Mest omtyckta

Fråga Läst Betyg Besvarad Öppna Svar
Kuinka kauan kirjoja saa pitää lainattuna? 5725 HelMet-kirjastojen käyttösääntöjen (15.5.2008) mukaan kirjastoaineiston yleinen laina-aika on neljä viikkoa eli 28 vuorokautta, mikä koskee mm. suurinta osaa kirjastojen kirjoista. Poikkeuksia yleisestä laina-ajasta: Bestseller-aineiston, DVD-levyjen ja videokasettien laina-aika on seitsemän vuorokautta, samoin kysytyimpien musiikki cd-levyjen laina-aika voi olla seitsemän vuorokautta. Bestseller-aineestoon valitaan lähinnä kysytyimmistä ja varatuimmista uutuuksista joitakin kappaleita pikalainoiksi joissakin kirjastoissa. Pääkaupunkiseudun ulkopuolelta kaukolainatulla aineistolla on lähettäjäkirjaston päättämä laina-aika. Lainan voi uusia kolme kertaa, jos aineistosta ei ole varauksia. Omien lainojen uusiminen onnistuu paitsi...
Missä Syke sarjaa kuvataan ? 3348 Syke-draamasarjaa kuvataan Helsingin Roihupellossa sijaitsevalla studiolla, joka on lavastettu pieneksi sairaalaosastoksi. Studiosta löytyy jopa leikkaussali. Syke-sarjan kulisseissa | Tehy-lehti (tehylehti.fi)
Mikä erottaa kirjastonhoitaja ja kirjastovirkailijan? 2079 Ammattinimikkeinä eroa on koulutustasossa. Kirjastovirkailijan tehtäviin edellytetään on toisen asteen ammattitutkinto, kirjastonhoitajan korkeakoulututkinto. Kirjastonhoitajalla on mahdollisuus hakeutua esimiestehtäviin erilaisissa kirjasto- ja arkistoalan työpaikoissa. Käytännössä kirjastoalan ammattilaiset tekevät usein hyvin samantapaisia töitä.
Saako marsulle antaa auringonkukan siemeniä? 2804 Kyllä siemeniä voi antaa vähän. Auringonkukan siemenissä on paljon e-vitamiinia, mutta myös paljon energiaa. Jos niitä antaa niin ne pitää ehdottomasti kuoria, jotta kuoret eivät jää kurkkuun tai ruuansulatuskanavaan kiinni. Annosten pitää myös olla pieniä, ettei marsu liho. Siemenet eivät ole marsun luontaista ravintoa, joten se ei välttämättä tarvitse niitä. Lähteet: Linnavuori, Arja: Marsunomistajan opas, 2003 Linnavuori, Arja: Marsu lemmikkinä : marsutietoa kaikille, 2009 Behrend, Katrin: Marsu, 1998
Viimeksi sain hyvän ja nopean vastauksen kysymykseeni, kun etsin yhtä kirjaa, jonka nimeä tai kirjoittajaa en muistanut. Nyt tulee vaikeampi: Etsin nuorten… 1679 Kyseessä on hyvin todennäköisesti seuraava kirja: Havrevold, Finn: Aarrekätkö. (WSOY, 1958). Kirja on julkaistu WSOY:n Lasten toivekirjasto -sarjassa. Kirjassa seikkailevat Monsenin pikkutytöt Trine ja Siri. Sirillä on Maltan haukka -niminen lemmikkipöllö. Kirjan kansi vastaa myös kuvaustanne.
Haluaisin tietää sanan duuni alkuperän. Se ei liene lainasana ainakaan englannista tai ruotsista? 3492 "Duuni" on stadin eli Helsingin slangin sanastoa. Sen todennäköinen esikuva on ruotsin slangisana "don" (työ), "dona" (tehdä työtä, puuhailla). "Dona" tunnetaan myös suomenruotsalaisten puhekielessä. Wikipedian artikkeli pitää sanaa ruotsalaisperäisenä tarkemmin erittelemättä: " Ruotsin kielestä slangiin saatuja lainasanoja ovat esimerkiksi broidi, duuni, hanskat ja stadi." Toisen löytämäni teorian mukaan sanan taustalla olisi englannin "to do" (tehdä) tai "doing" (tekeminen). Itse kyllä pidän ruotsia todennäköisempänä, koska standin slangi on pääosin ruotsalaisista ja venäläisistä sanoista ammentanut. Englanninkieliset lainasanat ovat yleensä uudempia. Heikki Poroila
Kuka on ollut Raamatun henkilö Nimrod??? Mitä tehnyt ja jne... 1878 Aapeli Saarisalon Raamatun sanakirjan mukaan Nimrod oli Kuusin poika, maailman ensimmäisiä hallitsijoita, suurmetsästäjä, muinaisbabylonialaisten ja assyrialaisten kaupunkien ja valtakuntien perustaja. Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa, sen 10. luvussa, jakeissa 8-12 puhutaan hänestä. Suuren metsästyksen, sodan ja myrskyn jumalan nimi Ninurta tai Nimurta muistuttaa kielellisesti Nimrodia. Vielä nykyään viittaavat paikannimet vanhan kertomuksen sankariin. Sellaisia ovat Nimrud (Kelah) Niiniven lähellä ja Birs Nimrud (Borsippa) Baabelin luona.
Mistä johtuu, että miehillä on matalampi ääni kuin naisilla? 3739 Äänenmurroksessa kurkunpään hidas kasvu kiihtyy. Niska ja kurkunpään rustot kasvavat ja kurkunpää asettuu paikalleen. Äänihuulet ovat kasvaneet puberteettiin mennessä noin 9,5 millimetrin pituisiksi. Murrosiässä äänihuulet kasvavat ja pitenevät pojilla noin 10 mm ja tytöillä noin 4 mm. Aikuisen miehen äänihuulet ovat 17–24 mm pitkät ja aikuisen naisen 12–17 mm. Äänihuulten kasvaessa äänenvärähtelytaajuus laskee aiheuttaen äänen madaltumisen. Koska miesten äänihuulet kasvavat yleensä pitemmiksi kuin naisten äänihuulet seuraa siitä välttämättä että miehillä ääni on yleensä matalampi kuin naisilla. Lähteet Brodnitz, F., Keep your voice healthy s.56 ja Sadolin, C., Kokonaisvaltaisen äänenkäytön tekniikka s. 70.
Milloin Johanna Sinisalo sai kirjallisuuden Finladia-palkinnon? 1176 Kirjallisuuden Finlandia-palkinto myönnettiin Johanna Sinisalolle vuonna 2000 hänen teoksestaan "Ennen päivänlaskua ei voi". http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Apalkinto835608684027240
Mistä tulee ja mitä tarkoittaa nimet Natalia ja Irja. 3594 Nimi Irja on Yrjö-nimen naispuolinen vastine. Irja-nimeä on käyttänyt ensimmäisen kerran Gustaf von Numers näytelmässään Tuukkalan tappelu (1889), ja etunimeksi Irjaa on annettu 1890-luvulta lähtien. Nimi Natalia pohjautuu latinan kielen ilmaukseen natale Domini (Herran syntymä), ja viittaa Jeesuksen syntymään. Lähteitä: Lempiäinen, Pentti: Suuri etunimikirja (WSOY, 1999) Saarikalle, Anne: Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön (Gummerus, 2007)
Miten voisi kirjat käsitellä, jotta ne voisi pelastaa homeasunnosta? 8492 Työterveyslaitoksen julkaiseman ohjeen mukaan kaikki irtaimisto tulisi pestä tai hävittää kokonaan, jotta homemikrobien leviäminen uuteen asuntoon voitaisiin varmimmin estää. Homepölylle ja homeen hajulle erityisen herkät voivat saada oireita pienistäkin määristä, joten vanhoja tavaroita ei tulisi tässä tapauksessa siirtää uuteen asuntoon ollenkaan. Mikäli kirjat haluaa kuitenkin säilyttää, voidaan niiden kannet puhdistaa, sillä hyllyssä olleen kirjan lehtien väliin ei tavallisesti pääse paljon homepölyä. Työterveyslaitoksen mukaan homevaurioituneessa tilassa olleiden kirjoja voidaan puhdistaa HEPA-suodattimella varustetulla imurilla. Kirjan kannet voidaan materiaalin salliessa myös pyyhkiä nihkeällä. Tarkempia ohjeita homevaurioituneen...
Meidän isä lausui meille runoja, joita oli kansakoulussa oppinut, kun olimme pieniä. Ainakin yhden runon nimi ja tekijä on jo jäänyt unholaan. Osattaisiinkohan… 6674 Ensimmäinen runo on nimeltään Aamulla. Sen on kirjoittanut Helen C. Crew ja mukaillen suomentanut Kirsi Kunnas. Runo löytyy ainakin 1960-luvun aapisesta: Lukutunnin kirja. 1, Opin lukemaan : lasten aapinen / Paavo Kuosmanen, Liisa Merenkylä & Pentti Merenkylä (Valistus, 1962). Toinen ja kolmas katkelma ovat samasta runosta nimeltään Valkeat pilkut. Runo on Juvosen kokoelmasta Kääpiöpuu (WSOY 1949), ja se löytyy myös runoilijan Kootuista runoista. Runo alkaa näin: ”Lauloi haavan lehti, lauloi minkä ehti, laulussansa värisi kuin sydän ihmisen.” Toinen katkelma on runon viimeinen säkeistö (”On onnellista tietää…”). Välissä on vielä viisi muuta säkeistöä. Neljäs runo on Immi Hellénin Ystävykset. Runo on ilmestynyt mm. Hellénin kokoelmissa...
Kuuluuko Adolf Ivar Arwidssonin lausumaksi väitetty lause suomeksi "ruotsalaisia emme ole..." vai "ruotsalaisia emme enää ole..."? Olen kuullut molemmista… 3093 Suomen kansallisbiografian verkkojulkaisun Adof Ivar Arwidssonista kertovassa artikkelissa kerrotaan, että tämä lause on "epähistoriallinen ja perustuu J. V. Snellmanin 1861 esittämään kärjistykseen Arwidssonin poliittisen ajattelun ytimestä." Artikkelin mukaan lause kuuluu näin: "ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis suomalaisia". Kansallisbiografian artikkelit ovat vapaasti luettavissa yli 120:ssä julkisessa kirjastossa, muun muassa yli sadan kunnan ja kaupungin kirjastoissa sekä yliopistojen, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten kirjastoissa.[Osa artikkeleista on kokonaan vapaasti luettavissa, mm. tämä artikkeli Arwidssonista: https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/...
Mistä maasta silja nimi on tullut mikä silja on kiinaksi ja italiaksi.ranskaksi.espanjaksi 4684 Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön -teos kirjoittaa Silja-nimen alkuperästä seuraavasti: "Silja on alkuaan kansanomainen muoto nimestä Cecilia. Sen pohjana on Cecilian vanha ääntämistapa Sesilja. Kantanimi on lähtöisin muinaisroomalaisesta suvunnimestä Ceacilius, joka on saatu 'sokeaa' merkitsevästä sanasta caesus. Nimi Silja tunnetaan myös friisin kielessä ja virossa." Silja-nimen muotoja eri kielissä voi lukea internetistä englanniksi http://www.behindthename.com/name/cecilia Silja-nimen kirjoitus kiinan kielellä: http://www.guihuazhu.com/nimet/naiset/silja.html Lähteitä: Anne Saarikallio ja Johanna Suomalainen, Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön, 2007. Lähteitä internetissä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Silja_(nimi) http://fi....
Minkä arvoinen on v.2016 joulupostimerkki?? 2366 Vuoden 2016 joulupostimerkit ovat ns. ikimerkkejä. Ikimerkki kelpaa ostoajankohdasta riippumatta kirjepostin lähettämiseen ikuisesti. Ikimerkkiin ei ole merkitty sen nimellisarvoa. Niille ei myöskään tarvitse tulevina vuosina ostaa lisämerkkiä, vaikka hinnat muuttuisivatkin. Vuoden 2016 merkin keräilyarvo ei liene juurikaan suurempi kuin ikimerkin hinta. Kotimaan ikimerkin hinta on 1,85 €.  https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_suomalaisista_joulupostimerkeist… https://www.posti.fi/fi/asiakastuki/lahettaminen/postitus-ja-maksutavat… https://yle.fi/uutiset/3-9176941
Pyytäisin kirjavinkkejä kohta 10 vuotta täyttävälle tytölle. Tämän vuoden suosikkeja ovat olleet Agnes-kirjasarja ja Näkymätön Milanna-sarja. 2032 Olisivatkohan myös seuraavat kotimaiset fantasiaa sisältävät kirjat mieleen: Vuokko Hurme: Kiepaus, Kaipaus ja Keikaus (Huimaa-sarja) Emma ja Arja Puikkonen: Äänihäkki ja Löytölintu Hanna van der Steen: Ennustus, Kirous ja Lumous (Tähtisilmät-sarja) Jarkko Tontti: Vedeeran taru, Vedeera vaarallisilla vesillä ja Vedeera ja polttavan auringon maa (Vedeera-sarja) Reeta Aarnio: Maan kätkemät, Veden vanki, Virvatulen vartija ja Tuulien taikuri Magdalena Hai: Neiti Kymenen ihmeellinen talo Salla Simukka: Sisarla Mervi Heikkilä: Revonpuro, Tuulenkala, Sudenhampaat (Aijalin saaren tarut -sarja) Elina Rouhiainen: Valkeantuoja (Nelimaan tarinat, 2. osa Hirmunsilmä ilmestyy syksyllä) Tuutikki Tolonen: Mörkövahti Reetta Niemelä: Mustan...
Voisitko kertoa kirjailija Varpu Vilkunasta? 3266 Varpu Vilkuna on syntynyt 18.10.1951. Hän on koulutukseltaan nuoriso-ohjaaja ja tiedottaja. Hän on maatalon emäntä Nivalassa ja toimii myös paikallislehden toimittajana. Varpu Vilkuna on julkaissut nuortenkirjat Rulla 1991, Tuhkasiivet 1993,Tumma nauha 1996, Kaislatien kaveri 1997 ja Marmoritaivas 1998 sekä runokokoelman Nimetyt kivet 1994. Lisää Varpu Vilkunan kirjailijantyöstä voit lukea esimerkiksi kirjoista Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita 2 ja 3. Kirjojen saatavuustiedot Helsingin kaupunginkirjastossa löydät Helmet-aineistotietokannasta http://www.helmet.fi/ Kysy kirjastonhoitajalta -palvelun arkistosta http://www.kirjastot.fi/tietopalvelu/arkisto.aspx löydät lisätietoa Varpu Vilkunan kirjoista. Kirjoita hakuruutuun sanat...
Mikä on Rovaniemen pinta-ala? 3392 Rovaniemen kunnan internetsivuilta löytyi seuraava tieto: "Pinta-alaltaan Rovaniemi on Euroopan suurin kaupunki; sen kokonaispinta-ala on 8 016 km2, josta maapinta-alaa on 7 601 km2 ja vettä 415 km2." http://www.rovaniemi.fi/?deptid=14962 Wikipedian tietojen mukaan Rovaniemen kokonaispinta-ala on 8 016,42 km², josta maan osuus on 7 600,73 km² ja veden 415,69 km². http://fi.wikipedia.org/wiki/Rovaniemi
Miten saan kirjastokortin? 3117 Pääkaupunkiseudun (Helsinki, Espoo, Kauniainen ja Vantaa) kaupunginkirjastojen lainausoikeuden ja kirjastokortin saa esittämällä voimassa olevan kirjaston hyväksymän henkilötodistuksen. Nämä ovat: EU-maiden henkilöllisyystodistus passi suomalainen ajokortti kuvallinen Kela-kortti Helsingin vastaanottokeskuksen asukaskortti Kotiosoitteen on oltava Suomessa. Alle 15-vuotias, laitos tai yhteisö saa lainausoikeuden lainaajaksi oikeutetun täysi-ikäisen takaajan kirjallisella suostumuksella. lisätietoja: http://www.lib.hel.fi/suomi/kirjasto-info/lainaaminen_ja_kirjastokortti… tai lähimmästä HelMet-kirjastosta.
Kuka on tehnyt laulun "I did it my way"? Onko sitä suomennettu? Millä nimellä se on ? 6720 ”I did it my way” toistuu laulussa ”My Way”. Suomeksi laulun nimi on ”Minun tieni”. Suomenkieliset sanat löytyvät mm. nuottijulkaisuista "Uusi kultainen laulukirja","Laulufiilis" ja "Suuri toivelaulukirja",osa 9. Kappaleen ovat levyttäneet suomeksi ainakin Tapio Heinonen, Arja Koriseva, Eino Grön, Pentti Hietanen ja Kari Vepsä. Laulun englanninkielisen sanoituksen teki Paul Anka. Säveltäjät olivat ranskalaiset Claude Francois ja Jacques Revaux. Tunnetuin esittäjä on Frank Sinatra. Lähteet: Kari,Virpi: Uusi kultainen laulukirja", Helsinki: Kirjapaja 2000, Laulufiilis, Helsinki: L-Kustannus, 2005, Suuri toivelaulukirja: 9 Helsinki: Suuri suomalainen kirjakerho, 1995