Minkä takia esim. Vaahteramäen Eemeli -elokuvissa juodaan kahvia lautaselta? Kyseisissä kohtauksissa on myös kahvikuppi, mutta kahvi juodaan lautaselta.

Frågan ställd

Minkä takia esim. Vaahteramäen Eemeli -elokuvissa juodaan kahvia lautaselta? Kyseisissä kohtauksissa on myös kahvikuppi, mutta kahvi juodaan lautaselta.

Svar

Besvarad

Tassilta ryystäminen on ollut yleinen mutta rahvaanomaiseksi moitittu tapa. Vielä 1700-luvun Saksassa vadilta juominen oli tavallista yhteiskunnan paremmissakin piireissä, mutta myöhemmin siitä luovuttiin. Suomessa lautaselta juominen oli niin tavallista, että kupin reunalta juojia saatettiin pitää hienostelijoina. Vanhoissa suomalaisissa elokuvissa on runsaasti tällaisia kahvinjuontikohtauksia.

Kahvinjuontitavat alkoivat muuttua toisen maailmansodan jälkeen. Lautaselta juontia on ilmeisesti pidetty tavan viimeisimpinä elinaikoina huonona käytöksenä, sillä kotimaisiin perinnearkistoihin kertyneistä kahvinjuontimuistoista vuodelta 1969 löytyy maininta, jonka mukaan kertoja joi lautaselta, kun kukaan ei ollut näkemässä. Myös Ruotsissa lautaselta juominen kuuluu huonoihin pöytätapoihin.

Lähde:
Tuija Saarinen, Pannu kuumana : suomalaisia kahvihetkiä

4 röster
Fann du informationen nyttig?
 
Vill du lämna en ny fråga? Skicka din fråga här.

Kommentarer

Vastaus kysymykseen "miksi" on se, että lautasella kahvi jäähtyy nopeammin kuin kupissa.

Kommentera svaret

Ei muotoiluja

  • Tillåtna HTML-taggar: <i> <b> <s>
  • Rader och stycken bryts automatiskt.
  • Webbadresser och e-postadresser görs automatiskt om till länkar.