Kumpi on yleisempää? Se, että jostakusta tulee ylimielinen vai se, että jostakusta häviää tuo piirre? Entä onko ylimielisyys piirre, joka vaatii pysyäkseen…

Ylimielisyys lienee niitä yleisinhimillisiä piirteitä, joihin meillä kaikilla on jonkinlainen taipumus, mutta joka valtaa jotkut meistä perin nopeasti ja helposti. Todennäköisesti ylimielisyyden esiintyminen muita ihmisiä häiritsevässä määrin on melkein aina kasvatuksen tulosta. Jos koti- tai koulukasvatukseen sisältyy elementtejä, joissa jotkut ihmiset määritellään toista arvokkaammiksi tai vähemmän arvokkaammiksi, voi ihmisen persoona vääristyä kuvittelemaan, että näin todella on. Jos oma itsetunto on syystä tai toisesta heikko, lienee tavallista omien pelkojen kompensointi muihin kohdistetulla ylimielisyydellä.

Itse uskon siihen, että ylimielisyydestä voi muitten ihmisten esimerkin ja tuen voimalla kasvaa pois eli oppia ymmärtämään, että ylimielisyyteen ei oikeasti ole perusteita. Helppoa se ei kuitenkaan ole, jos ainakin osa ihmisen läheisistä pitää tätä käsitystä koko ajan yllä. On yksi ihmisryhmä, ns. sosio- ja psykopaattisen oireyhtymän piiriin kuuluvat, joiden persoonan erottamaton osa muihin kohdistuva ylimielisyys on. Sen katoamista tuskin kannattaa odottaa.

Varsin yleisen käsityksen mukaan ylimielisyys on erityisesti elämässään onnekkaiden tai muuten onnistuneiden piirre. Mutta eivät vain rikkaat ja elämässään menestyneet sorru ylimielisyyteen, kyllä se on mahdollista kenen tahansa kohdalla, joka haluaa syystä tai toisesta nähdä itsensä muita parempana tai tärkeämpänä. Eri puolilla maailmaa on havaittu, kuinka esimerkiksi maahanmuuttajien keskuudessa aiemmin tulleet suhtautuvat helposti ylimielisesti ja muutenkin torjuvasti uudempiin tulijoihin. Tällaiset etnisiin ennakkoluuloihin liittyvät ylimielisyyden muodot eivät liity absoluuttiseen vaurauteen tai asemaan.

Heikki Poroila