Mest omtyckta

Fråga Läst Betyg Besvarad Öppna Svar
Löytyykö lainattavaksi kirjaa Audrey Hepburn - An elegant spirit ? 871 Kotikuntasi kirjastosta Sean Hepburn Ferrerin kirjoittamaa Audrey Hepburn - An elegant spirit -kirjaa ei löydy, mutta joistakin Suomen yleisistä kirjastoista, kuten esimerkiksi Tampereen kaupunginkirjastosta, kirja löytyy. Voit saada kirjan luettavaksesi siten, että se lainataan kaukolainaksi kotikuntasi kirjastoon. Kaukolainausta varten sinun pitää ottaa yhteyttä kotikuntasi kirjastoon joko puhelimitse, sähköpostilla tai käymällä kirjastossa.
Haluaisin lainata ja varata Sopranos-sarjan ensimmäisen tuotantokauden dvd:nä. Tein haun järjestelmäänne ja kyseinen levy löytyi, mutta varaus oli estetty… 1102 Sopranosin ensimmäisen tuotantokauden ensimmäinen DVD on ehditty luetteloida kirjaston tietokantaan, mutta valitettavasti itse DVD-levyä ei ole kuitenkaan onnistuttu saamaan kirjastojen kokoelmiin ainakaan toistaiseksi, päinvastoin kuin sarjan muita osia. Varauskaan ei siksi onnistu, koska ko. DVD:tä ei vain vielä ole missään HelMet-kirjastossa. Tv-sarjan muita osia eli DVD-levyjä Sopranos 2 - Sopranos 6, jotka sisältävät ensimmäisen tuotantokauden jaksot 3-13, on HelMet-kirjastojen kokoelmissa, joten noiden muiden Sopranos sarjan ensimmäisen tuotantokauden DVD-levyjen varaaminen pitäisi onnistua HelMet-järjestelmän kautta. HelMet-tietokannassa näkyy teoksen saatavuustiedoissa, minkä HelMet-aluen kirjastoissa teosta pitäisi olla. Joissain...
Mistä oletetusti Juice Leskisen runosta löytyy fraasit "... Billy sanoo: Akka vaiti, pitää hoitaa Haiti!" jai "... Hillarylla, fillarilla."? 1399 Runo Presidentti II löytyy Juice Leskisen kirjasta Räkä ja Roiskis suuvedellä (Kirjayhtymä, 1995).
Minulle neuvottiin, että verkkokirjaston sivuilta pääsee Naxos Music-tietokantaan. En löydä moista linkkiä mistään. Mistähän on kyse? 546 Vaskin E-aineistot sivulta (Vaskin-tietokannan yläpalkki) pääset tälle sivulle, josta oikeasta reunasta löytyy Naxos Music https://vaski.finna.fi/Content/eaineistot Voit käyttää palvelua kirjastossa tai kirjautua palveluun kotona kirjastokorttisi numerolla.
Kuuluuko kirjaston valikoimiin kirja Vantboken kirjoittaja Solveigs Vantar 237 Kotkan pääkirjastossa näkyy olevan yksi kappale ja se on tällä hetkellä hyllyssä eli suoraan lainattavissa. Voit joko noutaa sen tai tehdä maksuttoman varauksen netissä tai puhelimitse. Kirja toimitetaan haluamaasi Kyyti-kirjastojen toimipisteeseen. 
Onko Tieteen Kuvalehti (Bonier) luettavissa missään Helsingin kirjastossa? 164 Oheisesta linkistä löytyy Helsingin kaupunginkirjaston toimipisteet, joihin Tieteen kuvalehti on tilattu. https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1109222?lang=fin
Koirien rotuja ovat mm. spanielit. Tunnetaanko Suomessa muita spanieleita kuin cockerspanielit? 276 Suomessa on koiria yli 300 rodusta. Spanieleihin kuuluvat cockerspanielin lisäksi esimerkiksi englanninspringerspanieli, walesinspringerspanieli, amerikancockerspanieli, clumberinspanieli, irlanninvesispanieli, amerikanvesispanieli, sussexinspanieli, ranskanspanieli.Vuonna 2024 Kennelliittoon rekisteröitiin koiria yhteensä 317 koirarodusta tai rotumuunnoksesta. Useissa roduissa rekisteröintimäärät ovat hyvin pieniä, vain muutamia koiria. Tarkempaa tietoa eri koirarotujen rekisteröinnistä löydät Kennelliiton jalostustietojärjestelmästä.Lähteitä:Kennelliitto - Hyvää elämää koiran kanssa | Suomen KennelliittoKoiraNet-jalostustietojärjestelmä
Lautapelistä kysymäs jonka nimes on 3 t kirjaimella alkavaa sanaa kun olen ne unohtanut. siinä pelis laudas kuukaudet ja hienot kuukausien juttujen kuvat ja… 283 Kyseessä on todennnäköisesti lapsille ja nuorille koululaisille suunnattu Tieto & taito & temppu -lautapeli. Pelissä on tietokilpailukysymyksiä, matemaattisia tehtäviä sekä liikunnallisia tehtäviä. Tieto & taito & temppu on oppimispeli, joka kehittää myös sanavarastoa ja siinä opitaan mm. juuri kuukausien ja vuodenaikojen käsitteitä. Pelissä liikutaan noppaa heittämällä pelilaudan ympäri.
Koska en ole varma, mikä oli alkuviikolla lähettämäni kysymyksen kohtalo, kysyn vielä näin uudelleen. Eeva-liisa Mannerilla on runo, jossa sanotaan kutakuinkin… 136 Kyseessä on Eeva-Liisa Mannerin runo Ikkuna kokoelmasta Jos suru savuaisi : Elokuun runot, ja muitakin (1968, Tammi). Voit lukea runon myös teoksesta Eeva-Liisa Manner: Kirkas, hämärä, kirkas : kootut runot (toim. Tuula Hökkä, Tammi, 1999, s. 399).
En löytänyt kirjastostanne (Tornio) oikeastaan mitään aiheesta sahatavaran koneellinen lujuuslajittelu. Sen tiedän, että ainakin VTT on tutkinut kyseistä… 841 Onko tähän aiheeseen liittyvä standardi SFS-EN 519 Sinulle jo tuttu? Sen nimi on "Rakennesahatavara. Lajittelu. Koneellisesti´lujuuslajitellulle puutavaralle ja lajittelukoneille asetetut vaatimukset". VTT on julkaissut Camilla Lindgrenin diplomityön Sahatavaran visuaalinen ja koneellinen lujuuslajittelu, 1997, ISBN 951-38-4529-X. VTT:n www-sivuilla on tietokanta organisaation piirissä tehdystä tutkimuksesta ja julkaisuista; osoite on . Hakusana sahatavara tuotti aika paljon viitteitä, mutta em. kirjaa lukuunottamatta ei nähdäkseni mitään juuri tähän aiheeseen liittyvää. Kannattaa ehkä kuitenkin käydä selailemassa. Lieneekö vuonna 1982 julkaistusta Sahatavaran lujuuslajitteluoppaasta mitään hyötyä? Sen tekijä on Risto Lipitsäinen....
Onko Hämeenlinnan kaupungin kirjastossa mahdollisuutta varata jokin huone missä olisi piano? Jotta voisi harjoitella pianonsoittoa kun kotona ei pianoa ole. 376 Hämeenlinnan pääkirjaston musiikkisalissa on piano, jonka voit varata maksutta käyttöösi, jos tila on vapaa. Muulle kuin kuluvalle päivälle tehdyt varaukset ovat maksullisia. Pianon voi varata kahdeksi tunniksi/ asiakas/ päivä. Musiikkiosastolla on digitaalipiano, jota voi soittaa kuulokkeilla, jotka voi lainata asiakaspalvelupisteestä. Musiikkisalin pianon voit varata yläkerran infopisteestä tai soittamalla p. 03 621 3040. Tietoa pianoista kotisivuillamme: http://hameenlinna.verkkokirjasto.fi/web/arena/soita-ja-kuuntele-kirjas…
Mistä voisin löytää tiedon, olenko ensimmäinen suomalainen naisrunoilija, joka on päässyt osaksi amerikkalaista ja siellä julkaistavaa runokokoelmaa? 1157 Suomalaisten naisrunoilijoiden kokoelmia on julkaistu aikaisemminkin Yhdysvalloissa. Esimerkiksi Eeva-Liisa Mannerin, Märta Tikkasen ja Edith Södergranin runoja on julkaistu englanninkielisinä käännöksinä Yhdysvalloissa. Antologioissakin suomalaisia naisrunoilijoita on ollut mukana. Esimerkiksi kokoelmassa ”Salt of Pleasure” (New Rivers Pr., 1983) on Katri Valan, Eeva-Liisa Mannerin, Anja Vammelvuon, Aila Meriluodon, Helena Anhavan, Eeva Kilven, Mirkka Rekolan ja Sirkka Turkan runoja. Muitakin kuin suomalaisia runoilijoita on taas mukana esimerkiksi antologiassa ”The other side of landscape : an anthology of contemporary Nordic poetry” (Slope, 2006); suomalaisista siellä on mukana Helena Sinervo. Vielä kansainvälisempi on sarjan ”...
Saako kirjastojen ilmoitustaululle tai pöydälle jättää kuntavaalimanoksia? Jotkut kirjastot ovat äänestyspaikkoja ja olen ymmärtänyt, että niihin ei saa, mutta… 990 Kirjastoja saa käyttää vaalimainosten esilläpito tai - jakelupaikkoina. Kirjastot eivät pysty ylläpitämään vaali-infopistettä, jossa kaikki puolueet olisivat tasapuolisesti esillä ja jossa tietoa vaalien tarkoituksesta jaettaisiin asiallisesti. Niissä kirjastoissa, jotka ovat äänestyspaikkoja, ei vaalialain (1987/214) 56§ ja 72§ mukaan saa äänestysaikana pitää puheita eikä jakaa painettuja tai kirjoitettuja kehotuksia eikä muutoinkaan vaikuttaa tai yrittää vaikuttaa äänestäjien vaalivapauteen. Pääkaupunkiseudun äänestyspaikkoina toimivista kirjastoista ei vielä ole tietoa. Äänestyspaikat julkistetaan lähempänä vaaleja.
Miten tätä ilmoitusta voisi parhaiten levittää kirjastojen kautta? Kriittisen korkeakoulun kaksivuotinen Kirjoittajakoulu alkaa jälleen syksyllä. Voit… 1552 Haluatko lähettää ilmoituksen sähköpostiviestinä vai paperimuodossa? Mieluiten kirjastot ottavat asiakkaille tarkoitettuja ilmoituksia paperimuodossa. Mutta jos haluat lähettää tiedotteen sähköpostin kautta, laita alkuun selvä toivomus, että tiedote tulostettaisiin asiakkaiden nähtäväksi. Tämä ei tietenkään takaa sitä että niin tehtäisiin, mutta ilman sellaista mainintaa sitä ei välttämättä edes huomata. Kaikissa kirjastoissa ei ole tilaa ilmoituksille, mutta toisaalta useat kirjastot ylläpitävät pistettä, jossa tiedotetaan kansalaisille tarjottavasta koulutuksesta. Kriittisen korkeakoulun tarjoama koulutus on juuri sen tyyppistä itseopiskelumuotoista toimintaa, mistä kirjastot kernaasti tiedottavat. Helpoin tapa lähettää sähköpostiviesti...
Oliko kelttien ja Joshua Milton Blahyin 'alasti taistelemisesta' mitään hyötyä? 220 Gaesatae-kelttisoturit ainakin ajattelivat alasti taistelemisesta olevan hyötyä: ensinnäkin, sen oli tarkoitus olla osoitus taistelijan lujasta itseluottamuksesta; toiseksi, vaatteiden pelättiin voivan tarttua hankalasti kasvillisuuteen ja täten vaikeuttaa liikkumista taistelun tuoksinassa; kolmanneksi, alastomien soturien rivistön ajateltiin olevan pelottava ja vihollista lannistava näky. Käytännössä ilman minkäänlaisten pukineiden tuomaa suojaa alastomuudesta oli lähinnä haittaa: pelkkä kilpi jätti suuren osan kehosta suojattomaksi taistelussa keihäin varustettuja joukkoja vastaan - ja mitä suurempikokoinen soturi oli kyseessä, sitä helpompi häneen oli osua. Lähde: Wu Mingren, Fighting in the buff : did Celtic warriors really...
Kuinka monta Suomen sotaa käsittelevää kirjaa julkaistiin viime vuonna 2019? 108 Hei!:  Vuonna 2019 Suomessa on julkaistu Kansalliskirjaston Finna-haun mukaan yksi kirja, jossa Suomen sotaa käsitellään: Isänmaan miehet: maskuliinisuus, kansakunta ja väkivalta suomalaisessa sotakirjallisuudessa https://kansalliskirjasto.finna.fi/Record/fikka.4305438. Tässä teoksessa käsitellään laajemmin mieskuvaa suoman eri sodissa, joten se ei keskity pelkästään Suomen sotaan. Voit hakea Suomen sotaa käsitteleviä teoksia kansalliskirjasto.finna.fi:stä.
Minkä niminen kenen kirjoittama on tämä: älä hätäile poikäni isä tulee kun joutaa ja ehkä jo piankin sua povellaan soutaa, 156 Runo on Inkeri Hynysen Hämärissä, joka löytyy Olavi Paavolaisen toimittamasta runokokoelmasta Täältä jostakin - Suomen kenttäarmeijan runoja.
Olen tekemässä opinnäytetyötä, aiheena opiskelijoiden hyvinvointi ja tulevaisuususko. Näkökulmana resilienssi, toimijuus ja toimintakyky… 171 Kannattaisi varmasti tutustua ainakin Nuorisobarometreihin, joita on tehty eri teemoihin keskittyen. Niitä voi lainata kirjastosta tai käyttää verkkoversioita. Ihan tuore on Nuorten tulevaisuussuuntautunut ohjaus, 2023. Laurea-ammattikorkeakoulussa on tehty vuonna 2019 julkaisu nimellä Opiskelijoiden hyvinvointi ja tulevaisuususko ammattikorkeakoulussa. Kannattaa varmasti tutustua siihen ja varsinkin sen lähdeluetteloon. Sieltä saa hyviä vinkkejä teoksista, joihin kannattaa tutustua. Oman kirjaston tietokannasta voit tehdä hakuja kirjoihin sekä suomen- ja englanninkielisiin artikkeleihin esimerkiksi yhdistelemällä sanoja opiskelijat/nuoret ja hyvinvointi/toimintakyky/resilienssi. Tulevaisuuden usko ei suoraan ole...
Onko Hanns Eislerin säveltämää Johannes R. Becherin runoa "Es sind die alten Weisen" suomennettu? 181 Valitettavasti Johannes R. Becherin runosta Es sind die alten Weisen (Die alten Weisen) ei löydy suomennosta. https://finna.fi/ https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/palvelut/fennica-suomen-kansallisbibliografia  
Mistä löytyisi pianonuotti Raimo Roihan kappaleisiin "Jäähyväiset" ja "On meri ikuinen"? 80 Näihin ei valitettavasti löytynyt nuotteja.