Nyaste svar

Fråga Läst Betyg Besvarad Öppna Svar
Kun epäilen tuttavani kuolleen, niin mistä saan tietoa? Hänen kännykkänsä on suljettu. 31015 Voit ainakin soittaa Väestörekisterikeskuksen osoitepalveluun ja kysyä tuttavastasi. Osoitepalvelussa kerrotaan, jos kysytty henkilö on kuollut. Jos tuttavallasi nimi on kovin yleinen, kannattaa varautua kertomaan tietoja mahdollisimman tarkasti. Puhelinnumero on maksullinen.https://dvv.fi/osoitepalvelu
Luin taas uudestaan Annikki Sankarin Kaislahden miniän ja Kaislahden emännän. Koska tapahtumat olivat vanhastaan tuttuja - lempikirjojani kun ovat olleet… 1240 Sekä murre että varsinkin kunta taitavat jäädä arvailujen varaan. Annikki Sankarista on kirjoitettu hyvin vähän. Löysin joitakin lehtiartikkeleita ja kirja-arvosteluja 1970-luvulta, mutta ei niistä ollut paljoakaan apua. Pekka Teelahti kirjoittaa kielestä arvostelussaan kirjasta Kaislahden miniä (Uusi Suomi 31.3.1977): "Sankarin repliikit ovat luontevia, usein niistä tuntee todellisen keskustelun maun. Jonkin verran häiritsee kielen eri muotojen vaihtelu. Kaupunkilaiset puhuvat yleisarkikieltään, Kaislahden seudun väki pohjoissavolaista (?) murrettaan. Soljuvimmin juoksee Eijan äidin kannakselainen." Pohjoissavolainen murre ei tunnu uskottavalta, eteläisempi savo kyllä. Annikki Sankari on kotoisin...
Kuuluuko taloyhtiön vai osakkaan vastuulle pesuhuoneen tuuletusikkunan hyönteisverkko (pokineen)? Hyönteisverkot (ja pokat) hankittu aikoinaan taloyhtiön… 1149 Osakkaan ja taloyhtiön välisestä vastuunjaosta säädetään asunto-osakeyhtiölaissa. Lain pohjalta on laadittu taloyhtiön vastuunjakotaulukoita, joissa on täsmennetty ja konkretisoitu vastuukysymyksiä. Vastuunjakotaulukossa (2014)  todetaan, että ulkoilmaa vasten oleva tuuletusluukun säleikkö kuuluu taloyhtiölle, mutta säleikön sisäpuolinen hyttysverkko taas osakkaalle.   On mahdollista, että taloyhtiössä on päätetty poiketa ja asunto-osakeyhtiölain mukaisesta vastuunjaosta. Vastuunsiirtopäätös voidaan tehdä yhtiökokouksessa, mutta se ei suoraan koske niitä osakkeenomistajia, jotka eivät ole olleet päätöstä tekemässä. Siis uusia asukkaita.   Taloyhtiöiden osakkaita ja asukkaita neuvovat ainakin seuraavat tahot:...
Olen kuullut, että junissa ei enää nykyään työskentele koneapulaisia mutta milloin vielä työskenteli? Entä onko heitä työskennellyt muuallakin kuin junissa? 747 Aiemmin työskenteli veturissa kaksi henkilöä: veturinkuljettaja ja lämmittäjä. Diesel- ja sähköjunien tultua käyttöön lämmittäjää ruvettiin kutsumaan koneapulaiseksi, jonka tehtävä oli veturin ja sen  koneiston hoito ja kuljettajan auttaminen. Kahden miehen ajosta luovuttiin vähitellen. Tiedustelin asiaa Haapamäen museoveturiyhdistys ry:ltä ja sain sitä kautta liikennepäällikkö Hannu Lehikoisen vastauksen: "Yksinajoon alettiin siirtyä vaiheittain vuonna 1994 (sitä ennen jo Lättähatut, lähiliikenteen sähkömoottorijunat ja vaihtotyö yksinajossa). Yksinajo laajeni henkilöstötilanteen mukaisesti (ketään ei irtisanottu). Esim vaarallisten aineiden kuljetukset olivat pitkään kaksinajossa. Viimeiset kaksinajoa vastineet veturit (...
Luin jostakin, että ihminen tarvii unta yhtä paljon kesällä ja talvella..Rohkenen hiukan epäillä...Olen itse jo lähellä 60 vuotta ja "tutkinut" asiaa kymmenien… 325 Kysymyksessä esitetylle huomiolle koetun unentarpeen vähenemisestä valoisana aikana voi löytää selityksen esimerkiksi valon ja unen terveysvaikutuksia perusteellisesti tutkineen Timo Partosen kirjasta Lisää unta : kiireen lyhyt historia (Duodecim, 2014). Valo tahdistaa elimistömme sisäisen vuorokauden maapallon pyörimisliikkeestä johtuvaan ulkoiseen vuorokauteen. Päivän pituus antaa tahdin sisäisen kellomme toiminnalle ja säätelee vireystilaamme - sarastus ja valo virkistävät, hämärä ja pimeys väsyttävät. Partonen kuitenkin muistuttaa, että riittävä uni on ihmisen perustarve - vuorokauden 24 tunnista aikuisen olisi nukuttava keskimäärin kolmasosa, oli sitten kesä tai talvi.
Kantakortista: Henkilö saanut Vm2 10.08.1941 Pky 7/41 sekä Vm1 07.10.1941 Pky 14/41. J.os KrhK/8.Pr. Kiinnostaa tietää… 3149 Kyseessä on niin sanottu Tuntemattoman sotilaan rykmentti (JR 8), joka toimi kantakortissa mainitulla 8. Prikaatin nimellä ennen jatkosodan alkamista. Mauno Jokipiin ja Kimmo Sorkon teoksessa "Tuntemattoman sotilaan rykmentti: jalkaväkirykmentti 8:n historia" mainitaan, että elokuun alkupuolella 1941 JR 8:aan lankesi sekä ylennyksiä että ensimmäinen "mitalisade", joka sisälsi 32 ensimmäisen luokan ja 140 toisen luokan Vapaudenmitalia. Yleisinä perusteina olivat taisteluissa osoitettu kunto ja urhoollisuus. Tätä ennen JR 8 oli edennyt divisioonansa kärkirykmenttinä ja oli ollut torjumassa maihinnousuyritystä Lunkulansaaressa. Edelleen, Petroskoin valtauksen kunniaksi lokakuun alkupuolella rykmentille jaettiin ensimmäisen luokan...
Nyt on hukassa vanha lasten satukirja luultavasti 90-l, jossa erilaisia eläinsatuja. 1066 Etsimäsi kirja taitaa olla Rakkaimmat eläinsatuni -niminen satukokoelma, joka julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1992 ja sen jälkeen siitä on otettu uusintapainoksia. Kokoelman on toimittanut Lesley O'Mara ja sen ovat suomentaneet Raija Viitanen ja Tatu Pekkanen. Satukirjan julkaisi Kustannus-Mäkelä. Rakkaimmat eläinsatuni on lainattavissa kirjastoverkkoalueesi kokoelmista. Linkistä pääset tarkastelemaan myös kokoelman sisältoä sekä näet kuvan kirjan kannesta. https://vaski.finna.fi/Record/vaski.161391 http://lastenkirjainstituutti.fi/
Helsingin Sanomissa oli keväällä juttu, jossa kerrottiin, että Iltasatuja kapinallisille tytöille -kirjasta tehdään suomalainen versio. 372 Kyseessä on satumuotoinen tietokirja Sankaritarinoita tytöille : kertomuksia rohkeista naisista Minna Canthista Almaan  (toim. Taru Anttonen ja Milla Karppinen). Teoksen julkaisee Into Kustannus syksyllä 2018. https://intokustannus.fi/sankaritarinoita-tytoille-kirjaprojekti-sai-yhteisorahoituksella-ennatyspotin/
Minkä ikäinen on ollut vanhin lääkäriksi valmistunut henkilö Suomessa ja maailmassa? Entä minkä ikäisenä ei enää voi lähteä opiskelemaan lääkäriksi? 2990 Suomessa ei lääketieteen opinnoille ole ikärajaa. Ainakin muutama 47-vuotias on aloittanut opintonsa lääketieteellisessä. He ovat 53-vuotiaita valmistuessaan lääkäriksi. Lääkärilehdessä on mainittu että vanhin medisiinari eli lääketieteen opinnot aloittanut on 63-vuotias.  Maailman vanhin lääkäriksi valmistunut on varmaan australialainen Allan Stewart, joka valmistui lääketieteen kandidaatiksi 97-vuotiaana.  https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/09/21/ikina-ei-ole-liian-myohaista-laakikseen-47-vuotiaana http://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajankohtaista/tiesitko-taman-opiskelukaveristasi/ https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000501027.html
Pääseekö kirjastoon töihin työkkärin kautta "työkokeiluun"? Jos käyn kysymässä kirjastosta tästä, tietävätkö he mikä on työkokeilu? 1260 Hei ja kiitos viestistä! Jyväskylän kaupunginkirjastoon on mahdollista päästä työkokeiluun. Voit olla asiasta yhteydessä suoraan sen kirjaston tai osaston esimieheen, jonne toivot pääseväsi työkokeiluun. Esimiesten yhteystiedot löydät täältä: https://www.jyvaskyla.fi/kirjasto/yhteystiedot .  
Miksi Heikoin lenkki -ohjelmassa ensimmäinen kierros aloitetaan kilpailijasta, jonka nimi on ensimmäisenä aakkosissa? Miksei kilpailijasta, joka on… 397 Ensimmäisen kierroksen aloittaminen kilpailijasta,  joka on ensimmäisenä aakkosissa, antaa ehkä vaihtelevuutta kilpailuun. Eri maiden versioissa on ollut 6-10 kilpailijaa. Heikoin lenkki pohjautuu brittiläiseen formaattiin ja he laativat säännöt.
Millaiseen muotoon VHS-kasetteja on mahdollista digitoida? 581 Kouvolan pääkirjaston Mediamajassa on mahdollista digitoida VHS  DVD:ksi,  joka on mahdollista sitten tallentaa joko tikulle tai suoraan koneen kiintolevylle.
Löytyykö kirjailija Eino Kaijaalta muita teoksia kuin 2006 ilmestynyt Lähtöpesä. Käy myös teokset joissa Kaijaa on yksi tekijöistä. Aihepiiri josta teoksia… 331 Lähtöpesä on ainoa tietokantojen tuntema Eino Kaijaan kirja, enkä Kaijaata käsittelevistä lähteistä löytänyt mainintaa, että hän olisi julkaissut muuta. Veturimies-lehdessä kirjan ilmestymisen aikoihin olleessa esittelyssä kyllä huomautetaan aineistoa kertyneen niin paljon, että toinenkin kirja on mahdollinen, mutta ainakaan vielä ei toista Kaijaata ole kuulunut. Veturimies 3/2006
Anna-Liisa Haakanan Ykköstyttö-kirjaan perustuvan elokuva. 562 Anna-Liisa Haakanan Ykköstyttö-kirjaan perustuvasta elokuvasta ei löydy tietoja. Sen sijaan Haakana käsikirjoitti Raili Ruston ohjaaman ja Yleisradion tuottaman tv-elokuvan Tunturin takana, joka esitettiin Ylen TV 1:ssä 12.2.1989. Maria Gripen  nuortenkirja Agnes Cecilia: en sällsam historia on suomennettu nimellä Vieras aikojen takaa (suom. Eila Kivikkaho, 1983). Kirjasta on tehty elokuva, jolla on sama nimi kuin alkukielisellä kirjallakin. Anders Grönrosin vuonna 1991 ohjaama elokuva esitettiin Suomessa 8.2.1996 nimellä Agnes Cecilia. Elokuva oli SVT Draman, Svensk Filminstitutenin ja Svensk Filmindustrin yhteistuotantoa. Kumpaakaa elokuvaa ei valitettavasti ole saatavana tallenteena. Mikäli haluaisit nähdä...
Mitä Suomen kielisiä filosofi Nietzschen teoksia on saatavilla Hämeenlinnan kirjastoista? 184 Löydät haluamasi teokset helposti menemällä Hämeenlinnan kirjaston kotisivuille www.vanamokirjastot.fi. Etusivulta löydät hakukentän (Hae kirjaston kokoelmasta), johon voit kirjoittaa hakusanaksi tekijän Nietzsche, Friedrich. Tällä hetkellä suomenkielisiä teoksia löytyy 14 kappaletta. Klikkaamalla hakutuloksista haluamasi teoksen nimeä, pääset saatavuustietoihin.
Mikä on Tapani Pertun koko nimi? 271 Matrikkelissa Teatterit ja teatterintekijät 2005 ei ole muita etunimiä kuin Tapani.
Kun puhelimeen tulee ilmoitus päivitä, mitä silloin pitää tehdä? 226 Kyseessä on todennäköisesti puhelimen käyttöjärjestelmän päivitysilmoitus, johon on järkevää vastata myönteisin klikkauksin. Jos kuitenkaan ei ole selvää, minkä päivittämisestä on kysymys, kannattaa mennä puhelimen kanssa siihen myymälään, mistä puhelin on ostettu ja kysyä sieltä neuvoa. Näin kannattaa toimia myös silloin, jos ei ole koskaan mitään ohjelmistopäivityksiä tehnyt. Normaalisti ne eivät vaadi käyttäjältä muuta kuin hyväksymisen (yksi Enter), mutta tietämättä tämän enemmän on mahdotonta tarkemmin neuvoa. Puhelimien käyttöjärjestelmiä on useita. Tavallisimpia ovat Android (useimmat merkit), Applen oma ja Microsoftin oma. Heikki Poroila
Miksi kärpäsillä ei ole pistintä puolustuskeinona? 311 En voi varmuudella sanoa, etteikö millään lukuisista kärpäslajeista voisi olla varustuksenaan myös pistintä, joka on tyypillinen suurella pistiäisten lahkolle. Pistiäisiin kuuluvat mm. mehiläiset ja kimalaiset. Asiaa kannattaa lähestyä pikemmin siten, että hyönteisten valtavasta ryhmästä kutsumme pistiäisiksi kaikkia niitä, joilla tuollainen ase on, kun taas kutsumme kärpäsiksi kaksisiipisiä hyönteisiä, jotka eivät tuhlaa energiaa pistimen kaltaisen aseen rakentamiseen, vaan luottavat nopeuteensa ja hyvään näkökykyynsä. Evoluution näkökulmasta mikään yksittäinen puolustuskeino ei ole sinänsä ihanteellinen, vaan eri ympäristöissä eri lailla kehittyneet eliöt soveltavat hyvin erilaisia keinoja, joista "pistin" on vain yksi lukemattoman...
Miksi monet kuuluisat kokit ovat miehiä? 312 Tähän kuten useimpiin muihinkin kysymyksiin sukupuolten erilaisesta edustuksesta eri ammateissa voi vastata viittaamalla historialliseen painolastiin. Monien eri sosiaalisten syiden takia miehillä on historiallisesti jyrkkä yliedustus myös sellaisissa ammateissa, joissa ei ole suoranaisesti kysymys tarvittavasta lihasvoimasta tai vastaavasta yksinkertaisesti fyysisestä ominaisuudesta. On vaikea keksiä mitään muuta luonnollista selitystä "kuuluisien mieskokkien" lukumäärään kuin sen, että tällaisen ravintolakokin ammatti on perinteisesti kuulunut vain miehille. Jos naispuolisia ravintolakokkeja on vähän, on epätodennäköistä, että heitä olisi kuuluisuuksien joukossa suhteellista osuuttaan paljon enemmän. Tosin tässäkin on muistettava, että...
Mistä voisi saada Aarno Ranisen kääntämät sanat Antonio Carlos Jobimin Meditacao -kappaleeseen? Suomenkielinen nimi on Taas on hiljaisuus, esittäjä Erkki… 314 Tämä Erkki Liikasen käännösversio on tosiaan hankala tapaus, koska se on Viola-tietokannan mukaan julkaistu vain LP-levyllä Laululoota ( FinnsoundFSC03, 1973) ja Finnsoundin vuonna 1967 julkaisemalla single-levyllä FS002, joka sisältää tämä Liikasen esityksen lilsäksi Aarno Ranisen tulkinnan laulustaan Entisen varjo. Käytännössä ainoa tapa saada sanat on varata Kansalliskirjaston musiikkiosastolta kuunteluaika ja kirjoittaa sitten kuuntelemalla sanat muistiin. On tietysti mahdollista, että Erkki Liikasella on itsellään sanat tallessa, mutta en osaa sanoa, miten häneen voisi saada yhteyden. Nuottia laulusta ei ole koskaan julkaistu. Heikki Poroila