Suomen rahat arviohintoineen 2005 -kirjan mukaan kolikon arvo on 5-450 euroa rahan kunnon mukaan. Rahojen kuntoluokitus löytyy Suomen Numismaatikkoliiton sivuilta:
http://www.numismaatikko.fi/
Tietoa vanhoista rahoista löytyy mm. Suomen Numismaatikkoliiton ja Suomen Numismaattisen yhdistyksen sivuilta:
http://www.numismaatikko.fi/
http://www.snynumis.fi/
Reino Kero kertoo useassa teoksessaan suomalaisista siirtolaisista, jotka lähtivät Pohjois-Amerikkaan. 1890-luvulla monet matkustivat sinne Englannin länsirannikolta Liverpoolista. Keron mukaan valtamerimatkan kesto riippui paljon niihin käytetyistä laivoista, jotka olivat hyvin eri tasoisia. Useimmiten matkasta selvittiin kuitenkin alle 10 vuorokaudessa.
1890-luvun alussa nopeimmin tuon reitin kulkivat laivat Majestic ja Teutonic, joilta matkaan Liverpoolista New Yorkiin meni kuusi päivää ks. https://military-history.fandom.com/wiki/SS_Majestic_(1890)
Kero, Reino:
Suuren lännen suomalaiset (1976)
Suomen siirtolaisuuden historia 1 (1986)
Suureen länteen (1996)
Ilmatieteen laitoksen mukaan yleensä kun on kylmää lämmitetään uunia tai takkaa ja niistä tulee savun hajua. Etenkin pakkassäällä, jos tuuli on heikkoa ilman saasteet sekoittuvat huonosti. Tuulisella pakkassäällä savun haju ei niin helposti tartu. Kun pakkasella menee sisälle, aistii paremmin savun hajua.
Tällä hetkellä kirjasto käyttää (pakosti) kolmansien osapuolten kaupallisia palveluita, mutta tämä tulee muuttumaan tänä vuonna kun Helsingin/Helmet kirjasto siirtyy Kuntien yhteiseen e-kirjastoon. Kirjasto pyrkii hankkimaan aina mahdollisimman laajan ja laadukkaan kokoelman, mutta digiaineistojen kohdalla kustantaja tai kirjailija voi kieltää myynnin kirjastokäyttöön. Tämä vaikuttaa tietysti kirjastojen digiaineistojen saatavuuteen negatiivisesti. Eri kaupallisilla toimijoilla on hyvin vaihtelevat hinnat ja sille emme voi mitään. Lisäksi kirjastohinnat digikirjoille eli digikirjan yhdelle lisenssille ovat monella kustantajalla kalliimpia kuin kuluttajille/kirjakaupoille. Joillakin ne ovat niin kalliita, ettei meillä ole varaa ostaa niitä...
Walesin kansanperinteen ja kansantarujen voidaan katsoa olevan osa laajempaa brittiläistä ja kelttiläistä kansanperinnettä. Suomen yleisten kirjastojen kokoelmista voi löytyä vain melko vähän nimenomaan Walesin kansanperinteeseen keskittyvää kirjallisuutta. Paremmin aineistoa löytyy, jos hakua laajennetaan brittiläiseen ja kelttiläiseen kansanperinteeseen, taruihin ja mytologiaan.
Vaikka kelttiläiset kansat asuttivat antiikin aikoina suurta osaa Euroopasta, kansainvaellusten jälkeen kelttiläisen kulttuurin ydinalueena Euroopassa on opittu tuntemaan nimenomaan Brittein saaret ja siellä erityisesti Wales ja Irlanti. Suuri osa nykyaikoihin asti säilyneestä kelttiläisestä tarinaperinteestä on siten myös walesilaista ja irlantilaista...
Järjestysnumerot kuuluvat vain hallitsijoille. Kuningatar Elisabet oli kuningatar vain avioliiton kautta eikä näin ollen kuulunut kuninkaalliseen perimysjärjestykseen. Leskeksi jäätyään hänestä tuli "Queen Elizabeth the Queen Mother", kuningataräiti. Windsorin hallitsijasuvun miniöistä Elisabet oli ensimmäinen, joka ei ollut syntyjään kuninkaallinen.
Elisabet I (hallitsijana 1558–1603) ei ollut Britannian ensimmäinen kuningatar Elisabet, mutta hän oli ensimmäinen hallitseva kuningatar Elisabet. Englannissa oli kuningatar Elisabet myös Henrik VII:n hallituskaudella (1485–1509). "Yorkin Elizabethista" (1466–1503) on sanottu, että hän on ollut ainoa Englannin kuningatar, joka oli Englannin kuninkaan tytär (hän oli Edvard IV:n esikoistytär),...
Salon seutu ei ollut kovin "aktiivista" aluetta, sillä mainintoja ei juurikaan löydy sisällissotaa käsittelevässä kirjallisuudessa. Merkittäviä taisteluita ei alueella tapahtunut. Jotakin tietoja punaisten toimista ja punaisesta hallinnosta löytyy mm. kirjoista:
Punaisen Suomen historia 1918.
Marja-Leena Salkola: Työväenkaartien synty ja kehitys punakaartiksi 1917-18 ennen kansalaissotaa osat 1 ja 2. 1985.
Punaisen Suomen historia 1918.
Jussi T. Lappalainen Punakaartin sota osat 1 ja 2. 1981.
Internetistä löytyy jonkin verran tietoa mm. Halikon ja siellä Joensuun kartanon historiasta. "Suomen sisällissodassa Halikko ei kärsinyt vahinkoa, vaikka Vartsala oli voimakasta punakaartien aluetta. Kunta siirtyi rauhanomaisesti punaisten haltuun,...
Yhdysvalloissa autojen katsastuksen suorittamisesta saa päättää kukin osavaltio. Tyypillisesti katsastus ja/tai päästötesti voidaan järjestää vuosittain tai joka toinen vuosi. Voidaan myös päättää, ettei katsastusta edellytetä esim. yksityisautojen osalta.
Yleensä tuulilasiin kiinnitetään katsastustarra, mutta se voi sijaita myös ajoneuvon rungossa tai rekisterikilvessä.
Lähde esim:
http://en.wikipedia.org/wiki/Vehicle_inspection#Americas
Hei,
Tilastokeskuksen Kulttuuritilasto julkaisee Suomessa julkaistun
kirjallisuuden nimekemääriä perustuen Kansalliskirjaston tilastoihin.
Tilaston mukaan esimerkiksi vuonna 2012 Suomessa julkaistiin
painettuja kirjoja (nimekkeitä) 11513 kpl. Luvussa mukana myös pienpainatteet (5-48 sivua), joita julkaistiin 1309 kpl.
Vastaava luku esim. vuodelta 2011 oli 11404 ja vuodelta 2010 oli 12017.
Tiedot löytyvät myös Tilastokeskuksen verkkosivulta Kulttuuritilastosta.
Tilaston kotisivu:
https://www.tilastokeskus.fi/til/klt/index.html
Taulukot vuodelta 2012, jossa nämä taulut:
Kirjat: Suomessa julkaistu kirjallisuus aihepiireittäin 1980-2012
Kirjat: Julkaistu kotimainen kirjallisuus ja käännöskirjallisuus 1980-2012
taulukot ovat sivulla:
https://...
Raappahousut ovat paksusta puuvillakankaasta valmistetut pitkät alushousut. Raappahousuja käytetään kovilla pakkasilla varsinaisten alushousujen ja päällyshousujen välissä, jolloin niitä voidaan sanoa myös välihousuiksi.
https://yle.fi/uutiset/3-6030921
Päiväperhosen hautajaisista runoili Lauri Pohjanpää. Hautajaiset-runo ilmestyi alunperin kokoelmassa Metsän satuja (1924). Tämän lisäksi se löytyy myös Pohjanpään valittujen runojen kokoelmista Valitut runot ja Kaipuu ylitse ajan : valitut runot 1910-1954. Muutamaan runoantologiaankin se on päätynyt; esimerkkeinä mainittakoon Eläinrunojen kirja (Kirjayhtymä, 1997) ja Tämän runon haluaisin kuulla 2 (Tammi, 1987).
Illiä ei löydy suomen kielen sanakirjoista. Sana esiintyy ilmeisesti ainoastaan nimissä. Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan Sukunimet-kirjan mukaan heprean Elias-nimi on saanut venäjän kielessä muodon Ilja, jonka pohjalta karjalaisilla on ollut myös muodot Ilja, Iljo, Illi, Illo, Iiliä, Illukka ja Illu. Pohjois-Pohjanmaan Illi-nimiä pidetään ortodoksiseen pyhimysnimeen Ilja pohjautuvina. Kannakselainen sukunimi Illi saattaa olla joko Ilja-nimestä peräisin tai sitten pohjautua skandinaaviseen henkilönnimeen Ille.
Episkooppi eli pintakuvaheitin on laite, jolla voidaan heijastaa läpinäkymättömiä objekteja (yleensä postikortteja, kirjan sivuja jne.).
1700-luvun jälkipuoliskolla kehitetyn laitteen toiminta perustuu aiempiin keksintöihin, lähinnä laterna magicaan eli taikalyhtyyn, sekä camera obscura- eli "pimeä huone" -ilmiöön. Tiettyä keksijää episkoopille on vaikea osoittaa, sillä kyseessä on enemmänkin laitetyyppi, jonka erilaisista teknisistä sovelluksista on haettu useita patentteja pitkälle 1900-luvulle asti.
Yhden varhaisimmista episkoopin toimintaperiaatteen esityksistä on kirjoittanut kuulu sveitsiläinen matemaatikko Leonhard Euler vuonna 1756. Näin toimivia laitteita kutsuttiin 1700-luvun lopulla megaskoopeiksi. Yksi niiden tärkeimmistä...
Tässä tiedot, jotka löytyivät Kavista. Oikein muuta ei ole.
Sukunimi: Cederberg
Kutsumanimi: Göran
Etunimet: Göran
Syntymäaika: 07.12.1926
Syntymäpaikka: Espoo
Kuolinaika: 13.08.1978
Lähteet: Suomen teatterit ja teatterintekijät 1974 ja 1983
tehtävät: Näyttelijä (kertoja) Helkama TV (käsittelynimi)
Näyttelijä (Raffu Larkamo) Näkemiin Helena 1955
Näyttelijä (insinööri Kalle Kallio ) Yks' tavallinen Virtanen 1959
Irman poikaystävä Isaskar Keturin ihmeelliset seikkailut 1960
Näyttelijä (arkkitehti Stig Gustavsson ) Här börjar äventyret 1965
Näyttelijä (runoilija) Sadas yö 1965
Näyttelijä (Pilatus)...
Petsamon paikannimistä tuntuu olevan niukasti lähteitä. Liinahamari kuitenkin löytyy V. Tannerin kokoamasta Petsamon alueen paikannimiä 1 : Lappalaisia paikannimiä
(Fennia 49, N:o 2, 1928, s. 20-21).
Tannerin mukaan Liinahamarin alkuperäinen nimi on koltansaameksi Lin'amraš.
Lin tarkoittaa kalastusliinaa (pitkääsiimaa) ja amra = hammer (norj.) = tuntuririutta.
Norjalaisessa 80-luvun tiekartassa nimi esitetään venäläisittäin Linakhamari.
Viisi eniten muutettua kuntaa ovat järjestyksessä: Helsinki, Tampere, Turku, Oulu ja Kuopio.
Suurimpia muuttotappiokuntia ovat Salo, Kerava, Vantaa, kajaani ja Kemi.
Tiedot löytyvät Tilastokeskuksen tietokantataulukoista edeten tilastokeskus.fi > Tilastot > Väestö > Muuttoliike > Taulukot
Tietokantataulukot: Veloituksettomat PX-Web taulukot
https://www.stat.fi/tietokantataulukot?topic=vae&statistic=muutl
Tilastot ovat taulukossa "Kuntien välinen muuttoliike...". Valitse osataulukko jälkimmäisestä taulukosta. Valitse alueista jokainen kunta maalaamalla listaa alaspäin, ota vuosi 2012, muuton suunnasta valitse kuntien välinen nettomuutto, sukupuolesta sukupuolet yhteensä ja iästä ikäluokat yhteensä ja paina jatka. Taulukon...
Helmet-kirjastojen varauksissa ensimmäinen numero näyttää sijaintisi jonossa, toinen numero kertoo varausten määrän. Olet siis esimerkiksi neljäntenä varausjonossa, jossa tällä hetkellä on kaiken kaikkiaan neljä varausta.
Siihen, kuinka nopeasti saat varaamasi aineiston, vaikuttaa suuresti myös se, kuinka monta lainattavaa kappalettaa kokoelmissa on kyseistä teosta.
https://www.helmet.fi/fi-FI
Jade tarkoittaa jade-nimistä jalokiveä.
http://www.harmoniahuone.com/shop/product.php?
http://www.geocities.com/vamppu/Kivet.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jade
productid=127&cat=44&page=3
http://www.gemstone.org/gem-by-gem/english/jade.html
Adele on ranskalainen lyhentymä Adelheidista, joka on saksalainen nimi ja tarkoittaa jalosäätyistä tai jalomielistä kaunotarta. Adelheid on useiden saksalaisten ja ranskalaisten pyhimysten nimi.
Lähde:
Pentti Lempiäinen
Suuri etunimikirja
Iida on muinaissaksalainen nimi, joka on johdettu työtä ja toimintaa merkitsevästä kantasanasta id. Samasta kantasanasta on peräisin myös skandinaavisen nuoruuden jumalattaren nimi Idun. Ihailtu näyttelijätär Ida Aalberg sai monta nimikaimaa. 1940-1980 välisenä aikana etunimi menetti muodikkuutensa, mutta 1980-luvulta lähtien Iida-nimi on jällen noussut suosioon. Emilia on lähtöisin Aemilius-nimisestä plebeijisuvusta. Euroopassa Emilia oli muotinimi 1700-luvulla. Englannissa Emiliasta tuli suosittu nimi Emily. Suomalaiseen almanakkaan nimi tuli ensin muodossa Emelia 1851. Väestörekisterikeskuksen nimipalvelun mukaan Suomessa on ristitty kaiken kaikkiaan 68 327 Emiliaa.
Lähteet: Vilkuna, Kustaa: Etunimet, Otava, 1990
www....