Nyaste svar

Fråga Läst Betyg Besvarad Öppna Svar
Muistan kuulleeni, että joskus Suomessa säädettiin laki, jossa määriteltiin kaikki protestanttiset uskonyhteisöt Suomessa sallituiksi paitsi että… 209 Hei, vastaukseni perustuu lähinnä Pekka Leinon kirjaan Kirkko ja perusoikeudet sekä muutamaan muuhun tutkimukseen. Viittaamasi laki on vanha. Jo vuonna 1869 säädettiin kirkkolaki, joka sisälsi osittaisen uskonnonvapauden tunnusmerkistöä. Tämä laki antoi evankelisluterilaisen kirkon jäsenelle muodollisen mahdollisuuden erota kirkosta liittyäkseen toiseen kirkkokuntaan. Kirkkolain yhteydessä kumottiin lisäksi vuodesta 1726 asti voimassa ollut säädökset, jotka olivat kieltäneet herätysliikkeiden kokoontumiset. Todennäköisesti tarkoitat kuitenkin vuoden 1889 niin sanottua eriuskolakia. Tämä laki antoi evankelisluterilaisen kirkon lisäksi muille protestanttisille kirkkokunnille mahdollisuuden rekisteröityä uskonnollisiksi yhdyskunniksi....
Mikä on suurinumeroisin tasapeli jalkapallossa ja jääkiekossa? Entä suurin maalimäärä, jolla on hävitty ottelu näissä lajeissa? 1113 Kaikkia jääkiekko- ja jalkapallotuloksia ei ole arkistoitu tai niistä uutisoitu, joten vastaus on hieman epävarma. Kuitenkin vaikuttaisi siltä, että maaleja tehdään eniten peleissä, joissa joukkueiden väliset erot ovat suuria. Esimerkiksi Pakistanin naisten sarjassa eräs peli päättyi 25-0, ja Madagaskarilla yksi ottelu 149-0. Joitakin 5-5-tasapelejä on pelattu ainakin Yhdysvaltojen koulufutiksessa, ks. esim.: https://utepminers.com/news/2005/8/20/Soccer_Intra_squad_Game_Ends_In_5_5_Tie.aspx  Jääkiekossa tasapelit ovat vielä harvinaisempia, koska niissä pelataan usein jatkoaika ja mahdollisesti myös rangaistuslaukaukset, jos peli näyttää jäävän tasan. Tiettävästi ainakin yksi 9-9-tasapeli on pelattu.  Jalkapallon...
Monessako maassa ja kuinka monella kielellä Tex Willer ilmestyy? Kiinnostaisi myös tietää nämä maat ja kielet. 611 Tex Willerin oikeudet omistaa italiainen kustantamo Sergio Bonelli Editore. Kustantamon sivuilta löytyvän listan mukaan sarjakuva ilmestyy tällä hetkellä Italian lisäksi  seuraavissa maissa: Alankomaat (hollanti), Brasilia (portugali), Chile (espanja), Espanja, Intia (hindi), Kreikka, Kroatia, Portugali, Ranska, Saksa, Serbia, Suomi, Tanska ja Turkki. Sarjakuva ilmestyy 15 maassa, todennäköisesti 13 kielellä, sillä Brasilian virallinen kieli on portugali ja Chilen virallinen kieli on espanja.  https://en.sergiobonelli.it/ Lista maista, joissa julkaistaan Sergio Bonelli Editoren oikeudet omistamien hahmojen sarjakuvia. https://en.sergiobonelli.it/section/3126/licensing
Metsästän tällä vuosituhannella julkaistua romaania 268 Juonikuvauksen perusteella kyseessä voisi olla Amelié Nothombin romaani Vaitelias naapuri. Se on julkaistu suomeksi ensimmäisen kerran vuonna 1997 ja pokkarilaitoksena vuonna 2001. Kirjan kansikuva ja kuvaus Kirjasammossa: https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_1292.
On ihmetyttänyt kovasti seuraavat laulun sanat. Lieneekö sattunut syrjähyppy :) ? 1257 Sanoitus tosiaan vihjaa syrjähyppyyn alakerran Ramin kanssa. Wikipediassa on artikkeli yhtyeen merkityksestä 
Lainasin kirjastosta Lukulahja lapselle kirjasen. Se on aivan 2000-luvun alusta. Onko mitään uudempaa kirjaluetteloa alle kouluikäisten lasten kirjoista? Kysyy… 165 Seuraavissa kirjoissa on paljon hyviä lukuvinkkejä lapsille: Kaisa Laaksonen: Suuri lukuseikkailu (Avain 2017) Päivi Heikkilä-Halttunen: Lue lapselle: opas lastenkirjallisuuskasvatukseen (Atena 2015).   Kirjavinkkejä kannattaa kysyä myös kirjastosta, henkilökunta osaa kertoa uusista ja hyvistä lastenkirjoista. Monissa kirjastoissa on myös mukaan otettavia kirjavinkkilehtisiä ja kirjastojen nettisivuilta niitä löytyy lisää.   Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kirjastojen vinkkisivut löytyvät täältä.    
Olisin tiedustellut, minkä ikäiselle voi antaa luettavaksi Anni Blomqvistin Myrskyluodon Maija -kirjan? Sopiiko se esim. 12-vuotiaalle? 437 Kirjoista tehty tv-sarja ei ollut lapsilta kielletty. Elävä arkistoKirjoissa kuitenkin käsitellään syntymää, kuolemaa ja 1800-luvun rankkaa saaristolaiselämää hyvin todentuntuisesti. Tarina on myös tunteisiin vetoava eli kovin herkkä 12-vuotias saattaa päätyä itkuiseksi. Toisaalta monet varhaisnuoret haluavatkin juuri lukea todenllisesta elämästä.Kenties voisitte lukea kirjaa molemmat ja keskustella siitä?
Miten sammaleet lisääntyvät? 403 Sammalet lisääntyvät suvuttomasti itiöiden avulla. Lisätietoa sammalista löydät esimerkiksi Wikipediasta ja Biopopin materiaalipankista.
Mitä eroa on jugurttipurkilla ja -pikarilla? 606 Käytännössä jugurttipurkki ja -pikari ovat sama asia. Pikarilla viitataan yleensä jalalliseen tai muutoin pohjaa kohti kapenevaan astiamuotoon, mutta termiä käytetään myös purkkimaisista purkeista. Esimerkiksi Pingviini-jäätelöpikari on selkeämmin pikarin mallinen kuin vaikkapa Menu-jugurttipikari. Kyseessä on kuitenkin varioiva nimitys: pikari kenties kuulostaa asiakkaan korvaan hienostuneemmalta kuin purkki. 
Löytyisikö kirjasuositusta aiheesta sähkömagnetismi noin 10-vuotiaalle lapselle? 256 Helmet-haulla löytyi heti kiva lastentietokirja  Fysiikan maailma / [Michael Cramer Andersen ... et al. ; päätoimittaja Lotte Juul Nielsen] Myös kirja  Fysiikka ja kemia / [teksti: Jordi Llansana ; suomentanut: Ville Veihola]  voisi olla kiinnostava. Kenties teos 100 asiaa jotka haluat tietää / kirjoittanut Alex Frith ... [et al.] ; kuvittanut Federico Mariani & Jorge Martin ; suomentanut Reija Jousjärvi vastaisi myös sähkömagnetismin kysymyksiin. Lapset ovat kovin erilaisia jo varsin nuorina. Ehkäpä myös aikuisten kirja Sähkön pitkä historia / Ismo Lindell olisi sopiva?  
Miten netistä voi etsiä itselleen perinteisen kirjeen vaihtokaverin, joka asuu ulkomailla?Kun kaikissa sellasissa sivustoissa tarvi taan yleensä sähköposti… 1300 Rekisteröitymistä pyydetään monista syistä, myös käyttäjän oman turvallisuuden takaamiseksi. Kun rekisteröityy vaikkapa keskustelufoorumille ja kirjautuu sisään tunnuksillaan, omia viestejä voi tarpeen tullen muokata tai poistaa myöhemmin. Jos haluaa löytää kirjekaverin, joutuu jossakin vaiheessa luovuttamaan nimensä ja yhteystietonsa, mikä ei ole kovin tietoturvallista avoimessa verkossa ilman rekisteröitymistä.  Esimerkiksi PenPal-sivusto vaatii kirjautumisen, mutta heidän käyttöehtojensa mukaan sähköpostiosoitteen voi pitää salattuna: voit siis keskustella potentiaalisten kirjekavereiden kanssa ilman, että sähköpostiosoitteesi paljastuu heille.  Penfriend Club ei vaadi rekisteröitymistä. Siellä voi ottaa suoraan...
Mistä saisi vanhan kansakoulun päästötodistuksen? 537 Päättötodistusta voisi tiedustella koulun kunnan arkistosta tai Kansallisarkistosta (https://arkisto.fi/fi/info/yhteystiedot). Koulusta luultavasti riippuu, missä sen arkistoja säilytetään tai onko niitä säilynyt lainkaan. Osoitteesta http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Koulut löytyy tietoa kouluihin liittyvistä arkistoista.
Voivatko kuntien nimet kadota kuntaliitoksissa? 423 Tämä on tietysti spekulaatiota, mutta kuntaliitoksissa nimi ei välttämättä katoa kokonaan käytöstä. Kun uusi kunta koostuu useammasta entisestä kunnasta, saatetaan tiettyä uuden kunnan osaa kutsua vanhalla nimellä. Esimerkiksi Sastamala syntyi kuntaliitoksen kautta, mutta sen keskustaajamaa kutsutaan yhä Vammalaksi. Sastamalasta löytyy tietoa esimerkiksi Wikipedian artikkelista osoitteesta https://fi.wikipedia.org/wiki/Sastamala. Jos leikitellään ajatuksella, että pääkaupunkiseudun kunnat liittyisivät yhteen ja ottaisivat uuden nimen, luultavasti vanhat kunnat jäisivät alueellisiksi nimiksi. Helsinki olisi silloin sen tietyn osan nimitys, jolla olisi luultavasti yhtä omia kaupunginosiaan kuten nykyäänkin. Toisaalta vaikka jokin nimi...
Lööppi tai etusivu kilogramman uudesta määritelmästä? 223 Luulen, ettei asia ole ainakaan Suomessa yltänyt etusivun uutiseksi tai lööpiksi, mutta esimerkiksi Helsingin Sanomissa asiasta on uutisoitu useaan otteeseen. Esimerkiksi osoitteesta https://www.hs.fi/tiede/art-2000005901613.html löytyvässä vuoden 2018 artikkelissa asiaa käsitellään laajasti. Kilogramman uuden määritelmän astuminen voimaan uutisoitiin lyhyemmin vuonna 2019 osoitteesta https://www.hs.fi/tiede/art-2000006112834.html löytyvässä artikkelissa. Tämän vastauksen puitteissa ei ole oikein mahdollista ryhtyä käymään systemaattisestyi läpi tuon ajankohdan suomalaisia tai ulkomaalaisia lehtiä.
Kuka kirjailija ihaili teollista vallankumousta edeltävää aikaa? 201 Tällaisia ajatuksia on varmasti ollut monilla kirjailijoilla, mutta yksi heistä oli ainakin William Morris, joka kirjoitti utopiayhteiskuntaa kuvaavan romaanin News from Nowhere (1890; suom. Ihannemaa ja Huomispäivän uutisia). Morris vastusti teollistumista ja kannatti sen sijaan paluuta eräänlaiseen käsityöyhteiskuntaan, joka tosin oli onnellisempi ja tasa-arvoisempi kuin menneisyyden yhteiskunnat. Morrisin teoksesta voi lukea esimerkiksi Juri Nummelin arvostelusta osoitteesta https://www.ts.fi/kulttuuri/kirjat/arviot/1074286926/Uutisia+ei+mistaan. Englanninkielisen Wikipedian artikkeli osoitteessa https://en.wikipedia.org/wiki/News_from_Nowhere kertoo teoksessa ilmaistuista ajatuksista. Kirjaa löytyy kirjastoista erityisesti uudempana...
Voiko avioliittoon mennä ilman kihlausta? 1363 Suomessa ei voi. Kihlaus määritellään kahden ihmisen sopimukseksi avioliittoon menosta. Väestäliitto:"Kihlaus on vapaamuotoinen sopimus tulevan avioliiton solmimisesta. Merkitystä ei ole sillä, ovatko muut kuin suhteen osapuolet tietoisia kihlauksesta vai eivät. Olennaista on, että pari, joka ovat sopinut avioliittoon menemisestä toistensa kanssa, on kihlautunut." Ennen kuin avioliiton voi solmia, on aina tutkittava onko sille estettä. Siksi avioliittoon "heittäytyminen" ilman edeltävää sopimusta on mahdotonta.  Oikeus.fi "Ennen vihkimistä avioliittoon aikovien on yhdessä pyydettävä avioliiton esteiden tutkintaa. Pyyntö esitetään maistraatille. Avioliiton esteet voi tutkia myös evankelis-luterilaisen kirkon tai ortodoksisen...
Jos verikokeessa kaikki on hyvin (myös maksa), onko se merkki siitä, ettei ole käyttänyt alkoholia vuosia joka päivä? 1112 Valitettavasti ei. Se on merkki siitä, että kyseessä on hyvin onnekas ihminen.  Terveyskirjasto kertoo: "Alkuvaiheessa maksakirroosi ei aiheuta mitään oireita. Siksi alkavaa ja keskivaikeaa kirroosia voi sairastaa pitkään ilman, että tietää sairaudesta. Jos tässä vaiheessa tutkitaan veren maksa-arvoja (ks. «Maksa-arvot (maksakokeet)»6), voi niissä olla maksan häiriöön viittaavia muutoksia, mutta ei ole olemassa mitään maksakirroosille ominaista laboratoriotutkimusta, jolla se voitaisiin tarkasti todeta" Koko kansan tohtori Kiminkinen on samaa mieltä: "Maksakirroosia ei voi diagnosoida maksa-arvojen perusteella. Siinä maksasolut tuhoutuvat ja tilalle tulee sidekudosta, joten koko maksa voi lopulta olla yksi kiinteä möykky....
Miten suosittu IRC-galleria on nykyään? 411 Irc-galleria kertoo sivuillaan näin: "Tämä on yksi Suomen suurimmista ja tunnetuimmista nuorten aikuisten sosiaalisista nettiyhteisöistä, jossa on yli 450 000 rekisteröitynyttä käyttäjää ja jopa 12 miljoonaa kuvaa. Käyttäjiemme keski-ikä on 29 vuotta. Kävijöitä kuukaudessa 100 000." https://irc-galleria.net/ Koronan seurauksena Irc-gallerian käyttö on lisääntynyt uutisoi M&M. https://www.marmai.fi/uutiset/koronan-seuraus-irc-gallerian-kayttajamaara-kaantyi-kasvuun-pelkasta-nostalgisoinnista-ei-ole-kyse/8b0d4bec-e51e-4b6b-b63d-6e5aaa67c0e3
Käytän Tellico kokoelmanhallinta ohjelmaa ja haluaisin tietää, että miten siihen saisi lisättyähelposti suomalaisia kirjoja? 170 Telliko kertoo sivustollaan, että se käyttää datalähteenään mm. Google Books sivustoa. Kävisiköhän silloin myös Google kirjat sivusto? https://tellico-project.org/data-sources/ Docs.kde.org Ohjaa sivustollaan muokkaamaan Tellicoa näin: https://docs.kde.org/trunk5/en/extragear-office/tellico/data-sources-options.html Jos nuo ohjeet eivät päde, voisi asiaa tutkailla vielä Tellicon käyttöaoppaasta: https://docs.kde.org/trunk5/en/extragear-office/tellico/index.html
Mistä on peräisin Suomessa käytössä oleva sukunimi Winter? Perustuuko se englannin kielen winter-sanaan vai mihin? 1764 Sukunimi-infon mukaan Suomessa käytettävä Winter-sukunimi näyttäisi olevan ruotsalaista alkuperää. Myös kirjoitusasua Vinter näkyy käytettävän. Ruotsissa Winter oli kahden vanhan aatelissuvun nimi 1600-luvulla. Nimi saapui Ruotsiin Johan Henrik Winterin kautta Ruotsin Liivinmaasta. Sukunimi perustuu kantagermaanin sanaan *wintruz, joka esiintyy nykyään englannissa sanana winter, saksassa Winter ja ruotsissa vinter. Se ei siis perustu englantiin, vaan kehittyi englannin sanan kanssa. Sukunimi-info: https://www.tuomas.salste.net/suku/nimi/winter.html Winter, Wikipedia (ruotsiksi): https://sv.wikipedia.org/wiki/Winter