Hallinto, johtaminen ja esihenkilötyö

Jaksaa ja voida hyvin muutoksessa –valmennus

Jaksaa ja voida hyvin muutoksessa –valmennus

Miten luovia muutoksessa, kun työ kehittyy ja muuttuu jatkuvasti. Jokaisella meistä on erilaisia vahvuuksia ja kehittämisen kohteita, jotka auttavat käsittelemään muutosta. Valmennuksella pyritään antamaan eväitä hyväksymään ja löytämään tapoja käsitellä jatkuvaa kehitystä, uuden oppimista ja muutosta. Nämä tavat auttavat myös tukemaan omaa hyvinvointia. 

LAKEPIKE-kehittäjäfestarit III - Maailma muuttuu, muuttuuko kirjastotyö?

LAKEPIKE-kehittäjäfestarit tulevat taas! Kolmansien kehittäjäfestarien aihepiiri liittyy työn muutokseen, työhyvinvointiin ja tulevaisuuden kirjasto-osaamiseen. Festareiden ensimmäisenä päivänä kuulemme puheenvuoroja digitaalisesta hyvinvoinnista ja paikkariippumattomasta työstä sekä perehdymme tulevaisuuden palveluosaamiseen. Toisen päivän ohjelmassa on luvassa työpajailua etämuotoisen työkulttuurin ympärillä sekä tietoiskuja järjestävien AKE-alueiden hyvistä käytännöistä.

AVI: Demokratia-avustuksen hakijoille ensimmäinen kiihdyttämö

Aluehallintoviraston kirjastotoimi järjestää ensimmäistä kertaa valtionavustushaun apuna vapaaehtoisia kiihdyttämö-tilaisuuksia, jotka tukevat hakijoiden hanke- ja hakemusvalmistelua. Kiihdyttämöissä hakijat pääsevät yhdessä kehittämään ja jalostamaan avustushaun ideoita. Samalla aluehallintovirasto pilotoi uutta tapaa kehittää ja tukea valtionavustusprosessia.

Sitra: Minne menet demokratia? -vaikuttajatapahtuma

Sitran Kansanvallan peruskorjaus -projekti päättyy kesällä 2021. Samalla työnsä aloittaa Sitran uusi Demokratia ja osallisuus -teema. On siis oikea hetki tarkastella peruskorjauskohdetta eli suomalaista kansanvaltaa rakennustarkastajan tarkkuudella: mitä korjattiin, mitä pitäisi vielä tehdä ja miltä näyttää demokratian tulevaisuus?

Pohjoisen kirjastot -verkostoitumiswebinaari

Tervetuloa Pohjoisen kirjastot -verkostoitumiswebinaariin ti 11.5.2021 klo 12.00-15.30.

Pohjoisen verkoston toisessa esimieswebinaarissa tutustumme erilaisiin kirjastojen välisen yhteisen toiminnan ja kehittämisen muotoihin kolmen Case-esimerkin kautta. Kartoitamme Lapin, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kirjastojen kehittämistarpeita ja ideoimme, miten voimme kehittää Pohjoisen kirjastoja yhdessä.

 

Webinaarin ohjelma:

Klo 12.00 Tervetuloa ja orientoituminen päivän aiheeseen

Strateginen johtaminen kirjastoissa

Strategia saattaa kuulostaa ylevälle ja kovin liiketaloudelliselle. Strateginen suunnittelu on kuitenkin tärkeää myös kirjastojen johtamisessa ja kehittämisessä. On oleellista tunnistaa oman organisaation keskeiset tehtävät ja rooli laajemmassa kokonaisuudessa, ja löytää keinoja, joiden avulla kirjaston on mahdollista onnistua tehtävässään mahdollisimman hyvin. Strategiaan liittyy arvo- ja visiopohdintojen lisäksi esimerkiksi tulevaisuuden palvelujen ja tarvittavan osaamisen suunnittelua.