Kyselimme asiaa tutulta kalastajalta, joka kertoi, että lasipallot liittyvät kaikkeen kalastukseen missä on ollut passiivisia pyydyksiä. Yksittäisiä lasipalloja on voitu käyttää pyydyksen pitämiseksi välivedessä. Useamman lasipallon rypäs salon ympärillä on ollut kuulemma pyydysmerkki. Narupunos ympärillä estää pallojen rikkoutumisen useamman pallon systeemissä, ja siitä on pallo ollut myös helppo laittaa kiinni pyydykseen. Salossa oli kuulemma alhaalla paino lasikuulanipun keskellä ja salon yläosassa lippu jossa oli laivan numero. Konsultoimamme kalastajan mukaan ainakin Norjassa lasipalloja käytettiin vielä 1960-luvulla, mutta sittemmin muovi syrjäytti lasin.
60-luvun porvoolaisesta musiikista löytyy nettisivu osoitteesta www.60sporvoo.fi Siitä voi lukea mm The Holders-yhtyeen historiasta. Yhtyeen kokoonpano on vaihtunut vuosien varrella, mutta ainakin seuraavat jäsenet ovat kuuluneet siihen:
Markku ”Makkis” Johansson (rummut)
Seppo ”Sipi” Soiramo (laulu)
Kimmo ”Kippa” Berglöf (basso)
Kai Berglöf (kitara)
Harry ”Guna” Gunaropoulos (laulu, kitara)
Tom ”Empty” Gustafsson (laulu)
Pekka ”Spede” Pynnönen (soolokitara)
Peter "Petski" Nyqvist (rummut)
Yömyssyn alkuperäinen tarkoitus on nimenomaisesti ollut pään pitäminen lämpimänä. Tähän tarkoitukseen valmistettuja päähineitä on ollut kaupan jo 1300-luvulla. Ennen nukkumaanmenoa nautittavaa alkoholijuomaa on kutsuttu - päähineen mukaan - yömyssyksi 1800-luvun alkupuolelta lähtien. Vaikka ryypylläkin voidaan ajatella olevan lämmittävä vaikutuksensa, nimitys perustunee kuitenkin ensisijaisesti siihen, että yömyssyn nauttiminen on samalla tavalla yöpuulle siirtymistä valmistelevaa toimintaa kuin yömyssyn vetäminen päähän.
Lähde:
Word histories | origin of "nightcap"
Emme saaneet selville tarkkaa päivämäärää.
Sen verran saimme selville, että ohjelma on esitetty joulukuussa 1927 (useissa nettilähteissä viitattiin tähän). Kysyimme asiaan tarkennusta Yleisradion kirjastosta, josta kerrottiin että lähetys on ajalta ennen Yleisradion äänentallennusta, joten heidän kortistossaan ei ole siitä tietoja. Yleisradio-lehden v. 1927 ohjelmatietojen mukaan Lastentunti on lähetetty torstaisin klo 18 - eli todennäköisesti kyseessä on ollut jokin joulukuun torstai.
Joulukuussa 1927 torstait olivat 3., 10., 17. ja 24. päivinä. Olisikohan kyseessä ollut siis jouluaatto 24.12.1927.
Tarina ABC-liikenneasemien nimestä kerrotaan Timo Leppäsen kirjassa Merkilliset nimet : tarinoita yritysten ja tuotteiden nimistä (SKS 2016). Kun SOK kehitti liikenneasematoimintaansa 1990-luvulla, ketjulle mietittiin nimeä vielä siinä vaiheessa, kun ensimmäisiä havainnekuvia uusista asemista esiteltiin. Liikenneasemaprojektia johtanut Hannu Strandén oli menossa esittelemään havainnekuvia hallituksen kokoukseen, ja väliaikaiseksi tarkoitettuna ratkaisuna nimen paikalle laitettiin ensimmäinen mieleen juolahtanut anonyymi teksti, kirjaimet ABC. Samoihin aikoihin markkinointiosasto antoi nimiehdotuksia kuluttajatesteihin, jotta löydettäisiin paras nimi. Nimiehdokkaita haluttiin tasan kymmenen, jolloin myös ABC lisättiin muiden nimien joukkoon...
Kiitos kysymyksestä ja pahoittelut siitä, kun vastauksessa kesti! On tärkeää huomata, että saamelaisten perinteiset puvut eli gáktit (suomeksi saamenpuku), eivät ole varsinaisia kansallispukuja, vaikka niistä joissain yhteyksissä niin puhutaankin. Kansallispukujen käsite liittyy usein valtiollisiin tai kansallisiin identiteetteihin, kun taas gákti määräytyi käyttäjänsä suvun eikä asuinalueen mukaan.Saamelainen museoamanuenssi ja Lapin yliopiston väitöskirjatutkija Áile Aikio perkaa hyvin aihetta tässä jutussa: https://faktalavvu.net/2018/02/27/gakti-sukujen-puku/Pukujen historia ulottuu vuosisatojen taakse, mahdollisesti esihistorialliselle ajalle, mutta niiden varhaisesta historiasta ja alkuperästä on hyvin vaikeaa saada tietoa. Sámi...
Sarjakuvapiirtäjä R.C. Harvey käsittelee asiaa laajassa artikkelissaan Chic's Blondie (Blondie on Touhulan perhe- sarjakuvan alkuperäinen englanninkielinen nimi) The Comics Journal -julkaisussa. Hänen mukaansa omituinen soikio on todellakin nappi, ja se juontaa juurensa sarjakuvan alkuaikohin 1930-luvulle, jolloin Akselin hahmo oli rikkaan perheen perijä ja liikkui paljon erilaisissa juhlatilaisuuksissa. Ensin suuri nappi esiintyi vain Akselin käyttäessä smokkia, mutta lopulta se sarjakuvan sulavoituessa ja löytäessä nykyisin tunnistettavan muotonsa ilmestyi myös nappirivin tilalle Akselin työpuvun paitaan. Harvey arvelee tämän erikoisen napin olleen alkujaan kalvosinnapin tapainen koristeellinen smokin paidan irtonappi...
Pekka Holma on julkaissut neljä sotaromaania. Laviasta on kotoisin myös Hilkka Harolin, joka on kirjoittanut nuortenromaaneja. Niiden aihepiiri ei ilmeisesti liity Laviaan. Laviassa asuvalta kirjailija-psykoterapeutti Seppo Laaksolta on ilmestynyt dokumenttiromaani Vaivainen matkamies. Hän on kirjoittanut myös tietokirjoja. Laviassa syntynyt Olavi Niinikoski on julkaissut näytelmän Ulosmittaus.Yksi runoilijakin löytyy; Väinö Heinola, kokoelman nimi on Vanha myllysilta. Lavia-seuran joulu- ja vuosijulkaisu Lawiaa vuodesta 1979 alkaen sisältää kotiseutukuvauksia.
Juhani U. E. Lehtosen teoksessa "Sotilaselämän perinnekirja" (2003) mainitaan parran ja viiksien käytön vaihdelleen vuosisadasta toiseen: esimerkiksi 1600-luvulla sotilaat pitivät yleisesti pujopartaa, kun taas 1700-luvulla ainakin upseerit ajoivat partansa kokonaan pois.
Käyttö myötäili myös jossain määrin kunkin ajan yleisiä trendejä. Esimerkiksi 1800-luvulla Venäjän kaartinjoukoissa upseerien parran värikin oli erikseen määrätty ja tarvittaessa viikset oli joko maalattava tai käytettävä irtoviiksiä.
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen siviilimuoti edellytti täydellistä parrattomuutta. Itsenäistyneen Suomen armeijassa parranajoa edellytettiin alusta pitäen - ainoastaan jotkut vanhan Venäjän armeijan upseerit jättivät Mannerheimin ja V.P....
Kansalliskirjaston digitoiduista aineistoista löytyy Viipurin kaupungin osoitekalenteri ja liikehakemisto vuosilta 1926, 1927 ja 1929.
https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1262791?page=1 (1926)
https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1262790?page=1 (1927)
https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1262789?page=1 (1929)
Uudempiakin on olemassa, mutta niitä ei löydy digitoituna. Viimeinen on ilmeisesti ilmestynyt 1939. Ainakin on olemassa Viipurin kaupungin osoitekalenteri ja liikehakemisto 1931-1932. Tarvittaessa Kansalliskirjastosta saa niitä käyttöön paikan päällä lukusalilainaksi.
Jospa kyseessä ei olekaan Cicero vaan Kahlil Gibran.
Kahlil Gibranin Profeetta -nimisessä kirjasessa, profeetta puhuu avioliitosta mm. seuraavin sanoin:
...
"Rakastakaa toinen toistanne,
mutta älkää tehkö rakkautta kahleeksi.
Antakaa sen mieluummin olla liikkuvana merenä
sielujenne rantojen välillä."
...
"Ja seisokaa yhdessä
älkääkä kuitenkaan liian lähekkäin.
Sillä temppelin pilarit ovat erillään.
Eivätkä tammi ja sypressi kasva toistensa varjossa."
Sitaatti löytyy Profeetan 10. painoksesta 1981 s. 18 ja 17. painoksesta 1991 s. 24.
Risto Ahti on kääntänyt Gibrania kauniisti:
"Ja seiskää yhdessä, mutta älkää liian lähekkäin:
Sillä temppelin pylväät seisovat etäällä toisistaan,
Eivätkä tammi ja sypressi kasva toistensa varjossa."
Gibran,...
Kirjan ulkoasua ovat toisaalta kannet, toisaalta kuvien ja tekstin sijoittelu. Ulkoasun suunnittelevat ja toteuttavat graafikko ja/tai taittaja. Graafikon/taittajan työstä kerrotaan Ammattinetissä. Kirjan tuottamista eri näkökulmista käsittelee ”Kustannustoimittajan kirja” (Vastapaino, 2004). Näistä lähteistä ei löytynyt yksinkertaista vastausta kysymykseesi.
Graafikon/taittajan työtä kuvataan näin:
”Kun käsikirjoitus on valmis ja kirjaan mahdollisesti tarvittava kuvitus on hankittu graafikoilta, piirtäjiltä, valokuvaajilta tai kuvatoimistoilta, aineisto siirtyy taittajalle/graafikolle. Hän tekee taiton eli sijoittelee tekstit ja kuvat sivuille sekä suunnittelee toisinaan myös kirjan kannen. … Taittajalta/graafikolta painovalmis aineisto...
Jari on tiettävästi kirjailija Jalmari Finnen (1874-1938) luoma lyhentymä omasta etunimestään. Ensimmäinen Jariksi kastettu oli Finnen kummipoika v. 1937. Almanakassa nimi on ollut Jalmarin rinnalla 20.11 vuodesta 1964. Jalmari taas puolestaan on suomalaistunut muoto Hjalmarista, almanakassa muodossa Jalmar 20.11 1890-1906 ja Jalmari vuodesta 1907. Kansanomaisia lyhentymiä Jarin lisäksi ovat Jali, Jallu ja Jammu. Hjalmar on muinaisskandinaavinen nimi, joka tarkoittaa "kypäräpäinen sotilas".
Lähde: Suuri etunimikirja / Pentti Lempiäinen, 2. tark. painos, 2001, Porvoo : WSOY, 1999
Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan teos ”Sukunimet” (Otava, 2000) kertoo, että sukunimi ”Korpi” juontuu samaisesta yleiskielen sanasta, joka merkitsee murteissa ’kosteaa metsää’ ja kirjakielessä ’synkkää metsää, erämaata, saloa’. Nimen alkuperää on selitetty sillä, että se on ollut alun perin nimenä asuinpaikalla, joka on sijainnut syrjäisellä paikalla metsien ympäröimänä. Tällainen Korpi-niminen kylä on sijainnut esimerkiksi Vehmaalla.
Asuinpaikkaa ilmaisevassa merkityksessä ”Korpi” on esiintynyt asiakirjoissa jo 1400-luvulta lähtien. Tällaisia mainintoja ovat Padasjoen Olef Korpin 1466, Vehmaan Lasse Koruen 1549 ja Euran Madtz Korffuen 1551. Genetiivimuodossa oleva sukunimi on tulkittu asuinpaikkaa ilmaisevaksi, esimerkiksi Korven Matti...
Kirjassa Iivar Kemppinen: Haudantakainen elämä(1967), kerrotaan karjalaisten mytologian käsityksistä, myös sielu-uskosta. "Ruumiista irtautunut sielu saattaa näyttäytyä valkoisena perhosena tai sielulintuna."
Kirjassa Juuret Karjalassa (2013) Laura Jetsu kirjoittaa suhtautumisesta kuolemaan ja hautajaisista ja siinä yhteydessä myös karjalaisten sielunlintumotiivista ja haudalle jätetystä leivästä: "...koska suvun vainajien arveltiin linnun hahmoisina tulevan elossa olevia tervehtimään, lintujen syömä leipä päätyi juuri sinne, mihin se oli tarkoitettukin, suvun omille vainajille. Jetsu kertoo myös, että sielunlintumotiivi eli käsitys linnunhahmoisista vainajien sieluista on tunnettu monien kansojen keskuudessa. Karjalaisissa kalmistoissa...
Vaapukkatalosta runoili Marjatta Kurenniemi. Tämännimisenä runo on julkaistu ainakin Urho Somerkiven ja kumppaneiden Lasten omassa lukukirjassa (Otava, 1958). Tässä puhutaan nimenomaisesti "pienestä marjatalosta": "En tiedä mitään somempaa / kuin pieni marjatalo."
Myöhempi versio runosta kulkee nimellä Vattumadon talo. Se ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1968 Kurenniemen ja Kaija Pakkasen yhteisessä runo- ja lorukirjassa Kaksi kukkopilliä. Siinä somasta on tullut sievä ja pienestä marjatalosta vattumadon talo: "En tiedä mitään sievempää / kuin vattumadon talo." Tässä muodossa runo vaapukkatalosta on päätynyt myös useaan antologiaan, kuten Pikku Pegasos, Suomen lasten runotar, Tunteellinen siili ja muita suomalaisia eläinrunoja sekä Pieni...
Wivi Lönnin suunnittelema koulu oli käynyt ahtaaksi jo ennen sotia, ja uudelle koululle oli jo tuolloin katsottu uusi tontti kauppalan keskustassa sijaitsevasta puistosta, urheilukentän vierestä.
Lähde: Marianne Junila: Lapin lippulaiva. Lyseonpuiston lukio 1908-2008. s. 71.
Sokeria valmistettaessa raakasokeri sekoitettiin liuotus- ja kirkastuskattilassa kalkkiveteen. Kattilan alle sytytettiin tuli, ja sokerin liuetessa veteen seokseen lisättiin ämpärillinen naudan verta; joskus käytettiin veren sijasta vastaava määrä munanvalkuaista. Liuoksen kiehuessa veri hyytyi, jolloin sokeriliuoksen epäpuhtaudet tarttuivat siihen. Tällöin tulta pienennettiin, vaahto nousi pinnalle ja tuli sammutettiin. Kun sekoitus oli seissyt noin neljännestunnin, pinnalle kertynyt vaahto kuorittiin pois. Kuorimisen jälkeen sytytettiin taas tuli, lisättiin kalkkivesi ja veriannos, ja keitos sai kiehahtaa uudestaan. Jälleen, kun sokeri ja kalkkivesi olivat hyvin sekoittuneet, tulta vähennettiin, vaahto nousi pinnalle ja se kuorittiin...
Etsitty Pentti Saarikosken runo löytyy vuonna 1971 ilmestyneestä kokoelmasta Onnen aika:
Minulla menee huonosti.
Kaikilla menee huonosti.
Mutta joillakin menee hyvin.
