Musiikki, elokuvat ja pelit

Kirjallisuutta, musiikkia ja pelejä aikuisille – Kirjasaari 23.1.2023

VUODEN 2022 PARHAAT TARINAT! 23.-25.1.2023

Kirjasaari on kaikille avoin tapahtumasarja, jossa kirjastojen henkilökunta esittelee edellisen vuoden parhaimmat lasten, nuorten ja aikuisten aineistot. Mukana on joka vuosi myös vierailevia esiintyjiä.

Kirjasaari järjestetään Oulussa, kulttuuritalo Valveella, Hallituskatu 7. Kirjasaaren ohjelma myös striimataan kokonaisuudessaan Oulun kaupunginkirjaston YouTube-kanavalle. Tallenteet tulevat katsottavaksi tapahtumaviikon jälkeen.

Pelikasvatusperjantai: Oman osaamisen kehittäminen

Kymmenes ja samalla viimeinen Pelikasvatusperjantai järjestetään Teamsissa Peliviikon perjantaina 11.11.2022 klo 13.00 — 14.30 otsikolla oman osaamisen kehittäminen. Jokainen voi olla pelikasvattaja! Pelikasvattamisen taidot eivät perustu pelaamiseen tai siihen millainen pelaaja itse olet. Pelikasvattamisen taidot ovat samoja hyödyllisiä ohjaamisen, kuuntelemisen, osallistumisen ja kohtaamisen taitoja joita opit ja hyödynnät muuallakin elämässäsi. Näitä taitoja voi kehittää aivan kuten muutakin ammattiosaamista.

Pelikasvatusperjantai: Pelihaitat ja haitallinen pelaaminen

Yhdeksäs Pelikasvatusperjantai järjestetään Teamsissa 21.10.2022 klo 13.00 — 14.30 otsikolla pelihaitat ja haitallinen pelaaminen. Pelihaitat ovat käsitteenä laaja kokonaisuus, joka kattaa monenlaisia ja ‑tasoisia pelaamiseen liittyviä ongelmia. Myös kirjastossa työntekijälle voi herätä huoli esimerkiksi nuoresta, joka kertoo pelaamisen aiheuttavan hänelle toistuvasti ongelmia.

Lakepampas-pelikulttuurifestivaali 2 — Pelit yhteiskunnassa, kulttuurissa ja kirjastossa

Lakepampas-pelikulttuurifestivaalin toinen tuleminen käsittelee sitä, millainen vaikutus peleillä ja pelikulttuurilla on yhteiskuntaamme, miten pelit ovat läsnä tavalla tai toisella jokaisen elämässä ja millä tavoin pelit ja pelillisyys nivoutuvat kirjastoalan asiantuntijuuteen ja kirjaston palveluihin.

Hyvä peliliike: Pelistriimit ja Twitch kirjastossa

Hyvä peliliike–PiKen pelikulttuuri nextille levelille -hanke nostaa kirjastojen peliosaamisen uudelle tasolle. Hankkeen tavoitteena on edistää peliosaamista alueella, kehittää yhteisöllistä pelaamista sekä pelillisiä palveluita ja lisätä pelikulttuuritietoisuutta alueen kirjastoissa. Hankkeen koulutukset jatkuvat syksyllä erilaisilla pelaamisen ilmiöihin liittyvillä sessioilla.

Pelikasvatusperjantai: Peliteollisuus ja pelien tekeminen

Seitsemäs Pelikasvatusperjantai järjestetään Teamsissa 19.8.2022 klo 13.00 — 14.30 otsikolla peliteollisuus ja pelien tekeminen. Peliteollisuus eli peliala kehittää ja julkaisee digitaalisia pelejä. Vaikka peleissä ja varsinkin niiden tekemisessä käytetään paljon hyvinkin korkeaa ja edistynyttä teknologiaa, itse pelit ovat kuitenkin ytimeltään sisältö- ja kulttuurituotteita. Se onkin nopeimmin kasvava viihdeteollisuuden ala maailmassa. Seitsemännen Pelikasvatusperjantain aikana tutustumme peliteollisuuteen ja pelien tekemiseen.