Voisit löytää heidät Suomen sukuhistoriallisen yhdistyksen sivuilta. Arkistot paikkakunnittain. https://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/arkisto/paikkakunnittain.htm
tai voisit tehdä Kansallisarkistoon tietopyynnön. https://arkisto.fi/fi/palvelut/tietopyyntopalvelu
Olisikohan kyseessä ehkä Hellaakosken vuonna 1943 julkaistuun Uusi runo -kokoelmaan sisältyvän sikermän "Pientä kokoa" toinen runo: Ihan turhaan tuotakin tuskailet / jos päivä ei pilkota polkusi yllä. / Se valo, jota ulkoa löydä et, / sehän rintasi luolassa loimuu kyllä.
Helsingin kaupunki on kaupunginvaltuutettujen aloitteesta selvittänyt mahdollisuutta avata avoimia ja valvottuja huumeiden käyttöön tarkoitettuja tiloja. Sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtajan nimeämän, muun muassa sosiaali- ja terveysalan ammattilaisista sekä Helsingin poliisilaitoksen edustajasta koostuneen työryhmän selvitys valmistui 1.2.2019. Selvityksessä todetaan, että kansainvälisten kokemusten perusteella valvotut, huolellisesti suunnitellut ja oikein sijoitetut käyttötilat vähentävät huumehaittoja, minkä lisäksi niillä voi olla suotuisia vaikutuksia myös yleiseen järjestykseen, julkisten tilojen siisteyteen ja asuinympäristöjen turvallisuuden tunteeseen. Suomessa kokeilun...
Tällaisessa rakenteessa on kyse lauseenvastikkeesta. Siinä sivulause korvataan verbimuodolla (esim. "kuulin, että hän tulee" voidaan ilmaista muodossa "kuulin hänen tulevan").
Kysymyksessä esitetyssä lauseessa on kyseessä finaalinen lauseenvastike, jonka tarkoitus on korvata jotta-lause (esim. "juoksin, jotta ehtisin junaan" - "juoksin ehtiäkseni junaan"). Tällöin rakenne ilmaisee tarkoitusta, sitä, miksi joku asia tehdään. Tätä rakennetta käytetään toisinaan myös ilmaisemassa asioiden keskinäistä aikajärjestystä, mutta silloin lopputulos on helposti moniselitteinen ja tahattoman koominenkin. "Menivät naimisiin erotakseen" on tästä hyvä esimerkki, eikä se olekaan suositeltava tapa ilmaista asiaa.
Lähde:
Kielitoimiston...
Kirjastot.fi-verkkosivun kirjastohakemistosta löytyy neljä kirjastoa, jotka ovat ilmoittaneet tietokantaan yhdeksi palveluistaan rintanappikoneen (https://hakemisto.kirjastot.fi/search?s=55462). Nämä kirjastot ovat Sampolan kirjasto Tampereella, Keskustakirjasto Oodi Helsingissä sekä Sellon ja Tapiolan kirjastot Espoossa. Rintanappikoneet ovat näissä kirjastoissa käytettävissä paikan päällä.
Helsingin keskustakirjasto Oodin rintanappikoneen varauskalenteri löytyy Varaamo-verkkosivulta: https://varaamo.hel.fi/resources/av7fbsmhn57a
Voit tehdä hankintaehdotuksen tästä elokuvasta Hollolan kirjastoon tai johonkin muuhun seudun kirjastoon Lastu-kirjastojen verkkosivulla osoitteessa lastu.finna.fi. Suora linkki hankintaehdotuslomakkeeseen: https://lomakkeet.kuntalaistili.fi/lomakkeet/367/lomake.html
Kaikki hankintaehdotukset otetaan huomioon aineistoa kirjastoon valittaessa, mutta kaikkea ei valitettavasti voida hankkia. Tekijänoikeudellisista syistä vain osa dvd- ja videotallenteista on mahdollista hankkia kirjastoon.
Sisiliskon voi löytää lähes mistä vain ja ne selviytyvätkin hyvin erilaisissa elinympäristöissä. Niiden elinalueelta tulee löytyä piilottelu- ja lämmittelypaikkoja, hyönteisravintoa, lajikumppaneita sekä talvehtimiseen soveltuva kolo. Tärkein on kuitenkin lämmittelypaikka: aurinkoinen kanto, kivi, risu, puunrunko, seinä tai muu paikka, jolle sisilisko palaa saalistusretkiltään. Lähellä on myös oltava kolo yöpymiseen ja pakenemiseen. Talvehtiminen tapahtuu samoilla sijoilla tai vähän matkan päässä.
Sisilisko pitää kivikasoista ja -aidoista, hakkuuaukeista, puupinoista ja risukasoista. Puiden alaosissa, kannoilla ja kivillä ne kiipeilevät mielellään. Maaseudulla ihmisten toiminta luokin paljon sisiliskolle mieluisia alueita...
Kyseeseen saattaisi tulla Margaret Mahyn Noitavaellus (Tammi, 1990). Siinä Laura-tyttö yrittää pelastaa pikkuveljensä Jackon pahalta hengeltä, joka imee itseensä muitten elinvoimaa ja energiaa pysyäkseen hengissä.
https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Aue4fa80e3-cf17-4889-a174-e4f7ae5ea64d
Näyttäisi siltä, että suurten kielialueiden maissa ei opiskella englantia pakollisena kielenä. Suuria kielialueita ovat espanjaa, arabiaa, venäjää ja kiinaa puhuvat maat.
Siksi esim. Saudi arabiassa, Kiinassa, Espanjassa ja Venäjällä kouluissa ei ole pakko-englantia. Varmasti muitakin maita löytyy. https://brightside.me/wonder-curiosities/what-subjects-are-taught-in-schools-from-all-over-the-world-619460/
Oikeastaan Suomenkaan kouluissa ei ole pakko opiskella englannin kieltä. A1 ja A2 kieliksi voi valita myös muun kuin englannin. Käytännössä kuitenkin koulujen oppiainevalikoima ja jatko-opintojen sujuminen ohjaavat valitsemaan englannin.
https://www.sukol.fi/ajankohtaista/tilastotietoa/tilastotietoa_kielivalinnoista
http://www....
Hei ja kiitos kysymyksestä.
Tässä muutama ehdotus luettavaksi aiheesta.
Kuusi Janne: Silmästä silmään
Hast Mauri: Kymmenen virran maa
Anneli Kanto: Veriruusut ja Lahtari
Asko Jaakonaho: Onnemme tiellä
Aki Ollikainen: Nälkävuosi
Kirjaston lähteistä ei vastausta valitettavasti löytynyt. Salon kotiseutuyhdistyksestä Salo-Uskelan seurasta luvattiin selvittää asiaa ja pyydettiin ottamaan suoraan heihin yhteyttä. Sähköpostiosoite on salouskelanseura@gmail.com ja seuran kotisivut löytyvät alla olevasta linkistä:
https://salo-uskelanseura.fi/
Etymologisen sanakirjan Suomen sanojen alkuperä 3 mukaan:
vesikasvin nimi ´raani´ (kirjallinen ensiesiintymä 1860) viittaa taudin nimeen ´raani´, jota on parannettu kyseisellä kasvilla. Raanitauti ´syöpä, sormikoi, luumätä´ on karjalaisperäinen sana (karjalankielinen vastine roani ´luumätä, sormi- tai varvasnivelen ajettuma´.
´Raani´ sana johtunee raani -nimisen taudin hoitoon käytetystä toisesta lääkeaineesta, hylkeenrasvasta eli traanista.
Kuolinilmoituksen julkaisu lehdessä on Suomessa tosiaan hyvin yleistä. Mitään tilastoa asiasta ei kuitenkaan liene. Omaiset päättävät asiasta, ja jokaisella on varmasti omat syynsä. Ylen uutiset kirjoitti kuolinilmoituksista vuonna 2017, alla linkki uutiseen:
https://yle.fi/uutiset/3-9415530
Kielitoimiston sanaikirjan mukaan sanaa jäkeläinen käytetään lapsesta, lapsenlapsesta jne.:
https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/netmot.exe?motportal=80
Näin ollen ilmaus "suoraan alenevassa polvessa" tosiaan toistaa saman asian ja on tarpeeton lisä. Ehkä ilmauksen merkitys ei ole kaikille selvä ja puhuja on halunnut varmistaa asian.
Suomessa on hyvinkin tarkka rahankeräyslaki.
Rahankeräämiseen haetaan aina lupa ja sen saa enintään viideksi vuodeksi kerrallaan.
Rahankeräämislupaa ei myönnetä jos:
Hakemus rahankeräyksen toimeenpanemiseen tulee hylätä, jos:
"1) luvan antamiselle 6, 7 ja 12 §:ssä säädetyt edellytykset eivät täyty; tai
2) luvan hakijan lakisääteiseen toimielimeen tai muuhun johtoon kuuluvia tai luvan hakijassa tosiasiallista päätösvaltaa käyttäviä henkilöitä ei voida pitää luotettavina.
Hakemus voidaan hylätä, jos:
1) haetun keräysalueen sekä yhteisön tai säätiön harjoittaman toiminnan ja toiminta-alueen välillä on ilmeinen epäsuhta;
2) lupaa hakevan yhteisön tai säätiön toiminta ei ole vakiintunutta;
3) aikaisemmat samaa tai siihen...
Tässä kirjavinkkejä eri tyylilajeja ja kulttuureita edustavista kirjoista, jotka kuvaavat ja käsittelevät nyky-yhteiskuntaa.
Kotimaista kirjallisuutta
Heikkinen, Mikko-Pekka: Betoniporsas
* satiirinen romaani ääriajattelusta ja suvaitsemattomuudesta
Hirvonen, Elina: Kun aika loppuu
* terrorismi, ilmastonmuutos ja maailman hätä kuvattuna perheen kautta
Karra, Petri: Pakenevat unet
* kuvaus nuorten syrjäytymisestä ja liian aikaisesta aikuisuudesta
Koskiniemi, Sisko: Kääntöpuolella lapsuus
* järkyttävä ja riipaiseva kuvaus poliisiaseman sosiaalityöntekijän kohtaamista lapsista
Lahti, Katja: Lasitehdas
* seurusteleva nuoripari saattaa yhteen eri sosiaaliluokkiin kuuluvat perheensä
Snellman, Anja: Parvekejumalat
* romaani...
Toivottavasti joku elokuvatuottaja huomaa toivomuksesi.
Vielä en löytänyt muuta elokuvallista aineistoa (tai vihjeitä sellaiseen) kuin kirjatrailerin. https://www.youtube.com/c/jarimakipaa/
Kenties voisit elokuvaa odotellessa tehdä omia kirjatrailereita nettiin?
Toimittajan ammattiin on periaatteessa kaksi koulutusväylää yliopisto ja ammattikorkeakoulu. http://www.ammattinetti.fi/ammatit/detail/120_ammatti
Ammattikorkeakoulun medianomin tutkinnon suorittaminen pätevöittää myös muihin media-alan työtehtäviin.
"Medianomiksi (AMK) nuoriso- tai aikuiskoulutuksena
Medianomi (AMK) on kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto, jonka laajuus on 240 opintopistettä ja keskimääräinen suoritusaika noin neljä vuotta. Koulutusta järjestetään Helsingissä Metropolia Ammattikorkeakoulussa ja Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa sekä Oulun, Lahden, Turun ja Tampereen ammattikorkeakouluissa ja Joensuussa Karelia-ammattikorkeakoulussa.
Koulutusohjelmia ovat viestintä, journalismi, elokuva ja televisio, esitys-...
Riippuu siitä, miten suurpeto määritellään. Suurimpien saalistaja-liskoihin verrattuna kalaliskot ovat olleet aikansa pikkupetoja.
Saalistajina ne ovat varmaan olleet yhtä tehokkaita kuin nykyiset delfiinit tai miekkavalaat. Saalismäärät ovat siis melko isoja. Saaliin koko pienestä keskikokoiseen.
Kalaliskoihin kuuluu myös yksi kaikkien aikojen suurimmista eläinlajeista.
https://paleontology.fandom.com/wiki/Ichthyosaur
https://www.tiedetuubi.fi/jattimainen-ichthyosaurus-oli-kaikkien-aikojen-suurimpia-elaimia