Miksi avioliittoon kuulutukset eivät ole julkista tietoa?

Frågan ställd

Olen tekemässä sukututkimusta, mutta seurakunnat hankaloittavat tiedonhakua, vaikka kyseessä ovat omat vanhemmat.
Nyt esim. kirkolliset KUULUTUKSET olisi mielenkiintoista tietää ja nimenomaan päivämäärä, milloin kuulutukset on otettu.
Kirkkohallitus on kuitenkin rajannut em. tiedot niin, että niistä ei voida kertoa (100 vuotta nuoremmat). En vain ymmärrä, mitä kuulutuksissa on niin salaista, että niitä ei anneta maksustakaan.

Svar

Besvarad
Uppdaterat

Kyselin asiaa hieman eri seurakunnista. 

Varmaan kuulutusten ottamisesta on jo jonkin verran aikaa? Silloin saattaisi olla kyse siitä, että ennen vanhaan ei kuulutusten ottamiseen useinkaan kyselty kirjallisia lupia, vaan asiasta sovittiin suullisesti. Siksi kuulutuspäivämäärätkään eivät aina tulleet kirjatuiksi mihinkään. 

Toisaalta taas Kirkkohallituksen rajaus on tietosuojalain mukainen ja sen noudattamisessa ei voi olla poikkeamia. "Avioliiton esteiden tutkintaan liittyviä asiakirjoja säilytetään 10 vuotta, mutta kihlakumppaneille annettava todistus esteiden tutkinnasta ja vihkijän tekemä vihkimisilmoitus säilytetään pysyvästi." Tämänkin takia kuulutusten päivämäärät ja niihin liittyvät tiedot on jo hävitetty.  https://evl.fi/tietosuoja/tietosuoja-seurakunnissa

1 röster
Fann du informationen nyttig?
 
Vill du lämna en ny fråga? Skicka din fråga här.

Kommentarer

Voisikohan kyseessä olla sellainen aikakausi ja paikkakunta, että mm. avioliittoon kuulutukset olisi julkaistu paikallisessa sanomalehdessä? Nykyäänkin näkee kuolleiden ja kastettujen nimilistoja maakunnallisessa lehdessä. Kansalliskirjaston digitoimissa on paljon tietoa, tosin työläästi etsittävissä.
https://digi.kansalliskirjasto.fi/serial-publications?generalTypes=NEWS…
R

Kommentera svaret

Ei muotoiluja

  • Tillåtna HTML-taggar: <i> <b> <s>
  • Rader och stycken bryts automatiskt.
  • Webbadresser och e-postadresser görs automatiskt om till länkar.