Nyaste svar

Fråga Läst Betyg Besvarad Öppna Svar
Oliko Jiddu Krishnamurtilla elämänkumppani- siis elikö hän suhteessa? 684 Krishnamurtilla ei ollut elämänkumppania. Hänellä oli tosin pitkä suhde läheisen työtoverinsa Desikacharya Rajagopalin Rosalind-vaimoon. Suhde tuli ilmi vasta Krishnamurtin kuoleman jälkeen. Lähde: Guruja, joogeja ja filosofeja (WSOY 2008)
Osaisiko joku kertoa seuraavan kappaleen nimen ja löytyykö siihen mahdollisesti nuotteja jostakin. Marraskuu vie pihapuusta lehden viimeisen. Nenänpäätä… 1803 Kysymyksessä on Jukka Salmisen laulu Marraskuu, joka löytyy nuotteineen Salmisen Tule ystäväksi: Jukka Salmisen lastenlauluja -nimisestä kirjasta.
Luen parhaillaan Jaakko Hämeen-Anttilan kirjaa Mare nostrum. Kirjassa kerrotaan Kreetan saarelta 1908 löydetystä Faistoksen kiekosta ja yrityksistä sen kuva-… 1257 Tiedustelin asiasta Mare nostrum-kirjan tekijä Jaakko Hämeen-Anttilalta. Hän kertoi tiedemaailman olevan tällä hetkellä sitä mieltä, että Faistoksen kiekon arvoitus jää ratkaisematta, ellei uusia vastaavia kirjoituksia löydy. Edistystä ei siis ole tapahtunut kirjan julkaisemisen jälkeen. Hän toteaa myös, että epäuskottavia ja tieteen hylkäämiä ratkaisuyrityksiä ilmestyy kuitenkin koko ajan. Luotettavaa lähdettä asian seuraamiseen ei siis näyttäisi tällä hetkellä internetistä löytyvän.
Onko Myyttihovi-sarja sopiva 8-vuotiaalle lukemisesta innostuneelle pojalle Entä Netta Walldén: Ruben ja rouva Mallamudin tapaus? 2365 Mielestämme "Ruben ja rouva Mallamudin tapaus" sopii hyvin tuon ikäisen pojan luettavaksi. Kirja on hauska ja hieman nurinkurinenkin, uudentyyppinen lastenkirja, jota parodiassaan voisi verrata Kapteeni Kalsariin. Tämä kirja on myös suhteellisen helppolukuinen hauskoine kappaleen aloituskuvineen. Myyttihovi on vähän samantyylinen kuin uusimmat (loppupään) Harry Potterit eli jännitystä, vauhtia ja taikuutta, mutta myös vakavampia teemoja. Lisäksi kirjat ovat noin 300-sivuisia, joten aika paljon luettavaa 8-vuotiaalle. Jollekin tuon ikäiselle voisi kyseinen sarja sopia, mutta parempi ikäryhmä olisi ehkä 12-vuotiaasta ylöspäin. Tuon ikäiselle pojalle voisi sopia paremmin esim. Riordanin Percy Jacksonit, joissa on seikkailua ja elokuvamaista...
Asun tällä hetkellä Espanjassa ja maksaisin 3 e velan myöhästymisestä. En pääse kirjastoon maksamaan, jotenka kuinka toimitaan. 1561 HelMet-kirjastojen eli Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunginkirjaston maksut voi maksaa tilisiirtona kirjaston tilille, mutta siitä pitää sopia erikseen kirjaston kanssa sähköpostitse tai soittamalla. Kirjasto antaa maksua varten tilisiirtolomakkeen. Toinen mahdollisuus on pyytää jotakuta Suomessa olevaa tuttavaa maksamaan maksut puolestasi jossakin HelMet-kirjastojen toimipisteessä.
Voiko kirjaston kirjat palauttaa mihin tahansa kirjastoon? 16995 HelMet-kirjastojen eli Vantaan, Helsingin, Espoon ja Kauniaisten kaupunginkirjaston kirjat voi palauttaa mihin tahansa HelMet-kirjastojen toimipisteeseen. Sen sijaan yliopiston, muiden oppilaitosten tai HelMet-alueen ulkopuolisiin kirjastoihin ei voi noita HelMet-kirjastojen kirjoja palauttaa. Kun kirjat on palautettu, ne kuljetetaan omistajakirjastoon.
Janet Evanovichin Stephanie Plum sarjaa on ilmestynyt 18 osaa englanniksi. Kajaanin kaupunginkirjastossa sarjasta on kahdeksanteen osaan asti, olisiko… 910 Kajaanin kaupunginkirjastossa on olemassa kaikki tällä hetkellä suomennetut teokset. Kunhan osia suomennetaan lisää, niin ne varmasti hankintaan kirjastoon. Englanniksi ei ole mahdollista hankkia kaikkia osia ainakaan tällä hetkellä määrärahojen rajallisuuden vuoksi, mutta mahdollisuuksien mukaan yritetään hankkia englanninkielisiä teoksia lisää.
Millä kaikilla muilla kielillä Helsingin kirjastossa on kirjoja kuin suomen kielellä? 2782 HelMet-kirjastoissa eli Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunginkirjastoissa on kirjoja peräti 112 kielellä eli suomen lisäksi 111 kielellä. Tieto on vuodelta tilastosta 2010, joten määrä on saattanut hiukan muuttua suuntaan tai toiseen. Kielet suomen lisäksi ovat ruotsi, englanti, venäjä, saksa, ranska, espanja, kiina, viro, italia, arabia, somali, monikielinen, persia, tanska, norja, japani, vietnam, turkki, albania, kurdi, thai, kroatia, bosnia, latina, puola, unkari, portugali, uuskreikka, serbia, tsekki, hollanti, tamili, saame, heprea, latvia, burma, swahili, bulgaria, pandzabi, urdu, romania, klassinen kreikka, hindi, islanti, tagalog, ukraina, karjala, liettua, slovakki, korea, pasto, tigrinja, katalaani, gudzarati,...
Mikä alue Tampereella on "Sorinahde"? Uudessa Kosken kaupungin historiakirjassa mainitaan, että yliopisto (silloin YKK) sai tilat Sorinahteelta. Missä on… 2772 Tampereen seudun karttanimistö -tietokannan (http://teto.tampere.fi/nimisto/index.htm) mukaan Sorinahde on Ratinasta Kalevaan nouseva jyrkkä mäki. Alueella sijaitsee nykyään Tampereen yliopiston keskustakampus ja rautatie. Rautatien ylittävä, Kalevantien ja Vuolteenkadun yhdistävä silta on nimeltään Sorinahteen silta. Sorinahde ei siis ole kaupunginosa, vaan sijoittuu Kalevanharjun ja Ratinan kaupunginosien rajalle.
Olisin kiinnostunut siitä, löytyykö sellaisia suomenkielisiä kirjoja, joiden kirjoittaja on äidinkieleltään muu kuin suomen/ruotsinkielinen? Ja tarkemmin… 1653 Ulkomaalaisten kokemuksia ja näkemyksiä Suomesta ja suomalaisista löytyy ainakin seuraavista kirjoista. Bradley, David: Leijona ruusujen keskellä : muistelmia Suomesta (Weilin + Göös 1966) Connolly, Harold: Vieraina Valloista (Kirjayhtymä, 1964) Eilenberger, Wolfram: Minun suomalainen vaimoni (Siltala 2011) Goldway, Ruth: Kirjeitä Suomesta (Otava 1998) Kuss, Gerald V.: Näin minä näin Suomen (Kirjayhtymä 1964) Sabour, M'hammed: Suomalainen unelma : tapahtumia ja tulkintoja Suomesta ja suomalaisista (Joensuu University Press 1999) Schatz, Roman: Suomesta, rakkaudella = From Finland, with love (Johnny Kniga, 2004) Sykes, John: Suuntana pohjoinen (Weilin + Göös 1968) Historiallisempaa perspektiiviä löytyy mm. seuraavista: Acerbi, Giuseppe:...
Runo, mun huonehessain seinäl on yks kuva halpa, koruton Kenen kirjoittama 2313 Kyseessä on Paavo Cajanderin runo nimeltä Kuva. Runo löytyy mm. Tämän runon haluaisin kuulla -teoksen ensimmäisestä osasta sekä Juhla on runojen aikaa -teoksesta.
Kuka on kirjoittanut Eestiläisen kirjan, Neuvostoaika ja Eesti ihmine. Alkuperäisteos Noukoguaeg ja Eesti inimine. Muistan kirjailijan nimen Enno, kas on oikea 397 Tarkoitat varmaan kirjaa Neuvosto-Viron arkipäivää (2006), jonka on toimittanut Enno Tammer. Alkuteos on Nõukogude aeg ja inimene (2004).
Saako teiltä maksutonta tai maksullista ohjausta tiedonhakuun ja Refworks-viitteidenhallintajärjestelmän käyttämiseen? 545 Oulun kaupunginkirjastossa voi saada maksutonta henkilökohtaista opastusta kirjastossa käytössä oleviin tiedonlähteisiin http://www.ouka.fi/kirjasto/tiedonhaku/index.html . Varauksen opastukseen voi tehdä netillä, puhelimitse tai sähköpostitse http://www.ouka.fi/kirjasto/tiedonhaku/tiedonhakulomake.html . Lisäksi on tiedonhaun ja internetin opetusryhmiä http://www.ouka.fi/kirjasto/palvelut/tietotekniikkapalvelut3.html . Refworks-opastusta ei Oulun kaupunginkirjastossa anneta. Yliopistojen kirjastot tarjoavat Refworks-viitteidenhallintajärjestelmää asiakkaidensa käyttöön. Oulun yliopiston kirjasto järjestää aiheesta tietoiskuja http://www.kirjasto.oulu.fi/index.php?id=253 . Jos ei pääse tietoiskuihin, voi tiedustella henkilökohtaista...
Kysyn uudestaan ,mistä pölypunkit tulevat, syntyvät ?Tarkoitan mistä ne tulevat asuntoon `sisään ` 1032 Pölypunkit kuuluvat hämähäkkieläimiin ja ne kuuluvat ihmisen luontaisiin seuralaisiin lähes kaikkialla maailmassa. Suomessa esiintyy vain kahta pölypunkkilajia, mutta lämpimämmillä alueilla lajeja ja yksilöitä esiintyy huomattavasti runsaammin. Tämä johtuu siitä että ne vaativat lämpimiä (mielellään yli +25 astetta) ja kosteita olosuhteita sekä ihmishilsettä ravinnokseen. Meillä pohjoisissa oloissa esim. vuodevaatteet tarjoavat siksi yhden harvoista otollisista paikoista punkkien elinympäristöksi. Pölypunkkien tuloreittiä ihmisten asumuksiin on näin ollen mahdotonta tarkemmin määrittää, punkit tai niiden munat voivat pienikokoisuutensa ansiosta liikkua jopa ilmavirtojen mukana paikasta toiseen.
Miten voin etsiä esimerkiksi luokasta 61 ja kaikista 61 luokan alaluokista vuonna 2011 julkaistuja teoksia? 683 Jos tarkoititte kuinka hakea PIKI-verkkokirjastosta, niin valitettavasti siellä ei ole pelkän luokkahaun valintaa. Siellä voi kyllä hakea luokittain, mutta joukkoon tulee mukaan myös paljon muutakin kyseisiin luokkiin kuulumatonta aineistoa. Vapaasanahakukenttään voi kirjoittaa esimerkiksi 61* (eli perään tähti katkaisumerkiksi), sitten kirjoittaa julkaisuvuosikenttään 2011 ja valita vielä valikosta aineistolajiksi kirja. Mutta tällä tavalla tuloksia tulee todella paljon, joten kannattaa hakea alaluokka kerrallaan. 61-luokan ja sen alaluokat löydätte täältä: http://ykl.kirjastot.fi/fi-FI/luokat/?MinClassNumber=61&MaxClassNumber=….
1960-70luvulla oli amerikk.kirja käännetty suomeksi.jossa sodasta palaava oli sairaalassa, mutta häneltä puuttuivat kädet ja jalat, mieli toimi, kuulo toimi… 680 Kyseessä on varmastikin Dalton Trumbon teos Johnny got his gun, joka on alunperin kirjoitettu vuonna 1938 ja julkaistu vuonna 1939. http://en.wikipedia.org/wiki/Johnny_Got_His_Gun Suomeksi se ilmestyi vuonna 1973 Pentti Saarikosken suomentamana nimellä Sotilaspoika. Jo vuonna 1971 teoksen pohjalta valmistui elokuva, joka myös on muodostunut klassikoksi: http://fi.wikipedia.org/wiki/Sotilaspoika_(vuoden_1971_elokuva)
Kene kirjoitamia ovat Satakunnan sahoista romaanin tavoin kertovat kirjat? Luin joskus. Teokset kertoivat jonkin suvun omistuksessa olleista sahoista jonkin… 229 Olisiko kyseessä Pirjo Tuomisen Satakunta-trilogia,johon kuuluvat kirjat Suuren joen maa (Tammi, 1996) Kuningasväylä ( 1997) ja Tulen pojat, veden tyttäret ( 1998) Kirjojen saatavuustiedot osoiteessa http://www.helmet.fi/search~S9*fin?/Xsuuren+joen+maa&searchscope=9&m=&l…
Olen hukannut kirjastokorttini. Onko minulla mahdollisuus saada uusi maksutta? Muistan kortin numeron. 1005 Uusi kirjastokortti on maksullinen. Lasten kortti maksaa kaksi euroa ja aikuisten kortti kolme euroa. Voit pyytää uuden kortin mistä tahansa HelMet-kirjastosta ja sinulla pitää olla tuolloin mukanasi henkilöllisyystodistus. Jos olet alle 15-vuotias, saat uuden kortin tuomalla kirjastoon takaajan täyttämän ilmoittautumislomakkeen, joka löytyy allaolevasta linkistä. Joka tapauksessa sinun on syytä välittömästi ilmoittaa korttisi kadonneeksi, jottei kukaan muu voi käyttää sitä väärin. http://www.lib.hel.fi/fi-FI/kirjastokortti/
Ovatko kirjaston lainausten myöhästymismaksut ja kadonneiden kirjojen korvaamismaksut ulosottokelpoisia maksuja? 2566 Kirjaston maksut ovat yksityisoikeudellisia saatavia. Ne ovat ulosottokelpoisia sen jälkeen, kun niille on haettu tuomioistuimen antama suoritustuomio.
Miksi Ihaan häntä on kiinni naulalla? 3379 Itse asiassa Ihaan häntä taitaa olla kiinni jonkinlaisella taulunastalla. Nastakiinnityksen puuhamiehenä on Risto Reipas. Nalle Puhin luoja A. A. Milne on kehitellyt tarinoidensa hahmoja todellisen maailman hahmojen pohjalta. Risto Reippaan esikuva on Milnen oma poika Christopher Robin, jolla oli lelueläimiä, mm. vaaleanruskea nallekarhu, tiikeri, kenguru sekä harmaa sahanpuruilla täytetty aasi. Ihaan irtohäntä viittaa todennäköisesti vanhaan leikkiin, jossa yritetään silmät sidottuina kiinnittää aasin häntä oikeaan kohtaan. Englanninkielisessä Wikipediassa häntää luonnehditaan vapaasti suomennettuna näin: "Ihaalla on pitkä irtohäntä, jossa on vaaleanpunainen rusetti. Ihaa pitää hännästään kovasti, mutta on myös taipuvainen hukkaamaan sen...