Hei!
Joihinkin maakuntakirjastoihin on hankittu dvd:nä Komisario Palmun erehdys. Mutta sitä ei ole Kuopion kaupunginkirjaston kokoelmissa. Ystäväsi voi jättää kaukolainapyynnön joko internetissä kirjaston kotisivun kautta http://www.kuopio.fi/web/kulttuuri-ja-kirjasto/kirjastot (kohdasta Lomakkeet -> Kaukopalvelu) tai soittamalla kirjaston tietopalveluun p. 017-18 2319. Kaukolainatilaus edellyttää, että henkilöllä on Kuopion kirjastokortti.
Vuoden 1917 eduskuntavaaleista löytyy tilastotietoa Doria-julkaisuarkistosta http://www.doria.fi/handle/10024/67199. Asiakirjan sivulla 50 on Nurmijärvellä annetut eri puolueiden äänimäärät.
Suomen ensimmäinen disko oli Kulosaaren kasinolla helmikuun 1. päivä vuonna 1966. (Lähde: Helsingin Sanomat 26.11.2006, artikkelin nimi on Juhlittiin hiljaisuudessa).
Tämän jälkeen alettiin diskoja perustaa eri puolille Suomea, mm. ylioppilaskuntiin ja kouluihin. Tiedossa on, että vuonna 1968 Kuopiossa esiintyi DJ Nite (Kari Niiranen) kouludiskossa. Limudisko-nimitystä on käytetty ainakin jo vuonna 1967 Tampereella, mutta tämä disko ei ollut koulussa. Sitä, koska ensimmäistä kertaa koulussa olevaa diskoa on nimitetty limudiskoksi, ei löytynyt. Ilmeisestikin se tapahtui 1960-luvun loppuvuosina, ehkä jo vuonna 1967 tai 1968.
Tiedot perustuvat Suomen diskokulttuurin historia -sivustoon, jonka on koonnut Joke Linnamaa:
http://www.jokelinnamaa...
Tieto voisi löytyä ehkä Tullista (http://tulli.fi/etusivu) tai sitten vuoden 1942 sanomalehdistä. Helmet-kirjastoissa on käytössä Helsingin Sanomien aikakone (http://www.helmet.fi/fi-FI/Tapahtumat_ja_vinkit/Uutispalat/HS_Aikakone_…). Vanhoja Helsingin Sanomia voi lukea myös mikrofilmiltä esimerkiksi Pasilan kirjastossa tai Kansalliskirjastossa.
Nimisampo.fi-palvelun mukaan Vantaalta löytyvät ainakin paikat Lindqvist, Blomqvist ja Nyqvistinalapuoli. Niistä kaksi ensimmäistä ovat talonnimiä, viimeisin pellon nimi.
Nimisampo yhdistää Kotimaisten kielten keskuksen nimiarkiston ja Maanmittaushallituksen paikannimirekisterin. Palvelu on vapaasti käytettävissä.
https://nimisampo.fi/fi
Vantaan paikannimiin ja niiden historiaan voi tutustua myös ainakin kirjassa:
Kepsu, Saulo
Uuteen maahan - Helsingin ja Vantaan vanha asutus ja nimistö
Helsinki, 2005
Kyseessä lienee ollut vuoden 1943 lääkärintarkastusohjesäännön luokka 37 d 1:37 d 1. Aivotärähdys (Commotio cerebri). Lievät, täysin parantuneet tapaukset (A I tai A II).
"Valtatie n:o 5 työntyy Selkoseen" Iijoki-sarjan neljännessä kirjassa Täysi tuntiraha. Tiemestari ei kelpuuta "noin pientä poikaa", kun Herkko ja Kalle käyvät pyrkimässä töihin kirjan toisessa luvussa. Myöhemmin yhdeksännen luvun jaksossa Keisarin hevosmies Kalle sitten pääsee maantietyömaalle ajamaan Ahoniemen isännän ("Itäpään Keisarin") hevosta.
Kokoelmatietokannan selaus verkkopalveluna on asiakkaiden käytettävissä melkein jokaisessa Suomen yleisessä kirjastossa. Kirjastot.fi -palvelusta ( http://www.kirjastot.fi/ ) löytyy hakemisto kaikkien Suomen kunnan- ja kaupunginkirjastojen yhteystiedoista ja linkit kotisivuille sekä kokoelmatietokantoihin. Valmista selvitystä tämänhetkisestä tilanteesta en löytänyt, mutta käymällä läpi yleisten kirjastojen tiedot, saatte suhteellisen helposti listasta poimittua ne kirjastot, joissa ei ole linkkiä kokoelmatietokantaan. ( http://www.kirjastot.fi/FI/libraries/listall.asp?kirjain=A )
Internetistä (http://www.muuka.com/finnishpumpkin/towers/3/tower_3_fi.html) löytyy maininta Linnanmäen suuremmasta vesitornista, Alppilan vesitornista. Tornista kerrotaan, että se on poistettu käytöstä ja suojeltu. Siihen on suunniteltu hotellia ja konserttipaikkaa. Torni on rakennettu vuosina 1937-38. Sen tilavuus on 16000 kuutiometriä ja halkaisija 65 metriä.
Kyllä. Voit tehdä kirjasta seutuvarauksen. Seutuvarauksen hinta on 2,50 e. Voit pyytää Hattulan kirjaston virkailijaa varaamaan kirjan tai varata sen itse verkkokirjastossa. Valitse tällöin vaihtoehdoksi seutuvaraus.
Ahlmanin ammattiopiston historiaan luodaan pieni katsaus oppilaitoksen kotisivuilla osoitteessa
http://www.ahlman.fi/index.php?page_id=4
Tarkemmin Ahlmanin historiaan tutustutaan FM Leena Sarkkolan teoksessa ”Ahlmanin hengessä 1904-2004, 100 vuotta maatalous- ja kotitalousopetusta”.
Kysyin taidearvostelupäivää Hesarista, mutta en ole vielä saanut vastausta. Lähetän tiedon, kun (toivoakseni) saan sen.
Meillä Helsingin Pasilan kirjastossa on Hesarit mikrofilmattuina tältäkin ajalta. Helsingin ja Espoon kaupunginkirjastoissa HS Päivän lehti -tietokannan kautta Hesarista voi myös hakea, mutta vasta vuodesta 1990 alkaen. Halutessasi voit tulla käymään läpi Hesareiden mikrofilmejä Pasilan kirjastoon, mutta melko työläs tapa tämä tietenkin on.
http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Pasilan_kirjasto
http://www.helmet.fi/fi-FI/Ekirjasto/Tietokannat/Artikkeli_ja_lehtitiet…
Valitettavasti aivan kysymäsi kaltaista teosta ei löytynyt. Muita joulutarinoita on kyllä paljonkin, tässä niistä muutamia.
Kaikkein perinteisimpiä joulutarinoita voi lukea mm. F.E.Sillanpään teoksesta Taatan joulu tai Mika Waltarin Joulutarinoista. Nimellä "Hauskaa joulua" on julkaistu kaksikin vanhoja joulutarinoita yhteen kokoavaa teosta, ensin Erkki Valkeilan (Joulukertomuksia kahdeksan vuosisadan ajalta, Karisto 1947) ja myöhemmin Juri Nummelinin kokoamana (Vanhoja joulukertomuksia, Turbator 2012). Perinteisiä joulurunoja voi lukea esim. kokoelmasta Valoksi maan päälle, johon Jarkko Laine on kerännyt Viljo Kajavan kauneimmat joulurunot, Otava 1998. Käännöskirjallisuudesta tunnetuin vanha joulutarina lienee Dickensin Joululaulu (...
Ja - boken hör till flera biblioteks samlingar. Du kan söka verk i Plussa mediedatabas som visar också beståndsinformationen på boken.
Addressen är http://www.libplussa.fi/#se
Lasten liikennelaulun on säveltänyt Georg Malmsten. Emme löytäneet tietoa, että säveleeseen olisi sanoitettu toinenkin laulu. Monestihan musiikkikappaleissa on toisiaan muistuttavia osia, vaikka sävel ei olisikaan sama.
SARS-CoV-2 –viruksen aiheuttaman pandemian uhriluvut vaihtelevat suuresti maittain ja alueittain. On vaikea antaa selkeää syytä, miksi tauti on runnellut toisia alueita pahemmin kuin toisia: https://www.bbc.com/future/article/20200401-coronavirus-why-death-and-mortality-rates-differ. Esimerkiksi Pohjois-Italian korkeisiin lukemiin saattavat olla syynä muun muassa Italian korkea ikärakenne, antibioottiresistenssi ja tupakointi:
https://www.cebm.net/covid-19/global-covid-19-case-fatality-rates/
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ulkomaat/artikkeli-1.1031424
Ruotsin surulliset luvut taas selittyvät osittain sillä, että Ruotsissa virus on päässyt leviämään vanhainkodeissa. Suomessa epidemia on viikon pari jäljessä muita Pohjoismaita,...
Monilla runoilijoilla on Askeleet-niminen runo. Hakemasi runo ei vaikuta olevan Juhani Heinolan runo kirjassa Jumalan varpaanjäljet (1986), eikä Jarno Pennasen runo kirjassa Rivit : kootut runot (1966). Myöskään Eeva-Liisa Mannerin runo Askelet kuiskaavat portaissa ei ole etsimäsi. Vastausta kysymykseesi ei siis valitettavasti ole vielä löytynyt.
Suomenkielistä tietoa Haydenistä ja hänen teoksistaan saat Internetistäkin, esim. Google-hakuohjelmalla http://www.google.fi/ (merkitse kohta "etsi luokan suomi sivuja", hakusana Hayden Torey). Esim. Sähkökissan arvostelu http://www.mielenterveys-taimi.fi/kipunoita/2000_02/21.htm .
Kirjastopalvelu julkaisee Kirjallisuusarvosteluja, joita voit käydä katsomassa kirjastossa (esim. Oulun kaupunginkirjastosta ne löytyvät käsikirjastosta).
Lehtiartikkeliviitteitä Aleksi lehtitietokannasta:
- Leppä, Asta: Lapsellinen amerikkalainen, Anna 1996:16
- Hurme, Hannu: Rakkauden voima - olemassa sittenkin, Kansan Uutiset 29.3.1996
- Janhonen, Ulla: Torey Hayden kirjoitti julmasta lapsesta, Helsingin sanomat 27.3.1996
- Kurkijärvi, Riitta: Kaikki ihmiset...