Sanat kappaleeseen Soutuvenheellä Kiinaan löytyvät kirjasta Suuri toivelaulukirja 9. Teos löytyy Hollolan pääkirjastosta ja Lahden kaupunginkirjastosta, joista sen saa lainaksi. Sanat nuotteineen voi myös kopioida omaan käyttöön. Lahden kirjastossa on myös kirja Toivelauluja 2, josta sanat löytyvät. Tekijänoikeussyistä laulun sanoja ei voi kirjoittaa tähän vastaukseen.
Tein lukuisia nettihakuja kyseisten runojen tiimoilta. Tarkastin tilanteen myös Lahden kaupunginkirjaston runotietokannasta. Valitettavasti en onnistunut varmentamaan runojen tekijää. Kummastakin runosta löytyi kuitenkin mainintoja internetissä.
"Se ihminen elää" -runo mainittiin eräässä blogissa, jonka mukaan runoa on siteerannut lotta Esteri Hiltunen jo elokuussa 1942. On mahdollista mutta epätodennäköistä, että runo olisi Hiltusen laatima.
"Hetken helmistä" -runo mainittiin useislla onnentoivotuksia ja värssyjä sisältävillä nettisivustoilla. Eräällä keskustelupalstalla runon kerrottiin olevan Helmet.fi-tietokannastakin löytyvässä Leena Järvenpään kirjoittamassa kirjassa "Muistoa minulta pyysit". On jälleen epävarmaa, onko runo mainitun...
Uni on Kaija Pakkasen kirjoittama lastenruno ja löytyy hänen kirjoistaan Huilu hilpeä, WSOY 1976 s. 17. ja
Leikkimökin runokoppa, Otava 1982 s. 80.
Sekä runokokoelmista Peukaloputti , Otava 2002 s. 102 ja
Pikku pegasos, Otava 1980 s. 273.
Runon alkusanat ovat Uni on piika pikkuinen.
John F. Kennedy ja Ernest Hemingway olivat molemmat 183 cm pitkiä.
Lähteet:
http://www.american-presidents.com/john-f-kennedy
http://www.imdb.com/name/nm0002133/bio
HelMet-kirjastoissa myöhästymismaksu on 20 senttiä per laina yhdeltä vuorokaudelta. Myöhästymismaksuja kertyy vain aikuisten kortille lainatusta aikuisten aineistosta.
http://www.helmet.fi/Preview/fi-FI/Info/Asiakkaana_kirjastossa/Lainaaja…
Juhana III on haudattu Uppsalan tuomiokirkkoon, Vaasojen suvun kuoriin. Ohessa linkki, josta löydät lisää tietoja Juhana III:sta
http://sv.wikipedia.org/wiki/Johan_III ja
http://sv.wikipedia.org/wiki/Vasakoret%2C_Uppsala_domkyrka
Kirjastokortti on henkilökohtainen, mutta varauksia voi noutaa toisen puolesta.
Espoon kaupunginkirjaston käytäntöjen mukaan on kaksi vaihtoehtoista tapaa toimia:
1)Varausten noutaja lainaa varaukset omalle kirjastokortilleen. Noutajan ei siis välttämättä tarvitse ottaa mukaansa sen henkilön kirjastokorttia, joka alkujaan on varaukset tehnyt. Paperisia tai sähköpostitse tulleita noutoilmoituksiakaan ei tarvita. Hakijan pitää vain muistaa kenen nimellä varaukset hyllyssä odottavat. Lainatut varaukset poistetaan sitten varaajan tiedoista, jotta ne eivät palautuksen jälkeen lähde tulemaan samalle ihmiselle uudestaan.
2)Jos hakija lainaa varaukset varaajan kortille, tarvitsee hän mukaansa päivätyn ja allekirjoitetun valtakirjan. Paperi on...
Kyseessä on ilmeisesti Stieg Larsson, tukholmalainen toimittaja ja kirjailija, joka kuoli 2004 sydänkohtaukseen vain 50-vuotiaana. Hän jätti jälkeensä valmiit käsikirjoitukset romaanitrilogiaa varten. Trilogian ensimmäinen osa Miehet, jotka vihaavat naisia on vasta julkaistu suomeksi. Larssonista oli juttu Helsingin Sanomissa 8.11.2006.
Vuoden 1997 lopulla voimaantulleeseen uuteen kirjanpitolakiin pohjautuvat esim. Johanna Perälän Yhdistyksen ja säätiön tilinpäätös (1999, 4. tark. painos) ja Arto Kuusiolan Yhdistyksen kirjanpito, tilintarkastus ja taloudenhoito (1998, 2. uud. painos).
G. Pula-Aho seikkailee (kauneushoitolassa, kanalassa...) ainakin G. Pula-Aho Pariisissa -nimisellä LP-levyllä (Emi, 1969). Pula-Ahon pakinoita on myös Ruljanssiriihi-kasetilla (Yle, 1995), johon on koottu Ylen ajanvieteohjelmien parhaita paloja vuosilta 1960-1964.
Elvina nimen alkuperä on hämärän peitossa. On oletettu, että se saattaa juontaa juurensa nimistä Alvi(i)na ja Albine. Nimeä on pidetty myös Elviran rinnakkaismuotona. Elviina ja Elvine muodoissa nimi on erittäin harvinainen suomessa.
Lähde: Saarikalle, Anne: Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön. Gummerus 2007. ISBN: 978-20-7143-2.
Runon alkuperäinen saksankielinen versio ”Meiner Mutter” löytyy esimerkiksi Brechtin teoksesta ”Die Gedichte von Bertolt Brecht in einem Band” (Suhrkamp, 1981) sivulta 88. Runo alkaa sanoilla ”Als sie nun aus war, ließ man in Erde sie”. Laittamalla tuon alkupätkän Googleen saa näkyviin myös koko runon sanat, joskin on vaikea sanoa, onko ne julkaistu laillisesti eri sivustoilla.
Nicke Nyfiken on suomeksi Utelias Vili. Alunperin kirjat on kirjoitettu englanniksi ja niissä sankari kantaa nimeä Curious George. Kirjat on kirjoittanut Margret ja H.A. Rey.
Alla kirjan tiedot . Kirja löytyy esim. pääkaupunkiseudun HelMet –tietokannasta ja sen voi varata mikäli on HelMet –kirjastokortti sekä siihen kuuluva PIN-koodi. HelMet –tietokanta löytyy osoitteesta: www.helmet.fi
Viisikielisen kanteleen ohjelmistoa. 1 / toim. Hannu Saha
Kaustinen : Kansanmusiikki-instituutti, 1983
1 sävelmäkokoelma (47 s.) : kuv. ; 25 cm
SARJA Kansanmusiikki-instituutin julkaisuja, ISSN 0355-9270 ; 10
951-95410-6-3 (nid.)
Mikäli ei asu pääkaupunkiseudulla, kirjasto voi tehdä kaukolainapyynnön oman kotikirjaston kautta tai verkko-osoitteessa: http://www.lib.hel.fi/forms/kaukopalvelupyynto.asp
Tähän kysymykseen on vaikea vastata, koska tempomerkintänä adagio on yleisnimi. Pitäisi vähintään tietää, mille instrumentille/instrumenteille ko. teosta haetaan. Adagio-osa voi myös
olla jonkin laajemman sävellyskokonaisuuden osa.
Olisiko kuitenkin kyseessä Albinonin Adagio g-mollissa? Siitä löytyy kyllä sovituksia useissa kokoelmissa ja yksittäisinäkin nuotteina.
Raamatusta ja alkoholista on kirjoittu jo 1800-1900-lukujen taitteessa, esim. Matti Tarkkanen: Raamattu ja raittiuskysymys (1886). Vähän tuoreempia teoksia esim. Seksi ja alkoholi Raamatussa, toim. Veli Toukomies (1981); Aune Greggas: Viini Raamatussa (1996, ks. myös http://www.etra-liitto.fi/LUENTO.HTML); Raamatun tekstejä 12 askeleen ohjelmaan (Suomen sininauhaliitto 2003). Raittiusaatetta tai alkoholismia sekä kristillistä etiikkaa käsittelevistä teoksista voi myös löytyä tätä aihetta käsittelevää tai sivuavaa kirjallisuutta. Nettipappikin on ottanut hiukan asiaan kantaa http://www.nettipappi.fi/?showmodul=20&deptid=9417&newsid=10318&NEWS=1
Löydät vastauksen kysymykseesi kolmelta viime vuodelta Suomen yleisten kirjastojen tilastot -verkkosivulta osoitteesta http://tilastot.kirjastot.fi/
Toimi seuraavasti:
Valitse tilastotyyppi: Aikasarjat
Valitse laajuus: Koko maa
Paina: Hae
Seuraavaksi
Valitse: Kaikki vuodet > Lisää > Valitse
Seuraavaksi
Vieritä alaspäin kunnes tulet kohtaan Toimintayksiköt ja valitse sieltä Laitoskirjastoja, jolloin saat laitokirjastojen määrän kolmelta viimeiseltä vuodelta taulukkona ja graafisena kuvana - graafisen kuvan voi vaihtaa toiseksi kohdista Diagrammi 1 ja Diagrammi 2
Aikasarja pidemmältä ajalta pitää kerätä Kirjastopalvelun julkaisemista vuosijulkaisuista Kirjastot, jotka löytynevät ainakin isoimmista kirjastoista.
Kannaksen lukion kirjat näkyvät valitettavan harhaanjohtavasti meidän Lahden kaupunginkirjaston LASTU -tietokannassa aivan kuin ne olisivat osa meidän kokoelmaamme. Valitettavasti näin ei kuitenkaan ole, vaan Kannaksen lukion kirjat ovat erillinen kokoelma, johon meillä ei ole muuta yhteyttä kuin vain saatavuusnäkymä. Meillä ei siis siten myöskään ole mahdollisuutta tehdä varauksia kirjoihin, joten niitä ei myöskään kuljeteta noudettavaksi kaupunginkirjastoon.
Lisäksi Kannaksen lukio taitaa olla kesälomalla, joten siellä ei ole tällä hetkellä henkilökuntaakaan koulukirjastoa hoitamassa.
Katsoin kirjojen saatavuutta MASTO -tietokannasta (masto.amkit.fi), mutta heiltä löytyy tarvitsemistasi kirjoista vain tavalliset niteet, ei opettajan...
Kappaleet pystyy liittämään niin ettei taukoa jää. Se miten hyvin kappaleet miksataan toisiinsa kiinni niin että vaihto on sulava, vaatii hyvää korvaa.
Dj mikseriä Myllypuron mediakirjastosta ei löydy. Editointitilassa on käytössä Nuendo, Reason sekä Ableton ohjelmat. Niillä varmasti pystyy editoimaan kappaleita yhteen ja tallentamaan cd-levylle.
Myllypuron mediakirjastossa on 10.9 alkaen media-assistentti maanantaisin paikalla jolle varata ajan kirjastoon soittamalla tai käymällä paikan päällä. Editointitila on tarkoitettu yli 15-vuotiaille.
Myllypuron mediakirjasto http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Myllypuron_mediakirjas…