Haku yliopistokirjastojen yhteistietokanta Lindasta tuotti tulokseksi kaksi kotimaista dekkarikirjallisuutta käsittelevää väitöskirjaa :
Laakkonen, Salla : Amatöörit tutkimusten hämärillä poluilla : henkilöt, miljöö ja intuitio 1940-luvun suomenkielisissä salapoliisiromaanisarjoissa. Tampere University Press, 2006. (Acta Universitatis Tamperensis 1157.)
Ruohonen, Voitto : Paha meidän kanssamme : Matti Yrjänä Joensuun romaanien yhteiskuntakuvasta. Otava, 2005. (Diss. : Joensuun yliopisto.)
Oletan, että kysymys on e-kirjasto -sovelluksesta. Sen käyttäminen Androidilla vaatii vähintään Android 8 -käyttöjärjestelmän. Sovellus ei toimi joillakin tableteilla, kuten Lenovo, jossa on Android 13 -käyttöjärjestelmä, sekä Xiaomi-tabletit. Sovellukseen voi kirjautua vahvalla tunnistautumisella, jos käyttöjärjestelmä on vähintään Android 8. Sovelluksen asetukset-välilehdellä voi ottaa käyttöön avainkoodin, jolloin sovellukseen voi jatkossa kirjautua samalla tavalla kuin puhelimelle (pin-koodi, sormenjälki, kasvojentunnistus, kuvio). Android-laitteilla avainkoodin käyttö vaatii vähintään Android 9 -käyttöjärjestelmän ja laitteen, joka tukee avainkoodin käyttöä.Lisätietoa e-kirjaston usein kysytyistä kysymyksistä: https://www....
Hei!
Mainitsemasi kirjan aiheita ovat esimerkiksi työelämän kiemurat, ihmissuhteet, naispäähenkilön etninen tausta, oman itsensä etsiminen sekä huumori. Näihin teemoihin liittyen uutta luettavaa voisi löytyä esimerkiksi seuraavista teoksista:
Thomas, A., Jackson, T. D., Stone, N., Woodfolk, A., Clayton, D., Yoon, N. & Järvinen, O. (2022). Blackout. Otava. (linkki)
Acevedo, E. & Ojalatva, L. (2019). Runoilija X. Karisto Oy. (linkki)
Rooney, S. & Sivill, K. (2019). Keskusteluja ystävien kesken. Otava. (linkki)
Kaskiaho, R. (2022). Maantiekiitäjä. Myllylahti Oy. (linkki)
Latvala, T. (2015). Ennen kuin kaikki muuttuu. Otava. (linkki)
Leilani, R. & Sivill, K. (2021). Kiilto. Otava. (linkki)
Korkeakouludiplomi sopii erityisesti jonkin korkeakoulututkinnon jo suorittaneelle. Tutkinnon soveltuvuus kannattaa tarkistaa suoraan siitä oppilaitoksesta, jonne haluaa opiskelijaksi ja joka tarjoaa kirjasto- ja tietopalvelualan korkeakouludiplomiopintoja.
Reijo Mäen tuotannosta ja Vares-sarjasta löytyy tietoa Tornion kaupunginkirjaston DekkariNetti-sivuilta http://www.tornio.fi/DekkariNetti .
Tietoa Reijo Mäestä löytyy Otavan sivuilta http://www.otava.fi/ . Kannattaa pistäytyä myös Sanojen aika -kirjailijatietokannan sivuilla: http://kirjailijat.kirjastot.fi .
Täsdsä pari linkkiä, josta saa perustietoa Reijo Mäestä ja hänen tuotannosta:
http://kirjailijat.kirjastot.fi/?c=5&pid=165&lang=FI
http://www.tornio.fi/kirjasto/tuu/dekkarit/kirjailijat/maki.htm
http://www.otava.fi/kirjailijat/kotimaiset/maki_reijo/fi_FI/maki_reijo/
Tavoitat kirjailijaa hänen kustantajan kautta. Ota yhteyttä Otavaan,
http://www.otava.fi/fi_FI/otava_fi_etusivu/
Kajaani-nimi on venäläistä alkuperää. Kainuun Sanomien artikkelissa professori Reijo Heikkinen kertoo, että "Kainuu oli alun perin Venäjälle kuuluva alue ja sitä kutsuttiin tuolloin nimellä Kajanskaja Zemlja eli Kainuun alue. Siitä nimi vääntyi suomalaisten suussa muotoon Kajaani". Kajaanin kaupungin syntyhistoriasta löytyy yksityiskohtaista tietoa kirjasta Kajaanin kaupungin historia I (1931).Uusi podcast nostaa kotiseututuntemusta – Ensimmäinen jakso vie Kajaanin keskustan historiaan | Kainuun Sanomat
Suomen pankilla on tilastodataa arvopaperimarkkinoista tilastosivuillaan http://www.suomenpankki.fi/fi/tilastot/arvopaperimarkkinat/taulukot.htm , jota numeroita saa jatkossa käsiteltävään muotoon. Katso samasta linkistä myös Euroalueen arvopapereiden liikkeellelaskut. USA:n ja muiden OECD-maiden pörssiosakkeindeksin kehityksestä saat tilastotietoa OECD:n sivuilta http://www.oecd.org. Katso Frequently Requested Statistics (oikeassa yläkulmassa)=> Share prices http://www.oecd.org/document/15/0,3343,en_2649_33715_1873295_1_1_1_1,00… .
Mangoldi eli lehtijuurikas on juurikkaiden (Beta vulgaris) sukuun kuuluva kasvi. Sen villi alkuperäinen muoto on merijuurikas (Beta vulgaris subsp. maritima), josta on kehitetty erilaisia muotoja viljelykäyttöön. Näitä ovat rehujuurikas, sokerijuurikas, valkojuurikas, keltajuurikas, punajuurikas, lehtimangoldi sekä ruotimangoldi. Nämä poikkeavat toisistaan sekä käyttötarkoitukseltaan että ulkomuodoltaan, mutta kuuluvat edelleen samaan kasvisukuun.
Juureksiksi kutsutaan puolestaan viljelykasveja, joita yhdistää käyttötapa eli juuren, alkeisvarren tai varren turvonneen osan käyttäminen ravinnoksi. Juureksiin kuuluvat esimerkiksi porkkana (Daucus carota), lanttu (Brassica napus ssp. rapifera) ja edellä mainittu punajuurikas eli...
Kirjoja, joissa on barokkiajan seinien maalauksia, ovat Vaasan kaupunginkirjaston kokoelmissa mm. kirjat:
Roojen, Pepin van: Baroque (parhaat kuvat)
Arkitekturen under 1600- och 1700- talen
Fridell Anter, Karin: Så målade man
Thornton, Peter: Authentic decor
Sjöberg, Ursula: Krig och kärlek på tapeter.
Mikäli kyseessä on kirja Kupittaan savi oy: keramiikkavalm. v. 1941, sitä on saatavana sekä Suomalaisessa kirjakaupassa (www.suomalainen.com) että Akateemisessa kirjakaupassa (www.akateeminenkirjakauppa.fi). Lisäksi kirjaa voi tiedustella myös antikvariaateista.
Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton sivuilta löytyvät tiedot koulutusyksiköistä http://www.sktl.fi/kaantaminen_ja_tulkkaus/alalle-toihin/opiskelu/koulu… . Toimiston yhteystiedot http://www.sktl.fi/liitto/hallinto_ja_organisaatio/toimisto/ .
Työ- ja elinkeinotoimiston sivuilla kannattaa tutustua Ammattinettiin
http://www.ammattinetti.fi/web/guest/ammatit?p_p_id=akysearchammatti_IN… .
Opiskelu Avoimessa yliopistossa on myös mahdollista http://www.avoinyliopisto.fi/ . Sieltä löytyvät myös oppiaineittaiset tiedot http://www.avoinyliopisto.fi/fi-FI/opetusoppiaineittain#treeBrowser_306… .
Tässä muutaman Pariisilaisen koulun ruokalistat.
http://www.caissedesecoles20.com/menu-du-mois/
http://www.mairie17.paris.fr/mairie17/jsp/site/Portal.jsp?page_id=618
http://caissedesecolesparis13.fr/menus/
Katso myös:
http://equipements.paris.fr/?tid=41
http://www.education.gouv.fr/cid45/restauration-ecole.html
http://www.paris.fr/pratique/ecoles/restauration-scolaire/p1694
The Independent lehdessä julkaistu Karen le Billonin haastattelu mm. ranskalaisesta kouluruokailusta 4.5.2012
http://www.independent.co.uk/life-style/food-and-drink/features/why-fre…
Karen Billonin blogi, josta löytyy myös koulujen ruokalistoja.
http://karenlebillon.com/
Kyllä, pääkaupunkiseudun kirjastoista löytyy myös somalin kielistä aineistoa. Voit hakea sitä www.helmet.fi -sivustolta seuraavasti:
Klikkaa etusivulta kohtaa tarkennettu haku. Laita varsinaiseen hakukenttään tähti (*) ja valitse kieli-valikosta somali.
Eeva Riihosen Mikä lapselle nimeksi? -kirjan mukaan Taru on suomalainen nimi samaan tapaan kuin Satu. Voi olla myös muunnos Dagmarista tai Darjasta. Tarjan lähtökohtana on kreikan Dariuksen (mahtavan) sisarnimi Daria, venäjän Darja. Kustaa Vilkunan Etunimet-kirjan mukaan Taru on niitä nimiä, joiden syntymä tunnetaaan melko tarkkaan. Sen ensimmäinen kantaja oli rouva Taru Manninen, o.s. Hakkarainen, synt. 1892 Joensuussa. Hänet oli kastettu Dagmariksi, mutta hän itse lausui nimensä Taru, joka jäi puhuttelunimeksi ja otettiin myöhemmin kirkonkirjoihin. Laulajatar Taru Linnala, os.s. Pellinen (synt. 1904) oli saanut nimen ruotsinkielisen Sagan suomennoksena.
Helsingin kaupunginkirjastossa säilytetään Maasudun tulevaisuutta vain kolme kuukautta. Maatalouskirjaston ollessa suljettuna voi vanhempia vuosikertoja kysyä suoraan lehdestä, vaikkakin niiden saaminen sieltä on epätodennäköistä. Asiaa voi tiedustella sähköpostitse toimitus@maasuduntulevaisuus.fi tai puhelimitse 09-694 3717.
Valitsin http://www.helmet.fi-haussa kohdan Aineistohaku lapsille. Valitsin linkin Monipuolinen haku ja sen hakukenttään kirjoitin Maahanmuttajat. Aineisto-kohdasta valitsin Kirjat. Näin sain kolme sivua viitteitä, joista osa on varmaan Sinulle sopivia.
Voit selvitellä äitisi puolen sukulaisia tilaamalla sukuselvityksen äidistäsi Digi- ja väestötietovirastosta tai seurakunnasta. Digi- ja väestötietovirastosta saa sukuselvityksen henkilöstä siltä ajalta, kun hän on kuulunut väestörekisteriin tai rekisteröityyn uskonnolliseen yhdyskuntaan. Lisäksi voit tilata sukuselvityksen 1.10.1999 jälkeiseltä ajalta myös evankelisluterilaiseen tai ortodoksiseen seurakuntaan kuuluneesta henkilöstä.
Evankelisluterilaiset ja ortodoksiset seurakunnat antavat sukuselvityksiä omista jäsenistään. Jos henkilö on kuulunut koko elämänsä evankelisluterilaiseen tai ortodoksiseen seurakuntaan, sukuselvityksen saa seurakunnasta. Tällöin sukuselvitystä ei tarvitse erikseen tilata Digi- ja...