Nyaste svar

Fråga Läst Betyg Besvarad Öppna Svar
Musiikin siirto vinyyliltä siirto cd-levylle 316 Rauman pääkirjastossa on mahdollista digitoida materiaalia vinyyliltä cd-levylle. Digitointihuone tulee varata etukäteen esimerkiksi puhelimitse tai sähköpostitse. Huoneessa on ohjeet digitointia varten, mutta jos asiakas tarvitsee henkilökunnan apua, kannattaa siitäkin ilmoittaa etukäteen. 
Kuinka monta kahvilaa Suomessa on? Entä kuinka moni kahviloista on "ketjukahviloita" (Starbucks, Fazer jne.) ja kuinka moni yksityisiä? 1715 Kahviloiden määrästä on hankalaa löytää tarkkaa tilastotietoa. Tilastokeskuksen mukaan majoitus- ja ravitsemustoimintaa harjoittavia yrityksiä on Suomessa 12 258 (Suomi lukuina 2021, s. 33). MaRan (Matkailu- ja ravintolapalvelut ry) mukaan ravintolayritysten toimipaikkoja on ollut yhteensä 13 473 vuoden 2021 tammikuussa. Työ- ja elinkeinoministeriön toimialaraportin (s. 20) mukaan kahvila-ravintoloita on ollut 3820 kappaletta ja kahviloita ja kahvibaareja 917 kappaletta vuonna 2014. Tämän uudempaa toimialaraporttia ravitsemistoiminnasta ei löytynyt. Myöskään kahvilaketjuista ei löytynyt tilastoa, johon olisi koottu eri ketjujen toimipaikkojen määrä. Useimmiten määrä ilmoitetaan kunkin ketjun omilla nettisivuilla. Sopivia tilastoja...
Onko Oodissa muuta varattavaa tilaa kuin Studio5, jossa on perinteiset rummut? 262 Oodissa on perinteiset rummut vain tuossa tilassa. Voit etsiä muiden kirjastojen varattavia tiloja Varaamosta, https://varaamo.hel.fi/search?search=Rummut. Ainakin myös Entressessä ja Maunulassa on perinteiset rummut.
Mikä on munalukko? Mistä tuo nimitys tulee? Onko eläimen munalla jotain tekemistä asian kanssa? 1931 Muna- eli riippulukkoja on eri muotoisia. Olisikohan lukon muoto antanut nimen munalukolle? Alfred Kolehmaisen Lukkoperinne-kirjakaan ei anna tähän suoraan vastausta. Suomen kielen sanakirjoissakaan ei sanan alkuperää selvitetä.
Onko asiakkailla tulostus käytössä tikkurilan kirjastossa? 1477 Vantaan kirjastoissa on käytössä print@vantaa.fi -palvelu. Liitä sähköpostin liitetiedostoksi ne dokumentit, jotka haluat tulostaa. Viestikentän voi jättää tyhjäksi, mutta otsikkokenttään kannattaa kirjoittaa jotain. Lähetä viesti osoitteeseen print@vantaa.fi. Saat noin viiden minuutin sisällä vastausviestin, jossa on käyttäjätunnus ja salasana. Kirjaudu tunnuksilla monitoimilaitteelle, ja valitse tulostettavat tiedostot. Lisätietoa tulostamisesta ja kopioinnista Vantaan kirjastoissa voit lukea tästä artikkelista https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Tikkurilan_kirjasto/J… Valitettavasti tällä hetkellä tulostamisessa on häiriöitä. Vika on tiedossa ja se pyritään korjaamaan mahdollisimman pian. Pahoittelen tilannetta.
Jos maapallo olisi litteä, niin näkyisikö Näsinneulan tornista kaukoputkella Puijon torni vai onko niiden välissä niitä korkeampia maastonmuotoja, jotka… 359 Tampereen ja Kuopion välillä on useita korkeita maastokohtia, jotka saattaisivat heikentää Näsinneulaan nousseen tähystelijän mahdollisuuksia nähdä Puijon torni. Korkeimmat huiput osuvat nimittäin hänen kannaltaan harmillisesti juuri kaupunkien väliselle linjalle (ja sen tuntumaan) Jämsän ja Jyväskylän tienoilla: Etelä-Suomen korkeimmaksi paikaksi mainittu Korpilahden Moksin kylän Uutelanmäki (257,8 m), Jyväskylän Pirttimäki (248,9 m), Muuramen Tikkamäki (236,7 m) ja Kaipolanvuori Jämsässä (230 m). Kuopion alueella Puijoa korkeammalle kohoaa Rytkyn Oinosenmäki (240 m). Se on kuitenkin hieman sivussa suoralta Tampere-Kuopio-linjalta. Suomen korkeimmat huiput https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/3317898 https://www.pokokorpilahti.fi/...
Kuuluuko asidophilus-bakteeri suoliston alkuperäisiin bakteereihin? 297 Bakteeri Lactobacillus acidophilus kuuluu ihmisen luonnollisen mikrobistoon. Sitä esiintyy suussa, suolistossa ja emättimessä. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7692339/#section13-1756284… https://www.sciencedirect.com/topics/immunology-and-microbiology/lactob…
Mikä olikaan se 2000-luvun alkupuolen englanninkielinen ja suomennettu romaani, jossa tyttö syntyy vammaisena ja äidille sanotaan että vauva kuoli (olisko… 399 Taitaapa olla Kim Edwardsin Muisto tyttärestäni (Bazar, 2008). https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_10080
Pystyvätkö liikuntarajoitteiset menemään ns pitkän matkan busseihin? 403 Osaan kaukoliikenteen busseista pääsee kyytiin suhteellisen esteettömästi. Esim. OnniBus kertoo matkustamisen olevan mahdollista mm. pyörätuolinkäyttäjälle. Sanna Kalmarin kokemus vuodelta 2007 tuntuisi tukevan tätä. https://www.palmuasema.fi/uusi-esteeton-onnibus/ Esteettömyydestä kannattaa kysyä sen yhtiön asiakaspalvelusta, jonka kyytiä aikoo käyttää. Tiedonhakua hankaloittaa puhelinnumeroiden puute. Asiakaspalvelut tuntuvat toimivan nykyään sosiaalisessa mediassa. Pienellä penkomisella kyselynumeroita kyllä löytyy esim. Matkahuolto:"Palveluistamme ja niissä tapahtuvista muutoksista tiedotamme verkkosivuillamme osoitteessa matkahuolto.fi, valtakunnallisessa asiakaspalvelukeskuksessamme numerossa 0200 4000 (puhelun hinta 1,98...
Mikä oli Sakari Topeliuksen silmien väri? 197 Topeliuksella oli ruskeat silmät. "Runeberg kuuluu nähneen poikasen kerran tämän ollessa yhden vuoden ikäinen, ja hän sanoi, että Sakke oli harvinaisen hiljainen, vakava sekä lihava. Sakke oli hänen mielestään 'kuin joulupulla, jossa oli ruskeita korintteja'. (S. oli ruskeasilmäinen.)" Lähde: A. J. Sarlin, Zacharias Topelius : elämä ja toiminta
Haluaisin alkaa lukea espanjankielistä (kauno)kirjallisuutta mutta en tiedä mistä aloittaa! Espanjan tasoni on hyvä, muttei erinomainen, ja pitkien tekstien… 412 Kielellisen vaikeuden arvioiminen on melko vaikeaa, mutta jos haluaa aloittaa helpommasta päästä, suosittelen kokeilemaan espanjankielisiä lastenromaaneja tai hakemaan verkkokirjastosta easy reader -hakusanalla ja sitten rajaamaan tulokset espanjankielisiin. Tutun kirjan lukeminen uudella kielellä voi myös toimia, jotkut tuttavani käyttävät niin sanottua Harry Potter -metodia kielenopiskelussa - eli lukevat tutun mutta sanastoltaan melko monipuolisen kirjan uudella kielellä. Espanjankielisistä romaaneista esimerkiksi Julia Navarron, Carlos Ruiz Zafónin, Cecilia Samartinin tai espanjaksi käännetyn Ken Follettin kirjoja ovat muutamat lukijat kuvanneet selkeälukuisiksi. Chileläisen Isabel Allenden Henkien talo eli La casa de los...
Sisältääkö äitiyspakkaus kestovaippoja? 175 Äitiyspakkaukseen ei sisälly kestovaippoja.  Uusimman äitiyspakkauksen sisältöä voitte tarkastella Kelan sivuilta. https://www.kela.fi/aitiyspakkaus  
Miten Littoinen liittyy tarinaan Heinähatusta, Vilttitossusta ja Littoisten riiviöstä? Kirjailijat ovat tamperelaisia ja Littoinen Turun naapurissa. 155 Tarina ei varsinaisesti liity Littoisiin. Mutta perheen äiti Hanna Kattilakoski on aikoinaan käynyt koulua Littoisissa.  Ja kun poliisi Rillirousku haluaa selvittää, kuka on se riiviö, joka kasteli hänet vesi-ilmapalloilla, Hanna keksii hädissään, että riiviö on muuttanut Littoisiin. Hän nimittäin itse pudotti pallot Rillirouskun päähän vahingossa. Tämä selviää kirjan uudemman painoksen (2014) sivuilta 22-23.
Osaisitteko mainita taiteilijan / valokuvaajan, joka on kuvannut hedelmiä eri aikoina niin, että kuvissa nähdään hedelmien vähittäinen mätäneminen. Muistan… 220 En löytänyt taiteilijaa, joka olisi maalannut tai valokuvannut erityisesti hedelmien mätänemisprosessia eri vaiheissa, muita samankaltaisia kyllä. Esimerkkinä voisi mainita Caravaggion maalauksen hedelmäkorista, jossa ensivilkaisulla näyttäisi olevan raikkaita, tuoreita hedelmiä parhaassa kuosissaan, mutta lähempi tarkastelu paljastaa, että ne ovat jo eri tavoin mätänemisprosessin alussa. Voit lukea lisää tästä linkistä https://drawpaintacademy.com/basket-of-fruit/. Hollantilaisen ja flaamilaisen koulukunnan vanitas-asetelmamaalaukset kertovat elämän turhuudesta ja katoavaisuudesta, joten kannattaa käydä hollantilaisen Rijksmuseumin sivuilla, joissa voi selata kuvia kokoelmasta. Esimerkiksi  Abraham Mignon on käyttänyt aiheena...
Pyyhkikö jääkausi kaiken tieltään nykyisen Suomen kohdalta? Olisiko tällä kohdalla voinut sijaita jokin muinainen korkeakulttuuri ennen jääkautta? 634 Ensimmäisten korkeakulttuurien katsotaan syntyneen noin 3 000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Viimeisin Pohjois-Euroopan jääkausi, Veiksel-jääkausi, oli 116 000–11 500 vuotta sitten. Vaikka Veiksel-jääkausi tuhosi tehokkaasti sitä edeltäneet merkit elämästä, ei ole uskottavaa, että nykyisen Suomen alueella olisi ollut korkeakulttuuria esimerkiksi jäätikön välillä vetäytyessä. Korkeakulttuurin olisi siis pitänyt kehittyä vaativien olosuhteiden Fennoskandiassa vähintään kymmenen tuhatta vuotta ennen tunnettuja ensimmäisiä korkeakulttuureja. Kaupungistuminen ei siis alkanut Fennoskandiasta, eikä pyörää keksitty Suomessa.
Onko Tampereen jossain kirjastossa palvelua, missä 70-luvulla kasettinauhurilla äänitetyn sisällön saa siirrettyä esim. tietokoneen muistitikulle tms… 346 Lielahden kirjastossa sekä Sampolan ja Hervannan kirjastojen tietotoreilla voi digitoida C-kasetteja joko CD-levyille tai mp3-tiedostoiksi. https://www.tampere.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/kirjastot/asiakaskoneet-ja-laitteet/digitointi-editointi.html
Mikä on tikkaremmi? 522 Suomalaisten kielten keskuksen sanakirjan mukaan remmi tarkoittaa paitsi hihnaa myös joukkoa, sakkia tai jengiä. https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/#/remmi?searchMode=all Tikkaremmi on siis tikkaa pelaava sakki.
Mistä löytyisi naisten "newsboy hat" -kaava? 384 YouTube näyttää hyvän ohjeen englanniksi. https://www.youtube.com/watch?v=rguHHZFR-k0 Suomenkieliset kaavat ja apua niiden käyttöön saa pienellä maksulla Saroki Oy:ltä https://ompelukaavat.fi/tuote/hopeaharkki/
Etsin sellaista nuorten jännitysromaania, jolla taisi olla jokin ikärajakin lainattaessa, jos muistan oikein. Kirjassa nuori tyttö matkustaa autolla illalla… 362 Etsin Google-haulla sekä Helmet-kirjastojen ja Finna.fi:n tietokannoista muun muassa hakusanoilla nuortenkirjallisuus, kauhukirjallisuus, tytöt ja henkiolennot, mutta vastaavaa kirjaa ei löytynyt. Etsin myös Kirjasampo.fi-palvelusta kuvailemaasi kansikuvaa, mutta tulokset eivät sopineet muihin tietoihin. Kollegojen muistissakaan ei tällaista kirjaa osunut kohdalle. Ikärajaa kirjalla tuskin kuitenkaan on ollut, vaikka juoni kuulostaa sangen hurjalta, sillä Helmet-kirjastoissa vain elokuvilla ja konsolipeleillä on suositusikärajat. Muistaisiko joku lukijoistamme kyseistä kirjaa? Lähteitä: Finna.fi. https://www.finna.fi/ Helmet.fi. https://www.helmet.fi/fi-FI Kirjasampo.fi. https://www.kirjasampo.fi/   
Missä voi Helsingissä opiskella puolaa (puolan kielen alkeiskurssi)? Olin aikoinani yliopisto-opiskelija, nyt kun olen valmistunut, vuosia sitten, tuskin… 737 Hei Puolan kielen opetusta on ollut viime kesänä Helsingin seudun kesäyliopistossa, sekä viime keväänä Helsingin yliopiston avoimessa yliopistossa. Lähiakoina alkavia kursseja en löytänyt, mutta mainituilta tahoilta kannattaa kysellä mahdollisesti alkavista kursseista.