Evenemangs- och idébank

Sanataiteelliset iltapäiväkerhot

Kategorier
kirjallisuus
kirjoittaminen
käsityöt / käsillä tekeminen
mediakasvatus
pelit
sadut
sarjakuvat
työpajat
Målgrupp
lapset
nuoret
Varaktighet
säännöllisesti kokoontuva kerho tms.
Pris
över 500€
Mer information: 1120€ (8 kertaa, esimerkki)
Beskrivning och målsättning
Kuva Lentävä kirja

Junnut pyörittelevät peukaloitaan?

Koulupäivän jälkeen aikaa tuhlattavaksi, mutta perheen harrastusbudjetti on jo käytetty? Iltapäiväkerhomme konseptoidaan sanataiteilijoidemme toimesta ja toimitetaan tilauksesta kirjastoille koko Suomen alueella. Kerhoissa keskitytään sanoilla taiteiluun eri teemojen kautta, joita voivat olla esimerkiksi rap, pelikäsikirjoittaminen, seikkailut, roolipelit tai kertomukset. Iltapäiväkerhomme ovat osallistuville lapsille ja nuorille maksuttomia.

Lasten ja nuorten sanataideharrastus tukee kasvavan ja kehittyvän lapsen kielellistä kehitystä, itsetuntoa sekä luo kiinnostusta kirjoittamista ja kirjallisuutta kohtaan. Se on myös erinomainen itseilmaisun kanava joskus myrskyisänkin murrosiän kynnyksellä. Sanataideharrastuksen tiedetään myös ehkäisevän syrjäytymistä sekä osallistavan haasteellisissa tilanteissa olevia lapsia ja nuoria.

Tarjolla on useita vaihtoehtoja:
Kertomuskerhot ovat iltapäivisin koulujen jälkeen kokoontuvia tarinaryhmiä 9–12­ vuotiaille pojille ja tytöille. Kertomuskerhoissa piirretään karttoja kummallisista satumaista, kerrotaan tarinoita ja tutustutaan erityyppisiin kirjoihin. Kertomuskerhoihin voivat osallistua myös suomea toisena kielenä puhuvat lapset.

Sanataideseikkailut on tarkoitettu lapsiryhmille. Draamallisen sanataideseikkailun keinoin voidaan tutustua eri teemoihin, vaikkapa vuodenaikoihin tai luonnon kiertokulkuun. Sanataideseikkailut perustuvat tekemällä oppimiseen. Työvälineenä käytetään mm. sadutusta.  Saduttaminen on tutkitusti lapsen hyvinvointia edistävää, ja auttaa lasta tunteiden sanoittamisessa, ilmaisussa ja niiden käsittelyssä. Lapsi kokee lisäksi että häntä kuunnellaan ja oppii arvostamaan itseään. Aikuiset taas oppivat lapsen ”oman äänen” mikä auttaa arjen viestinnässä.

Kirjan talon super suosituissa RAP-lyriikkakerhoissa räpätään, kirjoitetaan omia biisejä ja tehdään mm. musiikkivideoita yhdessä ryhmän kanssa itse kirjoitettuun lyriikkaan pohjaten. Sanataiteilija ohjaa nuoria kirjoittamaan tunteeseen pohjaten, joten punakynää ja itsesensuuria ei käytetä osana kerhon luovaa prosessia.

Pelikäsiskerhoissa nuoret pohtivat yhdessä mm. mitä peleistä tuttujen hahmojen jääkaapista löytyy, tai sitä millaisia keskusteluja hahmot käyvät toistensa kanssa tavatessaan avaruusasemalla. Vain mielikuvitus on rajana! Kerhot on suunniteltu kaikille peleistä, roolihahmoista ja tarinoiden kirjoittamisesta kiinnostuneille nuorille. Kerhoissa he oppivat perusteita mm. hahmojen ja roolien rakentamisesta, tarinan rakentamisesta ja pelien dynamiikasta. Sanataiteilija ohjaa nuoria kirjoittamaan tunteeseen pohjaten, joten punakynää ja itsesensuuria ei käytetä osana kerhon luovaa prosessia.
 

Lisätietoja: http://www.kirjantalo.org/lapsille-ja-nuorille/iltapaivakerhot/

Rekommenderad tidpunkt
arki-iltapäivisin, koulupäivän loputtua
Aktörer och samarbetsparter
Kirjan talo - Bokens hus ry
Material som behövs och materialets användningsändamål
Paperia, kyniä, ryhmätila
Tillstånd, avtal och upphovsrättsfrågor
Sopimukset Kirjan talo ry:n kanssa, ohjaavilla sanataiteilijoilla oikeus käyttää Kirjan talon konsepteja työsopimuksen voimassa olessa.
Hur evenemanget eller idéen genomförs

Tapahtuma on tilaus, joten Kirjan talo ry:n sanataiteilijat toteuttavat tapahtuman konseptin mukaisesti. Toteutus sovitaan yhdessä tilaavan kirjaston kanssa.

I vilket skede borde man börja ordna evenemanget, motiveringar
Mahdollisimman aikaisin, mielellään n. kuukautta - kahta ennen varsinaista kerhon aloitusajankohtaa
Informering
Suositeltu tiedotus iltapäiväkerhojen hakuaikoihin sekä tiiviisti ennen iltapäiväkerhon alkamista
Annat att ta i beaktande
Kirjan talo - Bokens hus ry auttaa tiedottamisessa omien somekanaviensa kautta
Inverkan på annan verksamhet i biblioteket, t.ex. oväsen
-
Det bibliotek som gjort evenemangsbeskrivningen och Kontaktuppgifter
Pansio, Lauste, Runosmäki, Jäkärlä, Hirvensalo, Varissuo, Turun pääkirjasto
Petri Tähtinen, kirjantalo@gmail.com, +358 44 552 7737