Evenemangs- och idébank

Medialukupiiri

Beskrivning och målsättning

Turun kaupunginkirjastossa järjestettiin medialukupiiri, jossa vanhemmat ja lapset tutustuivat yhdessä kriittisinä lukijoina lasten käyttämiin medialajeihin. Vanhemmat saivat tietoa lasten käyttämästä mediasta, ja osallistujat oppivat suhtautumaan kriittisesti mutta myös ymmärtäen eri-ikäisten kuluttamiin mediasisältöihin.

Hur evenemanget eller idéen genomförs

Medialukupiiri kokoontui syksyn ajan kerran kuussa. Ajankohta valittiin siten, että perheet ehtivät mukaan töiden ja illallisen jälkeen (esim. klo 18.00–19.30). Jokaiseen kertaan sisällytettiin myös toiminnallinen osuus, jossa lapset ja vanhemmat pääsivät tekemään yhdessä jotain käytännössä. Tapaamiskerrat koottiin pikemminkin erilaisten sisällöllisten teemojen kuin eri medialajien ympärille:

1. Harrastukset ja tiedonhaku

Ensimmäisellä kerralla teemana oli harrastukset ja tiedonhaku. Paikalla oli omasta harrastuksestaan kertonut nuori. Tämän jälkeen haettiin yhdessä netistä tietoa erilaisista harrastuksista.

2. Sarjakuva

Tilaisuus alkoi sarjakuvavinkkauksella, jonka jälkeen keskusteltiin siitä, ovatko sarjakuvat ”oikeaa” lukemista. Lopuksi tehtiin omat valokuvasarjakuvat iPadeilla ja Strip Designer -sovelluksella.

3. Musiikki

Kolmannen kerran aiheena oli musiikki, ja musiikkiosastoon tutustumisen sekä verkon musiikkipalveluista ja tekijänoikeuksista kertomisen lisäksi pidettiin levyraati. Siinä lapset ja aikuiset antoivat pisteitä toistensa valitsemille kappaleille.

4. Internet ja pelit

Paikalla oli asiantuntija, tässä tapauksessa Mannerheimin lastensuojeluliiton luennoitsija, kertomassa internetin turvataidoista ja sosiaalisesta mediasta. Lopuksi vanhemmat ja lapset kokeilivat yhdessä minipelien pelaamista verkossa.

I vilket skede borde man börja ordna evenemanget, motiveringar
Tilan varaaminen ja aikataulun ja sisällön suunnittelu hyvissä ajoin (esim. 4 kk ennen), tarvittavan aineiston lainaaminen ja varaaminen n. viikkoa ennen, tilan valmistelu n. 2 h ennen
Informering
- Tapahtumasta on syytä tiedottaa runsaasti ja ajoissa, jotta perheet pystyvät sovittamaan tapahtumat kiireiseen aikatauluunsa, ja muistuttaa vielä lähempänä tapahtumaa.
- Tiedotus kirjaston lähellä olevien koulujen kautta esim. Wilmaa tai vastaavaa käyttäen tavoittaa perheet hyvin.
- Lisäksi lehtien menovinkit, kirjaston ym. tapahtumakalenterit, julisteet ja flaijerit kirjastotilassa, some (etenkin Facebook tavoittaa lasten vanhempia).
Annat att ta i beaktande
Tällä tavalla toteutetun medialukupiirin sisältö oli aika raskas ja vaati paljon työtä. Mutta medialukupiirin voisi järjestää myös kevyemmin niin, että vetäjiä on vain yksi, ja jokaisen kerran teemana on jokin media tai mediasisältö, jonka valintaan ja myös esittelyyn lukupiiriläiset saavat osallistua. Tai lukupiirin voisi suunnata enemmän lapsille, jolloin se voisi sisältää vertaisvinkkausta lapsia itseään kiinnostavista medioista ja ohjaaja antaisi myös hieman vinkkejä siihen, kuinka noita medioita ei kannata käyttää (esim. sosiaalisen median ikärajat).
Det bibliotek som gjort evenemangsbeskrivningen och Kontaktuppgifter
Turun kaupunginkirjasto
Terhi Hannula, etunimi.sukunimi@turku.fi