Koulutus ja seminaarit

Kuormittavista asiakastilanteista palautuminen

Viime vuosien haastava maailmantilanne näkyy valitettavasti myös kirjastoissa asiakkaiden käyttäytymisessä. Ihmiset voivat huonommin kuin ennen, ja asiakaspalvelutilanteissakin saattaa tulla vähemmän kiitosta ja enemmän kiukuttelua. Tilanteesta eivät kärsi ainoastaan asiakkaat, vaan myös asiakasrajapinnassa työskentelevät ammattilaiset, jotka myös itse ovat joutuneet käyttämään energiaa ja resursseja muutosten hallintaan.

Tapahtumajärjestäjän ideapäivä

AKE Porvoo järjestää kaikille tapahtumajärjestäjille suunnatun ideapäivän 20.11. Keravan kirjastossa.

Päivän avaa itseoikeutetusti Keravan kirjastopalvelujohtaja Maria Bang. Keravan kirjasto palkittiin kesäkuussa 2024 Vuoden kirjasto -tittelillä Kuopion Kirjastopäivillä ja kriteereissä mainittiin erityisesti mittava tapahtumatoiminta. Kuulemme myös ArcoKerava-toiminnasta sateenkaareville nuorille.

Tekoälyn riskit – hallusinaatiot, vinoumat ja tietoturva

Generatiivinen tekoäly – kuten ChatGPT – lisää tutkitusti tekemisen laatua ja nopeutta. Tekoälystä on hyötyä moninaisissa tehtävissä, joissa käsitellään, luodaan tai muokataan tekstuaalista sisältöä tai tarvitaan uutta kuva-, ääni- tai videoaineistoa. Generatiivisen tekoälyn käyttöön liittyy riskejä esimerkiksi hallusinaatioiden (eli tekoälyn keksimien sepitteiden), vinoumien ja tietoturvan osalta. Riskit ovat saattaneet jäädä taka-alalle tekoälyn nopeassa kehityksessä ja halussa ottaa tekniikka nopeasti käyttöön.

Kirjakutsut 2025

PiKe-alueen huippuammattilaiset esittelevät vuoden 2024 lasten- ja nuortenkirjasatoa koulutustilaisuudessa tammikuussa 2025. Tilaisuus on kaksipäiväinen. Ensimmäisenä päivänä keskitytään lasten kirjallisuuteen ja musiikkiin, toisena päivänä painotus on erityisesti nuorten kirjallisuudessa, sarjakuvissa ja peleissä. Luvassa on jälleen kattava ja tehokas katsaus vuoden parhaimpiin ja kiinnostavimpiin teoksiin, tervetuloa mukaan!

Työpaikan haastavat sisäiset vuorovaikutustilanteet

Kaikissa vuorovaikutustilanteissa voi syntyä joskus häiriöitä, väärinymmärryksiä sekä kitkaa.

Organisaation sisäiset vuorovaikutus- ja viestintätilanteet eivät tee tässä poikkeusta, vaan voivat olla pitkään jatkuessaan jopa haasteellisimpia ratkottavia kuin asiakkaiden kanssa syntyvät yksittäiset tilanteet, palautteet tai reklamaatiot.
Koulutuksella parannetaan yksilön ja työyhteisön viestintä- ja vuorovaikutustaitoja ristiriitatilanteissa ja kehitetään rakentavaa palautteen antamista sekä puuttumista ei-toivottuun käytökseen työpaikalla.