Sodanaikainen diagnoosiluokitus 35b3 = Sairasmielinen reaktio (Reactio psychopatica). Alleviivauksella ei ole erityistä merkitystä.
BII tai B2 on kelpoisuusluokka: B(1&2)- vähäinen tai suuri este, B2 on reservissä alin kelpoisuusluokka.
Puolustusvoimien sota-ajan lääkärintarkastuksissa käytetyt, sekä sotilaskantakortteihin merkityt diagnoosikoodit löytyvät esimerkiksi vuoden 1943 Lääkärintarkastusohjeesta (L.T.O.), joka on saatavilla muun muassa Maanpuolustuskorkeakoulun pääkirjastosta (www.mpkk.fi/kirjasto).
Alpo Jaakolan Leipätyttö-patsaan paljastustilaisuus järjestettiin Loimaalla 22.8.1982. Loimaan Lehdessä 24.8.1982 on julkaistu uutinen paljastustilaisuudesta. Uutisen mukaan paljastutilaisuudessa esitettiin Pirkko Jaakolan runo Savilaulu Loimaan leivänkantajalle. Runo on julkaistu kokonaisuudessaan uutisen yhteydessä.
Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa emme valitettavasti varsinaisesti vastaa esseekysymyksiin. Lyhyesti voisin sanoa, että nähdäkseni varsinkin nykyisessä nuortenkirjallisuudessa pyritään ottamaan huomioon ja käsittelemään kulloisellekin ikäluokalle tyypillisiä kiinnostuksen kohteita ja ongelmia (murrosikään liittyviä kysymyksiä, koulukiusaamista jne.) sellaisella tavalla ja sellaisella tasolla, joka puhuttelee nimenomaan nuoria. Teksti voi olla helppolukuisempaa kuin aikuisten vastaavissa genreissä ja käytetty kieli epämuodollista puhekieltä, jossa on nuorten tyypillisesti käyttämiä sanoja ja sanontoja.Nuortenkirjallisuuden genreihin voit tutustua lisää esimerkiksi Kirjasampo-palvelussa, tässä on linkki Nuortenkirjallisuus | Kirjasampo...
Helsingin kirjastot tekevät pääsääntöisesti lehtitilauksensa kullekin vuodelle edellisen vuoden kesällä, jolloin siis myös tarkistetaan kunkin tilauksen tarpeellisuus ja tarvittavin osin tilataan uusia nimekkeitä tai lopetetaan vanhoja tilauksia.
Lehtien saatavuuden voi helpoimmin tarkistaa HelMet-verkkokirjastosta http://www.helmet.fi/ ja sieltä välilehdeltä, jonka otsikko on Lehdet. Esimerkiksi kunkin kirjaston lehtivalikoiman saa esille kirjoittamalla hakukenttään kaksi asteriskia (**) ja valitsemalla pudotusvalikosta haluamansa kirjaston. Klikkaamalla kunkin lehden nimeä saa näkyville ajantasaisen tiedon saapuneista numeroista. Joskus voi tietysti käydä niin, että jokin lehti lakkaa ilmestymästä kesken vuoden. Tällöinkin tuoreimman...
Oppimistyylien yleisen kolmijaon: auditiivinen, visuaalinen ja kinesteettis-taktiilinen lisäksi on muitakin jaotteluja.
Yksi tällaisista jaotteluista on peräisin henkilöltä nimeltä David Kolb, joka jakaa oppimistyylit neljään ryhmään:
- konvergentti (pragmaatikko, käytännön toimija)
- divergentti (pohtija)
- assimilatiivinen (teoreetikko)
- akkomodatiivinen (toimija)
Kolbin syklimallia on esitelty mm. täällä: https://www.tenviesti.fi/oppimistyylienkuvaus.htm
Tässä artikkelissa lisää aiheesta myös: http://www.oppi.uef.fi/uku/vopla/tiedostot/Laatukasikirja/verkkokurssi/opiskelutaidot/oppimaan4.pdf
Oppimistyylien kolmijaosta on lisätietoa tässä artikkelissa: http://www.oppi.uef.fi/uku/vopla/tiedostot/...
Sanaa norata ei löydy Kielitoimiston sanakirjasta tai urbaanista sanakirjasta, mutta nettikeskustelujen perusteella sitä on ilmeisesti toisinaan käytetty sanan ignoorata lyhempänä muotona. Urbaanissa sanakirjassa ignooraaminen määritellään huomiotta tai omaan arvoonsa jättämiseksi ja se tulee englannin sanasta ignore.
Lähde: https://urbaanisanakirja.com/word/ignoorata/
The Walt Disney Companyn arkistojenhoitajan Dave Smithin (Walt Disney Archives) mukaan Hupu eli Huey käytti punaisia vaatteita, Tupu eli Dewey sinisiä ja Lupu eli Louie vihreitä. Veljenpoikien nimiin ja väreihin liittyen on olemassa todellakin muistisääntö, joka kokonaisuudessaan on seuraavanlainen:"Disney archivist Dave Smith once said, "Note that the brightest hue of the three is red (Huey), the color of water, dew, is blue (Dewey), and that leaves Louie, and leaves are green.""Toisenlainenkin tieto asiasta löytyi suomenkieliseltä Disney Wiki -sivustolta, jossa kerrotaan Hupun käyttävän vihreitä vaatteita ja Lupun punaisia. Näissä eri tietolähteissä kuitenkin ollaan yksimielisiä siitä, että Tupulla on siniset vaatteet.Virallinen Disneyn...
Kalevalassa ei ole omistettu kokonaisia runoja koirille tai kissoille. Molemmat mainitaan ohimennen siellä täällä, usein vertauskuvallisesti.
Koira mainitaan ainakin runoissa 8, 12, 17, 18 ja 27. Vuoden 1835 Vanhassa Kalevalassa runossa 7 oli mukana koira-aiheita, joita ei ole vuoden 1849 Kalevalassa.
Kissa mainitaan runoissa 23, 39 ja 43.
Runoja voi lukea ja niistä tehdä sanahakuja Avoimessa Kalevalassa.
Tove Janssonin teoksessa Taikatalvi (Trollvinter, 1957) Tuu-tikki sanoo Muumipeikolle talvisessa metsässä juuri näin: "Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi." Vuonna 1994 ilmestyneessä 14. painoksessa tämä sitaatti on sivulla 22. Teoksen suomensi Laila Järvinen.
Ehdotuksia löytyy esim. seuraavista nettiosotteista
http://www.birgit.mummu.net/Runous/Muistovarssyt.htm
http://www.kataisenkukka.fi/varssyt.php
http://www.savonsanomat.fi/asiakaspalvelu/ilmoitukset/kuolinilmoitus-ja…
http://www.vaisasenkukkakauppa.fi/index.php?pinc=3
Nuotissa "Oi jouluyö : kauneimmat joululaulut" (WSOY, 1996) laulu on suomenkielisin sanoin nimellä "Hyvä kuningas Wenceslas". Laulu alkaa: "Pidoissa on Tapanin". Säkeistöjä on kaksi. Tämän sanoituksen on tehnyt Paavo Alanne.Liisa Tenkun suomenkielinen sanoitus sisältyy nuottiin "Seimen äärellä : joulukuvaelmia ja -legendoja" (Fazerin musiikkikauppa, [19-?]) nimellä "Legenda" ja nuottiin Tenkku, Liisa: "Punainen posetiivi. Oppilaan kirja" (Gummerus, 1997) nimellä "Joululegenda". Tämä sanoitus alkaa: "Wenceslas on kuningas".Teosofi-lehden numerossa 4 sivulla 122 (01.04.1927) on suomenkielinen teksti "Hyvä kuningas Wenceslas", joka alkaa: "Katsoi hyvä Wenceslas". Kirjoittajan nimeä ei mainita.Monissa julkaisuissa laululla on suomenkielinen...
Tässä muutamia vinkkejä.
- Kuukaudet / Kuusisto, Ilkka
- Ken on syntynyt tammikuussa
- Numerot / trad.
- Viikonpäivät / Kuusisto, Ilkka
- Vokaalilaulu / Pokela, Marjatta
- Väriarvoituksia / Perkiö, Soili
- Laulu väreistä / Pihlajamäki, Kaarina
Nämä laulut löytyvät mm. näistä kirjoista: Suomen lasten laulukirja / tomittanut Essi Wuorela ja Kultainen lastenlaulukirja / toimitus Virpi Kari
- Aakkoslaulu / Rasinkangas, Pentti
Löytyy mm. täältä: Aurinko laulaa ja lehmät paistaa : Pentti Rasinkankaan lastenlauluja 2000-2005 / toimittanut ja nuotit piirtänyt Petteri Pitkänen
- Värit / Perkoila, Mikko
- Kesä, syksy, talvi, kevät / Perkoila, Mikko
Laulut löytyvät täältä: Aamun laulut : Lauluja Aamu-oppimateriaalien teksteihin / Mikko Perkoila
Mainituilla tuntomerkeillä kyseessä voisi olla Timo Linnasalon vuonna 1984 ohjaama elokuva "Päivää, herra Kivi".
Elokuvassa näkyy varsin paljon luonnon vehreyttä ja siinä on ainakin yksi kohtaus, missä Antti Litjan esittämä ylilääkäri Manninen ajaa maastoautolla sekä puhuu autopuhelimeen.
On olemassa useitakin eri tahoja, jotka tarjoavat arvostelupalvelua kirjoittajille ja joihin voi lähettää oman käsikirjoituksen arvioitavaksi. Näistä maineikkaimpia ovat varmaankin Nuoren Voiman Liiton arvostelupalvelu ja Kriittisen Korkeakoulun arvostelupalvelu, mutta myös uusia, hyviä arvostelupalveluita on viime vuosina perustettu. Alla listattu muutamia arvostelupalveluja, linkeistä löydät yhteystiedot ja hinnat:
https://nuorenvoimanliitto.fi/arvostelupalvelu
https://www.kriittinenkorkeakoulu.fi/kriittinen-korkeakoulu/arvostelupa…
https://www.marimoro.fi/arvostelupalvelu
http://osuuskumma.fi/osuuskumma-kustantamo/arvostelupalvelu/
https://proosakuiskaaja.fi/hinnasto/
Kyseessä on varmaan foxtrot Siperia, jonka on levyttänyt mm. Pirkka-Pekka Petelius vuonna 1994. Laulussa on fraasi "Viima soitti laulun jäisen, otti multa ystäväisen. Sinne jäi hän hangen syleilyyn."
Siperia-kappaleen on Viola-tietokannan (finna.fi) mukaan säveltänyt Karl Rüster ja sanoittanut Erkki Uotila.
Nuorimmat Alzheimerin tautiin sairastuneet ovat olleet alle 30 vuotiaita, nuorin 27-vuotias. Muistisairauksia on hyvin monenlaisia ja eri syistä johtuvia, joten on mahdotonta luetella kaikkia eri tyyppejä ja niistä nuorimpia potilaita.
Muistihäiriöt ja dementia, Duodecim 2006
http://www.agingcarefl.org/caregiver/alzheimers/whatis
Suomen kansallisbibliografian pitäisi sisältää kaikki suomeksi luodut ja/tai suomalaisten tekijöiden julkaisut, vaikka ne olisi tehty maailmallakin. Fennica kertoo, että Maria Jotunin tuotannosta on tallennettu c-kasetille vain nämä:
Arkielämää
Huojuva talo
Maria Jotunin ihmisiä (joka sisältää esimerkiksi novellit Kun on tunteet ja Rakkautta)
Palvelustytön tarina (kuunnelma)
Kaikki löytyvät pääkaupunkiseudun kirjastoista. Palvelustytön tarina vain kulkee täällä nimellä Palvelustytön romaani. Kuunnelmaa on muuten koko pääkaupunkiseudulla vain yksi kappale. Toivottavasti se on kunnossa! Jos äänite on sittenkin tullut tiensä päähän, voit saada sen kaukolainana muualta Suomesta. Helmetistä pääset hakemaan suoraan tästä: http://www.helmet.fi/...
Kyseessä on varmaankin Outoja oivalluksia ja huimaavia tarinoita -niminen sarja, jota esitettiin Ylellä vuosina 1999 - 2000. Sarjan ruotsinkielinen nimi on Udda upplevelser och hisnande historier.
Ohjelmasta löytyy lisää tietoa Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI:n) ylläpitämän Radio- ja televisioarkiston Ritva-tietokannasta:
https://rtva.kavi.fi/program/searchAjax/?search=Outoja+oivalluksia+ja+huimaavia+tarinoita+VOD%3AYES&sort=broadcast_asc
Ohjelman osat ovat katseltavissa RTVA:n katselu- ja kuuntelupisteissä, jotka ovat pääkaupunkiseudulla Kansalliskirjasto, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (KAVI) ja Eduskunnan kirjasto.
RTVA:n katselupisteet https://rtva.kavi.fi/cms/page/...