Mest omtyckta

Fråga Läst Betyg Besvarad Öppna Svar
Varasin kirjan ja kirjan tilan kohdalla lukee vain "varaus 11/11". Mitä tämä meinaa? Onhan kirja tulossa jossain vaiheessa? 265 Varaamastasi kirjasta on yhteensä 11 varausta, ja olet sijalla 11. Kiertäviä kappaleita pääkaupunkiseudun kirjastoissa on yhteensä kolme. Kirja on sinulle vuorollaan tulossa, mutta saattaa mennä parikin kuukautta.
Etsin suomennosta Emily Dickinsonin runolle "The Loneliness One dare not sound". Onkohan sellaista olemassa? Runon nimi on sama kuin ensimmäinen säe. 228 Vaikuttaa siltä, että kyseistä Dickinsonin runoa ei ole suomennettu. Ainakaan runoa ei löytynyt valikoimista Valitsee sielu seuransa tai Golgatan kuningatar, jotka ovat Tähtien väri -kokoelman ohella kattavimmat Dickinsonin suomennokset. Aila Meriluoto on liittänyt omaan Kimeä metsä -kokoelmaansa kymmenkunta Dickinsonin käännöstä, mutta kaivattua runoa ei ollut siinäkään mukana. Dickinsonilta on säilynyt noin 1775 runoa tai niiden luonnosta, eikä niistä ole - harmillista kyllä - suomennettu kuin pieni osa.
Mikä viikonpäivä oli 7.2. 1943 236 7.2. oli sunnuntai ja Kynttilänpäivä. Kansanvalistusseuran kalenteri 1943
Löytyykö pk-seudun kirjastoista kirjaa, jossa on vuodenaikoihin ja erityisesti kuukausiin liittyviä sanontoja, tai aforismeja? 198 Seuraavista kirjoista voisi olla apua:Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto : vanhoista merkkipäivistä sekä kansanomaisesta talous- ja sääkalenterista enteineen -  käsittelee merkkipäiviä, kansanperinteitä, ja niihin sekä vuodenaikoihin liittyviä eri uskomuksia, juhlia ja sananparsiaJouko Hautala: Vanhat merkkipäivät - sisältää tarinoita ja sananparsia vanhoista ajankiertoon liittyvistä uskomuksista ja tavoistaAntto Laiho: Vanhan kansan merkkipäivät - sisältää myös ajankuluun ja vuodenkiertoon liittyviä uskomuksia, ennustuksia ja sanontojaArto Manninen: Rakasta : aforismeja, runoja ja pohdintoja vuoden jokaiselle kuukaudelle 
Missä Turussa sijaitsi aikanaan Turun Tavaratalo, minä vuosina? 325 Turun tavaratalo -niminen leikkikalu- ja taloustarvikeliike sijaitsi osoitteessa Kauppiaskatu 11 ainakin vuosina 1947 -1949 ÅU:n digitoitujen lehtien mukaan.  Ks. Åbo Underrättelser 28.8.1949 ja 24.12.1947.  Turun puhelinluetteloiden mukaan yritys toimi tässä osoitteessa itse asiassa vuoteen 1961. Turun puhelinluettelosta v. 1944 ei vielä ollut mitään tietoa kyseisestä liikkeestä ja 1947 puhelinluettelosta liike löytyi. Vuosien 1945-1946 väliltä ei ole tietoa, koska näiden vuosien puhelinluetteloita ei ole säilynyt.Omistaja oli Maija Aaltonen  vuosina 1947 -1960. 1961 omistajiksi vaihtuvat Nelly Sorosuo ja Ulla Sjövall. 1962 osoitteeksi vaihtui ensin Kauppiaskatu 13 ja  sitten 1964 Brahenkatu 14. Vuoden 1965 omistajana...
Onko joku aikeissa suomentaa Matts Dumellin kirjan I skuggan av sverige??? Olisi mainio lisä keskiaikakirjallisuuteen Suomessa! **** Kysyn myös uudelleen… 83 Ainakaan keväälla 2026 kyseisen kirjan suomennosta ei ole tulossa. Asiaa kannattaa tiedustella myös kustantamoista. Apollo 13 -elokuvan seuraavasta esityksestä ei löytynyt tietoa.
Mistä voisin löytää kirjallisuutta vauvaperheisiin ja lähinnä niiden hyvinvointiin liittyen? Haen tietoa opinnäytetyötäni varten. Olen jo katsonut Loimaan… 1072 Turun kaupunginkirjastosta löytyy vähän pelkästään vauvaperheitä koskevaa kirjallisuutta, kirjoissa käsitellään yleensä lapsiperheitä ja näissä kirjoissa voidaan käsitellä myös vauvaperheitä. Asiasanalla vauvaperheet löytyy Aino-tietokannastamme http://borzoi.kirja.turku.fi/Intro?formid=find2&sesid=1137574673&ulang=… teos Tartu hetkeen: apua ja hoitoa päihteitä käyttäville vauvaperheille (2001). Yhdistämällä asiasanat "lapsiperheet" ja "hyvinvointi" tai "lapsiperheet" ja "elinolot" saa mm. seuraavia teoksia: Perheiden muuttuvat elinolot: artikkeleita lapsiperheiden elämänmuutoksista (2005), Seija Sihvola: Lapsen terveys ja lapsiperheiden hyvinvointi: sosiaalipediatrinen tutkimus suomalaisesta lapsesta(1994), Lapsuuden hyvinvointi:...
Employment Contracts Act 1970/320. A previous user had asked whether you might have a version of the Employment Contracts Act of 1970, number 320, in English… 545 The Library of Parliament do have some papercopies of Finnish law texts. The Contracts of Employment Act (320/70) are availabe as a printed version too. Would you please send us your contact information. We send you papercopies. Our address is library.informationservice@parliament.fi
Kiva että on tällinen apukin olemassa! Kiinnostaisi kovasti lukea Maria Svelandin Bitterfittan, mutta kielitaitoni ei taida ihan riittää..onko tietoa onko… 1290 Valitettavasti en löytänyt mainintaa Svelandin suomennoksesta kustantajien ensi syksyn esit-teistä. Kun hänen kirjojaan ei ole aikaisemmin julkaistu Suomessa, hänellä ei Suomessa ole ’omaa’ kustantajaa jolta kysyä aikataulusta. Tietysti voit soittaa kustantajat läpi ja tiedustella asiaa. Kannatta ehkä vain yrittää lukemista vähän puutteellisellakin kielitaidolla. Riittäisikö kielitaitosi englanninkielisen kirjan lukemiseen. Bitterfittan on käännetty englanniksi (Bitter bitch), sitä löytyy HelMet-kirjastoista muutama kappale.
Kun nykyisin on erinäisiä elämäntapa -oppaita niin onko kirjoitettu mitään ns. elämäntapa -opasta aikuisten lasten ja vanhempien välisistä ihmissuhteista ja… 266 Aikuisten lasten ja vanhempien välisiä suhteita käsittelee ainakin Katriina Järvinen kirjassaan Kaikella kunnioituksella: irtiottoja vanhempien vallasta. Kirjan saa lainaan Helmet-kirjastoista: http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Skaikella%20kunnioituksella%20j%C3%A4rvinen__Orightresult__U?lang=fin&suite=cobalt                                    
Mika Waltarin teksti. 1047 Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen neljännen kirjan kuudennen luvun alkupuolelta löytyy teksti, josta liene kyse: "Aamu oli nuori ja kirkas, mutta sydämeni oli tyhjä ja elämä oli tuhkaa käsissäni. Ruumiini kivut tuottivat minulle iloa, sillä ne antoivat jonkin tarkoituksen olemassaololleni." Waltari, Mika: Sinuhe egyptiläinen (WSOY, 2001, s. 143)  
Miten voin perua aiemmin tekemäni varauksen 542 Varauksen voi peruuttaa Vaski-verkkokirjastossa kirjautumalla omiin tietoihin ja menemällä oman profiilin kautta kohtaan "varaukset". Haluamansa varauksen voi ruksata teoksen vasemmalta puolelta ja tämän jälkeen poistaa ylempää kohdasta "peru valitut varaukset". Jos varaus on jo ehditty käsitellä, ja se on jo noudettavissa tai matkalla noutopaikkaan, onnistuu peruuttaminen ottamalla yhteyttä noutopaikaksi valittuun kirjastoon. Turun kirjastojen yhteystiedot löydät tämän linkin takaa: https://www.turku.fi/turun-kaupunginkirjasto/aukioloajat-ja-yhteystiedot.  
Etsin kirjaa, joka liittyy Pallastunturiin / vanhaan hotelliin. Kyseessä dekkari. Kirjailija tn. Mauri Sariola. Aika 60-luku tai ennen. 985 Mauri Sariolan kirjan Revontulet eivät kerro (1.p. 1957) tapahtumat liittyvät Lapin perukoille, erääseen tunturihotelliin. Hyvä apu dekkarien etsimisessä on Tornion kirjaston dekkarinetti: https://dekkarinetti.tornio.fi/ ja Kirjasammossa on kuvailtu myös dekkarikirjallisuuden sisältöjä, https://www.kirjasampo.fi/fi/genre/j%C3%A4nnityskirjallisuus
Löytyisikö hyvää ja ajankohtaista laatukäsikirjaa koskien kirjastopalveluiden laatua. 2748 Aivan uutta ja laajaa kirjastopalvelujen laatukäsikirjaa ei löydy. Suomen tieteellisen kirjastoseuran laatutyöryhmä on tuottanut oppaan edistämään ja tukemaan korkeakoulukirjastojen laatutyötä. Teos LAATU ratkaisee : laatutyön opas korkeakoulukirjastoille / Ari Rouvari ... [et al.]. - [Helsinki] : Suomen tieteellinen kirjastoseura, 2007. Kirjastotyötä ja kirjastonhoitajien ammattitaitoa ja osaamista kuvailee teos KIRJASTO 2010 : lukijat, tekstit ja verkko / toim. Kaisa Hypén. - Helsinki : BTJ, 2009. Teoksessa etsitään vastauksia mm. kysymyksiin mitä kirjastonhoitajan pitäisi tietää? Teos on kirjastoammattilaisen käsikirja uuden vuosikymmenen haasteisiin. Muita uusia kirjastoalan kirjoja: OPAS informaatiolukutaidon opetukseen / Jessica...
Onko teillä siellä kirjaa nimeltä Sosiodynaaminen ohjaus : konstruktivistinen näkökulma 21. vuosisadan ohjaustyöhön? (tekijä Peavy, R. V.) Löydän sen… 795 Meillä on tulossa kirjastojen tietojärjestelmän vaihto huhtikuussa ja kaikki Kymenlaakson yleiset kirjastot ovat kiinni 4.4.- 17.4 välisen ajan.Joten olemme antaneet kirjoille poikkeuksellisen pitkän laina-ajan. Voimme kuitenkin yrittää kaukolainata teoksen teille.
Minulla on kirjastokortissani vanha kuva. En tiedä toimiiko se. Maksaako vanhan kortin vaihtaminen uuteen ja säilyykö tunnusluku? 355 Vanha kirjastokortti toimii ilman mitään toimenpiteitä myös järjestelmäpäivityksen jälkeen, jos kortti on ennenkin toiminut. Uutta korttia ei tarvitse vaihtaa tilalle. Voit toki käydä kirjastossa varmuuden vuoksi kokeilemassa, toimiiko korttisi. Jos kortti ei toimi, uuden kortin saa 2 euron hintaan kirjaston palvelutiskiltä. Vanhan tunnusluvun voi siirtää myös uuteen korttiin.
Miten paljon vuokranantaja voi periä takuuvuokrasta? 228 Tähän kysymykseen vastaaminen edellyttäisi lain tuntemusta, joten suoraa vastausta emme pysty kysymykseesi antamaan. Asuinhuoneiston vuokraamisesta annetun lain 2 luvun  25§:n mukaan  "Vuokralainen ei ole vastuussa tavanomaisesta kulumisesta, joka aiheutuu huoneiston käyttämisestä vuokrasopimuksessa edellytettyyn tarkoitukseen, jos vuokranantaja on vastuussa huoneiston kunnosta ja kunnossapidosta. Vuokralainen on velvollinen korvaamaan vuokranantajalle vahingon, jonka vuokralainen tahallisesti taikka laiminlyönnillään tai muulla huolimattomuudellaan aiheuttaa huoneistolle." Sinua voisi auttaa eteenpäin asian selvittelyssä vuokralaiset.fi -sivusto, josta löytyy paljon tietoa asuinhuoneiston vuokraamiseen...
Mistä saisin ajanmukaisinta ja yleistajuista tietoa merituulista ja sisävesien tuulista erityisesti veneilijjän näkökulmasta? Tarvitsemieni lähdeteosten… 253 Ilmateieteen laitos on julkaissut teoksen Vesilläliikkujan opas vuonna 2013. Kirjassa on perustietoa sään, tuulien, aallokon ja merivedenkorkeuden vaikutuksista vesillä liikkumiseen. Siinä kerrotaan kuinka säätä ja mitä ennusteita kannattaa seurata ja kuinka yhdistää omat havainnot ajankohtaisiin ennusteisiin. L. G. Nilssonin Merisää vuodelta 2011 käsittelee havainnollisesti sään ilmiöitä ja niiden vaikutusta olosuhteisiin vesillä. Matalapainetta, korkeapainetta, merituulta, usvaa, aaltoja, virtauksia ja lukuisia muita ilmiöitä käsitellään perinpohjaisesti ja ymmärrettävästi. Lisää teoksia voi hakea Helmet-luettelosta hakusanoilla veneily ja sää tai sääilmiöt https://haku.helmet.fi/iii/encore/HomePage,...
Olen lukenut kauniisti käännetyn, Otavan julkaiseman kirjan aboriginaaleista. Nyt minua askarruttaa seuraava: Mielestäni Jussi… 301 Yritin etsiä Uuden maailman arkistoa, josta näkyisivät artikkelit, jotka kussakin lehdessä on julkaistu, mutta tuloksetta. Uusi maailma on ilmestynyt vuosien 1963-1979 välillä, kunnes se taloudellisten vaikeuksien vuoksi lakkautettiin. Sitä julkaisi Uuden Suomen lehtitalo. Lehden historiasta on lyhyt kuvaus pro gradu -tutkielmassa Lehtemme on puolueeton, eikä harrasta politiikkaa’ : Suomalaisten puolueiden ja niiden poliitikkojen käsittely Uusi Maailma – lehdessä 1963 – 1979, https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/56074. En löytänyt mitään mainintaa, mihin lehtien sisällöt tai arkistot olisi siirretty. Teoksessa Suomen lehdistön historia, toim. Päiviö Tommila, osa 8, Aikakauslehtien liitto 1991, on luku Uudesta maailmasta...
Mikä on Suomen suurin järven saaressa oleva järvi? 301 Suurin on Ylä-Enonvesi (12 km2) Saimaan Sääminginsalossa. Sääminginsaloa erottaa yhdeltä puolelta keinotekoinen kanava (Raikuun kanava). Jos Sääminginsaloa ei pidä aitona saarena, niin suurin on Kulkemus Pihlajaveden Partalansaaressa (5,8 km2). Lähde: https://en.m.wikipedia.org/wiki/Recursive_islands_and_lakes kohta Lakes on islands in lakes.