Kaipaisin suosituksia fantasiakirjoista, joissa naispuolinen päähenkilö ei ole juuri ja juuri täysikäinen. Nämä nuoret ja naiivit aikuisenalut päähenkilöinä…

Frågan ställd

Kaipaisin suosituksia fantasiakirjoista, joissa naispuolinen päähenkilö ei ole juuri ja juuri täysikäinen. Nämä nuoret ja naiivit aikuisenalut päähenkilöinä alkaa riittää, mutta genren sisältä tuntuu vaikealta löytää päähenkilöitä, jotka olisivat edes kolmekymmentä.

Svar

Besvarad

Varsinkin suomeksi käännetty fantasiakirjallisuus on pitkälti suunnattu lapsille ja nuorille. Tällä hetkellä suosittu romantasia keskittyy myös nuoriin ja kauniisiin naisiin.

Terry Pratchettin noita-kirjojen (Johan riitti!, Noitasiskokset, Noitia maisemissa, Herraskaista väkeä, Naamiohuvit, Carpe Jugulum) päähenkilönoidat ovat luonnollisesti vanhempia. Travis Baldtreen Legendoja ja latteja -kirjan Viv-örkki jättää sotilasuransa ja aloittaa elämänsä alusta kahvilan pitäjänä.

Ehkä myös V. E. Schwabin Addie LaRuen näkymätön elämä voisi sopia - päähenkilö tavataan nuorena, mutta hänestä tulee kuolematon. 

Kotimaisesta fantasiakirjallisuudesta voisi mainita Vehka Kurjenmiekan Jouka Lumisalon ihastumisoppi (1. osa duologiaa, toista osaa ei ole vielä julkaistu). Myös Hanna Morren Vastatuulen lohikäärmeessä ja kohta ilmestyvässä Maankutsujassa päähenkilöt ovat hieman vanhempia. Ehkä hieman enemmän tieteis- tai jännityskirjallisuuden puolelle menevät Johanna Sinisalon tuotanto ja Tiina Raevaaran Eerika Hämeranta -sarja, joissa on vanhempia naispäähenkilöitä.

Lisää vanhempia naishahmoja fantasia- ja tieteiskirjallisuudesta löytyy englanniksi tästä Goodreadsin listauksesta (katsottu 18.2.2025). 

2 röster
Fann du informationen nyttig?
 
Vill du lämna en ny fråga? Skicka din fråga här.

Kommentarer

Minä suosittelen lämpimästi Terry Pratchettin tuotantoa. Loistavia tarinoita ja loistavaa huumoria. Henkilöt ovat kaikenikäisiä.

Minä suosittelen lämpimästi Terry Pratchettin tuotantoa. Loistavia tarinoita ja loistavaa huumoria. Henkilöt ovat kaikenikäisiä.

Kommentera svaret

Ei muotoiluja

  • Tillåtna HTML-taggar: <i> <b> <s>
  • Rader och stycken bryts automatiskt.
  • Webbadresser och e-postadresser görs automatiskt om till länkar.