Onko Porissa sellaista linnaa kuin Karhulinna niinkuin ruotsinkielisestä kaupungin nimestä voisi päätellä? Se on Björneborg.

Frågan ställd

Onko Porissa sellaista linnaa kuin Karhulinna niinkuin ruotsinkielisestä kaupungin nimestä voisi päätellä? Se on Björneborg.

Svar

Besvarad
Uppdaterat

Suomalaisen paikannimikirjan mukaan Porin ruotsinkieliselle nimelle Björneborg on annettu useampia selityksiä. Kaupungin perustamisasiakirjassa kaupungin sanotaan sijaitsevan "vid Björneborg". Tämän merkinnän on arveltu viittaavan samannimiseen varhaiskeskiaikaiseen linnaan.

Toisaalta kaupunki on perustettu paikkaan nimeltä Bärnäs, alkuaan ehkä *Björnnäs. Kylännimi on säilynyt Porin kaupunginosan nimessä Päärnäinen, ja nimen Bärnäs on katsottu viittaavan varhaiseen vartio-, veronkanto- ja tulliasemaan (< ruotsin bära 'kantaa' tai björna 'karhuta'.), joka tällä niemellä olisi ollut. Tästä kruunun vartioasemasta olisi kehittynyt linna, jonka vakiintunut nimi olisi siirtynyt kaupungille.

Nimen alkuperäksi on arveltu myös maakunnan vaakunaa, jossa karhun on oletettu esiintyneen jo 1400-1500-luvuilla.

Myös miehennimen Björn on esitetty sisältyneen paikannimeen.

Suomenkielinen nimi Pori on mukailtu ruotsinkielisen nimen jälkiosasta.

Lähde: Suomalainen paikannimikirja, Pdf-näköisjulkaisu, Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja 63, s. 34-35, 345.

http://scripta.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/julk63/SuomalainenPaikannimikirja_e-kirja_kuvallinen.pdf

 

5 röster
Fann du informationen nyttig?
 
Vill du lämna en ny fråga? Skicka din fråga här.

Kommentarer

Täällä mitään linnaa ole ollut koskaan! Veden alla ollut koko maa-alue, kun Ulvila vielä oli hansakaupunkina. Vieläkin näkee noita ankkuripaikkoja läheisillä (muutaman kilometrin päässä Porista) kallioisilla paikoilla, joissa veneitä/laivoja on ollut kiinnitettynä rantakallioon rautarenkailla.
Mutta Karhulinna nimisiä rakennuksia on Porissa ollut kyllä. Esim. vanha suojeluskuntarakennus vuodelta 1928 Tasavallankadulla. Nykyisin tunnetuin Karhulinna lienee lääkärikeskus Karhulinna.
Tuo karhu ja linna ovat vain Porilainen brändi, jota ylläpidetään vuosikymmenestä(sadasta) toiseen, porilaiset kun sen osaa :)

Kommentera svaret

Ei muotoiluja

  • Tillåtna HTML-taggar: <i> <b> <s>
  • Rader och stycken bryts automatiskt.
  • Webbadresser och e-postadresser görs automatiskt om till länkar.