Evenemangs- och idébank

Oulun Kirjapassi

Kategorier
kirjallisuus
Målgrupp
kaikki asiakkaat
aikuiset
Varaktighet
jokin muu
Pris
under 500€
Beskrivning och målsättning

Oulun kirjastoissa oli syyskuusta 2013 huhtikuuhun 2014 Oulun Kirjapassi -kampanja. Oulun Kirjapassin tavoitteena oli kannustaa asiakkaita tutustumaan oman alueen kirjallisuuteen ja edistää sitä kautta lukuharrastusta. Oulun Kirjapassilla haluttiin nostaa esille alueen kirjallisuutta, jonka kautta lukija ymmärtää jotain olennaista oululaisuudesta.

Ensimmäiseen Oulun Kirjapassiin oli valittu kahdeksan 2000-luvulla ilmestynyttä, Oulussa asuvien tai Oulusta kotoisin olevien kirjailijoiden teosta. Kirjapassiin oli valittu monipuolisesti erilaisia kirjoja, sekä romaania, novellia, runoutta että sarjakuvaa. Oulun Kirjapassia oli jaossa kirjaston eri toimipisteissä. Kampanjaa mainostettiin sekä kirjastossa julisteilla, kirjaston nettisivuilla, lehdissä että sosiaalisessa mediassa.  Täytetty passi palautettiin kirjastoon ja palauttajien kesken arvottiin kolme lahjakorttia kirjakauppaan.

Material som behövs och materialets användningsändamål
Painetut kirjapassit asiakkaille täytettäväksi.
Informering
Kampanjaa mainostettiin sekä kirjastossa julisteilla, kirjaston nettisivuilla, lehdissä että sosiaalisessa mediassa.
Det bibliotek som gjort evenemangsbeskrivningen och Kontaktuppgifter
Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto
Oulun kaupunginkirjasto, Jaana Märsynaho, jaana.marsynaho@ouka.fi