Erinomaisia lähteitä Suomen toisen maailmansodan aikaisista ihmisluovutuksista ovat Hannu Rautkallion Ne kahdeksan ja Suomen omatunto : Suomesta 1942 luovutetut juutalaispakolaiset (W+G, 1985) ja Elina Sanan Luovutetut : Suomen ihmisluovutukset Gestapolle (WSOY, 2003).
Ainuttakaan Suomen juutalaista ei luovutettu Gestapon käsiin. Meiltä kuitenkin luovutettiin Viron Gestapolle marraskuussa 1942 kahdeksan maahamme 1930-luvun puolivälin jälkeen Keski-Euroopasta siirtynyttä juutalaispakolaista osana ryhmää, jossa oli myös venäläisiä ja virolaisia sotavankeja. Juutalaispakolaiset päätyivät Auschwitzin keskitysleirille, jossa he yhtä lukuun ottamatta menehtyivät.
Kun ulkomaalaisten luovutuksia myöhemmin selvitettiin Valpon...
Helsingin Ruoholahdesta lähtevän Kantatie 51:n osuus Helsingistä (Lauttasaaren läpi) eteläisen Espoon kautta Kirkkonummelle on Länsiväylä-niminen moottoritie. Joissain lähteissä Kirkkonummen osuutta kutsutaan myös Jorvaksentieksi, ja Siuntiosta eteenpäin kantatietä kutsutaan Rannikkotieksi.Lähteet (kaupunkien karttapalvelut):https://kartta.hel.fi/https://kartat.espoo.fi/https://kirkkonummi.karttatiimi.fi/
Materiaalia näyttäisi olevan niukasti. Tutkin erinäisiä Helsingin historiasta kirjoitettuja teoksia, mutta Sofianlehdon vastaanottokoti mainittiin niissä vain ohimennen. Sofianlehdosta on kirjoitettu yliopistollisia tutkielmia 1950- ja 1960-luvuilla:
T. Annala, Lasten toiminnantarpeen tyydyttämisestä Sofianlehdon vastaanottokodissa ajalla 25.11. - 10.12.1954 (Helsinki 1954)
https://www.finna.fi/Record/tuni.994104884205973
K. Jokinen, Sofianlehdon vastaanottokodin koululaisosastot (Tampere 1969)
https://www.finna.fi/Record/tuni.992883404205973
M.-L. Wasenius, Sofianlehdon vastaanottokotiin vuonna 1965 sijoitettujen au-lasten ja heidän äitiensä olosuhteet (Tampere 1968)
https://www.finna.fi/Record/tuni....
Hei,
Vosiko kyseessä olla virolainen animaatio Piippa löytää maailman (1993)? ohjaaja Nele Tihamäe ja perustuu Vitali Biankin tarinaan.
Löytyy Finnasta. Julkaistu VHS-kasettina 1994.
Aika niukasti löytyy tietoja, mutta Keski-Suomessa Vaajakosken aluekirjastossa olisi tuo VHS saatavissa. Sieltä voisi saada ainakin kuvan kasetista, josta varmaan kävisi ilmi, onko kyseessä oikea ohjelma.
Juhani U. E. Lehtosen teoksessa "Sotilaselämän perinnekirja" (2003) mainitaan parran ja viiksien käytön vaihdelleen vuosisadasta toiseen: esimerkiksi 1600-luvulla sotilaat pitivät yleisesti pujopartaa, kun taas 1700-luvulla ainakin upseerit ajoivat partansa kokonaan pois.
Käyttö myötäili myös jossain määrin kunkin ajan yleisiä trendejä. Esimerkiksi 1800-luvulla Venäjän kaartinjoukoissa upseerien parran värikin oli erikseen määrätty ja tarvittaessa viikset oli joko maalattava tai käytettävä irtoviiksiä.
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen siviilimuoti edellytti täydellistä parrattomuutta. Itsenäistyneen Suomen armeijassa parranajoa edellytettiin alusta pitäen - ainoastaan jotkut vanhan Venäjän armeijan upseerit jättivät Mannerheimin ja V.P....
Oikeat kirjoitusasut ovat: ordoviikkikausi, siluurikausi ja kraatteri.
Sanojen oikeinkirjoitus on helppo tarkistaa Kielitoimiston sanakirjasta, joka on vapaasti käytettävissä verkossa osoitteessa: http://www.kielitoimistonsanakirja.fi/
50-60 -luvun koulukirjoista tuo runo löytyy nimellä Pääskynen visertää (s. 185) Laurisen ja Valtasaaren Kolmas lukukirjani -teoksesta (1. p.1953, 7. p. 1965).
Runo löytyy myös nimellä Pääskysen laulu mm. Teuvo Pakkalan Aapisesta vuodelta 1908.
Internetistä löytyi seuraava selitys: "Sacred or spiritual marriage, union of archetypal figures
in the rebirth mysteries of antiquity and also in alchemy. Typical examples are the representation of Christ and the Church as bridegroom and bride
(sponsus et sponsa) and the alchemical conjunction of sun and moon."
Suomeksi suunnilleen: "Pyhä tai hengellinen avioliitto, esikuvallisten hahmojen liitto antiikin jälleensyntymisen salaisuuksissa sekä alkemiassa.
Tyypillisiä esimerkkejä ovat Kristus ja kirkko sulhasena ja morsiamena sekä auringon ja kuun alkemistinen yhteys."
Kysymyksen runo on Yrjö Jylhän Pieni taikuri, vuonna 1938 ilmestyneestä kokoelmasta Toiviotiellä - sillä erotuksella, että Jylhä runoili lumesta, ei hiekasta: "Lumesta linnat ja lumesta lyhdyt, / lumesta patsaat ja parvekkeet, / lumesta ihmiset myös sä teet, / ihana lapsuus, ja mihinkä ryhdyt, / muotoon puhkee se viipymättä / totellen alttiisti pientä kättä."
Charles Trenet'n kappale "La Mer" on on käännetty suomeksi nimellä
"Laulu merelle". Suomenkieliset sanat on laatinut Anja Eskonmaa ja se löytyy nuotista:" Viihdekuoro 4: sekakuorosovituksia". Tämä nuotti löytyy ainakin Tapiolan ja Sellon kirjastoista Espoosta. Kappaletta on esittänyt ainakin Eino Grön.
Keith Westin "Exerpt from..." en löytänyt mistään suomeksi.
"Livin' thing"-kappale on suomeksi nimeltään "Tule kiivetään" ja se löytyy Frederikin lp-levyltä "Olen Dracula" vuodelta 1977. Lp-levyn voi lainata Tikkurilan musiikkivarastoasta.
Kuvauksesi kaltaisia blues-biisejä on olemassa loputon määrä, joten tehtävä taitaa olla meille aika mahdoton. Kannattaa kokeilla älypuhelimiin ladattavia musiikintunnistuspalveluita. Osa niistä (mm. SoundHound) pystyy tunnistamaan myös hyräilyä.
Tarkalleen ottaen menneilläkään vuosikymmenillä ei opetettu käyttämään monikkomuotoista verbiä (tai jos opetettiin, opetus oli virheellistä). Ilmauksessa "If I were" verbi ei ole monikkomuodossa, vaan kyseessä on konjunktiivi (engl. subjunctive). Sylvia Chalkerin teos Current English Grammar kertoo seuraavaa:
There are few subjunctive forms in modern English, which usually finds other ways of indicating that the events being talked about are uncertain or hypothetical. There are two types of subjunctive:
A) Base of the verb. For all verbs and persons, with both present and past reference, eg: be, go. No other forms of verb (eg goes, went) are used. (Eg. If that be the case I shall leave. Whether she be willing or not...)
B) Were-subjunctive...
Hei.
Kiisseli on Itä-Eurooppalainen perinneruoka, jota on syöty satoja vuosia, eikä sillä ole tunnettua keksijää. Ensimmäiset maininnat kiisselistä tulevat jo 1000-luvun Venäjältä. Myöskään maitokiisselille ei löydy varsinaista keksijää. Kotitalous aikakausilehdet, kuten kotiliesi ja kotitalousjärjestöt, kuten Martat tekivät monet jälkiruuat Suomessa tunnetuiksi toimiensa kautta.
Nykymuotoinen kiisseli tehdään liivatelehtiä tai peruna- ja maissijauhoja käyttäen.
Alunperin kokoelmassa För trädets skull (1935) ilmestynyt Ja visst gör det ont löytyy Viljo Kajavan suomennoksena kokoelmasta Viesti mereen : antologia Ruotsin uutta runoutta (WSOY, 1946) nimellä Se on totta: kivulla puhkeevat nuput -.
Kysymys on melko laaja, ja seuraava poiminta perustuu näköhavaintoihin sekä Helmet-kirjastojen valikoimista löytyvään suomennettuun viihdekirjallisuuteen. Mainittujen kirjailijoiden lisäksi suosituimpia viihteentekijöitä ovat muun muassa seuraavat: Elizabeth Adler, Cecelia Ahern, Lucilla Andrews, Melissa Bank, Maeve Binchy, Barbara Taylor Bradford, Madeleine Brent, Jacqueline Briskin, Sandra Brown, Philippa Carr (on sama kuin Victoria Holt), Diane Chamberlain, Jackie Collins, Shirley Conran, Catherine Cookson, Janet Dailey, Dorothy Eden, Lucinda Edmonds, Julie Ellis, Helen Fielding, Joy Fielding, Diana Gabaldon, Catherine Gaskin, Jane Green, Georgette Heyer, Isabelle Holland, Linda Howard, Susan Isaacs, Elaine Kagan, Cathy Kelly, Marian...
Morseaakkoset kuuluivat sotaväessä jo 1920-luvulla esimerkiksi radio- ja merkinantomiesten koulutukseen ja puhelinpalvelukurssien osaksi. Ainakin viestipalveluksessa toimineille lotille ne on myös koulutettu. Samoin niitä on opeteltu erilaisten suojeluskuntien järjestämien koulutusten yhteydessä. Kansalliskirjaston digitoimista 1920-30 -lukujen lehdistä käy ilmi, että morseaakkoset kuuluivat ennen sotia myös partiolaisten taitomerkin ja luokkavaatimusten edellytyksiin. Morseaakkoset on siis saattanut oppia monessa eri yhteydessä, sekä yksityisenä harrastuksena, asepalveluksessa että järjestötoiminnan puitteissa.Lähteitä ja lisätietoja:Sotaväen esikunta. Toimisto I. Kouluutusohjelma jalkaväelle: laadittuna huomioonottamalla uuden...
Tarinat kuuluvat nk. 'arvoituskertomuksiin', jotka ovat sukua lyhyemmille arvoitusvitseille. Näitä arvoituskertomuksia löytyy mm. teoksista:
- Kilon toinen poliisi : vanhoja ja uusia koululaisjuttuja / toimittanut Ulla Lipponen
(s. 123 alkaen)
- Ota mamma mato : kompatehtäviä / toimittanut Ulla Lipponen
(s. 127 alkaen)
Arvoituskertomusten lisäksi samantyyppisiä ns. 'kompatarinoita' löytyy yllämainitsemistani teoksista. Arvoituskertomuksista on kerrottu tarkemmin kirjassa 'Ota mamma mato : kompatehtäviä' (sivuilla 198-199).
Tarinat kulkevat usein eteenpäin henkilöltä toiselle nimenomaan suullisena kansanperinteenä, nykytarinoina.
Jämsänkoski kuului vuonna 1918 vielä Jämsään. Se erosi Jämsästä 1925. Jämsänkosken seurakunta perustettiin samana vuonna. Tietääksemme vasta tuolloin Jämsänkoskelle rakennettiin ensimmäinen hautausmaa.
Ainakin seuraavissa teoksissa (Jukka Rislakin Kauhun ajan, 1995 lisäksi) on tietoa vuoden 1918 tapahtumista Jämsässä (ja Jämsänkoskella):
- Toivonen, Raimo: Papit kansalaissodassa, 2000.
- Paavolainen, Jaakko: Poliittiset väkivaltaisuudet Suomessa 1918, osa 2 : Valkoinen terrori, 1967.
- Kärsimysten tieltä : kymmenvuotismuistoja, 1928.
- Keskisuomalaiset sotapolulla : kappale Suomen vapaussodan historiaa, 1918.
- Isomäki, Kaarlo: Henkipattona : kärsittyä elämää vapaussotamme päiviltä, 1920 (myös äänikirjana).
- Suomen vapaussota vuonna 1918...
