Kielitoimiston sanakirjan mukaan 'olla liesussa' tarkoittaa olla menossa, juoksussa, liikkeellä.
Liesu-sana tunnetaan monissa suomen murteissa ja sillä on myös useita eri merkityksiä. Tämän sanonnan yhteydessä oleva liesu-sana on mahdollisesti tullut venäjän metsää tarkoittavasta sanasta лес (les), в лесу́ ’metsässä’.
Liesu tai kliesu voi myös tarkoittaa kovaa menoa, vilskettä, roihua tai liejua.
https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/#/liesu?searchMode=all
https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/72455/jarvaven%25C3%25A4l…
https://kaino.kotus.fi/sms/?p=qs-article&sms_id=SMS_f73f8f99f1cfb27f6e4…
Risto Vatajan Lobotomia : taustatietoa ja selvitys leikatuista potilaista Suomessa 1946-1969 (Stakes, 1997) esittää, että Suomessa tehtiin "suurimmissa mielisairaaloissa ja Töölön sairaalassa lobotomia arviolta yhteensä 1500 potilaalle". Vataja listaa yli 20 sairaalaa, joissa lobotomialeikkauksia tehtiin (1435 potilasta), minkä lisäksi hän mainitsee, että Niuvanniemen sairaalan tietoja ei ole kyetty saamaan. Eniten leikkauksia tehtiin Seinäjoella Törnävän sairaalassa (391); muut yli sadan leikkauksen sairaalat ovat Kellokosken sairaala (176), Oulun keskusmielisairaala (150) ja Hattelmalan sairaala (127).
Ensimmäiset lobotomiat tehtiin vuonna 1946 Töölön sairaalassa. Aluksi leikkauksia tehtiin vain Töölössä, mutta 50-luvulla niitä alettiin...
Kyseessä on Otavan Tyttöjen kirjastossa 1943 ilmestynyt tanskalaisen Estrid Ottin (1900-67) Lofotin Liisa : kertomus tytöille. Kirjassa 13-vuotias Liisa matkustaa talveksi sukulaistensa luo Norjaan, missä hän tutustuu kalastajakylän arkeen Lofooteilla ja kokee erilaisia seikkailuja serkkunsa Livin kanssa.
Lofotin Liisaa löytyy lukuisista kirjastoista eri puolilta Suomea.
Suomen kielessä ei alkujaan ole ollut d-äännettä, esimerkiksi Kalevalassa d-kirjainta ei esiinny. 1500-luvulla Suomen kirjakielen suunnittelija Mikael Agricola päätyi kirjoittamaan th-äänteen d-kirjaimella tai dh-yhdistelmällä. Vuoden 1642 Raamatussa th-äänteen tilalle vakiinnutettiin ruotsin kielestä lainattu d-äänne. 1800-luvulla soinnilliset äänteet olivat ruotsia puhumattomalle kansanosalle vaikeita ja puhekielessä d-kirjain korvattiin helposti jollakin toisella tai jätettiin pois. Tämä d-äänteen korvaaminen on edelleen yleistä. D-äänne lausutaan parhaiten vierasperäisissä sanoissa kuten diabetes tai radon.
Puhekielessä d-kirjain korvataan Länsi-Suomessa esimerkiksi r tai h-kirjaimella lehti – lehren – lehen/saada – saaha/tehdä –...
P.J. Hannikaisen "Ahkera puro" -niminen laulu alkaa säkeellä
Sä metsäpuro iloinen,
mi riennät yhä vain!
Nyt seisahdapas hetkinen
ja leiki kerallain!
Laulun sanat löytyvät esimerkiksi teoksista
Kultaiset koululaulut vanhoilta ajoilta (toim. Timo Leskelä, Tammi, 2008)
Matin ja Maijan laulukirja (toim. Olli Heikkilä, Kokonuotti, 1990)
Suuri kevät- ja kesälaulukirja (toim. Elsa Kojo, WSOY, 1984)
Heikki Metsämäen ja Juha Miettisen Badding-elämäkerran (Gummerus, 1996, 9519743103, s. 45-6.) mukaan Badding-puhuttelunimen keksi Raulin koulukaveri Rauli "Rafe" Tanskanen keskikoulun viidennellä luokalla. Englanninkieliset nimet olivat tuollin "in". Badding ei tarkoittanut mitään erityistä, se vain kuulosti hyvältä.
Hakuteoksessa Iskelmän tähtitaivas (WSOY, 2004) on esitetty, että Somerjoki muokkasi taiteiljanimensä Michael Bondin lastenkirjojen Karhuherra Paddington -hahmosta, koska hän samastui karhuherran haurauteen ja herkkyyteen. Vaikka ensimmäinen Paddinton-kirja ilmestyi Englannissa jo 1958, suomennokset ilmestyivät vasta vuoden 1973 jälkeen. Somerjoen levykannessa nimi Badding oli jo v. 1970.
Näin kerrotaan Pompeiuksen sanoneen merimiehille, jotka pelkäsivät lähteä myrskyssä merelle kuljettamaan viljalastia Roomaan: Navigare necesse est, vivere non est necesse eli merenkulku on välttämätöntä, eläminen ei ole välttämätöntä. Tällä hän tarkoitti siis, että tärkeät tehtävät on tehtävä vaarankin uhatessa.
Kaikki, paitsi purjehdus on turhaa on Junnu Vainion sanoittama ja Lasse Mårtenssonin säveltämä kappale. Antiikin ajan lentävä lause on varmaankin inspiroinut sanoittajaa. Sekä Vainion että Mårtenssonin kerrotaan olleen innokkaita purjehtijoita, joten luultavasti ajatus liittyy purjehduksen ihanuuteen ja tärkeyteen sen harrastajalle.
Muun muassa voimakasta, vahvaa, väkevää, lujaa tai kovaa tarkoittava slangisana stydi tulee ruotsin arkikielen sanasta studdig, stöddig (luja, voimakas, tukeva). Stydi-sanaa käytetään myös muissa merkityksissä, kuten rohkea, tukeva, lihava, jännittävä, mahtava, mielenkiintoinen ja hyvänmakuinen.
Nykysuomen sanakirja 5. (SKS, 1982)
Paunonen: Tsennaks Stadii, bonjaaks slangii (WSOY, 2000)
https://svenska.se/
Linnut eivät eritä nestemäistä virtsaa, vaan niiden virtsa on valkoista ja selvästi havaittavaa ainetta, kiteistä virtsahappoa, jonka linnut erittävät yhdessä ulosteen kanssa. Ulosteet poistuvat linnun elimistöstä ns. yhteissuolen (viemärisuolen) eli kloaakin kautta, jonka kautta kehosta poistetaan myös munat. Linnuilla nestemäinen virtsa-aine ei tulisi kysymykseen, sillä se - toisin kuin liukenematon virtsahappo - aiheuttaisi munankuoren sisässä tapahtuvan alkion myrkytystilan.
Lähteet:
Erkki Pulliainen, Kanan historia, biologia ja tuotanto
Helena Telkänranta, Kanojen maailma
Maalauksen luonnoksessa vuodelta 1885 nuoren naisen vierellä on vastasyntynyt vauva. Luonnos tunnetaan yleisesti nimellä "Salasynnyttäjä". Seuraavana vuonna valmistuneessa lopullisessa versiossa Gallen-Kallela oli luopunut salassa synnyttämisen teemasta. "Eksynyt" tunnetaan myös sen vaihtoehtoisella nimellä "Tyttö palaneessa metsässä". Näin voi päätellä Gallen-Kallelan näyttelyluettelon kuvista, jotka löytyivät kirjasta: Akseli Gallen-Kallela : Ateneum 16.2.-26.5.1996, Turun taidemuseo 26.6.-1.9. 1996 / [kirjan toimittaja Juha Ilvas] [Helsinki] : Suomen taiteen museo, Ateneum, 1996.
Suomen sanojen alkuperä -kirjassa on pirssi-sanalle löydetty seuraavanlaisia merkityksiä uudemman merkityksen "taksi" lisäksi:
"vaja, katos, puutavaran välivarasto, lautatarha"; kaakkoismurteiden pirsa tarkoittaa "lautatarha, laivojen purku- ja lastin myyntipaikka, polttopuukauppa"; venäjän birza tarkoittaa "seisontapaikka, asemapaikka (esim. ajureita varten)"
Kansanperinteen sanakirjassa on myös annettu samantapainen merkitys:
"ajurien tai työväen odotus- ja seisontapaikka, ajuriasema, (viljan, halkojen) lastaus- ja purkauslaituri, halkotarha".
Lähteet:
Suomen sanojen alkuperä : etymologinen sanakirja 2. SKS 1995.
Vuorela, Toivo: Kansanperinteen sankirja. WSOY 1979.
Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan teos ”Sukunimet” (Otava, 2000) kertoo, että sukunimen ”Haataja” alkuperästä ei ole varmuutta. Maaningalla on kerrottu nimen syntyhistoriaksi, että se olisi saanut alkunsa toimeliaasta miehestä joka olisi kovasti ”huatanna ja ruatanna” eli ”haatanut ja raatanut”. Sana ”haataa” merkitsisi ’puuhata’, joskaan siitä ei ole muita murremainintoja, ja kyseessä saattaakin olla vain äänneasun perusteella motivoitunut sanaparivastine sanalla ”raataa”. ”Suomen murteiden sanakirjakaan” (osa 2; Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1988) ei tunne verbiä ”haataa”.
Mikkosen ja Paikkalan mukaan mahdollista on myös, että ”Haataja” olisi peräisin ortodoksisesta etunimestä ”Hatja” tai ”...
Tässä Pikku neiti porvoolaisen sanat (lähde: Toivelauluja: iskelmien aarreaitta. 64. - Hki: Fazer, 1965).
Kohdannut oon BB:n,
tavannut myös CC:n,
tunnen melkein kaikki kauniit naiset maailman.
Sydämet vain ovat
heillä kovin kovat,
siksi kotiin tultuani
pääni pyörälle jo pani
tyttö, joka minusta on kaikkein kaunehin.
Pikku neiti porvoolainen
pisamainen
tämän vuoden missi on!
Miehet lankee hurmioon
ja mä yksi heistä oon.
Pikku neiti porvoolaisen
ihanaisen
tukka kullankeltainen
on kuin laineet rukiin uusimaalaisen.
Hän on niin kuin haltiatar tämän maan
eikä Italiaan sopis ollenkaan.
Hän on suurta rauhaa metsien
ja järvi sininen.
Kun hän hymyilee kuin suvi suloinen
minä tunnen sydämessäin rakkauden.
Häntä palvon vain ja ihannoin
ja sanoa nyt...
Runo on julkaistu ainakin aikakauslehdissä. Sen voi lukea Kansalliskirjaston digitoiduista aineistoista, esimerkiksi Rauhan Sanomat -lehdestä vuodelta 1906:
http://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/840443?term=kaihokka….
Tahatonta väärien sanojen sanomista nimitetään parafasiaksi. Jos sana alkaa oikealla kirjaimella tai tavulla, kyseessä on formaalinen parafasia. Siinä väärä sana liittyy kohdesanaan fonologisesti (kynä > kylä). Verbaalisessa parafasiassa sana korvautuu ymmärrettävällä sanalla, jonka merkitys ei sovi tilanteeseen (kynä > tuoli). Semanttisessa parafasiassa sana liittyy merkitykseltään kohdesanaan (kynä > vihko). Fonologisessa parafasiassa sana kattaa yli puolet kohdesanasta, mutta ei muodosta suomenkielistä sanaa (kynä > kymy). Foneemisessa parafasiassa sanan äännerakenne muuttuu artikuloinnin vaikeuden vuoksi (kynä > kyä). Ilmiön taustalla on tavallisesti aivovamma tai aivoverenkiertohäiriö.
Lähde:
Katja Tanninen, Sujuvan...
Soturikissat-sarjaa voisi suositella noin 10-vuotiaille ja sitä vanhemmille.
Erin Hunter -tekijänimen takana on neljä kirjoittajaa: Kate Cary, Cherith Baldry, Victoria Holmes ja Tui Sutherland.
Paljon tietoa kirjoista ja kirjoittajista löytyy mm. kahdelta suomenkieliseltä fanisivustolta:
http://ameliette.webs.com/
http://thewarriorcats.suntuubi.com/
Tähän saakka sarjan aiempien osien suomennokset ovat ilmestyneet englanninkielisen alkuteoksen julkaisua seuraavan vuoden syksynä. Tämä antaisi aihetta olettaa, että tänä vuonna ilmestynyt Curse for true love olisi saatavana suomenkielisenä käännöksenä syksyllä 2024. WSOY:n syksyn uutuudet julkistetaan loppukeväällä, joten varmaa tietoa voi joutua odottamaan siihen saakka.
Viola-tietokannan mukaan tästä venäläisestä kansanlaulusta "Beloi akatsii grozdja dušistyje" on tehty ainakin kaksi eri sanoitusta. Selvästi yleisempi on Martti Wuoren (1858-1934) suomennos "Valkoakaasiat" (Tuoksuvat tuomien valkoiset kukkaset). Säveltäjä ja sanoittaja Usko Kemppi on tehnyt salanimellä U. Kalanti myös version "Tuomien kukkiessa" (Taas alla tuomien). Tämä suomennos on ilmeisesti syntynyt vasta 1940-luvulla.
En löytänyt yhtään viitettä, joka olisi maininnut suomenkielisen tekstin tekijäksi R. R. Ryynäsen. Tähän hätään en myöskään pystynyt saamaan käsiini tuota kokoelmaa "Köyhälistön laulukirja", eikä sen sisältöä ole missään tietokannassa avattu edes sen vertaa, että näkisi, millä nimellä laulu kokoelmassa on. Oma...
Sinikka-nimen kantasana on väriä kuvaava 'sini', josta Eino Leino muodosti hienon etunimen Lallin viehättävälle tyttärelle Lalli-näytelmässä (1907). Säveltäjä Toivo Kuula keksi juuri tästä näytelmästä nimen tyttärelleen pianotaiteilija Sinikka Kuula-Marttiselle vuonna 1917. Samantyyppisiä nimiä on ollut almanakkaan ehdolla muitakin, kuten Yrjö Karilaalla Siniä vuonna 1919.
Suomen ortodoksinen kalenteri yhdistää Sinikan samojen alkukirjainten vuoksi Sinaida-nimeen.
Lähteet
Lempiäinen: Suuri etunimikirja, WSOY
Vilkuna: Uusi suomalainen nimikirja, Otava
