Lasten- ja nuortenkirjastotyö

Erten etävinkit: Pelejä ja uutisia - mediataitovinkkejä kirjastoille

Erten mediataitoviikon perinteisillä etävinkeillä paneudutaan tällä kertaa erityisesti pelien maailmaan. Mediaohjaaja Ville Jolanki kertoo, miten ja mitkä erilaiset pelit voivat toimia oppimisen tukena ja puhuu myös pelikasvatuksesta.  Lisäksi Mediakasvatusseuran asiantuntija Johannes Repo esittelee monipuolista mediakasvatusmateriaalia, joka johdattaa nuoria (ja aikuisia) luotettavan tiedon tunnistamiseen.

OHJELMA

klo 9.30–10.00
Pelit oppimisen tukena
Mediaohjaaja Ville Jolanki, Lahden kaupunginkirjasto

Rohkeasti vinkkaamaan! Kirjavinkkauksen perusteet

Miten päästä alkuun kirjavinkkauksessa? Miten löytää oma tyyli ja rohkeutta vinkkaamiseen?

AKE Porvoon koulutuksessa perehdytään kirjavinkkauksen perusteisiin. Aamupäivällä kokenut kouluttaja, draamapedagogi ja työnohjaaja Jutta Laino-Tabell johdattaa aiheeseen. Käsiteltäviä teemoja ovat muun muassa kirjavinkkauksessa alkuun pääseminen, oman tyylin löytäminen, motivointi ja lukemaan innostaminen, esiintyminen ja matalan kynnyksen elävöittämismenetelmät.

Kansalaisten näkemyksiä kirjastojen yhteiskunnallisesta roolista: väestökyselyn tulosten julkistaminen

Yleisillä kirjastoilla on yhteiskunnassa tärkeä ja monipuolinen sivistystehtävä. Lakisääteisten tehtävien mukaisesti kirjastot tarjoavat kansalaisille pääsyn aineistoihin, edistävät lukemista, tarjoavat tietopalvelua, ohjausta ja tiloja sekä edistävät yhteiskunnallista ja kulttuurista vuoropuhelua. Miten kansalaiset näkevät kirjastojen yhteiskunnallisen tehtävän ja minkälaisia odotuksia ja asenteita kirjastoihin kohdistetaan? Mitä palveluja eri käyttäjäryhmät käyttävät ja pitävät tärkeinä?

Kirjastoautovartti: Tallinnan kirjastoauto

Helmikuun kirjastoautovartti vie maailmalle, kun Tallinna Keskraamatukogun kirjastoautotoiminnasta vastaava asiantuntija Annika Marsh esittelee meille Tallinnan uuden Katariina Jee kirjastoauton. Tässä Kiitokorin vuonna 2024 toimittamassa autossa on panostettu muun muassa ympäristöystävällisiin ratkaisuihin. Tule tutustumaan autoon ja kuulemaan mitä kirjastoauton toimintaan kuuluu Tallinnassa. Huomioi että puheenvuoro on englanninkielinen.

Erityisen lukemisen iltapäivä: Lukeminen saavutettavaksi

Miltä tuntuu, kun lukeminen on haastavaa? Mitkä tekijät selkokirjojen rakenteissa auttavat lukijaa? Miten rakentaa saavutettavia lukemisen palveluita kirjastoon?

Erityisen lukemisen iltapäivässä perehdymme saavutettavan lukemisen ratkaisuihin. Webinaarin aluksi asiantuntija ja tuottaja Maiju Mäki Kehitysvammaliitosta kertoo erityisryhmien tarpeista lukemisen näkökulmasta. Millaisia lukemisen haasteita ilmenee ja miten niissä voisi tukea erilaisia lukijoita?

Toisen asteen kirjasto: Ideoita ja yhteistyötä

Miten tavoittaa paremmin toiseen asteen opiskelijoita? Millaista yhteistyötä kirjasto voisi tehdä toiseen asteen oppilaitosten kanssa?

AKE Porvoon webinaarissa kuulemme esimerkkejä eri puolilta Uuttamaata. Helsingin kaupunginkirjasto julkaisi alkusyksystä palvelunsa toiselle asteelle. Espoon kaupunginkirjastossa on tehty monipuolista työelämäyhteistyötä toisen asteen kanssa ja saavutettu sitä kautta vaikuttavuutta myös lukutaitotyössä. Kolmantena esimerkkinä kuulemme Tuusulan kunnankirjaston kulttuurikasvatussuunnitelmasta toiselle asteelle.

Reissukahvit: Terveisiä Ruotsista!

Mikä on ajankohtaista ruotsalaisissa kirjastoissa? Tule mukaan AKE Porvoon ja Lupa- ja valvontaviraston (ent. Aluehallintovirasto) etäkahveille kuulemaan lisää!

Lupa- ja valvontavirasto järjesti syksyllä 2025 kaksi opintomatkaa Ruotsiin. Vierailun kohteina oli eri kokoisia kirjastoja, joiden tiloja ja toimintaa on kehitetty kiinnostavasti. Vieraillut paikkakunnat olivat Botkyrka, Haninge, Järfälla, Stockholm, Södertälje ja Värmdö. Matkojen teemoja olivat kulttuurinen moninaisuus ja monikielisyys, demokratia ja osallistaminen sekä lasten ja nuorten kirjastopalvelut.

Lanujen kirjakahvit: Aikuisten kirjoja, jotka sopivat nuorille ja nuorille aikuisille

Mitä aikuisten kirjoja voisit suositella nuorten ja nuorten aikuisten luettavaksi?

AKE Porvoon LANU-verkoston järjestämillä kahveilla vinkataan tällä kertaa aikuisten kirjallisuutta nuorten näkökulmasta.

Pedagoginen informaatikko Meri Markus Porvoon kaupunginkirjastosta vinkkaa kirjoja genreittäin. Osallistujat voivat täydentää kirjavinkkejä chatissä tai halutessaan kuvan ja äänen kera. Mukaan voi tulla myös vain kuuntelemaan.

Käsittelyssä ainakin:

PiKen verkostokahvit: Kuulumisia opintomatkoilta

PiKe-alueen verkostojen yhteiset Verkostokahvit! Kokoonnumme perjantaina 19.12. klo 10.00 linjoille etäyhteyksin vaihtamaan ajatuksia kirjastoalan ajankohtaisista asioista PiKen julkaisusarjan ja AVI-matkakertomusten kautta. Millaisiin tulevaisuuksiin olemme olleet matkalla ja minne olemme päätyneet? Tervetuloa mukaan kahvittelemaan, keskustelemaan ja oppimaan uutta yhdessä muiden kollegoiden kanssa. ☕️

Lapset ja nuoret mukaan lukutaitotyöhön sanataidekasvatuksen keinoin

Kuinka vahvistaa lasten ja nuorten osallisuutta lukutaitotyössä taidepedagogisin menetelmin? Miten lisätä lasten ja nuorten sanataiteen näkyvyyttä kirjastossa?

Sanataideyhdistys Yöstäjän vetämässä koulutuksessa tutustutaan Tampereella toteutettuihin Lukutaitounelmia- ja Nuoret lukutaitovaikuttajat -hankkeisiin. Hankkeissa on kokeiltu erilaisia toiminta- ja yhteistyömuotoja lasten ja nuorten lukutaitotyön vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseksi.

Lue lisää Lukutaitounelmia- hankkeesta