Koulutus ja seminaarit

Ennakointi ja tulevaisuustyö kirjastoissa

Aluehallintovirastojen kirjastotoimi jatkaa ennakointiosaamisen lisäämistä kirjastokentällä. Järjestämme yhteistyössä Valtiokonttorin asiantuntijatiimin kanssa kaksi koulutuspakettia. Ensimmäisenä aamupäivänä tutustutaan ennakoinnin teoreettisiin lähtökohtiin ja toisena aamupäivänä harjoitellaan ennakointimenetelmiä työpajamaisella otteella.

Ennakointikokonaisuus on kaksipäiväinen, 17.2.2021 ja 18.2.2021. Ensimmäisenä päivänä ennakointia taustoitetaan luennoin, jälkimmäisenä päivänä työskennellään pienryhmissä menetelmiä harjoitellen.

Ennakointi ja tulevaisuustyö kirjastoissa

Aluehallintovirastojen kirjastotoimi jatkaa ennakointiosaamisen lisäämistä kirjastokentällä. Järjestämme yhteistyössä Valtiokonttorin asiantuntijatiimin kanssa kaksi koulutuspakettia. Ensimmäisenä aamupäivänä tutustutaan ennakoinnin teoreettisiin lähtökohtiin ja toisena aamupäivänä harjoitellaan ennakointimenetelmiä työpajamaisella otteella.

Ennakointikokonaisuus on kaksipäiväinen, 4.2.2021 ja 5.2.2021. Ensimmäisenä päivänä ennakointia taustoitetaan luennoin, jälkimmäisenä päivänä työskennellään pienryhmissä menetelmiä harjoitellen.

Saavutettavuus ja verkkojulkaiseminen – mitä laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta edellyttää kirjastoilta julkaisijoina?

Webinaarissa käsitellään verkkojulkaisujen saavutettavuuden parantamista ja digipalvelulain asettamia vaatimuksia julkaisijoille. Mitä korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten kirjastojen tulisi ottaa huomioon verkkojulkaisupalveluissaan, jotta verkkojulkaisut täyttävät digipalvelulain vaatimukset? Miten digitaalisista opinnäytetöistä saadaan saavutettavia?   Webinaarissa kuullaan asiantuntijoiden alustukset aiheista ja keskustellaan.

Lasten kirjareppu

Pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastojen lastenkirjastotyön ammattilaiset esittelevät Vantaan kaupunginkirjaston johdolla vuonna 2020 ilmestyneet lastenkirjallisuuden helmet.

Tervetuloa kuulemaan mitkä olivat viime vuoden parhaat uudet tulokkaat, pelejä ja sarjakuvia unohtamatta!

Ohjelma:

9.00 Aloitus (Pauliina Eriksson)

9.05 Tietokirjat (Helena Perttilä)

9.35 Sadut ja runot (Anneli Outinen)

10.05 Pelit ja sarjakuvat (Karkki Havaste ja Krista Kettunen)

10.45 Viitoskuutosten kirjat (Annu Peltoniemi ja Pauliina Eriksson)

Digitaalisten aineistojen hankinnan perustaidot –webinaari 27.1.

Kuuluuko e-aineistojen hankinta työtehtäviisi tai haluatko kuulla ja oppia siitä?
Konsortio järjestää yhteistyössä FinElibin ja Kirjastokaistan kanssa yleisten kirjastojen e-aineistojen hankinnan henkilöille webinaarin, jossa käydään läpi aineistojen hankintaan liittyviä perusasioita. Tilaisuudessa on puhujina Konsortion ja FinElibin asiantuntijoita. Käsiteltävät aiheet liittyvät niin aineistoiden hinnoitteluun kuin sopimusasioihin. Asiantuntijoilla on 5 minuutin puheenvuorot ja päivä päättyy kyselytuntiin. Osoite kysymysten lähettämiseen on näkyvissä webinaarin aikana.

Disinformaatio, asiantuntijuuden muutos ja oman datan hallinta – Osa 1: Ota ilmiö haltuun! ke 17.2.

Mitä jokaisen kirjastolaisen tulisi tietää ja osata disinformaatiosta, asiantuntijuuden ja median muutoksesta sekä oman datan hallinnasta? Rakensimme ensi vuodelle neljän osan sarjan aihepiiriin liittyvän osaamisen vahvistamiseksi. Ilmoittautuminen on nyt avattu 17.2. tilaisuuteen, tule mukaan.

Koulutus Digi.kansalliskirjasto.fi -palvelun käytöstä

Tule kuulemaan digi.kansalliskirjasto.fi:n viimeisimmistä uudistuksista ja vinkit järjestelmän tehokkaaseen käyttöön tiistaina 15.12. klo 17.30 - 18.30.

Linjoilla ovat Kansalliskirjaston asiantuntijat Tuula Pääkkönen ja Juha Rautiainen. Voit myös esittää kysymyksiä Digiin liittyen. Tilaisuuden zoom-linkki päivitetään Digi-palvelun etusivulle myöhemmin, tilaisuutta ei tallenneta.

https://digi.kansalliskirjasto.fi