Milloin Jalkarannan kansakoulu perustettiin tai aloitti toimintansa ja mistä dokumentista löytyy tieto. Korjaisimme www.jalkaranta-seura.fi sivuilla olevan…

Frågan ställd

Milloin Jalkarannan kansakoulu perustettiin tai aloitti toimintansa ja mistä dokumentista löytyy tieto. Korjaisimme www.jalkaranta-seura.fi sivuilla olevan virheen:
"Väestön lisäännyttyä suuresti tuli aiheelliseksi rakentaa koulu Jalkarannan alueelle. Koulu valmistui vuonna 1908, ja samana vuonna alueelle perustettiin työväenyhdistys. Sen perustamisen myötä alueen huvielämä alkoi kehittyä ja jo, kauan Lahden asukkaiden suosimaan retkeilykohteeseen, Myllysaareen rakennettiin 1910 Lahden purjehdusseuran paviljonki. "

Svar

Besvarad
Uppdaterat

Opetus Jalkarannan kansakoulussa alkoi vuonna 1912, mutta koulutalo valmistui vasta seuraavana vuonna.

Päätös koulun perustamisesta oli tehty Hollolan kunnantuvalla pidetyssä kuntakokouksessa keväällä 1911. Koulurakennukseen tehtiin opetustilojen lisäksi kahden opettajan asunnot.

Lähde:
Lahden historia. 4, 1: Lahden kulttuurilaitosten historia : koululaitos, kirjasto ja liikunta. 2005. Sivu 30.

Juhani Pihlajan Lahti-käsikirjassa mainitaan, että 1912 avattiin Jalkarannan kansakoulu.

Nykyisen Jalkarannan koulun sivuilla kerrotaan, että Jalkarannan koulu on perustettu vuonna 1912 ja viettää tänä vuonna 100-vuotisjuhlaa.
http://www.edu.lahti.fi/jalkaranta

4 röster
Fann du informationen nyttig?
 
Vill du lämna en ny fråga? Skicka din fråga här.

Kommentarer

Olin oppilaana ko. Koulussa 1945-50 Historia kiinnostaa nyt 86-vuotiaana.

Kommentera svaret

Ei muotoiluja

  • Tillåtna HTML-taggar: <i> <b> <s>
  • Rader och stycken bryts automatiskt.
  • Webbadresser och e-postadresser görs automatiskt om till länkar.