Itävaltalaisena tunnetun wieninleikkeen (Wiener Schnitzel) historia juontaa juurensa ilmeisesti jo vanhaan Bysanttiin. Arabit toivat sen sotaretkiltään Espanjan Andalusiaan. Sieltä se kulkeutui Italiaan ja myös Itävaltaan. Muualla leike tarjotaan sitruunalohkolla ja persiljanoksalla koristeltuna, mutta Pohjoismaissa se on saanut lisukkeikseen sitruunan lisäksi anjovista ja kapriksia (Lähde: Viitasaari, À la carte : ravintolaruokien historiaa, 2006). Syitä juuri näiden lisukkeiden lisäämiseen ei valitettavasti löytynyt.
Ota kirjastokortti mukaan. Ehdit noutaa varauksen vielä 27.5. Pääset Sellon kirjastoon remontin vuoksi Viaporintorilta pääoven kummaltakin puolelta, sieltä löytyy sisäänkäynnit.
Kirjaston alemman kerroksen aulasta löytyvät varatun aineiston hyllyt. Saat noutaa itse omat varaukset hyllystä. Omat varaukset voit myös lainata lähellä olevilla lainausautomaateilla. Kysy myös apua kirjastossa, kaikki kirjastolaiset auttavat mielellään. Tunnistat kirjaston henkilökunnan työliiveistä. Tervetuloa!
Ohjaan tässä viranomaisen puoleen: henkilötietorekisteriä pitää Suomessa yllä DVV, eli Digi- ja väestötietovirasto. Heidän sivuillaan (klikkaa tästä), kohdassa "Syntymäaika ja -paikka" kerrotaan, ettei syntymäaikaa tallenneta rekisteriin, mutta sitä voi kysyä joko synnytyssairaalasta tai Kansallisarkistosta. Lähde: DVV Tarkasta omat henkilötietosi | Digi- ja väestötietovirasto
Virtsanäytteenotosta saat tietoa esimerkiksi Terveyskirjaston sivuilta. Alla muutama linkki, joista löytyy tarkemmat ohjeet.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=snk02…äyte
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=pot00…äyte
http://www.terveysportti.fi/terveysportti/ekirjat.Naytaartikkeli?p_arti…
Sananlaskututkija, tietokirjailija Outi Lauhakangas on kommentoinut Ylen haastattelussa Jokisen eväiden alkuperää seuraavasti:
"Kuten Ellusta [Ellun kanoista] on Jokisestakin tarina poikineen. Lauhakangas sanoo, että on mahdotonta tietää, mikä tarinoista on juuri se, joka on sanonnan synnyttänyt. Erään version mukaan Jokinen oli töissä konepajalla ja työkaveri teki jäynät puristamalla Jokisen eväslaukun prässillä littanaksi levyksi.
– Yhden tarinan mukaan tukkikämpällä Jokinen otti ainoan eväänsä, kuivan leivänkannikan, esiin pöydälle. Toinen siirsi leipää ja piruili, että nuo Jokisen evväät ovat aina niin levvällään…"
Lähtökohtaisesti en suosittelisi Murha.infoa ensisijaiseksi tiedonhaun lähteeksi, mutta manittakoon tässä yksi siellä...
Luetteloinnilla tarkoitetaan dokumenttien perusrekisteröintiä, jossa aineisto kuvaillaan määrättyjen ulkoisten peruspiirteiden mukaan (esim. tekijä, teoksen nimi, julkaisutiedot, sivumäärä, muut ulkoasutiedot). Luettelointia tehdään tietyn formaatin mukaisesti esim. kirjaston aineistotietokantaan. Sisällönkuvailusta puhutaan silloin, kun dokumentin sisältö analysoidaan ja kuvataan. Siihen kuuluvat luokitus ja indeksointi, joka on sisällönkuvailua asiasanojen avulla. Sisällönkuvailun tehtävänä on tukea tiedonhakua sisällöllisin perustein. Luettelointi on näistä ensisijainen, koska ilman sitä ei voida tehdä sisällönkuvailua.
Lähde: Suominen, Saarti & tuomi: Bibliografinen valvonta : johdatus luetteloinnin ja sisällönkuvailun menetelmiin...
Anteeksi että olet saanut odottaa vastausta. Emme valitettavasti ole löytäneet runoa mistään Eino Leinon runokokoelmasta.
Olemme saaneet useammalta lukijalta viestiä, että runo on Suojärveltä lähtöisin olevan Nelli Parppein käsialaa. Parppei on julkaissut runoja omakustanneteoksessaan Mietteitä ja muisteluksia (1990). Sitä löytyy muutamasta kirjastosta, https://finna.fi/Search/Results?lookfor=Parppei%2C+Nelli&type=AllFields. Parppeista ja runosta on artikkeli Karjalainen-lehdessä 2012-03-05, s.12. Sanomalehti Karjalaisen vanhoja numeroita voi tutkia pääkaupunkiseudulla Kansalliskirjastossa. Runo on artikkelin viitetietojen mukaan julkaistu myös Nelli Parppein kuolinilmoituksessa, mutta sitäkään lehteä en täältä käsin pysty tarkistamaan...
Tanja Hällstén tulkitsee runon sisältöä Tampereen yliopistoon vuonna 2008 tekemässä pro gradu -tutkimuksessaan seuraavasti:
"Satama toimii vertauskuvana runoilijalle ja hänen työlleen sekä yleisemmin ihmisen tuntemusten kuvaajana. Tunnelma runossa on kaipaava, mutta samalla levollinen, vaikka toisaalta laivat ja meri kuvaavat myös ihmismielen levottomuutta: halua lähteä ja siirtyä paikasta toiseen. Sataman voi tulkita sekä turvapaikaksi elämän merellä että lähdön ja liikkumisen symboliksi. -- Satama on staattinen, paikallaan pysyvä, vakaa turvapaikka. Meri sen sijaan on jatkuvassa liikkeessä oleva, arvaamaton ulottuvuus. Runo rinnastaa puhujan elämän ja meren. Tämän vertauskuvan kautta voi tulkita, että runon puhuja lähtee matkalle...
Margit-pöytähopeat oli eräs paperinkeräyksestä vastikkeena saatu palkkio 1950-luvulla. Ote ilmoituksesta Helsingin Sanomissa 1.6.1957:
Paperilla saa arvokkaita esineitä.
Ylioppilaat hankkivat paperin avulla sievoisen summan Suomen Punaisen Ristin hyväksi. "Sairasauto joka kuntaan" -keräys on päättynyt. Nyt jatkuu paperin vastikekeräys edelleen täydellä vauhdillaan. Hankkikaa nyt Tekin paperilla arvokkaita esineitä.
Hopeita kevätsiivouksella
Kevätsiivouksen ja maallemuuton yhteydessä kertyy varmasti huomattavat määrät paperia ja pahvia. Vaihtakaa ne esim. moderneihin Margit-pöytähopeisiin!
Paperinvaihtoesineet:
pöytähopeat
rannekellot
mekanot
nuket
Paperia ottavat vastaan lukuisat OTK:n ja SOK:n jäsenosuusliikkeet ja -kaupat sekä...
Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen asiantuntijan mukaan sukunimi Oinonen tuskin liittyy suoranaisesti juutalaisuuteen. Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan julkaisemasta Sukunimet-kirjasta löytyy tietoa
tästä sukunimestä. Nimi on syntynyt alun perin henkilön lisänimestä (kuten suuri joukko muitakin suomalaisia sukunimiä) ja sen taustalla on sana oinas, jolla on murteissamme merkitys 'pässi, jäärä'.
Oinonen on nykyisin noin 3000 ihmisellä sukunimenä.
Suomen murteiden sanakirjan mukaan "kinuri" on pieni lasiton öljylamppu tai kitupiikki. Sanan käyttöä on merkitty ylös mm. Kuivaniemellä, missä Antti Hyry on syntynyt. Kitupiikki on myös yksinkertainen, lasiton öljylamppu, tuikkulamppu tai tuiju.
Lähde:
Suomen murteiden sanakirja (SKS, 2003)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Antti_Hyry
Tieteellisen nimensä sähköankerias sai vasta sähkön keksimisen jälkeen. Sen varhaisin nimi (1764) ei kuitenkaan sisältänyt suoraa viittausta sähköön, vaan se kuvasi enemmänkin kalan antaman sähköiskun vaikutusta: Gymnotus tremulus. Sähkön eläimen nimeen toi itse Carl von Linné paria vuotta myöhemmin – 1766 siitä tuli Gymnotus electricus. Kokonaan omaan sukuunsa sähköankeriaan siirsi Theodore Gill vuonna 1864 (Electrophorus electricus).Suomen kielen sana sähkö on peräisin vuodelta 1845 (Kaisa Häkkinen, Nykysuomen etymologinen sanakirja). Varhaisin löytämäni suomenkielinen maininta sähköankeriaasta on tätä myöhäisemmältä ajalta, 1865 julkaistusta Edv. Ervastin suomentamasta Wilhelm Fredrik Palmbladin Geografian eli maantieteen oppikirjasta,...
Alimpiin kuntoluokkiin 1?, 1 ja 1+ kuuluvien vuoden 1865 kaksimarkkasten arviohinnat vaihtelevat välillä 10-50 euroa. 01-luokan raha (ei kulumisen jälkiä, pinta ehjä ja leimakiiltoinen, mutta toisinaan lievästi tummunut) arvioidaan jopa 280-400 euron arvoiseksi. Virheettömät ja täysin leimakiiltoiset kuntoluokan 0 kolikot ovat erittäin harvinaisia ja hinnat tapauskohtaisia. Huutokaupoissa suuriruhtinaskunnan aikaisia kupari-, hopea- ja kultarahoja on myyty jopa useiden tuhansien hintaan.
Lähteet:
Suomen rahat arviohintoineen 2020
Suomen kolikot ja setelit n. 1400-2020 : luettelo arviohintoineen
Huovinen on yksi niistä suomalaisista sukunimistä, jotka ovat kehittyneet ruotsinkielisestä "ratsumiestä, huovia" merkitsevästä sanasta hov, hovman. Talonnimestä sukunimeksi vakiintuneet Huovila ja Huovilainen sekä Huovinen olivat yleisiä nimiä Karjalan kannaksella. Karjalasta Huovinen levisi Savoon 1500-luvulla ja yleistyi siellä niin, että se 1970-luvulla ylsi Matti Kuusen luokituksessa "varsinaisiin savolaissukuihin". 1600-luvulla Huovisia löytyi jo Pohjois-Pohjanmaaltakin.
Lähteet:
Pirjo Mikkonen & Sirkka Paikkala, Sukunimet. Otava, 2000
Viljo Nissilä, Suomen Karjalan nimistö. Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö, 1975
Ainakin yksi suomennos löytyy kirjasta Surkimuksen lauluja ; Outolainen ; Lasit / Nils Ferlin, suom. Leo Saukkoriipi (1990). Kirja sisältää suomennettuina Ferlinin kolme ensimmäistä kokoelmaa: En döddansarens visor, Barfotabarn ja Goggles. Runo En valsmelodi on suomennettu nimellä Valssia, ja käännös näyttää olevan sillä tavoin uskollinen alkutekstin rytmille, että myös suomennos sopii hyvin laulettavaksi tuolla Lille Bror Söderlundhin sävelmällä. Kirja on saatavissa monesta HelMet-kirjastosta.
(Asiaankuulumaton huomautus: itse pidän tästä laulusta erityisesti Staffan Percyn esityksenä.)
Säkeet Riikka Pulkkisen Rajan sivulla 36 ovat Tomas Tranströmerin runosta Lentolehtinen, joka sisältyy Brita Polttilan suomentamaan kokoelmaan Eläville ja kuolleille (Tammi, 1990).
Laitan tähän suoran lainauksen Boråsin Suomalainen -nimisen lehden sivuilta:
Kilroy kävi täällä-Kilroy was here
Oletko kuullut Kilroysta, kaverista, joka on pistänyt nimensä useimpiin yleisiin paikkoihin? Toisen maailmansodan aikana liittoutuneiden sotilaat töhersivät ilomielellä: Kilroy was here -Kilroy kävi täällä jokaiseen uuteen paikkaan mihin tulivat. Tavan alkuperä on hieman hämärä, mutta New York Timesin artikkeli vuodelta 1946 väittää sanonnan saaneen alkunsa pikkumaisen tarkasta laivan tarkastajasta James J. Kilroysta, syntyisin Quincysta Massachusshettista. Hänen tehtävänään oli tarkastaa ja laskea pulttien määrä, jotka laivan peltisepät olivat vasaroineet paikoilleen. Nämä työskentelivät urakalla ja saivat palkan pulttien...
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran käännöstietokannan http://dbgw.finlit.fi/kaannokset/ mukaan Leena Lehtolaisen kirjoja on käännetty seuraaville kielille:
albania, armenia, englanti, espanja, heprea, hollanti, italia, kiina, kreikka, latvia, norja, portugali, puola, ranska, ruotsi, saksa, tanska, tšekki, turkki, ukraina, unkari, venäjä, viro
Vilho-nimi on 1860-luvulla käyttöön tullut suomalainen kutsumamuoto Vilhelm-nimestä. "Vilhelm" on muodostunut muinaissaksan sanoista "wille" (tahto) ja "helm" (kypärä), ts. "lujatahtoinen kypäränkantaja". Vilhelm on ollut Saksassa keskiajalta lähtien yksi suosituimpia nimiä.
Vilhelm-nimestä on eri kielissä lukuisia muunnoksia, esimerkiksi englannin William, ranskan Guillaume, italian Guiglielmo, espanja Guillermo ja unkarin Vilmos.
Lähde:
Lempiäinen, Pentti: Suuri etunimikirja (WSOY, 2004)
