Kirjoissa on tullut vastaan -he päätteinen verbimuoto. Esimerkiksi "ravistihe", oikaisihe". Asiayhteydestä on ollut pääteltävissä, että kyseessä on imperfekti yksikön kolmannessa persoonassa, "hän ravisteli", mutta mikä tämä taivutusmuoto on kieliopillisesti? Onko kysessä vain vanhahtava taivutustapa ja koskeeko vain tiettyjä verbejä?
Svar
Suomen vanhassa kirjakielessä, kansanrunoissa ja itämurteissa on ilmaistu verbin refleksiivisyyttä erityisillä taivutusmuodoilla, joiden tunnuksena on imperfektissä –he ja preesensissä –ksen. Taivutus koskee siis nimenomaan vain suomen kielen verbejä, joiden kohde on sama kuin tekijä.
Kalevalassa näitä muotoja on runsaasti, esim. loi-he lausumaan; Siitä vanha Väinämöinen korjasta kohottele-ksen.
Nykykielestä muodot ovat häipyneet ja refleksiivisyyttä ilmaistaan muilla tavoin.
Voit lukea lisää aiheesta alla olevista linkeistä.
https://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=335
https://www.kielikello.fi/-/vanhastavien-muotojen-vaaroista
https://www.kotus.fi/nyt/kolumnit_artikkelit_ja_esitelmat/kieli-ikkuna_…
https://www.kotus.fi/nyt/kotus-blogi/blogiarkisto/vesa_heikkinen/anglis…
Kommentarer
Olisi myös hyvä huomata, että itämurteissa ja Kalevalassa näitä -ksen-päätteitä selittää se, että se esiintyy vienalaismurteissa eli on karjalan kielistä vienalle ominainen muoto. Varsinais-karjalassa (joka on oma kielensä) voidaan edelleen taivuttaa -ksen-johtimella.
Nykyaikainen vastine -he-päätteelle lienee siis -tui: ravistihe - ravistautui
Tarkoittaneeko tuo –ksen sitten 1 persoonan toimia (esim. [minä] kävelen - käveleikse - käveleiksen?)
Kommentera svaret