Pyrin 1970 luvulla lastenhoitajakoulutukseen useana vuonna peräkkäin. Hakulomakkeessa kysyttiin vanhempien nimet ja ammatit. Myös sisarusten nimet ja…

Frågan ställd

Pyrin 1970 luvulla lastenhoitajakoulutukseen useana vuonna peräkkäin. Hakulomakkeessa kysyttiin vanhempien nimet ja ammatit. Myös sisarusten nimet ja syntymävuodet kysyttiin.

Olen miettinyt jälkeenpäin vaikuttiko vanhempien ammatit hakuprosessiin ?

Svar

Besvarad
Uppdaterat

Oppilaitosten opiskelijavalintakysymyksissä on syytä kääntyä opiskelijavalinnasta vastanneen oppilaitoksen puoleen. Tosin asian selvittäminen takautuvasti, kun aikaa on kulunut näin paljon, lienee käytännössä mahdotonta. Nimittäin ammatillinen koulutusjärjestelmä ja opiskelijavalintakriteerit ovat kokeneen sittemmin perusteellisen uudistuksen, eikä kyseistä oppilaitosta välttämättä ole enää olemassakaan.  

1 röster
Fann du informationen nyttig?
 
Vill du lämna en ny fråga? Skicka din fråga här.

Kommentarer

Pyrkiessäni kauppaoppilaitokseen silloin kun sellaisia oli olemassa, jäi parhaiten mieleen hakulomakkeen kohta isän ammatista (tai ehkä vanhempien, mutta todennäköisimmin isän). - Sisaruksista kysyttiin sittemmin erään Nokia-konserniin kuuluneen työpaikan työnhakulomakkeessa.

Kommentera svaret

Ei muotoiluja

  • Tillåtna HTML-taggar: <i> <b> <s>
  • Rader och stycken bryts automatiskt.
  • Webbadresser och e-postadresser görs automatiskt om till länkar.