Nyaste svar

Fråga Läst Betyg Besvarad Öppna Svar
Onko Suomessa olevien vieraiden maiden suurlähetystöjen tontti kyseisen vieraan maan maaperää? Päteekö siellä vieraan maan lait? Jos näin on niin minkä… 2161 Hei, diplomaattista edustusta säätelee Wienin yleissopimus: https://finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1970/19700004 Sopimuksen mukaisesti diplomaateille taataan koskemattomuus. Tämä tarkoittaan muun muassa sitä, että diplomaatteja ei veroteta, lähtökohtaisesti heitä ei voi tuomita tuomioistuimissa rangaistuksiin kuin muutamissa poikkeuksellisissa tilanteissa, eikä esimerkiksi poliisi voi tulla lähetystön alueelle kuin lähetystön omasta pyynnöstä. Tämä koskemattomuuden periaate suojelee niin vuokratiloissa kuin omalla maallakin sijaitsevien lähetystöjen toimintaa. Suurin osa Helsingissä toimivista lähetystöistä sijaitsee vuokratiloissa. Tästä huolimatta poliisi ei voi mennä paikalle kuin lähetystön pyynnöstä. Wienin sopimus edellyttää...
Kaipaan lukea kirjaa, esimerkiksi elämänkertaa, kirjoittajana nainen. Ei nykyaikaista, mieluummin vaikka viimevuosisadan alussa eläneen naisen elämänkertaa… 419 Alla muutamia kiinnostavia 1800-luvulla eläneiden naisten elämäkertoja:  Anna-Liisa Amberg:  Piireissä : Mascha von Heiroth 1871-1934 (Siltala, [2016]) Eeva Hurskainen: Tunnet sen sydämessäsi : Aurora Karamzin ja äidin tehtävä (Kirjapaja, 2008) Sirpa Kivilaakso: Satukuningatar Anni Swan : elämä ja teokset  (Atena, 2009) Minna Maijala: Herkkä, hellä, hehkuvainen : Minna Canth (Otava, 2014) Merete Mazzarella: Fredrika Charlotta, o.s. Tengström : kansallisrunoilijan vaimo (suomentanut Raija Viitanen, Tammi, 2007) Outi Pakkanen: Aino Ackté, Pariisin primadonna (WSOY, 1988) Kirsi Vainio-Korhonen: Sofie Munsterhjelmin aika : aatelisnaisia ja upseereita 1800-luvun Suomessa (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2012)  ...
Nyt kun kirjastojen ovet vähitellen aukeavat, olisin tiedustellut seuraavaa: Herttoniemen vanha kirjasto suljettiin. Välikaudella ennen Hertsin… 268 Mikäli varauksesi eivät vielä ole Roihuvuoressa odottamassa noutoa tai matkalla Roihuvuoreen, voit vaihtaa noutopaikaksi Herttoniemen kirjaston. Herttoniemen kirjasto avataan 14.5. klo 10. https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Herttoniemen_kirjasto
Mikä oli puhelin insinööriksi valmistuneen oppilaitoksen nimi 60-luvun lopulla ja oliko sellainen riihimäellä? (Ei siis Dipl insinööriksi) 483 Ns. opistoinsinöörejä valmistui teknillisistä oppilaitoksista. Riihimäen teknillisessä oppilaitoksessa koulutettiin insinöörejä 1960-luvulla. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa 21.7.1968 julkaistun ilmoituksen mukaan Riihimäelle otettiin uusia oppilaita koneosaston valmistustekniikan ja sähköosaston puhelintekniikan insinööriopintoihin. Kolme vuotta kestäneen koulutuksen edellytyksenä oli ylioppilastutkinto. http://oulun1.blogspot.com/2010/02/insinoorien-heikentynyt-arvostus.html Helsingin Sanomat, arkistohaku      
Miten mahtaa kuulua suomeksi Victor Franklin kirjassa Ihmisyyden rajalla alkulauseen (Harold Kushner) tämä lause: You cannot control what happens to you in… 342 Franklin kirja ilmestyi suomeksi ensimmäisen kerran vuonna 1978. Osmo Jokisen ja Eila Sandborgin suomennos perustuu Franklin teoksen vuonna 1963 julkaistuun laitokseen, jonka esipuheen on kirjoittanut Gordon W. Allport. Kirjan alkukieliseen laitokseen 80- ja 90-luvulla tehdyt lisäykset tai Harold S. Kushnerin uusi esipuhe eivät näin ollen sisälly Ihmisyyden rajalla -kirjan suomenkieliseen laitokseen: kirjasta otetut uudet painokset ovat täsmälleen vuonna 1978 julkaistun ensipainoksen mukaisia.
Sain juuri luettua Evelyn Hynysen kirjan Lasinyrkki. Oli muuten koskettava ja elämänmakuinen. Tekstiä oli eri kirjasimilla. Jäin erityisesti miettimään… 234 Kiitos kysymyksestä! Leipätekstin fontti kuuluu Garamond- perheeseen. Fontti oli suosittu 1990-luvulla, jolloin kirja on kirjoitettu ja painettu. Epilogin fontti on kursivoitu versio leipätekstistä. Suurella todennäköisyydellä fontti on joko EB Garamond tai Adobe Garamond. Kyseiset tiedot löytyvät esimerkiksi Markus Itkosen kirjasta Kirjaintyypit ja tyyli (2015). Lisää fonteista löydät verkkokirjastosta asiasanalla kirjasinlajit.
En muista kirjan nimeä, mutta se alkaa” Miekkonen oli pieni mies. Hän asui vanhassa pahvisessa kenkälaatikossa. Miekkonen oli onnellinen. Mutta eräänä päivänä… 421 Miekkonen oli yksi hollantilaisen kirjoittaja-kuvittajan Max Velthuijsin henkilöhahmoista. Ensimmäinen hänestä kertova kirja Miekkonen etsii kotia alkaa juuri kysymyksessä muistellulla tavalla. Miekkosen puutarhalle hyvää tekevä sade jatkuu monta päivää ja tärvelee hänen kenkälaatikkoasumuksensa, minkä vuoksi hänen on lähdettävä etsimään uutta kotia. Lisää Miekkosesta voi lukea kirjoista Miekkonen löytää onnen ja Miekkonen auttaa ystävää.
Valkoposkihanhet ovat oppineet olemaan pelkäämättä ihmistä ja tulevat joskus vähän kiusallisenkin lähelle, etten sanoisi. Monet muut linnut myöskin. Miksi… 115 Jäniksen kokemaan ihmisen pelkoon vaikuttaa sen luontainen käyttäytyminen ja geenit – ihminen on jänikselle peto, jota pelätään ja jolta suojaudutaan. Luonnossa elävien eläinten käytöstä ohjailevat ne perustarpeet, jotka palvelevat niiden selviytymistä (ruuansaanti, poikasten suojeleminen, lepopaikan löytäminen). Lisäksi käytökseen vaikuttavat opitut asiat, tunteet, sekä yksilöllinen käyttäytyminen.  Myös linnut pelkäävät petoja ja suojautuvat niiltä. En löytänyt lähdettä siihen, että linnut olisivat erityisesti oppineet olemaan pelkäämättä ihmisiä, enemmänkin että perustarpeiden täyttäminen menee pelon edelle tai että ne ovat oppineet erilaisia keinoja löytää ruokaa. Arkielämässä tästä on paljon esimerkkejä mm....
Kuvan mukainen tunnistamaton laite, mikä mahtaa olla kyseessä? Tuli käytetyn elektroniikkaerän mukana. 216 Kuvan laite on vuonna 1990 valmistettu neuvostoliittolainen IRI-1 Bereg -merkkinen säteilyannosmittari eli dosimetri. https://www.avito.ru/uglich/kollektsionirovanie/izmeritel_radiatsii_1446327941 https://www.avito.ru/sankt-peterburg/remont_i_stroitelstvo/indikator_mo…
Tauno Koskelan runo joka alkaa sanoin Koko suvisen yön olen... Miten jatkuu? 1009 Runo on nimeltään En enää etsi sanoja ja jatkuu näin: ”Koko suvisen yön olen saarta kiertänyt ja vedenrajasta sinulle sanoja etsinyt.” Koko runo löytyy Tauno Koskelan runokokoelmasta Monterilai : runoja kahdella kielellä (Länsi-Suomi, 1996). Runo on myös kuunneltavissa Tauno Koskelan itse lausumana osoitteessa http://www.raumakuvasto.fi/index.php?url=http://www.raumakuvasto.fi/tiedosto.php?id=1225 
Onkohan nämä vanhat kupit minkään arvoisia? Missä valmistettu ? Oheinen leima pohjassa ja osassa kuppeja ja asetteja on numero. 1347 Kuppien valmistajista ja erityisesti hinta-arvioista kannattaa kysyä vanhojen astioiden myyntiliikkeistä, tässä muutama Astiataivas https://www.astiataivas.fi/ ja Huutokauppa Helander https://www.helander.com/fi. Myös Facebookissa on keskusteluryhmiä keräilijöille, https://www.facebook.com/search/top/?q=arabia-iittala-ker%C3%A4ily-k%C3… En löytänyt näitä leimoja tästä ruotsinkielisestä sivusta, jossa on suomalaistenkin posliinivalmistajien leimoja, http://www.signaturer.se/index.htm Leimoja on aika vähän julkaistu hakemistoina, https://www.makupalat.fi/fi/k/all/hae/?search_api_views_fulltext=leimat Someron kaupunginkirjastosta löytyy kirjallisuutta posliinista ja sen keräilystä, https://somero.finna.fi/Search/Results?...
Haluaisin tietää että onko se metsolat tv sarjan Leppävaaran talo nykyään vielä pystyssä ja saman värinen kuin metsoloissa millä paikka kunnalla kuka sen… 3840 Hei, Kiitos kysymyksestäsi! Saimme selville, että talo on kyllä pystyssä, mutta se on yksityisomistuksessa. Väriltään talo on nyt punainen. Leppävaaran tila sijaitsee Mouhijärvellä. Mouhijärvi on liittynyt osaksi Sastamalan kaupunkia vuonna 2009. Facebookissa on ryhmä Metsolat, jossa käydään vilkasta keskustelua sarjaan liittyvistä asioista, joten sieltä saisi varmaan lisää mielenkiintoista tietoa.  
Mitä on kohosiimakalastus? 741 Suomen Kalakirjastosta Ari Savikko vastaa näin: Kohosiimakalastus on pintaan viritetystä pitkäsiimasta käytetty nimitys Pohjois-Karjalassa. Siima viritetään kohojen avulla pintaan,  ja koukuissa käytetään kalasyöttiä. Pyydystä käytetään lähinnä  lohikalojen pyynnissä. Tämä nimi tämänkaltaiselle pitkällesiimalle ei  ole laajemmin levinnyt, vaan nimenomaan Pohjois-karjalassa käytössä.  Siellä se on kirjoitettu myös kalastussääntöihin. Suomen kalakirjasto sijaitsee Muoniossa, siellä on laajan kalakirjallisuuden ja sarjajulkaisujen lisäksi erittäin hyvää asiantuntemusta vastata kalakysymyksiin https://www.suomenkalakirjasto.fi/
Mikähän elokuva lienee kyseessä - en muista edes esitysvuotta tv:ssä, mutta siitä on ainakin 30 vuotta aikaa, tod. näk. enemmänkin. Kaveriporukka päättää… 176 Tätä elokuvaa emme tunnistaneet. Elonetistä ja IMDb:stä ei myöskään löytynyt oikein sopivaa, Kavin Elonet, https://kavi.finna.fi/Search/Results?sort=relevance&bool0%5B%5D=AND&loo… IMDB, https://www.imdb.com/find?q=tv-watching&s=tt&ref_=fn_al_tt_mr Tunnistaisikohan joku lukijoistamme elokuvan?
Voiko Pasilan kirjavarastossa käydä hakemassa kirjoja? Vaikuttaako koronatilanne tähän? Kyseinen kirja on Vital lies, simple truths: the psychology of self… 185 Vital lies, simple truths -teos tosiaan sijaitsee Pasilan kirjavarastossa. Asiakkaat eivät voi itse hakea aineistoa sieltä, mutta voit varata kirjan maksutta valitsemaasi Helmet-alueen kirjastoon. Jos sinulla on kirjastokortti ja PIN-tunnus, voit itse tehdä varauksen tämän linkin kautta: https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1261552__SVital%20lies%2C%20simple%20truths__Orightresult__U__X7?lang=fin&suite=cobalt. Helmet-kirjastojen henkilökunta voi myös tehdä varauksen puolestasi joko paikan päällä kirjastossa tai puhelimitse. Kirjaston asiakaspalvelussa tarvitset kirjastokortin, puhelimessa kirjastokortin numeron. Lisätietoa aineistojen varaamisesta löydät tästä linkistä: https://www.helmet.fi/fi-FI/...
Ikkuna unen takana, häikäisevä valo, sanoittamaton, avautuu aikanaan. Kenen runo alkaa näin❓ 157 Valitettavasti emme löytäneet tuota runoa. Kollega arveli, että se kuulostaa Anne Hänniseltä. Ehkä joku lukijoistamme tunnistaa?
Mahtaako kirjastosta löytyä Matti Aslan musiikkia joko cd:nä tai sitten kasettina? 166 CD-levyillä löytyy Matti Aslan kappaleet Pepita kokoelmalla Tupla Finnhits 13 & 14 ja Sinne ainiaaksi jään kokoelmalla Tulisuudelma. Matti Asla albumi Ensimmäinen on julkaistu vain LP-levynä. Päiviä elämässä -niminen albumi on julkaistu sekä LP-levynä että C-kasettina, mutta sitä ei löydy C-kasettina mistään Suomen kirjastosta. LP-levyt on mahdollista saada kaukolainaksi Varastokirjastosta oman kirjaston kautta. Jos LP-levy tulee kyseeseen, kaukolainapyynnön voi täyttää verkkokirjastossa, joka on Lahden seudulla lastu.finna.fi. Etusivun alalaidassa on linkki Lomakkeet, jota klikkaamalla löytyy myös kaukolainalomake.    
Kuinka voi https://kyyti.finna.fi sivulta hakea kaikki 2015-2020 tähtieteen (52) kirjat. Aikaisemmin pystyi, mutta nyt uudella sivustolla en onnistu. 255 Valitse Kyyti-Finnan etusivulta tarkennettu haku ja hakutermiksi tähtitiede ja rullaa näyttöä alaspäin ja valitse valmistusvuosiksi 2015 - 2020.
Ystäväni kaipaa runoa, loppu kuuluu Lapsi jokainen ihan oikea pieni ihminen Helakisa ? 394 Olisikohan kyseessä Kaija Pakkasen runo "Sinulle kirjoitan":   "Minä kirjoitan sinulle runon, ihan pienen ja yksinkertaisen, niin että kaiken ymmärrät.   Sinä minulle hymyn säteilet,  sen suloisen, niin suloisen, minä taas hymystä runon teen.   Ja kohta ei teidä kumpikaan, kuka kirjoittaa, kuka hymyn suo, sinä, minä tai sinä - sama tuo.   Sinä juuri olet lapsi jokainen, niin tärkeä, pieni ihminen."   Runo löytyy muun muassa Kaija Pakkasen runokokoelmasta "Runoretki", vuodelta 2001.
Milloin ja missä on keksitty ja otettu käyttöön turvallisuuslangallinen lasi eli lankalasi, englanniksi "wired glass"? 651 Lankalasi (wired glass) on lasia, jonka lasimassan sisällä on rautalankaverkko. Sitä on käytetty etenkin turvalasina esimerkiksi ovissa, väliseinissä ja ikkunoissa, sillä lasin rikkoutuessa sirpaleet jäävät kiinni rautalankaverkkoon. Lankalasin keksijänä pidetään yhdysvaltalaista insinööriä Frank Shumania (1862–1918). Hän patentoi keksintönsä Yhdysvalloissa vuonna 1892 nimellä "Process of embedding wire-netting in glass". Uutta lasia alkoi ensimmäisenä valmistaa Shumanin perustama American Wire Glass Manufacturing Company Philadelphiassa. Shumanin kehittämät lasityypit menestyivät niin hyvin, että hän pystyi pian jättäytymään pois työelämästä ja keskittymään kokopäiväisesti keksintöihinsä. Shumanin nimissä on yhteensä 64 patenttia....