Mest omtyckta

Fråga Läst Betyg Besvarad Öppna Svar
Onko Kari Paljakka kirjoittanut Suru tahtoo tulla esiin -nimisen kirjan? 517 Vaikuttaa siltä, että tämän nimistä kirjaa ei ole julkaistu. Suomen kansallisbibliografia Fennican mukaan hänen ainoa julkaisunsa on televisio-ohjelman käsikirjoitus vuodelta 1985. Se on nimeltään Baby love: tarina ihmisistä, jotka eivät ole olemassa ja se on kirjoitettu yhdessä Pardo Alvaron kanssa. Fennicasta löytyy kaikki Suomesta julkaistu. Sitä eivät tunteneet myöskään Suomen näytelmäkirjailijaliitto eikä Näytelmäkulma, joiden kautta löytyy tietoa julkaisemattomista näytelmäkäsikirjoituksista. Kirjakauppojenkaan sivuilta tällaista kirjaa ei löydy. Voisiko kirja olla niin uusi, ettei sitä ole vielä edes myytävänä?
Etsin kirjaa, jonka luin joskus 60- tai 70-luvulla. Mieleen on jäänyt, että tekijä olisi ollut nimeltään Lewis. Tarina kertoo (muistaakseni) tytöstä, joka… 992 Voisikohan kirja olla Florence L. Barclayn Rukousnauha? Tässä kirjassa tosin mies on sokea. Mies rakastuu naiseen, joka ei ole kaunotar. Nainen epäilee miehen rakkautta, koska tietää miehen ihailevan kauneutta. Sitten mies sokeutuu tapaturmaisesti. Kirjasta on useita suomennettuja painoksia, ensimmäinen on jo vuodelta 1914. Toinen mahdollisuus olisi joku Theresa Charlesin romaaneista, joita on suomennettu 1960- ja 1970-luvuilla.
Kysyisin onko seuraavia kirjoja käännetty Ruotsiksi ja saatavilla Vaasan kaupunginkirjastosta Tamminen; Teamwork Isaacs; Dialogi ja yhdessä ajattelemisen taito… 598 Tammisen, Katzenbachin, Rileyn, Jacksonin, Lipman-Blumenin, Krugerin, Skytän, Malikin, Aaltosen, Åhmanin ja Nairin kirjaa ei ole ruotsinnettu. Isaacsin kirja on ja se on nimeltään Dialogen och konsten att tänka tillsammans, kirja on Vaasassa ja lainattavissa. Kotterin teos on käännetty ja se on nimeltään Leda förändring. Meillä ei ole tätä kirjaa saatavilla mutta voit kysellä sitä kaukolainaksi Porvoon kirjastosta. Kouzesin kirja on käännetty ja se on nimeltään Ledarskapets utmaning. Meillä ei ole tätä kirjaa mutta voit kysellä sitä kaukolainaksi Tammisaaren kirjastosta. Tarkistin kirjojen mahdollisia käännöksiä myös Libriksestä, joka on Ruotsin yliopistojen, erikoiskirjastojen ja yleisten kirjastojen kirjastotietokanta.
MISTÄ SAAN HELSINGIN SANOMIEN MARRAS-JOULUKUUN 1956 SUNNUNTAI NUMEROT. 298 Helsingin kaupunginkirjaston pääkirjaston lehtivarasto Pasilassa sälyttää Helsingin Sanomien numeroita vuodesta 1904 lähtien. Suora linkki varastolehtiluetteloon on http://www.lib.hel.fi/File/088b03f2-ac57-4f50-aae2-adf96f0e0daf/Varasto… . Pasilan pääkirjasto (Rautatieläisenkatu 8, sisäänkäynti Kellosilta 9) on avoinna maanantaista torstaihin klo 9:00 - 20:00, perjantaisin klo 9:00 - 18:00 ja lauantaisin 10:00 - 16:00. Lehtialueen puhelinnumero on 09- 310 85426.
Etsin teosta, jossa on kuvattu koko Kajaanin kauppakatu 70-luvun alkupuolella päästä päähän. Kirjan joka sivu on kuvitettu valokuvilla. Olen yhden kerran… 1101 Kyseessä on todennäköisesti Kainuun Museon vuonna 2008 julkaisema Raili Kauppilan teos Kartananomistajien Kajaani. Se löytyy Kajaanin kaupunginkirjaston kokoelmista. Kirjassa on valokuvia Kauppakadun taloista talo talolta viime vuosisadan alusta tähän päivään. Pääkirjaston yhteystiedot löytyvät täältä http://213.143.184.82/kirjasto/yhteys.htm Sitä voi myös ostaa Kainuun Museosta, linkki museon julkaisusivulle löytyy täältä: http://213.143.184.82/kainuunmuseo/sivut/tuotteet.htm
Kysyisinkin Helsingin uusista asuinalueista,mistä löytäisin sen tiedon, mitä asumismuotoja eri aluelle tulee ja miten niihin sitten haetaan?!(rakentajan… 1035 Rakenteilla olevista asuinalueista kerrotaan Uutta Helsinkiä -sivuilla http://www.uuttahelsinkia.fi/ . Uusilla alueilla ovat yleensä edustettuina useat eri asumismuodot. Esimerkiksi Kalasatamaan rakennetaan omistusasuntoja, vuokra-asuntoja, asumisoikeusasuntoja ja hintasäädeltyjä hitas-asuntoja. Lista Kalasataman rakennuttajista löytyy täältä http://www.uuttahelsinkia.fi/fi/kalasatama/asuminen/asuntoja-kalasatama… . Rakennuttajien verkkosivuilla on tarkempia tietoja asunnoista sekä siitä, miten niihin haetaan. Ainakin osa rakennuttajista ilmoittelee myös netin verkkopalveluissa, kuten Oikotie ja Etuovi, joten niiden kautta voi myös tehdä hakuja.
Voiko jostakin lukea Mensalainen-lehteä? Tein Fennican kautta haun ja siellä luki, että "Jotkut lehden numerot salassa pidettäviä 100 vuotta julkaisuvuodesta … 784 Mensalainen on Mensa ry:n jäsenlehti, jota ei ole yleisissä kirjastoissa. Fennica:n tietojen mukaan osa lehdistä vuodesta 1991 lähtien ovat salaisia, koska niissä on julkaistu jäsenluettelot. Vanhoja ennen vuotta 1991 julkaistuja lehtiä on saatavissa kaukolainaksi Varastokirjastosta. Liittymällä Mensa ry:n jäseneksi lehden saa itselleen. Ks. http://www.mensa.fi/ . Sieltä voi tiedustella lehden saamista.
Kuinka monta suuriin ikäluokkiin (1945-1950) kuuluvista on elossa vuonna 2030 (arvio)? 172 Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan vuosina 1945−1950 syntyneitä eli 80−85-vuotiaita vuonna 2030 olisi Suomen väestössä 314 463 henkilöä. Tilastokeskus laatii noin kolmen vuoden välein väestöennusteen, jossa ennakoidaan myös väestön ikärakennetta. Ennusteen kotisivu on http://tilastokeskus.fi/til/vaenn/index.html ja sen tilastotaulukoihin pääset suoraan tästä linkistä: http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vrm__vaenn/?tablelist=true Vuonna 2018 laaditun ennusteen tiedot saat poimittua taulukosta 1. 001 -- Väestöennuste 2018: Väestö iän ja sukupuolen mukaan 2018 - 2070, Koko maa. Tässä ohjeita, kuinka tietokantatauluista saa poimittua tietoja: Klikkaa taulukkolistasta taulukon nimeä tai linkkiä ’Valitse osataulukko...
Onko mahdollista löytää tietoa siitä kuka on kirjoittanut lauseen "Elämä sanelee omat kirjoittamattomat lakinsa?" 141 Suomeksi netti ei lausetta löytänyt, mutta englanniksi "Life dictates its own unwritten laws to man"' ja venäjäksi «Жизнь диктует свои неписаные законы?» hakien viite löytyi.Se on Mihail Šolohovin kirjasta Hiljaa virtaa Don. "Life dictates its own unwritten laws to man. With- in three days Yevgeny went again to Aksinya at night, and she did not refuse him."  Linkki hakutulokseen
Kenen sanoitus/suomennos on laulussa Kuolemaantuomitun vaimo? Säveltänyt Kaj Chydenius 60-70 -luvulla. 56 Kaj Chydenius on säveltänyt laulun Kuolemaantuomitun vaimo Elvi Sinervon samannimiseen runoon. Runo on teoksesta Pilvet (1944).https://archive.org/details/elvi-sinervo-pilvet-runot-1941-56/page/n5/mode/2uphttps://kansalliskirjasto.finna.fi/Record/fikka.5277143?sid=5298600237
Teen esitelmää aiheesta työpaikan rakkaus/seksisuhteet, mitä muuta tietoa asiasta löytyy kuin Haavio-Mannilan ja Kontulan tutkimukset? 1310 Määrätystä aiheesta aineistoa hakiessa kannattaa käyttää ns. asiasanoja. Asiasanoilla on kuvailtu teosten sisältöjä. Tässä tapauksessa käypiä sanoja ovat työyhteisöt ja seksuaalinen käyttäytyminen. Näin hakien pääkaupunkiseudun aineistotietokannasta löytyy mainitsemasi Haavio-Mannilan Työpaikan rakkaussuhteet lisäksi Kaisa Kauppisen Flirtti, häirintä, jännite - seksuaalinen ahdistelu työpaikalla (2001) ja Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan moniste vuodelta 1987 Sukupuolinen ahdistelu ja häirintä. Lehtiartikkeleita voi etsiä Aleksi tai Arto viitetietokantojen avulla (kysy lähikirjastostasi). Sama haku kuin edelle ja tuloksena esim. Mäkelä, Matti: "Parinmuodostus työyhteisössä ryhmädynaamisena ilmiönä" Lehti Ryhmätyö 1992:4 Asiasanoilla...
Olen saanut tutuilta hyvää palautetta Virpi Hämeen-Anttilan kirjoista. Haluaisin lukea ko. kirjailijan kirjoja itsekin. Selatessa niitä tuli mieleeni; onko… 407 Kirjat eivät ole yhtenäinen sarja, eli ne voi lukea missä järjestyksessä vaan. Ensimmäinen on vuonna 2003 ilmestynyt Suden vuosi, joka sijoittuu yliopistomaailman. Kirjasta on tehty myös samanniminen elokuva. Seuraavana vuonna ilmestyi Alastonkuvia, joka on kuvaus suomalaisesta taide-elämästä 1950-luvulta 1990-luvulle. Romaanissa Kolmastoista lapsi, vuodelta 2005, aiheena on vanhempien ja lasten välinen suhde. Vuonna 2007 ilmestyi Sokkopeli, joka kertoo nuoruudenystävien uudelleen tapaamisesta. Uusin romaani Muistan sinut, Amanda sijoittuu 1970-luvun poliittisiin vuosiin. Kirjojen saatavuustiedot osoitteessa http://www.helmet.fi
Mikä on Espanjan suurin järvi? 167 Espanjan suurin järvi on Zamoran. Kysymykseen on vastattu aikaisemmin tässä palvelussa. Tarkemman vastauksen voi lukea täältä: https://www.kirjastot.fi/kysy/mika-on-espanjan-suurin-jarvi
Olisiko mitenkään mahdollista löytää tekijää ja nimeä tälle sarjakuvalle näin vähillä tiedoilla? Se ilmestyi muistaakseni vuosina 1994-1995 Joka Poika-lehdessä… 250 Ikävä kyllä emme onnistuneet jäljittämään vuosien 1994-1995 Joka Poika -lehtien vuosikertoja. Tuohon aikaan lehti kulki nimellä JP tai JiiPee. Wikipediassa kerrotaan, että lehdessä ilmestyi Ted Cowanin piirtämä sarjakuva Billy Binnsin ihmerillit. Voisiko kyse olla tästä sarjakuvasta? Google-haulla löydät siitä kuvia ja voit verrata, vastaavatko ne muistikuviasi etsimästäsi sarjakuvasta. https://fi.wikipedia.org/wiki/JiiPee  
Olen yrittänyt löytää lapsuudessani 1990- luvun lopussa tai 2000-luvun alussa lukemaa kirjaa. Muistikuvat ovat hatarat mutta muutamia asioita kirjasta muistan… 124 Valitettavasti kukaan vastaajista ei tunnistanut kirjaa. Ainoa ehdotus on, että se voisi kuulua Annie Barrowsin Isa + Bea -sarjaan, jossa seikkailee kaksi tyttöä, mutta muisteltua kohtaa ei sarjan kirjojen kuvauksista löytynyt. Ehkä joku palstan lukijoista tietää, mistä kirjasta on kyse? Vastauksen voi kirjoittaa kommenttikenttään.
Haluaisin tietää nämä kirjailija Anna Heinämaasta, joka kirjoittanut kirjan Iira Moskovassa 1. Hänen syntymäaikansa 2. Perhe 3. Kotikaupunki 4. Muut kirjat… 526 Kirjailija Anna Heinämaasta löytyy tietoa kirjasta Kotimaisia nykykertojia 2. Kirjan saatavuustiedot löytyvät osoitteesta www.helmet.fi. Helsingin kaupunginkirjastoissa on myös käytettävissä artikkelitietokanta Aleksi, josta löytyy lisää viitteita kirjailijasta.
Mistä löydän Helmet-kaukolainapalvelun? 893 Linkki Espoon kaukopalveluun on Espoon kaupunginkirjaston etusivulla http://www.espoo.fi/default.asp?path=1;28;11866;17273;17316 Sivulla on myös nettilomake, tee sillä tilauksesi.
Mistä on tämä "runo", jonka olen kuullut vuosia sitten radiosta "Unesi on rauhallinen kun annat linnun laulaa, ruohon viheriöidä ja vanhankin ihmisen elää"?… 3462 Valitettavasti runoa/aforismia ei löytynyt. Kävimme läpi seuraavat teokset: Juoksu yönmaahan - tulkintoja intiaanirunoista, Elämän rumpu ja maan kosketus - Amerikan intiaanien ajatuksia ja elämänviisautta, Kello 12:n mietelauseita, Viisauden lähteillä / Gibran Kahlil ja Ajatusten vuosi - ajatelmia kautta vuosisatojen. Teos Sanat kuin jäljet - intiaanien viisautta ei ollut vastaushetkellä käytössä, joten siihen teidän kannattaa tutustua omakohtaisesti. Runojen löytämisen vaikeutena on se, ettei ole mitään kattavaa tietokantaa toisin kuin esimerkiksi satujen osalta. Satuja voi etsiä eri tavoin esimerkiksi Kallion kirjaston satuhakemistosta http://www.lib.hel.fi/kallio/sadut . Baabelin runouskirjastossa http://www.kaapeli.fi/~nihil/baabel...
Etsin kirjaa, josta on sitaatti "hän on kuin minä ja minä pidän minusta", tarkka sanamuoto voi hieman poiketa tuosta. Kirja on nuortenkirja, luultavasti… 176 Annetut vihjeet eivät valitettavasti riittäneet johdattamaan kaivatun kirjan äärelle.
Olen kuullut, että kirjastoihin voi tilata kirjoja "toivomuslistalle". En löyd ko. listaa, eikä kaupunginkirjastokaan osannut neuvoa. Kyse olisi kirjasta… 157 Mikkelin seutukirjastolle voi esittää hankintaehdotuksia kirjaston kotisivuilla olevan linkin kautta http://kirjasto.mikkeli.fi/palvelumme/kokoelmat-ja-tiedonhaku/hankintat… . Välitän toiveenne hankinnoistamme vastaavalle henkilölle. Kiitos ehdotuksestanne!