Mitro-nimen alkuperä on ortodoksisessa kirkkokalenterissa esiintyvässä kreikkalaisessa nimessä Metrofanes. Se on yksi Suomen ortodoksisen kalenterin esittämistä paikallisista nimimuunnoksista Metrofanes-nimelle, jonka alkuosa viittaa sanaan 'äiti' ja loppuosa verbiin 'näyttää, ilmestyä'. Nimi ja usko : ortodoksinen ristimänimiopas antaa sille merkityksen 'äitinsä lapsi'.
Vuonna 1945 vahvistetun etunimilain mukaan etunimiksi ei saanut enää hyväksyä kielenvastaisia nimiä. Koska ortodoksisen kirkkokalenterin pyhien ihmisten nimet olivat suurimmaksi osaksi lain tarkoittamassa mielessä kielenvastaisia, tuli välttämättömäksi sovittaa ortodoksiset ristimänimet vallitseviin oloihimme. Näin "kielenvastainen" Metrofanes kääntyi paremmin suomen...
Toivo Kärjen sävellyksestä "Jäähyväiset sumussa" ei näytä olevan nuotinnosta. Kokoelmalla Tanssirytmejä 02 (Kustantamo Kal-Te, 1946) julkaistu nuotinnos on tehty Erkki Niemen aiemmasta samannimisestä sävellyksestä.Myöskään Pauli Salosen sanoitusta ei ole saatavilla muuten kuin kuuntelemalla kappaletta.
Vanhahtava sana koketti tarkoittaa Kieltoimiston sanakirjan mukaan 'keimailijaa, keikailijaa'. Koketisti hymyilevä hymyilee siis keimailevasti, keikailevasti.https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/koketti
Catherine Cooksonilla on kolmiosainen sarja, jonka osien nimet ovat ruotsiksi Hamilton, Farväl Hamilton ja Harold. Erilliset osat ovat ilmestyneet 1980-luvulla ja yhtenä kirjana trilogia ilmestyi 1993. Päähenkilö, Maisie-tyttö puhuu kirjassa mielikuvitushevoselle nimeltä Hamilton. Alla linkki sarjan englanninkieliseen esittelyyn. Kovin monessa kirjastossa kirjaa ei enää ole, mutta kaukolainaksi voisit kirjan lähikirjastosi kautta saada. Suomeksi sarjaa ei ole käännetty.
http://catherinecookson.ponymadbooklovers.co.uk/
Ainoa Silverstone-nimisen kirjan, jonka onnistuimme löytämään on kirjoittanut Bob Judd, mutta tätä englanninkielistä kirjaa ei ole käännetty suomeksi tai ruotsiksi. Alla linkki kirjan esittelyyn:
https://www.goodreads.com/...
Suomen kansallisbibliografian Fennican mukaan suomeksi on käännetty:
Possu Palleron puutarha. 2000
Kaikki piiloon, Possu Pallero tulee! 1997
Possu Pallero avaa lahjoja. 1995
Possu Pallero on murheissaan.1995
Possu Pallero osaa tanssia. 1995
Possu Pallero piirtää ja maalaa. 1995
Possu Pallero pitää banaaneista. 1995
Possu Pallero tekee teltan. 1995
http://finna.fi
Näiden saatavuuustiedot löydät HelMet-aineistohaulla:
http://www.helmet.fi
Kirjastossa käytössä olevan WorldCat –tietokannan mukaan suomentamatta on vielä kaksi:
Wibbly Pig is happy ja Wibbly Pig pink gift box.
Karvat liitetään nisäkkäisiin.
Voit lukea asiasta tarkemmin palvelun aiemmasta vastauksesta tähän samaan kysymykseen: https://www.kirjastot.fi/kysy/onko-joillakin-muilla-elaimilla-kuin?from=best&language_content_entity=fi.
Maakuntien ykköslehdet ovat nykyään sitoutumattomia, niin myös Etelä-Suomen Sanomat. Sanomalehtien irrottautumisen puolueista aloitti Helsingin Sanomat jo 1930-luvun loppupuolella, kun se alkoi ottaa etäisyyttä kansalliseen edistyspuolueeseen, ja lopulta 1943 siitä tuli riippumaton sanomalehti. Puoluelehtijärjestelmän alasajo kesti kuitenkin 60 vuotta, sillä viimeisenä taustapuolueestaan irrottautui Itä-Savo vuonna 2002.
Puolueilla on kuitenkin omia lehtiä ks. https://urly.fi/2ZO1
Lähde:
Lerssi-Lahdenvesi, Arja: Aina jonkun asialla, vai...? : sitoutumattomat sanomalehdet yhteiskunnallisina vaikuttajina pääkirjoitussivuillaan
Tarkistaisitko, että sähköpostiosoitteesi on tallennettu oikein ja Omissa tiedoissasi ilmoitustavaksi on valittu sähköposti. Varmista lisäksi, ettei sähköpostilaatikkosi ole täynnä ja ettei roskapostisuodattimesi estä kirjaston ilmoituksia.
Ilmoitukset tulevat osoitteista circadm@kirjtuo1.helmet.fi tai exporter@kirjtuo1.helmet.fi. Salli postin vastaanottaminen näistä osoitteista.
"Du är helig, du är hel" laulun on säveltänyt ja sanoittanut ruotsalainen Per Harling. Suomenkieliset sanat siihen on tehnyt Anna-Mari Kaskinen. Laulun suomenkielinen nimeke on "Pyhä" ja laulun alkusanat ovat "Pyhä yksi yhteinen". Laulu löytyy Anna-Mari Kaskisen toimittamasta nuottikokoelmasta "Matkalauluja".
Nuotti löytyy Jyväskylän kaupunginkirjaston kokoelmasta. Saatavuustiedot voit tarkistaa verkkokirjastosta (keski.finna.fi) ja siellä voit tehdä myös varauksen.
Matkalauluja | Keski-kirjastot | Keski-Finna
Illuminati oli vuonna 1776 baijerilaisen jesuiittaoppineen Adam Weishauptin perustama salaseura. Sen tavoite oli korostaa järkeä ihmisten ajattelussa sekä vähentää kirkon ja valtion valtaa. Illuminati sai kehitysalustansa varhemmista ruusuristiläisistä järjestöistä. Yhtenä ruusuristiläisen filosofian lapsena voidaan pitää myös vapaamuurarius-liikettä.Illuminatin toiminnasta lakkautuksensa jälkeen vuonna 1785 ei kuitenkaan ole mitään todisteita. Entinen salaseura on noussut salaliittoteoreetikkojen yhdeksi suosikkiaiheeksi.Lähteitä:Illuminati – WikipediaIlluminati on salaliittoteoreetikkojen ykkössuosikki – Merkkien salat – yle.fi
Markus - (Marcus, sodanjumala Marsille pyhitetty)kansanomainen muoto Markku. Markuksen evankeliumin kirjoittaja Johannes Markus, jonka mukaan jo keskiajalta lähtien Suomessa kastettu kaimoja
Miia, Mia - kansanomaisessa käytössä Mirjamin ja Mirjan kutsumamuoto, ensin kuitenkin Marian rinnalla almanakassa.
Nimikirjoja voi hakea kirjastotietokannoista asiasanalla etunimet. Esim Outi-kirjastojen tietokanta löytyy osoitteesta www.outikirjastot.fi .
Myös Kysy kirjastonhoitajalta -palstan arkistosta voi hakea aiempia etunimi-kysymysten vastauksia asiasanalla etunimet ja tarkasti kyseisellä nimellä. Vastausten arkistoa pääsee selaamaan Kysy kirjastonhoitajalta -aloitussivun oikeasta reunasta, osoitteesta http://www.kirjastot.fi/tietopalvelu ....
Torpparikysymystä ja sen vaikutusta v. 1918 sotaan on tutkittu varsin runsaasti, osin juuri Väinö Linnan Pohjantähti-romaanin antamien virikkeiden johdosta. Tyydyn tässä luettelemaan teoksia, joihin kannattaa tutustua: ///Aksel Waren: Torpparioloista Suomessa. - Hki, 1898 ///, /// Viljo Rasila: Suomen torpparikysymys vuoteen 1909. - Hki, 1961 ///, /// Viljo Rasila: Torpparikysymyksen ratkaisuvaihe, Suomen torpparikysymys vuosina 1909-1918. - Hki, 1970 ///, /// Viljo Rasila: Kansalaissodan sosiaalinen tausta. - Hki, 1968 /// Matti Peltonen: Talolliset ja torpparit, vuosisadan vaihteen maatalouskysymys Suomessa. - Hki, 1992 /// Suomen maatalouden historia 2, kasvun ja kriisien aika 1870-luvulta 1950-luvulle. - Hki, 2004 ///, kaikki nämä...
Maija Myllykankaan artikkeli "Vallankumousrunoilija Virtanen, Kälviän asema" on julkaistu Keskipohjanmaa-lehdessä 1.5.1999 sivulla 15. Lehden mikrofilmikopion voi tilata kaukolainaksi oman kirjaston kautta.
Helmet kirjastoista löytyy lastenlaulu ja -lorukirjoja eri kielillä.
Millaista tietoa tarvitsisit?
Lauluja ja Loruja eri kielillä, vaiko tutkimustietoa aiemmasta?
Jos tutkimus kiinnostaa, löydät sopivaa materiaalia varmaan Yliopiston kirjastoista.
Tarkempi kirjasto riippuu siitä, mikä on tutkielmasi näkökulma.
Lorujen ja laulujen kehitys, vertailu, perinteet vaiko jokin muu...
Kovin paljon tietoa Maailman seitsemästä ihmeestä ei internetistä tunnu löytyvän suomeksi. Tässä muutama osoite: Ari's Homepage (http://www.mantta.fi/~artele/sivu3.htm), Helsingin Sanomien lehtiartikkeli "Vain pyramidit pystyssä antiikin ajan ihmeistä" (http://www.helsinginsanomat.fi/uutisarkisto/20000106/ulko/20000106ul30…); Jokioisten keskustan ala-asteella näyttäisi olevan linkki Maailman seitsemän ihmettä (se ei toiminut kun yritin http://www.jokioinen.fi/keskusta/linkki.htm).
Löysin myös melko vanhan projektisuunnitelman osoitteesta http://users.evitech.fi/~heidiak/soke/a6b1prsu.htm, jossa mainitaan että projektiin osallistujat ovat kiinnostuneita seitsemästä ihmeestä ja haluavat tuottaa suomenkielistä tietoa niistä, koska sitä on...
Kelpoisuuden tuo mm. "ammattikorkeakoulussa suoritettu korkeakoulututkinto, johon sisältyvät tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 60 opintopisteen laajuiset korkeakoulutasoiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot." Koulutus voi olla myös yliopistotasoinen, ammatillinen perustutkinto tai ammattitutkinto. Tähän liittyvä Valtioneuvoston asetus (kirjastoasetuksen 4 §:n muuttamisesta, annettu 17. joulukuuta 2009) löytyy täältä:
http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Kirjastot/kirjastoalan_ko…
Varsinaisesti mikään koulutustaso ei valmista kirjastonhoitajia tai –virkailijoita. Yhtenäisiä koulutusalan nimikkeitä ei ole, ja työhönottaja päättää, millä nimekkeellä henkilö otetaan työhön. Lisätietoa täältä:
http://www.minedu.fi/export/s...
Kysyin asiaa Helmetin ylläpitoon osallistuvalta henkilöltä.
Hän kertoi, että asiaa on kyllä käsitelty, mutta toistaiseksi toteuttamisessa on ollut joitakin ongelmia. Uutuusluetteloasia saadaan varmasti kuntoon kun e-kirjoja alkaa ilmestyä runsaammin.