Suomen kielen perussanakirjan mukaan pilkkumi (yhdellä u:lla) tarkoittaa kansankielisesti kulhoa. Paikoin on käytetty myös nimityksiä pilkumi, pilkko, pilkkomi ja pilkkuna. Sana on ilmeisesti peräisin ruotsin kielen sanasta spilkum (kulho).
RASTAL GmbH & Co. KG on saksalainen laseja valmistava tuotemerkki. Rastal-nimi on yhdistelmä saksan kielen sanoista Rastertechnik (rasteritekniikka) ja Kristall (kristalli). Yritys on perustettu vuonna 1919, ja valmistaa tänä päivänä myös muitakin kuin lasituotteita.
Yrityksen kotisivut: http://www.rastal.de
Suomen kielen ’äiti’ on tiettävästi ikivanhaa germaanista lainaa. Muinaisgermaanit käyttivät sanaa aithi, josta ovat muodostuneet gootin aiþei, muinaisen yläsaksan eidī sekä muinaisnorjan eiđa. Aithi tarkoitti äitiä, muita sanan merkityksiä tai äitiin liittyviä mielleyhtymiä eivät tämän vastauksen pohjana käytetyt lähteet mainitse. Sama sana on lainattu myös viroon: eit merkitsee eukkoa, muoria tai mummoa, tai sitten halventavasti akkaa, muijaa ja ämmää. Germaanisista kielistä eri muodot ovat jo kadonneet, kielen käyttäjät ovat aikoinaan omaksuneet latinalaisen lainan mater. Meidän vanha, omaperäinen sanamme olisi emä tai emo, joista jälkimmäinen on tuttu kalevalaisesta kansanrunoudesta äidin merkityksessä.
Mutta eivät suomen kielen...
Nykysuomen sanakirjan mukaan rova tarkoittaa kivikkoa, kivikkoista ja harvametsäistä, Pohjois-Suomessa myös korkeaa maata. Esimerkkeinä Nykysuomen sanakirja mainitsee muun muassa "rova metsän laidassa" ja "kivisen rovan päällä oli riihi". Geologisessa sanastossa rova merkitsee myös ahtojäiden muodostamaa röykkiötä.
Lähde: Nykysuomen sanakirjan yhdeksäs painos, osat 3 ja 4 (L-R), Wsoy, 1985
Serge ja Anne Golonin kirjoittamassa "Angelika"-sarjassa on ilmestynyt yhteensä 12 kirjaa. Seuraavassa listassa on sarjan kaikki kirjat ilmestymisjärjestyksessä; suluissa on kirjan alkuperäinen ranskalainen ilmestymisvuosi.
- Angelika, 1960 (ilmestyi kahdessa osassa 1957 ja 1958)
- Angelika ja kuningas, 1961 (1959)
- Angelika ja sulttaani, 1962 (1960)
- Angelika kapinoi, 1963 (1961)
- Angelika ja rakkaus, 1964 (1961)
- Kreivitär Angelika, 1967 (1964)
- Angelikan kiusaus, 1969 (1966)
- Angelika ja demoni, 1972 (1972)
- Angelika ja varjojen salaliitto, 1976 (1976)
- Angelika uhmaa kohtaloa, 1981 (1980)
- Angelika ja toiveiden tie, 1984 (1984)
- Angelikan voitto, 1986 (1985)
Seuraavat teokset kuuluvat Aino Räsäsen Helena-sarjaan:
Soita minulle, Helena! (1945)
... ja Helena soittaa (1950)
Näkemiin, Helena! (1953)
Pää pystyyn, Helena! (1955)
Päivi, Helenan tytär (1957)
Helena ja etelän tyttö (1959)
Helena kuuntelee (1962)
Helena ei tottele (1964)
Helenan suku (1967)
Helenan terveiset (1969)
Helenan askeleissa (1974)
Helenan muisto (1978)
Lista Aino Räsäsen koko tuotannosta löytyy seuraavasta linkistä:
http://www.maaninka.fi/aino_rasanen/tuotanto.html
Efodi, urim ja tummim liittyvät juutalaiseen ja vanhatestamentalliseen perinteeseen. Näitä jokaista kuvataan Mooseksen kirjoissa.
Heikki Palva selvittää sanojen merkitystä teoksessaan Raamatun tietosanasto (1995). Hänen mukaansa efodi oli kasukka, joka kuului Israelin ylipapille. Sen olkakappaleisiin oli kiinnitetty Jaakobin poikien nimet. Efodin käyttämisellä koettiin olevan pyhää voimaa, sillä siihen pukeutumalla tiedusteltiin Jumalan vastauksia yhteisöä askarruttaviin kysymyksiin. Palva toteaa myös, että ylipappi kantoi efodin päällä jalokivin koristeltua kilpeä, jonka taskussa pidettiin ennustamisen apuna käytettyjä jalokiviä. Näiden jalokivien nimet olivat urim ja tummim.
Palvan mukaan urim ja tummim tarkoittavat "kirkkautta" ja "...
Angelika-sarjan kirjojen järjestys on seuraavanlainen:
1. Angelika
2. Angelika ja kuningas
3. Angelika ja sulttaani
4. Angelika kapinoi
5. Angelika ja rakkaus
6. Kreivitär Angelika
7. Angelikan kiusaus
8. Angelika ja demoni
9. Angelika ja varjojen salaliitto
10. Angelika uhmaa kohtaloa
11. Angelika ja toiveiden tie
12. Angelikan voitto
Terho Itkosen teoksessa Uusi kieliopas (Tammi, 2000) kerrotaan, että s-loppuisten, alkuperältään vieraskielisten erisnimien taivutuksessa on kirjavuutta. Vanhan ajan nimet, jotka ovat usein kreikkalaisperäisiä, noudattavat yleensä taivutustyyppiä Hellas: Hellaan (poikkeuksiakin on, esim. Midas: Midaksen). Suomen kieleen "kotoistuneet" erisnimet, joita ei enää välttämättä tunnista alkuperältään vieraskieliseksi, voivat taipua kahdella eri tavalla: Tuomas: Tuomaan tai Tuomas: Tuomaksen. Molemmat taivutustyypit ovat siis oikein. Joulukuun 21. päivästä käytetään vakiintunutta muoto Tuomaan päivä (ks. Nykysuomen sanakirja V-VI, WSOY 1990). Lisätietoa s-loppuisten erisnimien taipumisesta löytyy Itkosen teoksen lisäksi esimerkiksi Timo Sorjosen...
Vaikka mettinen ja mehiläinen ovat synonyymejä, toukomettinen ja toukomehiläinen eivät ole. Toukomettinen on 1600-luvulta periytyvä nimitys, jolla on tarkoitettu sekä uuttukyyhkyä (columba oenas) että sepelkyyhkyä (columba palumbus). Toukomehiläinen ei sekään ole mehiläislajin nimi, vaan runollinen ilmaus, jota on käytetty esimerkiksi kotimaisessa iskelmässä 'Suopursu kukkii': "Suopursu kukkii / siihen saakka kunnes raukeaa. / Sen kukka villi on ja pystypäinen. / Se kukkii vaikka tietää ettei saavu poimijaa, / ei löydä sitä toukomehiläinen.” City-lehti puolestaan on hyödyntänyt sanaa hieman toisessa sävyssä Joensuun Elli -elokuva-arvostelussaan: "-- helsinkiläinen merkonomi Jousimäki (Reidar Palmgren) alkaa surrata kuin toukomehiläinen."...
Terhi-nimi juontuu runollisesta sumua tai utua tarkoittavasta sanasta terhen.
Kustaa Vilkuna kertoo Etunimet-kirjassaan Terhi-nimen alkuperästä seuraavaa: Terhi ja pitempi Terhikki pohjautuvat Kalevalaan, jossa Terhenetär eli Terhenneiti seuloo utua. Terhiä ehdotettiin nimeksi ensimmäisen kerran v. 1879. Almanakkaan Terhi tuli vuonna 1950, Terhikki jo 1929.
Taivaannaula ry:n (muinaiseen suomalaiseen pakanuuteen pohjautuvaa suomenuskoa edistävä yhdistys) nettisivuilla kerrotaan Terhenneidistä: "Terhikki, Terhenneiti, Ututyttö on usvan ja sumun haltija, unohduksen, eksymisen ja lumouksen jumalatar. Missä tahansa, missä utu nousee, on Ututyttö läsnä. Ehkä hänellä on yhteys Tuonelaan, koska tihkusateella, sumulla ja usvalla vainajia on...
Ilmaisu on nimenomaan venäjästä peräisin. Heikki Paunosen Sloboa stadissa -teoksen mukaan potslojo juontuu venäjän verbeistä potšit’ ’vaipua uneen, nukahtaa, nukkua’ ja potšivat’ ’nukkua, maata, levätä, olla lepäämässä, levolla’. Taustalla voi lisäksi olla venäjän vuodetta merkitsevä sana postel’.
Ilmauksesta on useita eri variaatioita slangissa, esimerkiksi mennä potšlojuu, botšlojuu, podslojuu. Pääosin suomen itämurteissa, mutta myös muualla, tunnetaan samaa tarkoittavia ilmauksia, mm. käydä potslojoks, käydä potsolleen.
Paunonen, Heikki: Sloboa Stadissa : Stadin slangin etymologiaa (2016)
http://www.kysy.fi/kysymys/voisitteko-kertoa-sanan-potslojo-etymologiasta-ilmeisesti-alun-perin
Sekä Nykysuomen sanakirja että Suomen sanojen alkuperä -teokset määrittelevät "puusniekan" taikka "puuskan" jotakuinkin näin: leskivaimon kotiinsa naima mies, (harvemmin leskimiehen kotiinsa naima vaimo), kotivävy, isäpuoli; mies, joka saa osan talosta naimalla lesken.
Runo ei ole Lauri Pohjanpään vaan Oiva Paloheimon. Runo on nimeltään Auttamaton Pekka. Runon Pekka arvelee villakoiraa jellonaksi eikä muuta mieltään, vaikka äiti toruu häntä uhmakkaaksi. Äiti pyytää Pekkaa pyytämään Jumalalta anteeksi uhmakkuuttaan. Runon lopussa s-kirjainta osaamaton Pekka kertoo Jumalan sanoneen näin: "Kat hattumpaa, ei hattumpaa, titä jellonakt minäkin entin luulin."
Runo on ilmestynyt Oiva Paloheimon kokoelmassa Vaeltava laulaja (1935). Se löytyy myös kokoelmasta Runot (1981). Runo löytyy myös lausuttuna LP-levyltä Oivalluksia : Oiva Paloheimon runoja (Yrjö Jyrinkoski esittää). Kirjat ja levy löytyvät pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoista:
www.helmet.fi
Leffa-sana on suomen kielessä lainaa ruotsin slangijohdoksesta "leffa", joka perustuu ilmaukseen "levande bilder" eli elävät kuvat. Sana on suunnilleen yhtä vanha kuin yleisölle esitetyt elokuvatkin. Helsingin puhekielessä se on esiintynyt ensimmäisen kerran 1910-luvulla.
Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja (WSOY,2004)
Sanapari "lukuun ottamatta" kirjoitetaan erikseen. Kielitoimiston ohjeissa sanotaan, että jos sanaparin jälkiosana on sellainen verbimuoto kuin ottamatta, ollessa (ns. infinitiivi) tai oleva, otettu (ns. partisiippi), sanat kirjoitetaan yleensä erilleen.
http://www.kielitoimistonohjepankki.fi/ohje/129
http://scripta.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=390
https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/
Koska sekä roomalaiskatolisuus että luterilaisuus ovat kristinuskon suuntauksia, on yhtäläisyyksiä monia:
- Sekä romalaiskatolisuuden että luterilaisuuden perustana on kolminaisuusoppi.
Kolminaisuusopin mukaan on yksi Jumala, jonka kolme persoonaa ovat Isä, Poika ja Pyhä Henki. Tämän kolminaisuuden osatekijä poika, Jumalan ainoa poika Jeesus, on yhtä aikaa ja kokonaan sekä täysin Jumala että täysin ihminen.
- Kristinuskon mukaan Jeesus on maailman vapahtaja, joka sovitti maailman synnit kuolemallaan ja voitti kuoleman ylösnousemuksellaan. Jeesuksen uhrikuolema on ihmiskunnan pelastuksen lähtökohta; sen kautta ihmiskunta puhdistettiin synneistään ja täten pelastettiin...
Pentti Lempiäisen mukaan luku seitsemän esiintyy Vanhassa testamentissa puhuttaessa ilmestysmajan lampunjalasta (4 Moos. 8:1-4). Seitsenhaarainen lampunjalka, 'menora' on juutalaisuuden keskeinen symboli, joka kuvaa Jumalan täydellisyyttä. Kristityille sietsemän kynttilää tarkoittaa seitsemää pyhän hengen lahjaa: Herran henki, viisaus, ymmärrys, taito, voima, totuuden tunteminen ja Herran pelko.
Jumalanpalveluksessa seitsemää kynttilää käytetään mm. piispan ollessa saapuvilla. Seurakunta rukoilee, että sen kaitsijat tulisivat sitä tervehtimään Jumalan täydellinen siunaus mukanaan ja että he täydellisesti julistaisivat sille Jumalan sanaa. Pyytäessään itselleen Hengen seitsemää lahjaa seurakunta puolestaan anoo samalla, ettei se lankeaisi "...
