana 1. teollisuudenharjoituspaikka (kaasulaitos) 2. erilaiset toimintayhtymät (pankkilaitos) 3. julkinen, asianmukaisesti varustettu huoneisto, joka on tarkoitettu terveydenhoitoa, rangaistusta tms. varten (kasvatuslaitos) 4. asianmukaisesti varustettu paikka, joka on tarkoitettu jkn tieteenhaaran tutkimusta tai opetusta varten ( fysiikan laitos) 5. jonkin maan kaikkien samanlaisten, usein yhteiskunnallisten laitosten kokonaisuus (valtion laitokset) 6. tapojen tai lain mukainen yhteiskunnallisen elämän muoto, tapasysteemi ( feodaalilaitos) B) muuta konkreettista käyttöä mm....
Minä vuonna kirjailija Ann Bryant on syntynyt ja minkä maan kansalainen hän on? Mitä hän harrastaa vapaa ajalla? Haluaisin tietää onko hänellä muuta ammattia… 1314 Sisters Club -sarjan kirjoittajasta on kysytty etätietopalvelussa aiemminkin. Bryant syntyi Buxtonissa Derbyshiressä Englannissa. Syntymävuotta ei mainita missään, haastattelussaan hän antaa vain päivämäärän 19. joulukuuta. Bryant opiskeli musiikkia ja opetti lapsille musiikkidraamaa ja tanssia. Hän on naimisissa ja hänellä on kaksi lasta. Kirjailija harrastaa mm. kävelyä, pyöräilyä, uintia, teatteria, elokuvia, lukemista ja musiikkia. Lisää tietoa Ann Bryantista löydät hänen kotisivuiltaan http://annbryant.co.uk/
Kuka oli Charlotta Lönnqvist? 3216 Maria Charlotta Lönnqvist (s. 4.2.1815) oli Aleksis Kiven hyväntekijä, joka antoi kirjailijalle merkittävää taloudellista tukea. Lönnqvist asui isältään Jonas Lönnqvistiltä perimässään torpassa, joka sijaitsi Adlercreutzien omistaman Sjundbyn kartanon mailla Siuntiossa, ja hänet tunnettiin taitavana pitokokkina ja ompelijana. Hän majoitti asuinpaikka vailla olleen Kiven luokseen vuonna 1864 ja kustansi tälle täysihoidon. Kirjailijaa tukiessaan Lönnqvist joutui kuitenkin itse taloudelliseen ahdinkoon. Hän hoiti Kiveä tämän sairastellessa ja kävi tapaamassa tätä vielä kesällä 1872 Kiven Albert-veljen luona. Huhuttiin myös, että Lönnqvistillä ja Kivellä olisi ollut intiimi suhde ja että he olisivat olleet aikeissa avioitua, mutta tästä ei ole...
Löytyyköhän jotain yhteistä TAUSTAA sille, että sana/olento "MARA" tai sen johdannaisia esiintyy sekä skandinaavisissa että suomalaisissa tarustoissa (siitä… 2800 Monissa kulttuureissa on ennen vanhaan uskottu että painajaisunia ovat aiheuttaneet nukkuvia ihmisiä kiusaavat henkiolennot, painajaiset. Skandinaavisen ja germaanisen kulttuurin alueella, ja siis esim. ruotsin kielessä tuollaisia olentoja on voitu kutsua nimityksellä "mara", suomessa nimellä painajainen. Suomalaiseen sanastoon mara lienee levinnyt juuri ruotsin ja skandinaavisen kulttuurin alueelta. Usein Mara-olentojen ymmärrettiin olevan naispuolisia kiusanhenkiä, jotka pystyivät pujottautumaan esim. oksan- tai avaimenrei'istä sisään nukkuvien ihmisten luo. Mara-henki saattoi asettua nukkuvan ihmisen päälle ja aiheuttaa tälle näin ahdistavia painajaisia tai myös fyysistä pahoinvointia. Joissakin tarinoissa mara saattoi päivisin olla...
Mistä tulee / mitä tarkoittaa sukunimi sipinen 2515 Sipisten kanta-alue on tiettävästi eteläisessä Savossa, Sulkavan ja Puumalan tietämillä, vanhan Säämingin suurpitäjän alueella. 1500-luvun puolivälissä on juuri Sulkavan seudulla merkitty kirkonkirjoihin henkilöt ’magnus sippinen’ ja magnus Sipin’. Mutta onpa nimenkantajia ollut myös läntisessä Suomessa. Sukunimeksi Sipinen on muovautunut isän nimestä Sipi – tai mahdollisesti myös isännän mukaan nimetystä talosta. Sipi taas on aikoinaan kansan suussa muuntunut suomalaiseen muotoonsa ruotsalaisesta nimestä Sigfrid. Tämä alkujaan muinaissaksalainen nimi on muodostunut sanoista ’sig’, voitto, sekä ’frid’, rauha. Nimi siis merkitsee voittoisaa suojelijaa tai voitolla rauhan tuojaa. Lähteet: Lempiäinen, Pentti: Suuri etunimikirja. WSOY, 1999....
Mitä tarkoittaa ja mistä se tulee: "selvä pyy" 3581 Sanonnan alkuperää on selvitellyt myös YLEn Jari Flink jutussaan 7.12.2010.Nykykielessä selvä pyy -sanonta ymmärretään hyvin pitkälti niin, että jokin asia on selvä tai ok. Juttuun haastateltu professori Pekka Laaksonen kertoo, että sanontaan liittyy myös tarina. "- Monesti tämäntyyppisten sanontojen taustalla on tarina. Selvän pyyn takana on varmasti tarina siitä, että miehet ovat olleet ampumassa varmaankin juuri pyytä. Ampuvat sitten väärää lintua, varista tai jotain muuta ja toteavat kaukaa katsoen kuitenkin, että sehän on selvä pyy. Tietyissä yhteyksissä se tarkoittaa sitä, että jotakin asiaa yritetään todistaa toiseksi, Laaksonen kertoo.Sanontaan liittyy vielä jatko: "selvä pyy, sanoi Manninen varista" , jolloin merkitys hieman...
Mikä on karjalaisen sukunimen Lukka etymologia ja merkitys? 3336 Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan Sukunimet (Otava, 2000) selvittää Lukka-sukunimen taustaa seuraavasti: "Raamatun Luukas-nimestä on johtunut joukko suomalaisia sukunimiä, joista yksi on karjalainen Lukka. Se on esiintynyt Hiitolassa, Kurkijoella, Suistamolla ja Kontiolahdella. Vaikka talonnimi Lukkala on karjalainen, on sillä vahva edustus myös Länsi-Suomen vanhimmilla asutusalueilla, missä on vakiintunut sukunimi Lukkala. 1500-luvun lähteissä ei ole vielä pidetty erossa Luukas-nimestä polveutuneita erimuotoisia sukunimiä [Lukka ja Luukka, Lukkala ja Luukkala]." Karjalan nimistöä perusteellisimmin tutkinut Viljo Nissilä (Suomen Karjalan nimistö. Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö, 1975) ei käsittele Lukka-nimeä erikseen, mutta...
Mikä on juopumustilaa kuvaavan KÄNNI -sanan alkuperä? 2148 Nykysuomen etymologisen sanakirjan mukaan sana känni on todennäköisesti laina ruotsin sanasta känning. Sanaa känning on käytetty merkityksessä 'lievä humala, hutikka'. Alunperin känning on merkinnyt tuntoa, tunnetta, tai tuntemusta. Sanaa känni on alettu käyttää kirjakielessä 1900-luvulla, mutta puhekielessä se on esiintynty jo 1800-kvulla. Lähteet - Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen käsikirja - Suomen sanojen alkuperä, toim. Erkki Itkonen
Sarjakuvaspesialisteille: Muistelen, että Tex Willer huudahti hevoselleen "Matkaan, Hopea!". Pystyisittekö tarkistamaan, onko tämä oikein sekä mahdollisesti… 4796 Tex Willerin hevonen oli uskollinen Dynamiitti heti ensimmäisessä sarjakuvassa 1953. Tieto löytyy Tex Willerin suomalaisilta kotisivuilta osoitteesta http://www.bellingham.fi/tex/ Silver on Lone Rangerin (Yksinäinen ratsastaja) ratsu ja englanniksi kutsu kuuluu "Hi-Yo, Silver! Away!" http://www.endeavorcomics.com/largent/lr1.html